Medone

Onko kellään kokemuksia Medone nimisestä lääkäri- ja hoivapalveluita myymästä firmasta?
71271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kuin hain töihin ko firmaan, sain tosi erikoisesti muotoillun vastauksen hakemukseeni. Jäin ihmettelemään firman edustavan henkilön henkistä tasoa.

Äänestä

Ko. firmasta hyviä kokemuksia. Olemme käyttäneet MedOnen palveluksia ja yhteistyö on toiminut hyvin. Lisäksi olen itse aloittamassa MedOnen palveluksessa vuodenvaihteessa ja rekrytointi työhaastatteluineen ja työsopimuksen laatiminen/allekirjoitustilanne sujui jouhevasti. Ammattitaitoista porukkaa ainakin itse olen MedOnessa tavannut.

Äänestä
  • Meillä on terveyskeskuksen ilmapiiri huonontunut huomattavasti Medonen saapumisen jälkeen. Vaikka he hoitavat yhtä osastoa, vaikutukset näkyvät koko terveyskeskuksessa.

    Ensinnäkin näiden nuorten lääkärien asenne, he tulevat tänne kuin omistaisivat koko paikan ja kuin olisivat paljon muiden yläpuolella. He käyttäytyvät tökerösti terveyskeskuksen muuta henkilökuntaa kohtaan ja sen lisäksi heidän firmaansa siirtyneet työntekijät voivat henkisesti pahoin ja ovat joutuneet sen takia ottamaan sairaslomia ja jopa irtisanomaan itsensä.

    Heidän potilaansa ovat valittaneet töykeästä kohtelusta ja moni on kokenut, että vaivaan ei ole saanut apua, vaan on keskitytty aivan muihin asioihin. Moni on kertonut lääkärin ilmeilystä ja haukkumisesta.

    Lähetteet paikalliseen keskussairaalaan ovat lisääntyneet niiden toimenpiteiden osalta, joita ennen tehtiin terveyskeskuksessa. Liekkö jotain kytkyä sinne.

    Oma mielipiteeni on, että kyseinen ja kyseiset firmat eivät ajattele kuin euroja tilillä. Ja valitettavasti monet päättäjät sotkevat asiat päästämällä heidät sisälle.

    Äänestä

  • meillä kirjoitti:

    Meillä on terveyskeskuksen ilmapiiri huonontunut huomattavasti Medonen saapumisen jälkeen. Vaikka he hoitavat yhtä osastoa, vaikutukset näkyvät koko terveyskeskuksessa.

    Ensinnäkin näiden nuorten lääkärien asenne, he tulevat tänne kuin omistaisivat koko paikan ja kuin olisivat paljon muiden yläpuolella. He käyttäytyvät tökerösti terveyskeskuksen muuta henkilökuntaa kohtaan ja sen lisäksi heidän firmaansa siirtyneet työntekijät voivat henkisesti pahoin ja ovat joutuneet sen takia ottamaan sairaslomia ja jopa irtisanomaan itsensä.

    Heidän potilaansa ovat valittaneet töykeästä kohtelusta ja moni on kokenut, että vaivaan ei ole saanut apua, vaan on keskitytty aivan muihin asioihin. Moni on kertonut lääkärin ilmeilystä ja haukkumisesta.

    Lähetteet paikalliseen keskussairaalaan ovat lisääntyneet niiden toimenpiteiden osalta, joita ennen tehtiin terveyskeskuksessa. Liekkö jotain kytkyä sinne.

    Oma mielipiteeni on, että kyseinen ja kyseiset firmat eivät ajattele kuin euroja tilillä. Ja valitettavasti monet päättäjät sotkevat asiat päästämällä heidät sisälle.

    taidat olla

    Äänestä

  • pankio kirjoitti:

    taidat olla

    En ole Lahdesta. Mutta Sinulla taitaa olla Lahdesta samanlaisia kokemuksia, vai mihin viestisi viittaa?

    Äänestä

  • Meidän terveyskeskuksessa on muutama MedOnen lääkäri. Palaute on ollut todella positiivista, potilaat ovat kiitelleet, että kerrankin asiantuntevaa ja kiireetöntä hoitoa! Eipä sillä, ei ole tullut kovinkaan paljon huonoa palautetta "omista kunnallisista" lääkäreistäkään.

    Äänestä

Eli duunarina on ollut ihan hyvä paikka hoitajalle. Työpaikat toki sitä perusterveydenhoitoa pääasiassa, välillä erikoistuneempaakin. Parasta kuitenkin palkkaus verrattuna kunnalliseen, peruspalkka nousi 1850 aina 2200€/kk, tietää lisissäkin jo hyvää korotusta. Kuitenkin sama työ mitä kollegat tekevät tuolla pienemmällä summalla. Toistaiseksi muutkin asiat sujuneet ok. En tällä erää ole vaihtamassa takaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemuksia? kirjoitti:

Onko kellään kokemuksia Medone nimisestä lääkäri- ja hoivapalveluita myymästä firmasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu