Mistä

sä ystävän?
7251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tai hymystä,eleistä,kosketuksesta. Sen vain aistii aina ei tarvi edes sanoja.

Äänestä

hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen, hyvine ja huonoine puolineni ja että voin aina luottaa häneen. ;))

Äänestä
  • Eilen luulin minulla olevan yhdeksän ystävää. Tänään oli vain yksi.Hän lainasi minulle satasen, vaikka en osannut sanoa päivämäärää, jolloin pystyn maksamaan lainani takaisin.
    On muuten tosiasia että jos tarvitset vipin ruokaan tai muuhun tarpeelliseen menoon, et vippiä saa keneltäkään. Sanopa tarvitsevasi rahaa viinan ostoon, takuulla saat vipin. Viinavelathan ovat kunniavelkoja. Ne maksetaan aina.

    Äänestä

ystäviä, mutta vain pari YSTÄVÄÄ, heidän kanssaan voin jakaa surut ja ilot,ja asiat jotka jaan luottamuksella, pysyvät meidän välisenä. Kun on vaikeaa, saa tukea, kun naurattaa nauretaan yhdessä.Tuki ja luottamus on molemminpuolista.

Äänestä
  • tuo on kulkenut vuosikymmenet. Ei ole ruikuttanut vaikka välillä on ollut vastoinkäymisiä. Sanotaan, että kavereita voi olla monia, mutta vain yksi tosi ystävä. Niin se taitaa olla.
    Kaiken huippuna luulen, että hän ajattelee minusta samoin.

    Äänestä

  • paappa pohjanmaalta kirjoitti:

    tuo on kulkenut vuosikymmenet. Ei ole ruikuttanut vaikka välillä on ollut vastoinkäymisiä. Sanotaan, että kavereita voi olla monia, mutta vain yksi tosi ystävä. Niin se taitaa olla.
    Kaiken huippuna luulen, että hän ajattelee minusta samoin.

    hyvin!! Pidä huolta vaimostasi!

    Äänestä

  • pyyhkii kirjoitti:

    hyvin!! Pidä huolta vaimostasi!

    huolta hänestä niin vastalahjaksi hän pitää huolta minusta. Näin on ollut jo muutama vuosikymmen. Eiköhän se avioliitto ole juuri sitä. Siinä sivussa on yhdessä hoidettu lapset aikuisiksi. Nyt on mahtavaa viettää ansaittua eläkepäiviä ja vapautta ilman huolta huomisesta.
    Ihmettelen vaan sitä yleistä valittamista, mitä tälläkin palstalla esiintyy. Ei olla oikein tyytyväisiä mihinkään.Eläke ei riitä kuin raha-automaatteihin. Nehän on kaikki joko alaikäisten tai eläkeläisten valloittamia.
    Luulisi, että eläkeikään mennessä olisi jokainen jo oppinut nauttimaan elämästään. Siinä asiassahan jokainen on aika pitkälle oman onnensa seppä. Moni meistä kuvittelee, että rikkaus on onnen lähde ja siinä kuvitelmassaan ei huomaa, että se onni ja rikkaus saattaa kulkea rinnalla parhaan ystävän muodossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunnet kirjoitti:

sä ystävän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu