Kyllä oli asiaa Timo T. A. Mikkoselta ohjelmassa Pelastakaa Lapset ilta. Näet ohjelman myös netissä kun valitset Yle.
Näistähän nämä ongelmat johtuu. Timo puhui asiaa ja oli ainoa järkevä sen kaverin lisäksi joka oli otettu nuorena huostaan ja on nyt muusikko.
Nämä henkilöt puhuivat asiaa.
Rouvaministeri oli surkea.
Ohjelmassa oli myös äiti, joka oli syyllistetty insestiin vaikka näin ei ollut tapahtunut. Törkeää.
Katso ohjelma netissä.
Pelastakaa Lapset ilta Yle
37
1769
Vastaukset
- oli surkea
ja pilasi koko ohjelman. Ymmärrän miksi hänestä ei pidetä. Itekin olen isosta perheestä ja minulla on paljon lapsia. Mikkosen kaltaiset kiihkoilijat ja "tilanvarastajat" tyrehdyttävät keskustelun. Mikkonen ei osannut kuunnella ketään eikä mitään, siksi kaikki muut olivat niin noloina ohjelmassa. Noloina Mikkosen puolesta. Hän häpäisi itsensä. Mikkonen on todennäköisesti häpäisty lapsena pahastai. Oli virhe kutsua hänet ohjelmaan.
- uranaiset
Voi helkkari ämmä. Oletko sinä uranainen, joka on hankkinut kaikenlaista kotiin jota sitten on rahoitettava lasten kustannuksella menemällä töihin kun muuten ei saa velkoja maksettua? Helkkarin ämmä.
- käyttää
uranaiset kirjoitti:
Voi helkkari ämmä. Oletko sinä uranainen, joka on hankkinut kaikenlaista kotiin jota sitten on rahoitettava lasten kustannuksella menemällä töihin kun muuten ei saa velkoja maksettua? Helkkarin ämmä.
tollasta kieltä. Etkö kykene muuten ilmaisemaan itseäsi. Vaikka Timo T. osaa olla ärsyttävä ja haastava hän myös pystyy sanomaan asiansa kiroilematta ja vastapuolta nimittelemättä. Otetaan oppia!
- uranaiset
käyttää kirjoitti:
tollasta kieltä. Etkö kykene muuten ilmaisemaan itseäsi. Vaikka Timo T. osaa olla ärsyttävä ja haastava hän myös pystyy sanomaan asiansa kiroilematta ja vastapuolta nimittelemättä. Otetaan oppia!
Joskus on pakko antaa tulla oikein tuutin täydeltä ihmisille jotka ovat eläimiä tyhmempiä.
- Joltain
uranaiset kirjoitti:
Joskus on pakko antaa tulla oikein tuutin täydeltä ihmisille jotka ovat eläimiä tyhmempiä.
on TODELLA jääny lääkkeet ottamatta! :o
Aikamoista kieltä. Itsekkin häpesin Mikkosen puolesta, enkä edes ole uranainen. Vaikka tuo äijä asiaa puhui niin (niinkuin sinunkin) pitäisi antaa muillekkin tilaa omille mielipiteilleen. Niinkuin ohjelmassa todettiin niin maailma ei ole niin mustavalkoinen, kuin mitä luulette.
Koitahan pitää kielesi kurissa. Tuosta voi saada kunnianloukkaus syytteen. - kannata välittää
Joltain kirjoitti:
on TODELLA jääny lääkkeet ottamatta! :o
Aikamoista kieltä. Itsekkin häpesin Mikkosen puolesta, enkä edes ole uranainen. Vaikka tuo äijä asiaa puhui niin (niinkuin sinunkin) pitäisi antaa muillekkin tilaa omille mielipiteilleen. Niinkuin ohjelmassa todettiin niin maailma ei ole niin mustavalkoinen, kuin mitä luulette.
Koitahan pitää kielesi kurissa. Tuosta voi saada kunnianloukkaus syytteen.Mitä enemmän niihin vastailee, sitä enemmän niitä tulee. Muutamassa uusimmassa ketjussa on taas niin railakasta kielenkäyttöä, että tuskin on edes kenenkään sijarin tai biovanhemman näppäimistöltä lähtöisin. Trollit tykkää haastaa riitaa, sama se mikä on asia.
- pyydän anteeksi
Joltain kirjoitti:
on TODELLA jääny lääkkeet ottamatta! :o
Aikamoista kieltä. Itsekkin häpesin Mikkosen puolesta, enkä edes ole uranainen. Vaikka tuo äijä asiaa puhui niin (niinkuin sinunkin) pitäisi antaa muillekkin tilaa omille mielipiteilleen. Niinkuin ohjelmassa todettiin niin maailma ei ole niin mustavalkoinen, kuin mitä luulette.
Koitahan pitää kielesi kurissa. Tuosta voi saada kunnianloukkaus syytteen.Todellakin on kunnianloukkaus kun sanoin että ovat eläimiä tyhmempiä. Monet eläimet oovat viisaita ja on todella kunnianloukkaus niitä eläimiä kohtaan.
Korjaan sen verran, että sanonkin, että ovat aidan seivästä tyhmempiä ja sinä kuulut myös niihin. - totuudenpuhujat
kannata välittää kirjoitti:
Mitä enemmän niihin vastailee, sitä enemmän niitä tulee. Muutamassa uusimmassa ketjussa on taas niin railakasta kielenkäyttöä, että tuskin on edes kenenkään sijarin tai biovanhemman näppäimistöltä lähtöisin. Trollit tykkää haastaa riitaa, sama se mikä on asia.
Totuudenpuhujat eivät ole koskaan olleet kenenkään suosiossa ja ei varmaan sinunkaan "tyhmä kuin seinä".
- hauska teini oletkaan!
totuudenpuhujat kirjoitti:
Totuudenpuhujat eivät ole koskaan olleet kenenkään suosiossa ja ei varmaan sinunkaan "tyhmä kuin seinä".
Lisää lisää!
- ei tuomita
uranaiset kirjoitti:
Voi helkkari ämmä. Oletko sinä uranainen, joka on hankkinut kaikenlaista kotiin jota sitten on rahoitettava lasten kustannuksella menemällä töihin kun muuten ei saa velkoja maksettua? Helkkarin ämmä.
Moni lapsi kärsii kun äidit ja isät ovat töissä ympäri vuorokauden.
- nimimerkki
ei tuomita kirjoitti:
Moni lapsi kärsii kun äidit ja isät ovat töissä ympäri vuorokauden.
..siitä lapsuudessani kun äiti meni töihin.
Ensin väsyttikin ihan kauheesti(sit vanhemmat ihmiset ihmettelivät miks oon niin kärtynen ja levoton) kun piti niin aikaisin herätä(todella aikaisin) ja silloin päätin etten itse lähde ikinä töihin kun minulla on alle 7v.lapsia.
Olen myös huomannut naapurien lapsista et ne myös kärsii tästä etteivät nää äitiään....ainakin tyttö-lapset..pojat kärsii taas kun isät ei ole läsnä.
Sitten menen töihin, mut en tee sitä 8h/pv,vaan olen kotona kun lapset tulee koulusta..tai iltapäivä kerhosta.
- näinhän se oli
Nämä ministerit ja useimmat muut puhuivat vaan sitä heidän kieltään, jotka on täynnä turhia lupauksia. He peittävät asiansa, jos sitä on turhien fraasien taakse. Tällaista puhetta on sitten helpompi jälkeen päin korjailla mielen määrin.
- ministerikin
Ministeri sysäsi vaan syitä aikaisemmalle hallitukselle ja sitten taas puhui jo seuraavan hallituksen töistä. Heh, heh, näin sitä kierretään omia hommia.
- T. T.A Mikkosesta
hän oli rehellinen ja suorasanainen. Mutta tärkeintä koko ohjelmassa oli että: Huostaanottojen on vähennyttävä maastamme. En muista kuka sen sanoi, mutta moni yhtyi ajatukseen.
Huostaanotolla ei auteta ketään, vaan traumatisoidaan lapsen lisäksi hänen omaisensa!
Niin ja sillä pönkitetään sossujen ekoa ja lihotetaan sijareiden lompsia!- mieti vähän
Ei kannata sekoittaa hyväntekeväisyyttä tähän. Sijaisperheet ovat auttavia tahoja kun jokin perhe on kriisissä.
Päätökset huostaanotoista tekee aivan muut henkilöt kuin sijaisperheet. Tässä ohjelmassa peräänkuulutettiin lisää sijaisperheitä. - mieti vähän
Muuten olen paljon samaa mieltä, mutta ei sekoiteta hyvää tekeviä ihmisiä. Sittenhän voisimme todeta, että lopetetaan SPR ja Pelastusarmeijakin. Kaikki mistä ihmiset saa avun.
Sijaisperheet on vain avuksi ja eivät tee huostaanottopäätöksiä ja on turha puhua kukkaron lihottamisesta.
Siinä olen samaa mieltä, että huostaanottoja olisi vähennettävissä kun paneuduttaisiin perheiden todellisiin ongelmiin ja annettaisiin apua perheissä. kodinhoitoapua ym. ja avuliaita ihmisiä voisi sijoittaa perheisiin ja maksaa siitä. Olisi lapsien kouluun laittajaa ja vastaanottajaa kun tulevat koulusta ja lapset saisivat olla kotipiirissä.
Kannatan huostaanottojen vähentämistä jos muilla keinoilla perheiden hyvinvointia voidaan lisätä ja etenkin tässä tapauksessa lapsien. - älä välitä
mieti vähän kirjoitti:
Ei kannata sekoittaa hyväntekeväisyyttä tähän. Sijaisperheet ovat auttavia tahoja kun jokin perhe on kriisissä.
Päätökset huostaanotoista tekee aivan muut henkilöt kuin sijaisperheet. Tässä ohjelmassa peräänkuulutettiin lisää sijaisperheitä.Apukoululaiset usein näillä foorumeilla sekoittavat asiat. Ei kannata välittää.
- missä äidit??
Naiset ovat lähteneet kilpailemaan miesten kanssa. Enää ei arvosteta kotiäitejä.
Meidän perheessä itse olen töissä ja vaimo on kotiäiti. Ei saa centtiäkään työttömyysrahaa eikä myöskään mitään muutakaan rahaa. Vaimoni on siis ilmainen yhteiskunnalle.
Arvostan suunnattomasti vaimoani, koska hän on antanut turvallisen kodin lapsille ja laittaa lapset kouluun ja ottaa heidät vastaan koulusta ja pitää huolen lasten ravinnonsaannista. Missään muualla ei ole yhtä kaunista kotia ja yhtä puhdasta ja siistiä. Silti talomme on vanha pieni mummonmökki maalla, mutta emme kaipaa mitään loistoa ja kunniaa, kun se vaimoni luoma kodin lämpö on kalleinta. Olenkin kertonut hänelle, että minä käyn töissä ja maksan hänelle rahaa tililleen ja hän saa sitä sitten käyttää itselleen ja olen kertonut, että hänen työnsä on niin kallisarvoista ettei voi rahassa mitata.
Oi jospa muutkin äidit ymmärtäisivät tämän. Sitten vanhana on turha surkeilla kun lapsi on alkoholisti tai huumeidenkäyttäjä. Kun lapset ovat alaikäisiä niin silloin he tarvitsevat kodin lämpöä ja murrosikäkin menee huomaamatta ohi.
Itse kasvoin perheessä jossa oli kahdeksan henkilöä. Isä, Äiti, ja kuusi lasta. Elimme vaatimattomasti, mutta toisiamme rakastaen. Nyt kun kaikki sisarukset ovat jo aikuisia niin kukaan ei käytä alkoholia ja kaikilla on ollut hyvä elämä. Kiitos kuuluu Isälle ja Äidille. - minä olen luullut
Olen ollut siinä luulossa, että sosiaali-ihmiset ottavat huostaan lapsen jos vanhemmat ryyppäävät tai käyttävät alkomahoolia.
Tässä ohjelmassa kuitenkin eräs nainen kertoi, että lapsi oli otettu huostaan vain yhden puhelinsoiton perusteella. En kuullut hakiko tämä nainen jälkeenpäin kipurahoja eli veikö asian oikeuteen. Itse olisin vienyt.- sellainen
sossuilla on alihankkijansa joita saaavat tarvittaessa "lausuntoja" niistä joille ei muuten kriteerit täyty... tuomareihin on menneet täydestä tähän asti nuo sepustelut...epäuskottavia kuin ovatkin,
- Ivallinen hymy
yksinkertaisien naisten naurattaja,10xnaimisissa ja aina te naiset menette halpaan,mutta böondien älyn vähyydelle ei voi mitään heh!.
- einstain
..joka tykkää naisista?Minä olisin huolissani jos miestä ei naiset kiinnosta...tuleepa mieleen mikä sitä sitten kiinnostaa?...joku kiellettykö?
Mikko puhui asiaa hän sentään muistaa meidän kahdella jalalla käveliät vielä kuitenkin luonnon osaseksi ja olemme yksi laji muiden eläinten joukossa...nyky ihmisellä nimittäin pääsee suuruuden hulluudessa se asia aina unohtuun!
Minä olen äiti ja olen saanut kokea sen ihmeen missä ajattelu muuttuu täysin,kun synnyttää avuttoman lapsen tähän maailmaan...sitä ei voi järjellä selittää se on sitä luonnon suomaa kemiallista reaktioita millä ihmisrotu säilyisi evoluution kamppaillussa.
Monelta tämä alkaa puuttuun ja ihminen tuhoaa itsensä ja muut.Mutta jos palattas ajassa ja arvoissa taakse päin voisi maapallolla olla vielä mahiksia. - lapset unohdettu
einstain kirjoitti:
..joka tykkää naisista?Minä olisin huolissani jos miestä ei naiset kiinnosta...tuleepa mieleen mikä sitä sitten kiinnostaa?...joku kiellettykö?
Mikko puhui asiaa hän sentään muistaa meidän kahdella jalalla käveliät vielä kuitenkin luonnon osaseksi ja olemme yksi laji muiden eläinten joukossa...nyky ihmisellä nimittäin pääsee suuruuden hulluudessa se asia aina unohtuun!
Minä olen äiti ja olen saanut kokea sen ihmeen missä ajattelu muuttuu täysin,kun synnyttää avuttoman lapsen tähän maailmaan...sitä ei voi järjellä selittää se on sitä luonnon suomaa kemiallista reaktioita millä ihmisrotu säilyisi evoluution kamppaillussa.
Monelta tämä alkaa puuttuun ja ihminen tuhoaa itsensä ja muut.Mutta jos palattas ajassa ja arvoissa taakse päin voisi maapallolla olla vielä mahiksia.Joskus aikaisemmin arvostettiin kun äidit olivat kotona ja leipoivat kakkoa niinkuin meillä sanottiin ja muita leivonnaisia ja siivosivat kodin. En unhoita koskaan lapsuuden aikoja kun kahdeksanhenkinen perhe asui 27 neliön suuruisessa mökissä maaseudulla ja äiti piti kodin siistinä. Lauantaina ulkorakennuksessa saunoimme ja se tuntui mahtavalta.
En koskaan arvosta nykymenoa yhtä paljon kuin lapsuuden aikaa. Yhteiskunta ja arvot ovat muuttuneet. - oli 90-luvun meininkiä.
lapset unohdettu kirjoitti:
Joskus aikaisemmin arvostettiin kun äidit olivat kotona ja leipoivat kakkoa niinkuin meillä sanottiin ja muita leivonnaisia ja siivosivat kodin. En unhoita koskaan lapsuuden aikoja kun kahdeksanhenkinen perhe asui 27 neliön suuruisessa mökissä maaseudulla ja äiti piti kodin siistinä. Lauantaina ulkorakennuksessa saunoimme ja se tuntui mahtavalta.
En koskaan arvosta nykymenoa yhtä paljon kuin lapsuuden aikaa. Yhteiskunta ja arvot ovat muuttuneet.Nykyään on ihan eri lailla alettu arvostaa itsetehtyjä tavaroita, vaikkapa sitä että joku osaa kutoa lapaset. Minä en osaa. Joskus ajattelen että kuuluisi osata ja pitäisi opetella mutta realistisesti en usko, että se tapahtuu. Tai sitten vanhana ehkä jos tulee paineita että lastenlapsille pitää sukkia kutoa. En osaa niitäkään. Enkä käyttää ompelukonetta. Mutta osaanhan mä sitten sellasia asioita, siis jopa hyödyllisiäkin ;) mitä vanhemmat ihmiset ei osaa. Tulevaisuudessa varmaan eriytyy enemmän nämä asiat, mikä on kenenkin erikoisosaamisen alue ja sitä se tosiaan on. En mä usko että kukaan ystävistäni osaa niitä lapasia kutoa. Sori juutuin nyt niihin lapasiin mitkä oli vain esimerkki ;) Ja onhan se hienoa että äidit on kotona. Tottakai on! Sen takiahan Suomessa on kotihoidontukikin, tekemään sen mahdolliseksi. Mutta silloin tietysti pitää lapsen isällä olla aika hyvä palkka että äiti voi olla 3 vuotta kotona, ellei sitten pysty tinkimään tulotasosta. Mutta jos on asuntolainaa ja vielä opintolainaakin maksettavana niin se on kai aika hankalaa. Elämä on valintoja täynnä.
- Helinä-keiju3
oli 90-luvun meininkiä. kirjoitti:
Nykyään on ihan eri lailla alettu arvostaa itsetehtyjä tavaroita, vaikkapa sitä että joku osaa kutoa lapaset. Minä en osaa. Joskus ajattelen että kuuluisi osata ja pitäisi opetella mutta realistisesti en usko, että se tapahtuu. Tai sitten vanhana ehkä jos tulee paineita että lastenlapsille pitää sukkia kutoa. En osaa niitäkään. Enkä käyttää ompelukonetta. Mutta osaanhan mä sitten sellasia asioita, siis jopa hyödyllisiäkin ;) mitä vanhemmat ihmiset ei osaa. Tulevaisuudessa varmaan eriytyy enemmän nämä asiat, mikä on kenenkin erikoisosaamisen alue ja sitä se tosiaan on. En mä usko että kukaan ystävistäni osaa niitä lapasia kutoa. Sori juutuin nyt niihin lapasiin mitkä oli vain esimerkki ;) Ja onhan se hienoa että äidit on kotona. Tottakai on! Sen takiahan Suomessa on kotihoidontukikin, tekemään sen mahdolliseksi. Mutta silloin tietysti pitää lapsen isällä olla aika hyvä palkka että äiti voi olla 3 vuotta kotona, ellei sitten pysty tinkimään tulotasosta. Mutta jos on asuntolainaa ja vielä opintolainaakin maksettavana niin se on kai aika hankalaa. Elämä on valintoja täynnä.
Lapsuus ei lopu 3-vuotiaana, joten nykyinen en minä ainakaan ole mitenkaan tyytyväinen nykyiseen malliin. Niin vähään lapsen eteen tehtyyn lainsäädäntöön ei tule tyytyä.
- haluaisit
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Lapsuus ei lopu 3-vuotiaana, joten nykyinen en minä ainakaan ole mitenkaan tyytyväinen nykyiseen malliin. Niin vähään lapsen eteen tehtyyn lainsäädäntöön ei tule tyytyä.
sen jälkeen tapahtuvan kun lapsi täyttää 3 vuotta?
- aika hyvä palkka???
oli 90-luvun meininkiä. kirjoitti:
Nykyään on ihan eri lailla alettu arvostaa itsetehtyjä tavaroita, vaikkapa sitä että joku osaa kutoa lapaset. Minä en osaa. Joskus ajattelen että kuuluisi osata ja pitäisi opetella mutta realistisesti en usko, että se tapahtuu. Tai sitten vanhana ehkä jos tulee paineita että lastenlapsille pitää sukkia kutoa. En osaa niitäkään. Enkä käyttää ompelukonetta. Mutta osaanhan mä sitten sellasia asioita, siis jopa hyödyllisiäkin ;) mitä vanhemmat ihmiset ei osaa. Tulevaisuudessa varmaan eriytyy enemmän nämä asiat, mikä on kenenkin erikoisosaamisen alue ja sitä se tosiaan on. En mä usko että kukaan ystävistäni osaa niitä lapasia kutoa. Sori juutuin nyt niihin lapasiin mitkä oli vain esimerkki ;) Ja onhan se hienoa että äidit on kotona. Tottakai on! Sen takiahan Suomessa on kotihoidontukikin, tekemään sen mahdolliseksi. Mutta silloin tietysti pitää lapsen isällä olla aika hyvä palkka että äiti voi olla 3 vuotta kotona, ellei sitten pysty tinkimään tulotasosta. Mutta jos on asuntolainaa ja vielä opintolainaakin maksettavana niin se on kai aika hankalaa. Elämä on valintoja täynnä.
Mitä tarkoitat, että miehellä pitää olla aika hyvä palkka jos vaimo voisi olla kotona?
Minulla on nettona noin 1800€ ja vaimo on kotona ja ei saa centtiäkään edes työttömyyskorvausta, koska ei vuosia sitten ottanut vastaan tarjottua työtä Parkanossa. Ei saatu lapselle järjestettyä heti hoitopaikkaa ja meni kaikki kerrasta poikki. Tämän teki siis Parkanon työvoimatoimisto.
Olemme pärjänneet minun tuloilla ja meillä on kaksi kouluikäistä lasta. - Eihän siinä
aika hyvä palkka??? kirjoitti:
Mitä tarkoitat, että miehellä pitää olla aika hyvä palkka jos vaimo voisi olla kotona?
Minulla on nettona noin 1800€ ja vaimo on kotona ja ei saa centtiäkään edes työttömyyskorvausta, koska ei vuosia sitten ottanut vastaan tarjottua työtä Parkanossa. Ei saatu lapselle järjestettyä heti hoitopaikkaa ja meni kaikki kerrasta poikki. Tämän teki siis Parkanon työvoimatoimisto.
Olemme pärjänneet minun tuloilla ja meillä on kaksi kouluikäistä lasta.ole kun 3 kk karenssi ja sit jatkuu taas korvausten maksu ihan normaalisti. Ei mikään työkkäri voi tollasia päättää ihan omia sääntöjä!!!!! ja kai ne ny ymmärtää ettei lastenhoito sekunnissa järjesty!!!!
- Helinä-keiju3
haluaisit kirjoitti:
sen jälkeen tapahtuvan kun lapsi täyttää 3 vuotta?
Vanhemmille pitäisi antaa taloudellinen mahdollisuus hoitaa lapsensa kotona mm. perheen ainoan tulonsaajan palkkatuloverohelpotuksin. Yksinhuoltajiksi aikoville tulee rehellisesti informoida, että taloudellisia vaikeuksia on luvassa, jottei kukaan tahallisesti hakeudu yksinhuoltajaksi, sillä yksinhuoltajuus on katastrofi kun se kohdalle, kuoleman, avioeron tms. takia kohtalon oikusta tulee. Näiden ihmisten auttamiseksi yhteiskunnan päivähoitopaikat tulee ensisijaisesti varata ja karsia pois ne, joilla olisi itsekin mahdollisuus kantaa taloudellinen vastuu ja seuraukset lastensa hoidosta itse valitsemallaan tavalla. Sitten alentaisin kouluunmenoikää parilla vuodella, ihan jo pelkästään suomalaislasten kilpailukyvyn ja -ajattelykyvyn parantamiseksi maailman työmarkkinoilla ja elämässä yleensä. Sellasta haluisin, kun kerran kysyttiin. Mutta tuskin kelpaa taaskaan vaan meillä täällä halutaan pitäytyä menneessä maailmassa kuten Amish-klaani.
- meillä
aika hyvä palkka??? kirjoitti:
Mitä tarkoitat, että miehellä pitää olla aika hyvä palkka jos vaimo voisi olla kotona?
Minulla on nettona noin 1800€ ja vaimo on kotona ja ei saa centtiäkään edes työttömyyskorvausta, koska ei vuosia sitten ottanut vastaan tarjottua työtä Parkanossa. Ei saatu lapselle järjestettyä heti hoitopaikkaa ja meni kaikki kerrasta poikki. Tämän teki siis Parkanon työvoimatoimisto.
Olemme pärjänneet minun tuloilla ja meillä on kaksi kouluikäistä lasta.miehen "palkka" nettona 900,oppisopimuskoulutus,pakko vaihtaa ammattia,mistään ei tule lisää.
- aika hyvä palkka
Eihän siinä kirjoitti:
ole kun 3 kk karenssi ja sit jatkuu taas korvausten maksu ihan normaalisti. Ei mikään työkkäri voi tollasia päättää ihan omia sääntöjä!!!!! ja kai ne ny ymmärtää ettei lastenhoito sekunnissa järjesty!!!!
Emme ole selvittäneet lain perusteella asiaa, mutta kyllä tämä päätös tehtiin Parkanon työvoimatoimistossa. En tiedä joutuisiko päätöksen tekijä vastaamaan jos ottaisimme asian esille, mutta kertoivat, että ei ollut perusteita kieltäytyä ja se on laki niin, että kerrasta poikki. Jo muutama vuosi on mennyt niin, että vaimo ei ole saanut mitään korvausta.
- aika hyvä palkka
meillä kirjoitti:
miehen "palkka" nettona 900,oppisopimuskoulutus,pakko vaihtaa ammattia,mistään ei tule lisää.
Ihmettelen miten voitte tulla toimeen. Meillä menee kaikki tuo josta kerroin joka kuukausi. En pysty hoitamaan hampaita kun eikö sekin maksa kerralta noin 40 - 60€ ja jos alan hoitamaan niin käyntejä tulee ainakin 5 - 10 ja laskekaa siitä sitten mitä maksaisi.
Kuinka kauan tämä vähäjärkinen kansa äänestää SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta. Jos tajuaisimme niin protestiksi äänestäisimme jotakin muuta puoluetta ja jos tämä kansa tajuaisi niin se olisi kuin lottovoitto. - hammashoito
aika hyvä palkka kirjoitti:
Ihmettelen miten voitte tulla toimeen. Meillä menee kaikki tuo josta kerroin joka kuukausi. En pysty hoitamaan hampaita kun eikö sekin maksa kerralta noin 40 - 60€ ja jos alan hoitamaan niin käyntejä tulee ainakin 5 - 10 ja laskekaa siitä sitten mitä maksaisi.
Kuinka kauan tämä vähäjärkinen kansa äänestää SDP:tä, Keskustaa ja Kokoomusta. Jos tajuaisimme niin protestiksi äänestäisimme jotakin muuta puoluetta ja jos tämä kansa tajuaisi niin se olisi kuin lottovoitto.ole nykyään täysin ilmaista terveyskeskusten hammashoitoloissa. Sinne vaan täytyy jonottaa aika pitkään, ellei ole särkyä. Parempi kuitenkin vaikka jonottamalla hammaslääkäriin, kuin ei ollenkaan.
- Helinä-keiju3
hammashoito kirjoitti:
ole nykyään täysin ilmaista terveyskeskusten hammashoitoloissa. Sinne vaan täytyy jonottaa aika pitkään, ellei ole särkyä. Parempi kuitenkin vaikka jonottamalla hammaslääkäriin, kuin ei ollenkaan.
Kyllä joka kerrasta tulee lasku, kun käy terveyskeskuksessa tai kunnan hammaslääkärissä, mutta se hinta on yksityislääkäriä halvempi. Terveyskeskuksessa käynnissä velotetaan paitsi lääkärillä käynnistä myös toimistokuluista. Valinnanvaraa ei myöskään ole silleen, että vois kauheesti itse valita mitä haluu että tehdään. Mantra ilmaisesta terveydenhoidosta on kupla.
Sitäpaitsi, ne maat joissa on alhaisempi verotus ovat kuitenkin osanneet järjestää terveydenhoidon paremmalle tolalle kuin Suomi. Suomen muka hyvänä kehuttu terveydenhoito on kansalaisten hämäystä. - maana
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Vanhemmille pitäisi antaa taloudellinen mahdollisuus hoitaa lapsensa kotona mm. perheen ainoan tulonsaajan palkkatuloverohelpotuksin. Yksinhuoltajiksi aikoville tulee rehellisesti informoida, että taloudellisia vaikeuksia on luvassa, jottei kukaan tahallisesti hakeudu yksinhuoltajaksi, sillä yksinhuoltajuus on katastrofi kun se kohdalle, kuoleman, avioeron tms. takia kohtalon oikusta tulee. Näiden ihmisten auttamiseksi yhteiskunnan päivähoitopaikat tulee ensisijaisesti varata ja karsia pois ne, joilla olisi itsekin mahdollisuus kantaa taloudellinen vastuu ja seuraukset lastensa hoidosta itse valitsemallaan tavalla. Sitten alentaisin kouluunmenoikää parilla vuodella, ihan jo pelkästään suomalaislasten kilpailukyvyn ja -ajattelykyvyn parantamiseksi maailman työmarkkinoilla ja elämässä yleensä. Sellasta haluisin, kun kerran kysyttiin. Mutta tuskin kelpaa taaskaan vaan meillä täällä halutaan pitäytyä menneessä maailmassa kuten Amish-klaani.
Jos kouluun meno ikää alennettaisiin, niin eikö me jo oltaisi melkein siellä kolmessa vuodessa, jolloin kodinhoitotuki loppuu? (6v. - 2v. = 4v.)
En kannata. Lapsien pitää saada olla lapsia.
Omat lapseni ovat kaikki koulussa (ja vanhin jo valmistunut ammattiinkin, ja hyvin on maailmalla menestynyt, vaikka meni kouluun vasta 6 vuotiaana).
Olisin itse halunnut olla kotona mahdollisimman kauan, mutta lasten isän kuolema nuorimman ollessa 9 kk, pakotti minut töihin, eli kun äitiysraha loppui.
Enkä usko että kukaan haluaa yksinhuoltajaksi, en ainakaan minä olisi halunnut. En vanhimman, enkä nuorempien lasten kohdalla. Mutta aina ei elämässä saa hyviä kortteja, lienee vika jakajassa? - ADHD?
maana kirjoitti:
Jos kouluun meno ikää alennettaisiin, niin eikö me jo oltaisi melkein siellä kolmessa vuodessa, jolloin kodinhoitotuki loppuu? (6v. - 2v. = 4v.)
En kannata. Lapsien pitää saada olla lapsia.
Omat lapseni ovat kaikki koulussa (ja vanhin jo valmistunut ammattiinkin, ja hyvin on maailmalla menestynyt, vaikka meni kouluun vasta 6 vuotiaana).
Olisin itse halunnut olla kotona mahdollisimman kauan, mutta lasten isän kuolema nuorimman ollessa 9 kk, pakotti minut töihin, eli kun äitiysraha loppui.
Enkä usko että kukaan haluaa yksinhuoltajaksi, en ainakaan minä olisi halunnut. En vanhimman, enkä nuorempien lasten kohdalla. Mutta aina ei elämässä saa hyviä kortteja, lienee vika jakajassa?..sellaiset jossa lapsi saa tukea lahjoilleen ja toiveilleen ammatin suhteen...nykyinen koulu on liian jäykkää ja vanhahtavaa.
Ihmetellään miksi on niitä koululaisia joilla on keskittymis ongelmia ja annetaan diagnooseja....kamalaa.
Itsellekkin olisi lapsuudessa ollut taide/liikunta painoitteinen koulu parempi kun se pakko pullan vääntö.On todella paljon aineita joita en ole tässä elämässä tarvinnut kertaakaan...miksi ihmeessä niihin piti energioita tuhlata?
Nyt aikuisena on sitten valinta kysymys,mitä haluaa oppia?Maailmalta sitä sitten imee kun sieni tietoa siitä mikä kiinnostaa....
Olenkin oppinut itsekseni paljon enemmän, kun koulussa aikoinani.
- monelle tärkeämpi
monelle naiselle ura on nykyään erittäin tärkeä. lapset pitäisi ottaa huostaan tuollaisilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396