Voi vee

Nyt alkaa vuonna -87 hankittu Finlux Sky Design töllötin antaa viitteitä siitä että viimeiset päivät ovat lähellä. Kerran aikaisemmin siihen on vaihdettu kuivunut elektrolyyttikondensaattori mutta muuten se on toiminut tähän päivään asti kuin unelma.

Mitkähän digiboxit mahtavat toimia vielä 19 vuoden päästä? Voi kun olisi ennustajan lahjat. Hankkisin heti sen merkin/mallin.
3268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä elko voi edelleenkin olla syypää. Ne ovat elektroniikassa epäluotettavimpia komponentteja, laskennallinen elinikä saattaa olla vain parituhatta tuntia +85C:ssä (kapasiteetti pudonnut -20%). Usein poweriosassa varsinkin vielä joku tulikuuma jäähdytysripa on lyyttien vieressä ...

Äänestä

Jotkut kotimaiset 1980-telkkarit ovat kestäneet liki 20 vuotta ilman suurempia huoltoja. Veikkaisin, että nyt kun kulutuselektroniikka kehittyy erittäin nopeasti ei kannata ajatellakaan kymmenien vuosien käyttöikää kun laitteiden yhteensopivuus ja käyttöjärjestelmät muuttuvat kehityksen myötä. Tämän päivän digiboksit ovat jo parempia kuin esim. muutama vuosi sitten ja uskon, että toimivat jo vuosia eteenpäinkin. Jotkut mallit voivat vielä vaatia pieniä parannuksia ns. käyttöjärjestelmien päivityksillä, joita tavallinen käyttäjä voi joutua huollon kautta hakemaan.

Äänestä
  • Kyllä tuotteet pitää olla laadukkaita, toimintavarmoja ja kestäviä. Siitä lähdetään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Nyt alkaa vuonna -87 hankittu Finlux Sky Design töllötin antaa viitteitä siitä että viimeiset päivät ovat lähellä. Kerran aikaisemmin siihen on vaihdettu kuivunut elektrolyyttikondensaattori mutta muuten se on toiminut tähän päivään asti kuin unelma.

Mitkähän digiboxit mahtavat toimia vielä 19 vuoden päästä? Voi kun olisi ennustajan lahjat. Hankkisin heti sen merkin/mallin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu