Miksei asuntokauppa vaan hyydy? Etsin kuumeisesti yhtäläisyyksiä 90-luvun lamaan (tahtoo omaan)mutta hämää kun kauppa käy edelleen aivan eri tahtiin kuin silloin. Ja hirveitä hintoja EDELLEEN maksetaan tässäkin kuussa. Missä on se rommaus, miksei se tule :(
Miksei kauppa hyydy??
9
1301
Vastaukset
- santtu
hyydy, että ainoa asia mikä asuntojen hintoja on painamassa alaspäin, on korkojen kohtuullinen nouseminen, tosin nyt viimeisimmät merkit viittaavat siihen, etteivät ne kauheasti enään tule nousemaan, ehkä jonkinverran, mutta isoimmat nousut on jo nähty.
Ja nyt ei ole ollenkaan niin paljoa pakosti "hinnalla millä hyvänsä" myyviä ihmisiä (ei juuri ollenkaan) kuin oli 90-luvun alussa.
Toisaalta myöskään ei juuri kukaan usko yli inflaatiovauhdin olevaan hintojen nousuunkaan, joten ei ole kuitenkaan enään "pakko ostaa tänään, kun huomenna maksaa vielä enemmän" ilmiötäkään. Eli nyt markkinat ovat hyvinkin järkevällä tolalla, eli hyvien ja huonojen kohteiden ero alkaa selvästi kasvamaan, kun jälkimmäiset eivät enään tahdo tehdä kauppaansa.
Tämä on vain positiivinen asia.- on suurtyöttömyys
Ei korot ole ennenkään hillinneet asuntokauppaa. Ainoa mikä vaikuttaa on massiivinen työttömyys.
- Tuhnuttaja
Tänään käytiin vähän näytöillä tutkailemassa tilannetta. Paikkakunta Helsinki. Hiljaista oli, talojen juoruämmät ja -ukot ne vain nuuskivat minkä värisiä tapetteja silläkin naapurilla oli.
Välittäjä heilui kynä kädessä monessa paikassa. Kukaan ei ollut kiinnostunut. Joku kertoi hississä jättäneensä -28%:n tarjouksen, eikä aikonut maksaa kämpästä yhtään sen enempää. Itse emme läävästä pitäneet, tosin olisi sen voinut jälkikasvulle opiskelijakämpäksi ostaa -60%:n hintaan.
Romahdus, rommaus, hintojen reipas lasku. Se on käynnissä nyt.- santtu
sanoin, hyvien ja huonojen kohteiden ero alkaa kasvamaan oikeisiin mittasuhteissiin.
Eli "murjun" ja hyvän asunnon hintaerot tulevat muodostumaan sellaisiksi kuin niiden tuleekin olla, eli ei myydä kahta täysin erikuntoista huoneistoa samalla neliöhinnalla, vaan niiden huonojen hinnat kyllä tippuvat. - Anssi_
Kumma kun meidänkin talosta on myyty pari kämppää 3 kk:n sisään ja molemmat menivät että heilahti pyyntihinnalla ja nopeasti. Asummekohan me eri maailmassa vai miten voimme nähdä todellisuuden näin eri tavalla?
- arvaan
Kuten ei tähänkään asti.
Ja sitten kun oikeasti vähän notkahtaa (2001), niin nää ropelipäät ei edes huomaa sitä, niin pieniä ne muutokset on. - H.E.R.Ä.S.I.T.
kattopahvin palaset rinnuksilla.
- Yhätäläisyyksiä saat odotella
Ettei totuus unohdu niin lamoja tulee ja menee säännöllisesti, mutta tuollaisia suurlamoja tulee vain harvakseltaan.
- välein
Edellinen lama oli kuten kaikki muistavat 90-92, sitä ennen lähes yhtä suuri lama - mutta syvä oli pudotus öljykriisiinkin aiheuttama lama alkaen vuodesta -73.
Tällöin esimerkiksi Suomessa osakkeiden reaaliarvo laski niin paljon, että -72 taso saavutettiin vasta 80-luvun puolivälin paikkeilla. Jos devalvaatiota ei olisi käytetty ja inflaatio olisi ollut alhainen, olisi vaikutus näkynyt reaaliomaisuuden laskuna samalla tavalla kuin edellisessäkin lamassa.
30-luvulla Suomessakin ollutta erittäin syvää lamaa ei myöskään kukaan kiistäne.
Ottamalla huomioon sodasta toipumisen vähentäneen yhden lama-ajan Suomen historiasta, päästään noin 20 vuoden sykliin.
Moni tätä lamaa odottaa ja uskoo jollain tavoin hyötyvänsä tästä - kuten tätäkin palstaa lukeneena voi tulkita. Kuitenkin vain erittäin harvat tästä hyötyvät, sen verran rankka vaikutus syvällä lamalla on taloudelliselle varmuudelle. Vaikka pankissa olisi paljonkin rahaa, mutta jos jää työttömksi niin paljonko osakkeita, asuntoja tai metsää sitä uskaltaa ostaakaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186