Nyt on ollut puhetta siitä että monet ovat ennustaneet, että suomi tuhoutuisi kesään mennessä.. Suomi, lopun ajan maa(Fin Land).
Mutta olen lukenut monesta kirjasta(esim Ritva Fagerström, portti elämän jälkeen) kuinka vuonna 2030 tulisi suuri tuho joka alkaisi eteläiseltä pallonpuoliskolta. Maailmassa on niin paljon pahaa energiaa(sodat,epätasa arvo esim rikkaat maat köyhät nälkää näkevät maat) että Maa ei enää kestä tätä negatiivista energiaa. Siksi tulee suuri vedenpaisumus ja monta päivää kestävä myrsky. Monet maat vajoavat veden alle ja uusia maita nousee vedestä. Näin kävi aikoinaan kun Atlantiksellakin oli liikaa pahuutta ja itsekkyyttä.. Paha laikaistaan pois..hävitetään. Ystäväni mummokin sai automaatiokirjoituksella viestin, että vuonna 2030 tulee suuri tuho. Näiden monien ennustusten mukaan suomi tuhoutuisi silloin Tamperetta myöten. Tehtaat tuhoutuisivat ja mistään ei enää saada öljyä. Kaikki pitää aloittaa aivan alusta.
Mietin tässä vain että tuleeko se tuho nyt tänä vuonna vai vasta 2030 vuonna.. että alanko jo nyt pakkaamaan rinkkaa vai odottelenko merkkejä tuhosta? vai voisikohan tuho tulla kaksi kertaa, nyt ja vuonna 2030. Olen myös itse kysynyt ouijalaudan välityksellä tulevasta tuhosta ja sain vastaukseksi että tuho tulee 2030. Mutta ouijalaudan vastauksiinhan ei voi täysin luottaa.. koska joskus juttelemaan voi tulla astraalitason kummajaiset ja muut henget joilla ei ole asioista tietoa mutta kova hinku niillä on tulla juttelemaan. Kysyin kyllä onko henki valosta ja onko se hyvä, ja se oli. Henki puhui Jumalasta kauniiseen sävyyn,joten hyvän hengen kanssa ´keskustelin varmasti ouijan välityksellä. tunnelmakin oli todella hyvä ja ihana, joten en usko että se ainakaan paha henki oli jolta asioita kyselin. Tein suojauksetkin ennen "peluuta".
Mutta antakaa kommenttia ja kertokaa mitä mieltä olette tulevasta tuhosta, koska se tulee, jos tulee.
Niin ja kysyin ouijassa myös että tuleeko sota nyt. Ja kuulemma sota tulee.. Sen hengen mukaan Usa hyökkäisi Irakiin 4.3 . No saa nähdä miten ennustuksen käy. Jäämme peloissamme odottamaan. Vaikka pelostahan paha nauttii.. joten ei pitäisi pelätä, vaan luottaa että asiat menee niinkuin niiden kuuluu mennä. Ja elää tätä päivää, miettien myös tulevaisuutta.
Kaikkea hyvää!
Mutta olen lukenut monesta kirjasta(esim Ritva Fagerström, portti elämän jälkeen) kuinka vuonna 2030 tulisi suuri tuho joka alkaisi eteläiseltä pallonpuoliskolta. Maailmassa on niin paljon pahaa energiaa(sodat,epätasa arvo esim rikkaat maat köyhät nälkää näkevät maat) että Maa ei enää kestä tätä negatiivista energiaa. Siksi tulee suuri vedenpaisumus ja monta päivää kestävä myrsky. Monet maat vajoavat veden alle ja uusia maita nousee vedestä. Näin kävi aikoinaan kun Atlantiksellakin oli liikaa pahuutta ja itsekkyyttä.. Paha laikaistaan pois..hävitetään. Ystäväni mummokin sai automaatiokirjoituksella viestin, että vuonna 2030 tulee suuri tuho. Näiden monien ennustusten mukaan suomi tuhoutuisi silloin Tamperetta myöten. Tehtaat tuhoutuisivat ja mistään ei enää saada öljyä. Kaikki pitää aloittaa aivan alusta.
