Kosteiden ilmojen takia rivarimme ulkovaraston ovi on turvonnut. Eilen en sitten meinannut saada sitä kiinni mitenkään, joten suutuspäissäni paiskasin sen *todella kovaa* kiinni ja menihän se sitten. Vaan eipä aukeakkaan enää.
Avainta kun yrittää vääntää niin se ei käänny kuin noin neljänneskierroksen ja sitten tuntuu samalta kuin kokeilisi väärällä avaimella. Ovea nytkyttämällä, työntämällä, nostamalla jne ei saa mitään eloa avaimeen eli kaikkea on kokeiltu mitä yleensä vanhojen temppuilevien lukkojen kanssa kokeillaan. On kokeiltu eri avaimia.
Terminologia ei ole hallussa, mutta lukkona on siis sellainen abloyn uus malli, mikälie sen nimi onkaan. Itse lukko on asennettu vain vuosi sitten.
Ovi on selvästi kiilautunut hieman vinoon karmeihin nähden. Lähinnä niin, että oven alaosa on syvemmällä kuin yläosa ja siis yläosa on ikäänkuin kallellaan ulospäin noin 1cm.
Voiko lukko mennä rikki sellaisesta paiskauksesta? Todellakin ihmetyttää, ettei avain käänny lukossa kuin vähän ja sitten tulee totaalinen stoppi. Ovea voi renkuttaa sen normaalin pari milliä mitä ovet nyt yleensäkin lukossa ollessaan heiluvat.
Miten tätä asiaa pitäisi lähteä nyt hoitamaan? En viitsisi heti ensimmäisenä soittaa lukkoseppää paikalle poraamaan kallista lukkoa rikki ja asentamaan uutta, jos vika voikin olla jossain muualla. Voiko lukko jäädä jumiin, jos kieli on jotenki oudosti puoli asennossa tms?
Seinän purkaminen on myös vaikeaa enkä sitä ihan ensimmäisenä viitsisi lähteä tekemään. ELi onko jollain täällä kokemuksia vastaavasta ja miten ongelma ratkesi?
Jumiutunut varaston ovi
3
2191
Vastaukset
- vaan kieli on jumissa
koska ovi ei ole kunnolla kiinni (yläosa ulompana)
Nyt sun kannattais yrittää saada yläreuna kiinni, pidä vaikka puukalikkaa välissä ja lyöt siihen kalikkaan vasaralla.
Riskinä on tietysti, että et saa ovea heti auki, mutta ainakaan ovi ei mene kieroksi.
Jos saat oven tasaisesti lukkoon, ainakin avaimen pitäisi avata lukko.
Jos sinulla ei ole ovessa kunnon kahvaa, käy sitten ensimmäisenä ostamassa sellainen ja laita paikalleen ennen kuin vedät avaimen poikki riuhtoessasi ovea auki.
Kun saat oven auki, sitä kannattaisi höylätä ennen kuin laitat uudestaan kiinni (höylättyihin pintoihin maalia tai kyllästettä)
Edellä mainitut työt voit saada hintaan 50 e alv ( materiaalit), jos ei itseltä onnistu - os..
Jos lukkoa ei saa auki, ehkä oven voi avata saranapuolelta. Joskus saranatapin voi peruuttaa pois, tai saranat voi leikata pois ulkopuoleta.
- avuton
Ei se ovi meinannut aueta ensin millään ja kävin jo ostamassa uudet saranat sen varalle, että vanhat saranat pitää leikata.
Timpuri tuli paikalle ja pälyili ovea hetken. Sitten se laittoi avaimen lukkoon ja rynkytti ovea sorkkaraudalla hetken... ja naps... ovi auki.
Oven ylemmän saranan ruuvit olivat löystyneet ja näinollen se oli mennyt jotenkin oudossa asennossa kiinni, jolloin lukon kieli oli mennyt johonkin outoon rakoon ja takalukittunut siihen niin, ettei avainkaan toiminut. Käsinhän tuota vastaavaa oli jo yritetty useaan otteeseen, mutta vasta sorkkarauta ja raaka voima riitti siirtämään ovea/karmia tarpeeksi.
Mitään ei tarvinnut rikkoa eikä oveen jäänyt edes jälkiä. Ja Starkki jopa palautti rahat turhaan hankituista saranoista. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399076Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737756Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681565366William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542285Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62060Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy811687Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191635Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921366Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4321304Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801182