puolison asemasta

ilman kiihkoa

Luin viimeaikaisia ketjuja. Siellä on hyvin erikoisia vastauksia, ja osa ns. lähelle osuvistakin vastauksista on melko lailla perustelemattomana heitettyjä. Lyhyttä kommenttia tärkeimpien kysymysten osalta:


OMAISUUS:
Suomessa ihminen omistaa oman omaisuutensa elinaikansa ajan, ilman poikkeamia. Avopareilla näin on tottakai, mutta myös avioliitossa näin.

Joskus voi olla vaikea todistaa, mitä kukakin omistaa, siksi kannattaa miettiä, kenen nimi laitetaan "papereihin" ja isommista ostoksista kannattaa säästää kuitit tai tiliotteet, koska lähtökohtaisesti se, kuka on maksanut tavaran, katsotaan myös sen omistajaksi.

LIITON PÄÄTTYMINEN:
AVOEROSSA molemmat pitävät omat kimpsunsa ja kampsunsa, ainoat kysymykset liittyvät todisteluun.

AVIOEROSSA tai vastaavasti puolison kuollessa, molemmilla säilyy oma omaisuutensa, mutta avioliitto tuo mukanaan AVIO-OIKEUDEN toisen omaisuuteen. Omaisuudet eivät siis ole yhteisiä missään vaiheessa.

AVIO-OIKEUS tarkoitaa käytännössä sitä, että puolisoiden avio-oikeuden alainen netto-omaisuus (varat-velat) vertaillaan keskenään ja se, kummalla omaisuus on suurempi, maksaa TASINKOA toiselle osapuolelle, niin että laskennallisesti ollaan samassa tilanteessa. Tasingon saa maksaa aina rahana, eikä siitä mene ollenkaan veroa.

AVIOEHTO vaikuttaa avio-oikeuteen, sillä voidaan rajata pois kaikki omaisuus tai esimerkiksi ennen avioliittoa kartutettu omaisuus, lahjoituksina ja perintönä saatu omaisuus, yritys ja sen tulot, ja avioehto voidaan tehdä joko kaikkinaisena, tai vain avioeroa, eikä kuolemaa koskevana. Avioehto on sopimus, johon molempien osapuolten pitää suostua ja se rekisteröidään.

AVIOPUOLISON MUUT OIKEUDET:
Leski saa jäädä asumaan pariskunnan yhteiseen asuntoon, riippumatta omistussuhteista. Eli jos asunto menee perintönä vaikkapa lapsille, leski saa elinikäisen hallintaoikeuden asuntoon.

Aviopuoliso on oikeutettu leskeneläkkeeseen.

PERINTÖ:
Suomessa perintö menee erilaisten perimiseen oikeutettujen luokkien mukaan. Se pitää muistaa, että puolison lapset ja avopuolisot eivät perimysjärjestykseen kuuluu ollenkaan.
1. rintaperilliset eli omat lapset: nämä perivät aina lähtökohtaisesti, testamentilla voidaan käytännössä määrätä vain puolet perinnöstä muualle (1/2 on rintaperillisten lakiosaa)
2. leski: jos omia lapsia ei ole, eikä ole testamenttia, leski perii. Leski voidaan syrjäyttää kokonaan testamentilla.
3. ....
-------------------------------------------

Tärkeimpiä yksittäisiä vastauksia, joita kysymyksissä tuli esiin:

1. Avopuolisot eivät peri koskaan toisiaan ilman testamenttia.

2. Uusioperheessä lapset eivät peri isä- tai äitipuoliaan. Hyvä nyrkkisääntö on, että perimys menee biologisten sukulaisuussuhteiden mukaan.

3. Normaalissa kuolemaan päättyvässä avioliitossa, jossa ei ole avioehtoa ja jossa on lapsia, leski EI millään tavalla peri puolisoaan, vaan hän voi ainoastaan vähemmän varakkaana puolisona saada verottoman tasingon ENNEN perinnönjakoa.

4. Jos lapsettomasta pariskunnasta toinen kuolee, eikä testamenttia ole tehty, leski perii, vaikka avioehto olisi tehty täydellisenä. Verojen osuus on silloin vain korkeampi.

10

1246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maallikko,,,

      Aviopuoliso on oikeutettu leskeneläkkeeseen.
      Siis mitä??
      Ei varmasti ole.

      PERINTÖ: Leski voidaan syrjäyttää kokonaan testamentilla.
      Kerropa tästä lisää.
      Siis olettaen kyseessä olevan puolison jäämistö.
      Sekä liiton olleen ilman avioehtoa,mielenkiintoista.

      • ,,,,,,,,,,,,,

      • alkuperäinen vast.

        KELA selittää leskeneläkkeistä sivuillaan, kuten jo saitkin linkin aiheeseen.

        Leskeneläke tulee siis valtiolta ja on varsin pieni, mutta esimerkiksi tilanteessa, jossa kuolleella puolisolla on ollut isot tulot ja toinen on vaikkapa kotiäiti, asialla voi olla käytännön merkitystä. Tämä on tärkeä vain siltä kannalta, että AVOpuoliso ei voi saada eläkettä, joskus vaikuttaa siihen, kannattaako mennä naimisiin.

        Perintökaari määrää perimyksestä näin (otan vain olennaiset pykälät, koko laki nähtävissä: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040)

        3 LUKU
        Puolison perintöoikeudesta ja oikeudesta hallita jäämistöä (25.2.1983/209)
        1 §
        Jos perittävä oli naimisissa eikä häneltä ole jäänyt rintaperillistä, menee jäämistö eloonjääneelle puolisolle.

        7 LUKU
        Lakiosasta
        1 §
        Rintaperillisellä sekä ottolapsella ja tämän jälkeläisellä on lakiosa perittävän jälkeen.

        5 § (11.10.2002/843)
        Testamentti on perillistä kohtaan tehoton siltä osin kuin se estää häntä saamasta lakiosaansa jäämistöstä tai rajoittaa hänen oikeuttaan määrätä lakiosana tulevasta omaisuudesta.

        9 LUKU
        Oikeudesta tehdä ja saada testamentti
        1 § (3.6.1976/458)
        Joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, saa testamentilla määrätä jäämistöstään.


        ==> tarkoittaa siis: ihmisellä on vapaus testamentata omaisuutensa kenelle haluaa, mutta rintaperillisten lakiosaa ei saa loukata testamentilla. Leski ei ole rintaperillinen, eikä 7 luvun mukaisesti nauti "lakiosasuojaa". Näin ollen voidaan koko oma omaisuus (joka jää osituksen jälkeen jäljelle) määrätä kenelle halutaan, jos omia lapsia ei ole. Lesken perimyksen voi siis syrjäyttää (kunhan ottaa huomioon testamentista ja avioehdosta riippumattoman lesken oikeuden jäädä asumaan pariskunnan yhteiseen kotiin - joka taas on yksi poikkeus pääsäännöstä).

        (Tästä PERINNÖNJAOSTA on siis kokonaan erotettava OSITUS, joka menee eri sääntöjen mukaan! Tämä on yksi suurin virhe, jonka maallikot tällä palstalla tekevät.)


    • Sammakko...

      Tais tulla monta muutakin sammakkoa.
      Syytä välttää sanontoja ,ei koskaan,jne.

      3. Normaalissa kuolemaan päättyvässä avioliitossa, jossa ei ole avioehtoa ja jossa on lapsia, leski EI millään tavalla peri puolisoaan, vaan hän voi ainoastaan vähemmän varakkaana puolisona saada verottoman tasingon ENNEN perinnönjakoa.

      Ei pidä paikkaansa.

      Lisäksi

      2. Uusioperheessä lapset eivät peri isä- tai äitipuoliaan. Hyvä nyrkkisääntö on, että perimys menee biologisten sukulaisuussuhteiden mukaan.

      Taas metsään, jos toinen vanhemmista on ilmoittanut lapselle tämän perivän ja hoitanut asian niin miten on??

      • alkuperäinen vast.

        "3. Normaalissa kuolemaan päättyvässä avioliitossa, jossa ei ole avioehtoa ja jossa on lapsia, leski EI millään tavalla peri puolisoaan, vaan hän voi ainoastaan vähemmän varakkaana puolisona saada verottoman tasingon ENNEN perinnönjakoa.

        Ei pidä paikkaansa. "

        Et erityisemmin täsmennä kantaasi, mutta pysyn alkuperäisessä väitteessäni, leskellä ei ole perimysoikeutta, mikäli perittävällä on rintaperillisiä. Jo perintökaaren sanamuoto on asiassa yksiselitteinen.

        Lesken asumisoikeus on ainoastaan hallintaoikeutta, ei varsinainen perinnönsaanti.

        "2. Uusioperheessä lapset eivät peri isä- tai äitipuoliaan. Hyvä nyrkkisääntö on, että perimys menee biologisten sukulaisuussuhteiden mukaan.

        Taas metsään, jos toinen vanhemmista on ilmoittanut lapselle tämän perivän ja hoitanut asian niin miten on??"

        Mitä tarkoitat "hoitaa asialla"? Adoptiolapsi on nykymuodossaan rinnastettu biologiseen lapseen eli siinä tapauksessa perimysoikeus on kyllä, jos esim. on kyse perheensisäisestä adoptiosta. Ja tottakai testamentilla voidaan määrätä lapset tasapuoliseen asemaan (testamentilla voidaan perintöä jakaa kenelle halutaan), mutta automaattisesti lainmukaan ja ilman testamenttia, jos Aake ja Bertta menevät yhteen ja molemmilla on kaksi omaa lasta aiemmista liitoista, Aaken lapset perivät äitinsä ja Aaken, Bertan lapset perivät isänsä ja Bertan, ilman poikkeuksia. Avioliitto ei muuta lasten huoltajuutta eikä biologisia perhesuhteita mitenkään!


    • virheitä vasta...

      piisaakin.

    • testaan vielä

      Jos omistan asunnon 200 000e ja mökin 100 000e, ja velkaa on 50 000e, ja menen naimisiin naisen kanssa, joka omistaa rapiat 30 000e.

      Ilman avioehtoa avioerossa mun omaisuus olisi 250 000e ja naisen 30 000e -> maksaisin tasinkoja 140 000e.

      Jos meillä olis lapsia ja kuolisin, nainen sais eka ton 140t osituksessa ja mun osuus 140t jaettais lasten kesken. Mutta koska nainen sais jatkaa asumista kämpässä, lapset sais oikeasti heti vaan ton mökin (100t), mutta maksais perintöverot 140 tonnista. Näinkö?

      Jos meillä olis avioehto, nainen sais silti jäädä asumaan kämppään ja lapset sais heti ton mökin, mutta ne joutuis maksamaan perintöverot 250 tonnista.

      Jos meillä ei olis lapsia, vaimo peris mut kokonaan, jos en tee testamenttia. Mut vaikka tekisin testamentinki, se sais jäädä asumaan mun kämppään, ja se, jolle kämppä menee, maksais taas perintöverot.

      Jos meen naimisiin, taidan muuttaa vuokralle asumaan..

      • vaimo44

        Lueskelen näitä huvikseni ja oppiakseni. Ihmettelen useasti tätä, että sille vaimolle ei saisi jäädä eikä antaa mitään.

        Minkä ikäisiä te oikein olette????

        "Jos on jäänyt kotiin laiskottelemaan 4 lapsen kanssa ei sille mitään kuulu" on monen mielipide.
        Oletteko sitä mieltä että esim. isänne saa testamentata omaisuutensa vaikka kodittomille kissoille eikä äitinne tarvi mitään. Vai pitäisikö teidän saada kaikki vanhempienne omaisuus ja sitten te potkaisette äitinne ulos vanhempienne asumasta kodista. Vaimo se on äitinnekin.(useimmiten)
        Usein perintöä ja tasinkoa ym. pohditaaan kun pappa kuolee VANHANA ja mummo sitten on tämä saaja
        .
        Te ilmeisesti nyt olette niin nuoria ja pidätte kynsinhampain kiinni velkaisesta kerrostalokämpästänne ja Asconastanne.

        Minä olen ollut naimisissa 24 vuotta enkä ymmäräisi yhtään jos mieheni yhtäkkiä ilmoittaisi että kaikki on hänen eikä minulle kuulu mitään koska olen se vähemmän ansaitseva koko avioliiton ajan. kumpikin on tehnyt liitossa kuitenkin oman osuutensa.Yhdessä on velat maksettu ja puutetta kärsitty.

        Älkää olko niin pirun itsekkäitä. On paljon helpompi elää kun elää YHTEISTÄ ELÄMÄÄ PUOLISON KANSSA.Jos se ei onnistu älkää todellakaan menkö naimisiin.


      • Oletetaan esimerkissäsi ettei ole avioehtoa, ja antamasi luvut ovat tilanne kun ositusperuste syntynyt ... ja sellaiset vielä kun ositus tehdään.

        Kuolet, ja sinulla on yksi rintaperillinen. Silloin;

        Sinun nettovarallisuutesi on 200 100 - 50 = 250.000 EUR

        Puolisosi nettovarallisuus "vain" 30.000 EUR

        Erossa puolisosi (tai leskesi) saisi tasinkoa 110.000 EUR, sen jälkeen teidän kummankin omaisuus olisi 140.000 EUR.

        Jos kyseessä on avioliiton päättyminen kuolemaasi, seuraavaksi jaetaan perintöä. Tässä esimerkissä lapsesi perisi sinulta jääneen 140.000 EUR mistä hän maksaa perintöveroa.

        Jos teillä on avioehto, ei tasinkoa makseta, vaan lapsesi perii 250.000 EUR ... aivan kuten kirjoitit, mistä maksaa perintöveron.

        Talon omistussuhde siirtyy, samoin mökin ... mökille lapsesi voisi heti tehdä mitä tahtoo, mutta taloon leskelläsi olisi hallintaoikeus (saa siis asua siellä niin kauan kuin tahtoo).

        Näin se menee...


      • jo huomannut
        vaimo44 kirjoitti:

        Lueskelen näitä huvikseni ja oppiakseni. Ihmettelen useasti tätä, että sille vaimolle ei saisi jäädä eikä antaa mitään.

        Minkä ikäisiä te oikein olette????

        "Jos on jäänyt kotiin laiskottelemaan 4 lapsen kanssa ei sille mitään kuulu" on monen mielipide.
        Oletteko sitä mieltä että esim. isänne saa testamentata omaisuutensa vaikka kodittomille kissoille eikä äitinne tarvi mitään. Vai pitäisikö teidän saada kaikki vanhempienne omaisuus ja sitten te potkaisette äitinne ulos vanhempienne asumasta kodista. Vaimo se on äitinnekin.(useimmiten)
        Usein perintöä ja tasinkoa ym. pohditaaan kun pappa kuolee VANHANA ja mummo sitten on tämä saaja
        .
        Te ilmeisesti nyt olette niin nuoria ja pidätte kynsinhampain kiinni velkaisesta kerrostalokämpästänne ja Asconastanne.

        Minä olen ollut naimisissa 24 vuotta enkä ymmäräisi yhtään jos mieheni yhtäkkiä ilmoittaisi että kaikki on hänen eikä minulle kuulu mitään koska olen se vähemmän ansaitseva koko avioliiton ajan. kumpikin on tehnyt liitossa kuitenkin oman osuutensa.Yhdessä on velat maksettu ja puutetta kärsitty.

        Älkää olko niin pirun itsekkäitä. On paljon helpompi elää kun elää YHTEISTÄ ELÄMÄÄ PUOLISON KANSSA.Jos se ei onnistu älkää todellakaan menkö naimisiin.

        Avioliitto kärsii inflaatiosta, ja avioerojen määrä kasvaa rajusti. Maailma ei ole sama kuin ennen.

        Nykyisin jokainen pitäköön huolta vain itsestään!!!

        Minäkin olen jo päättänyt, että koska en elämäni aikana saanut mitään tukea/turvaa miespuolisilta ihmisiltä, niin en myöskään sitä anna heille nyt enkä tulevaisuudessa, (kuolkoon vaikka siihen kertyneeseen??? materiaansa)

        Minä hoitelen itseäni, matkustelen, ja nautin elämästäni, ilman velvokkeita. Olenhan jo hoitanut lapset aikuisiksi, ja osani tehnyt.

        Päivän trendihän on myös, että miehet valittavat miksi nainen EI ANNA. Miksiköhän?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6259
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      81
      4839
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      100
      3101
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2932
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2165
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1546
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1111
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      92
      1110
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1036
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      804
    Aihe