Mietin tässä vain että tuleeko se tuho nyt tänä vuonna vai vasta 2030 vuonna.. että alanko jo nyt pakkaamaan rinkkaa vai odottelenko merkkejä tuhosta? vai voisikohan tuho tulla kaksi kertaa, nyt ja vuonna 2030. Olen myös itse kysynyt ouijalaudan välityksellä tulevasta tuhosta ja sain vastaukseksi että tuho tulee 2030. Mutta ouijalaudan vastauksiinhan ei voi täysin luottaa.. koska joskus juttelemaan voi tulla astraalitason kummajaiset ja muut henget joilla ei ole asioista tietoa mutta kova hinku niillä on tulla juttelemaan. Kysyin kyllä onko henki valosta ja onko se hyvä, ja se oli. Henki puhui Jumalasta kauniiseen sävyyn,joten hyvän hengen kanssa ´keskustelin varmasti ouijan välityksellä. tunnelmakin oli todella hyvä ja ihana, joten en usko että se ainakaan paha henki oli jolta asioita kyselin. Tein suojauksetkin ennen "peluuta".
Mutta antakaa kommenttia ja kertokaa mitä mieltä olette tulevasta tuhosta, koska se tulee, jos tulee.
Niin ja kysyin ouijassa myös että tuleeko sota nyt. Ja kuulemma sota tulee.. Sen hengen mukaan Usa hyökkäisi Irakiin 4.3 . No saa nähdä miten ennustuksen käy. Jäämme peloissamme odottamaan. Vaikka pelostahan paha nauttii.. joten ei pitäisi pelätä, vaan luottaa että asiat menee niinkuin niiden kuuluu mennä. Ja elää tätä päivää, miettien myös tulevaisuutta.
Kaikkea hyvää!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Aika monet alkuperäiskansojen kalenterit päättyvät vuoteen 2012.
Lisäksi odotettavissa oleva planeetan napojen vaihtuminen kyllä aiheuttaa pikaisen saappaiden tarpeen monelle. Nokia siis vaurastuu entisestään.
Moi !
Jos jokin katastrofi tulee vuonna 2030, niin me ihmiset ei olla enään kokemassa sitä koska vuonna 2012 meidän nykyinen kolmannen ulottuvuuden tietoisuus siirtyy seuraavaan ulottuvuuteen eli neljänteen(niin minä ainakin hyvin voimakkaasti uskon).
Sitten me myös näämme ihan pian mitä tapahtuu suomessa tänä kesänä. Ei tarvii odottaa enää kauan. Itse en aio pakkailla koska tunnen että olen korkeampien voimien suojelluksessa joten en tunne oloani uhatuksi. Me jotka olemme yhteydessä korkeampaan,olemme tämän maailman valo ja tulevaisuus joten sinunkaa ei pitäisi olla peloissasi.
Myöskään meidän ei ole enää tarvis odottaa kauan vuoteen 2012. Se tulee kuin huominen ja sitten näemme mitä tapahtuu.
Siunausta kaikille=) PEACE!
Joissakin tiedoissa puhutaan ihmiskunnan jakautumisesta, eli voisiko olla että he jotka eivät ole valmiita siirtymään neljännen ulottuvuuden tasolle, saavat jäädä kokemaan tätä nykyisen tyyppistä elämää ja ehkä vaikeampiakin aikoja.
Evakuointi visioissahan on väläytelty tuon porukan siirtämistä muualle.
Yksi evakuointiin perustuva näkymä olisi sellainen, että meidät siirrettäisiin joksikin aikaa nyt jo valmiina oleviin jättialuksiin. Sinä aikana maapallo muokattaisiin alkuperäiseen asuunsa, eli kaikki ihmisen tekemä hävitettäisiin ja sen jälkeen meidät palautettaisiin takaisin.
Toinen visio on sellainen, että koko aurinkokuntamme monistuu kahdeksi, jolloin vanha jää tänne ja uusi siirtyy seuraavaan dimensioon. Uusi ei ole tietenkään tänne jääville näkyvä, ollessaan eri ulottuvuustasolla.
Me, tietyt henkilöt, olemme ikäänkuin linkkeinä ja opastajina tässä vaikeassa prosessissa.
Onhan näitä... saas nähdä mitä tapahtuu. Jotakin merkittävää kuitenkin varmasti.
Ooks sä kenties lukenut Drunvalo Melchizedekin kirjat Elämän kukka I ja II?
Jees... onhan nekin tullut luetuiksi. Mahtavaa ja loogista tietoa. Haen kaikista kirjoista vain sellaista yleiskäsitystä ja sanomaa, jota yhdistelen muuhun tietoon
Muuten... kun piirsin tietokoneeni grafiikkaohjelmassa tuon Elämänkukan ja annoin käskyn monistua tietyssä kulmassa, satoja kertoja, alkoi sieltä syntymään mitä ihmeellisempiä kuvioita. Voi hyvin kuvitella eri elämänmuotojen syntyneen tällä periaatteella.
Moi!'
Mäkin piirsin sellaisen elämän kukan harpilla ja rakensin pahvista kolmiulotteisen huoneen jonka seinään mä liimasin sen kuvan. Nykyisin huoneessa on ihan erilainen tunnelma kuin ennen.
Ootko muuten huomannut että kun elämän kukkaa kattoo vähän kieroon niin se kuva nousee paperista ulos ja muodostaa sen elämän puun kuvion.
Juuri niin, ei kuin pienet syanidi snapsit ja jo huristellaan avaruus aluksella jupiteriin.
Olipas taas tekstiä. Sitten vuonna 2012, pyörittelette päätänne puoliminuuttia, kunnes joku selitys maailman lopun lykkääntymiselle löytyy. Niin, on näitä maailmalopun ennustuksia ennekin kuultu. Tietääkseno yksikään ei ole vielä toteutunut?
Tietääkseni kukaan tällä palstalla ei ole puhunut mistään maailmanlopusta joka tulis vuonna 2012, vaan täällä on puhuttu vain ulottuvuuden vaihtumisesta tai muusta, mutta ei mistään maailmanlopusta.
Maailmanloppua ei tuu pitkään aikaan................................................................................................................................................................................................................................................................................................
Huh... Minä jo pelästyin että maailman loppu, onneksi kyse olikin vain ulottuvuuden vaihdosta.
Hyvät ihmiset sentään, pysähdyttekö te koskaan kuuntelemaan itseänne? Eikö teitä häiritse yhtään kertomustenne järjenvastaisuus ja täydellinen todisteiden puute? Tiedän että helppouskoisuudelle löytyy osittainen selitys aivokemiasta, mutta tämä on jo liikaa... Tämä vaatii jo itsensä pettämistä.
Mutta kirjoituksen sisällön kannalta asialla ei taida olla väliä, Höpö höpö juttuja...
jokaisella on mielipiteensä...
Kaikkea ei voi todistaa. Joa vois me tiedettäis jo kaiken. On asioita jotka pitää vaan omaksua, kuten jumala. Ei sitä voi todistaa, siihen uskotaan jos halutaan.
Olihan täällä sentään yksi ihan tavallinenkin ihminen näiden omituisten maailmanloppu/ulottuvuuden muutos-hörhöjen seassa...
Ahaa... täytyypäs katsoa kieroon. Olen nähnyt sen myös hologrammina.
Kaikki geometriset muodothan tuosta kukasta voi löytää.
No olipas Jarilla niin odotettua tekstiä. Ellet koe vuonna 2012 mitään erikoista, se johtuu vain siitä, että olet jäänyt tähän vanhaan kolmiulotteiseen maailmaan. Mutta olosuhteet käyvät kuumiksi.
Kuule Timo. Nyt ei ihmisjärjen käyttö enää riitä. Kuten olen aina maininnut, ovat ihmisen aivot vain pieni taskulaskin. Nyt saamme tietoa aivan muualta. Älä siis petä itseäsi jättäytymällä ajastasi jälkeen. Kysele lisää.
Mitäs ne tavalliset täällä tekevät!!! Aivan... heidät on johdatettu saamaan uutta tietoa. Kuunnelkaas nyt kiltisti.
Niin, enpä usko että pääsemme tästä asiasta koskaan yhteisymmärrykseen. Sinä pidät minun maailmaani rajoitettuna ja minä pidän sinun maailmaasi mielikuvitusmaailmana. Niin pienet ja rajoittuneet kuin aivoni ovatkin. Ne ovat ainoat mitkä minulla tai kenelläkään muulla tällä planeetalla on. Siispä käytän niitän. Ja nämä pienet aivoni vaativat todisteita näyttöä ja loogisia päätelmiä.
Jos olet mielestäsi löytyänyt paremman tavan, niin se on sinun onnesi. Sinun tiedoltasi puuttuvat kokonaan falsifiointi kriteerit, joten en niitä vääriksikään pysty osoittamaan. Lienee syytä tyytyä vain siihen että meitä tallaa tätä planeettaa kuutisen miljardia erillaista yksilöä, joilla on yhtämonta näkemystä asiaan. Minä en omista totuutta. Mutta eipä sitä kukaan muukaan pidä hallussaan.
Emmeko koskaan ymmärrä toisiamme... sääli. No... olit todella kärsivällinen kun kuuntelit näinkin pitkälle, etkä sortunut nimittelemään tai käyttämään voimasanoja.
A) Ensin tulee Hirmuhallitus, jossa Antikristus (lihaan tullut saatana hallitsee). Sitä edeltävänä aikana Kristityt joutuvat suureen uskonkoetukseen: Ottaako Pedon merkki vaiko kieltäytyä siitä ! Todelliset Kristityt eivät ota Pedon merkkiä ja joutuvat suureen ahdinkoon, sillä kukaan muu ei saa ostaa eikä myydä, kuin se jolla on Pedon merkki oikeassa kädessään tai otsassaan.
B) Sitten tulee Harmagedon, jossa Jeshua Messias sotajoukkoineen tuhoaa Pedon ja häneen liittyneet pakanakansojen armeijat Israelin maaperällä, Jisreelin tasangolla, jota myös Harmagedon'iksi kutsutaan.
C) Sitten tulee Herramme Jeshua Messiaan 1000-vuotinen Rauhan Kuningaskunnan aikakausi, jolloin saatana on sidottuna suurilla kahleilla syvyydessä.
- - -
Mitä tulee mainitsemaasi aikamäärään, vaikuttaa vuosi 2030 olevan aika lähellä sitä vuotta, jolloin Jeshua Saapuu Öljymäelle. Perustelen sen lyhyesti sillä, että Jeshuan ennustuksen mukaan se sukupolvi ei katoa, joka näkee tiettyjen ennusmerkkien toteutumisen. Yksi niistä on Jerusalemin vapautuminen pakanakansain omistuksesta Israelilaisille. Tämä tapahtui v.1967. Jos nyt arvioimme minkä ikäinen kyseinen sukupolvi voisi olla, niin nykyisin on keski-ikä Juutalaisilla noin 70 vuotta. Lisäksi on mainittu, että ellei "niitä päiviä" lyhennettäisi, niin ei kukaan ihminen voisi pelastua siitä valtavasta ahdingosta, joka kohtaa tuona Antikristuksen hallituskauden kaikkia kansoja. Valitujen tähden ne päivät lyhennetään.
Siis saamme vuosiluvuksi n.2037 miinus jotakin. Lisäksi tulee huomioida, että VALVOVIEN Kristittyjen ylöstempaus tapahtunee noin 3,5 vuotta ennen Harmagedon'in taistelua, niin meidän osalta tulee vuosiluku silloin olemaan noin 2033.
Lisäksi pitää Iankaikkinen Evankeliumi saarnata KAIKILLE KANSOILLE ja sitten tulee nykyisen aikakauden loppu. Nykyään on Evankeliumilla täysin saavuttamattomia kansoja vain sen verran, että on mahdollista saavuttaa heidät tästä laskien noin 30 vuodessa.
Kaikki mainitsemani vuosiluvut ja niillä spekulointi on arviointia, eikä niin ollen "Näin sanoo Herra"-profetiaa. Tilanne voi olla kuitenkin noin kuin laskeskelin.
Kaikkien Kristittyjen on siis syytä olla JOKA HETKI valvovia, että olemme valmiit, kun PASUUNA KAJAHTAA ja NÄÄMME JESHUAN TULEVAN PILVISSÄ noutamaan omansa ! Hallelujah !
Vain Jeshuan verellä puhdistetut saavat puhtaan ylösnousemusruumiin, joka on kuin kristallia.
Siunausta Jeshuassa !
Moi!
Mä haluaisin tietää mistä olet tietosi saanut.
Tämä tekstisi vaikutti minuun hyvin voimakkaasti, koska mä muistan joskus nähneeni unta jostain valtavasta taistelusta joka käydään rutikuivalla, auringonpaahtamalla tasangolla. Siellä sodittiin sekä maallisin asein että mahtavilla henkisillä voimilla(tämä on totisen totta, en valehtele yhtään).
Olin itsekkin siinä taistelussa.
Ja kun sä vielä selitit niistä vuosiluvuista, niin lopullinen tulos oli vuosi 2003, ja tämän vuoden kesälle on ennustettu suuria tapahtumia täynnä kuolemaa, mutta jonka jälkeen tulee pelastus. www.box55.pp.fi
jos haluat ottaa minuun yhteyttä niin tässä maili. [email protected]
Kuten olen maininnut tätä tietoa tulee joka puolelta. Niin... myös Raamatun viestinä, mutta tuo ylösnouseva joukko ei tarkoita mihinkään erityisiin Jumaliin uskovia (esim. Kristittyjä), vaan tarkoittaa kaikkia henkisesti tietylle tasolle kehittyneitä sieluja, sillä kyseessä on ns. "sadonkorjuu". Olemme tämän tason opiskelleet ja on aika siirtyä seuraavalle.
Niin... ja tähän liittyy juuri ajan lyheneminen, tai ikäänkuin luomisen nopeutuminen.
Mutta "valittu kansa" ei ole se mitä nykyään käsitämme Kristityillä, vaan kaikki henkisesti tiettyyn pisteeseen kehittyneet.
jotkä käyvät henkisillä voimavaroillaan sotaan pahuuden voimia vastaan, tuoden valon ja rauhan tähän maailmaan.
Joo... kyse on siis henkisen puolen asioista. Mutta vielä meidän henkistä tasoamme testataan esim. Irakin sodalla... puolesta vaiko vastaan. Jyvät erotellaan akanoista, jonka jälkeen sato korjataan talteen. Hienoja aikoja... kaikesta huolimatta.
Hienoja aikoja on tulossa ja minä pidän huolen siitä että olen edesauttamassa sitä
...ja toivotan Sinulle runsasta siunausta ja pikaista palaamista sieltä "jostakin" tänne Suomen ihanaan maahan, jonne Korkein on Sinut alunperinkin tarkoittanut.
Pieni tarkennus: Mainitsin vuoden 2033, en vuotta 2003. Lasken 2 päivää eli 2 000 vuotta alkavan Jeshua Messiaan RISTILLE KUOLEMISVUODESTA ja Hänen ylösnousemisestaan. Oli toki mainio asia, että jeshua syntyi ihmiseksi, mutta monin verroin tärkeämpää oli, että Hän lunasti ristinkuolemallaan KAIKKI Korkeimman Valitut kaikista kansoista maan päällä, myös kaikkina eri aikakausina eläneistä nyt ja vastedes elävien lisäksi.
Siis koska Jeshua kuoli ja nousi kuolleista n. vuonna 33 ja ajanlaskumme alun määrityksessä on tapahtunut noin 4 vuoden virhe, niin päädymme vuoteen 2037 miinus jotakin (?) ja kun siitä vähennetään pois 3,5 vuotta eli Antikristus saatanan hallituskauden aikana oleva VIHAN AIKA, joka tulee Korkeimman taholta ja jona aikana Korkeimman Valitut ovat juhlimassa ylöstemmattuina Karitsan Häissä, niin kyseiseksi vuosiluvuksi muodostuu tuo aiemmin mainitsemani 2033.
Saattaahan olla, että vuonna 2003 käydään myös sota Iraq'ia vastaan, mutta toisaalta on ennustettu lyhyestä RAUHANKAUDESTA yli koko maanpiirin. Jotenkin tuntuu siltä, että jos nyt yleensä käydään uusi Gulf'in sota, niin se käydään tarkoin rajoitetusti ja kohta senjälkeen julistetaan KOKO MAAILMAN KATTAVA RAUHA tai että kyseinen sota siirtyy yllättäen hamaan tuntemattomaan tulevaisuuteen ! Kyseinen sota tullaan VÄISTÄMÄTTÖMÄSTI KÄYMÄÄN tulevaisuudessa, koska Korkein on sen edeltä nähnyt ja siitä ilmoittanut.
Se rauhankausi tulee olemaan vain hämäystä, sillä sinä aikana lihaan tullut saatana saa vallan kaikkien kansojen yli ja syttyy HIRVITTÄVÄ sota, joka on ilmeisesti se TODELLINEN Eufrat-virran sota, josta on Ilmestyskirjassa kirjoitettu...
Tietenkin kaikki edellä oleva on spekulointia ja arviointia. Uskon kuitenkin, että tulen näkemään valtavia, koko maanpiiriä kohtaavia mullistuksia tämän maalisen elämäni aikana, Jos Korkein mulle elinpäiviä antaa ja miksei antaisi !
Siunausta Jeshuassa !
...Jeshua Messiaan seurakunnan ylöstempaus, joka koskee AINOASTAAN niitä meistä, jotka olemme SINÄ HETKENÄ VALMIINA !
Voidakseen olla valmiina juuri tuona hetkenä, tulee meidän valvoa nyt jos koskaan ja karttaa kaikenkaltaista pahaa, jopa pahalle vivahtavaa ja peseytyä alati uskon kautta Jeshua Messiaan lunastusveressä, kuten on kirjoitettu (Ilm.22:14)
"14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin !"
Ja se Totuus, että mikä on tuo edellisessä jakeessa mainittu pesuaine, käy ilmi jakeista: (Room.3:21-26)
"21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen."
Kyseinen puhdistusaine on siis jakeen 25 mukaan Jeshua Messiaan veri.
Älyllisellä pohtimisella ihminen ei voi yltää taivaallisiin ulottuvuuksiin koska korkeinkin ihmisäly on Uuden Liiton Kirjoitusten mukaan syntiinlankeemuksen vuoksi pimentynyt, mutta uskomalla Jeshua Messiaaseen avautuu kaikkein yksinkertaisimmallekin uskovalle Taivaan Kultaisen Jerusalemin portit...
Siunausta Totuuden löytämiseen Jeshuassa !