Saipa

Näyttää teillä Lahtelaisilla olevan liikaa paineita ja odotuksia elämän suhteen, kun piti Saipan lätkäfanit hakata sairaalakuntoon!

Kuulostelemme vähän aikaa .,.,.,. eiköhän nuo kohta jostain löydy
-saavat varmasti "oikeudenmukaisen" tuomion uskoo
toinen Saipa fani.

Vielä nähdään sanoi kulta rakkaalleen!
131073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

ja olen pahoillani meidän lahtelaisten puolesta, kun pari ääliötä meni "jyrään" teikäläisiä.
Toivon, että syylliset löytyy ja saavat rangaistuksen ja että loukkaantuneet paranevat hyvin.
Mutta sen sanon,e ttä fanitus yleensä saisi olla fiksumpaa mitä esim. Isku Areenalla nähtiin.
Typerää riidan haastamista erätauoilla ja kännisten örveltämistä ja asiallisesti käyttäytyvien ihmisten illan pilaamista. Niin käyttäytyi "saipalaiset", eikä se näyttänyt hyvältä.
Enkä väitä etteivätkö pelicans-fanit käyttäytyisi "vieraissa" samoin. SE VAAN ON TYPERÄÄ KAIKILTA, KETKÄ NOIN TEKEE.

Typerät fanit (joka joukkueella) pilaavat muuten nin mukavan harrastuksen seuraamisen...ja fanittamisen, sillä joukossa suurin osa kuitenkin on ihan fiksuja.

Äänestä

että älähän yleistä paria typerää siilitukkaa koko "lahtelaisiin".
Se vaan on, että isoon porukkaan mahtuu aina näitä jauhopäitäkin. VAlitettavasti.

Äänestä

Ei pitäisi lahtelaisillekaan tulla yllätyksenä Pelicansin tappio. Luulisi että ovat siihen jo tottuneet.

Äänestä
  • Ehkei tule yllärinä, mutta tiukka peli se oli loppuun asti ja lauantaina saipalla oli parempi tuuri.
    Katellaan kausi loppuun ja kannustetaan omiamme.

    Äänestä

No joo...Mutta eipä ole varmasti yhdenkään pelicans fanin pitänyt lähteä kisapuistosta avomurtuma jalassa...Toivottavasti saatte kusipäät kiinni!

Äänestä
  • Oli poitsu itse liukastunut ja niin voi käydä Lahtelaisilekin kisapuistossa.
    Ikäviä on riidat ja tappelut, mutta myös väärin sanoa että joutuu hakatuksi jos itse liukastuu. Onneksi poitsu tajusi sairaalassa kertoa totuuden.
    Se toinen tapaus on sitten eri juttu.

    Äänestä

  • Pelicans fani kirjoitti:

    Oli poitsu itse liukastunut ja niin voi käydä Lahtelaisilekin kisapuistossa.
    Ikäviä on riidat ja tappelut, mutta myös väärin sanoa että joutuu hakatuksi jos itse liukastuu. Onneksi poitsu tajusi sairaalassa kertoa totuuden.
    Se toinen tapaus on sitten eri juttu.

    Kyllä se murtuma johtui siitä "paniikista" Kun nuori ihminen pelästy!
    Joko syyliset on saatu kiinni?

    Äänestä

  • Saipa vaan kirjoitti:

    Kyllä se murtuma johtui siitä "paniikista" Kun nuori ihminen pelästy!
    Joko syyliset on saatu kiinni?

    nin kurjempi juttu.
    mutta, 15 pojan itsensä kertomaa on, että murtuma johtui liukastumisesta, kun hän lähti auttamaan kaveriaan.

    Siilipäitä ei tietääkseni ole saatu kiinni, mikä tuntuu oudolta, koska silminnäkijöitä kuitenkin varmasti oli paikalla useampi. Eivätkö näkijät uskalla kertoa vai eikö hakkaajat olleetkaan lahtelaisia...että nimet ei olisi kenenkään tiedossa.
    Poliisit on kuulema (lehtien mukaan) edistyneet kyllä, mutta tietoa ei ole annettu julkisuuteen, jospa syylliset kuitenkin löytyisi, näin toivotaan ainakin.

    Äänestä

pelicansilla pisteitä 42
ja saipalla 41
pelicans 7.s
saipa 9.s

Äänestä

kannattaa kuitenkin lopettaa puolin ja toisin. Tuon pahoinpitelyn tekijät eivät varmaankaan kuulu Pelicans-fanien ydinporukkaan. Tällaiseen uhoamisen tuloksena voi syntyä vain jotain entisestä huonompaa. Tosifanit eivät provosoi, eivätkä haasta erätauoilla riitaa vastustajajoukkueen fanien kanssa.
Toivottavasti nuo syylliset saadaan kiinni ja vastuuseen teostaan.
Yleensä näillä keskustelupalstoilla asioihin ottavat kantaa sellaiset ihmiset, jotka eivät liity varsinaisiin asioihin yhtään mitenkään. Täälläkin ns. provosoivat ihmiset eivät varmaankaan edes käy jääkiekko-otteluissa jne.!

Äänestä
  • Minä käyn joskus peleissä (kuten olin saipa-pelissäkin), minulla ei ole fanituotteita, nautin pelien tunnelmasta noin niinkun yleensä, kannustan ja toivon Pelicansille voittoa, mutta en menetä yöunia jos tappioitakin tulee.
    Surettaa ja harmittaa pelaajien puolesta sellaiset kannustajat jotka ovat "faneja", mutta tulevat nimenomaan räyhäämään vastustajien faneille.

    Toivotaan kunnon pelejä joka joukkueelle.

    Äänestä

  • Seuraavassa pelissä 9.1 ei ole kaikilla hyvä olla.

    Äänestä

  • sanon minä. kirjoitti:

    Seuraavassa pelissä 9.1 ei ole kaikilla hyvä olla.

    mullakin varmaan on krapula, eli ei ole hyvä olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jyrää kirjoitti:

Näyttää teillä Lahtelaisilla olevan liikaa paineita ja odotuksia elämän suhteen, kun piti Saipan lätkäfanit hakata sairaalakuntoon!

Kuulostelemme vähän aikaa .,.,.,. eiköhän nuo kohta jostain löydy
-saavat varmasti "oikeudenmukaisen" tuomion uskoo
toinen Saipa fani.

Vielä nähdään sanoi kulta rakkaalleen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu