Lapsiperheiden parkkiruudut

äitee ja lapsukaiset

Kyllä täytyy taivastella ihmisiä, jotka eivät vieläkään tajua tai eivät välitä, miksi niitä suurensuuria parkkiruutuja on laitettu markettien parkkipaikalle helppotajuisine kyltteineen!

On ihan oikeasti suuri helpotus muksujen kanssa ostoksilla käyville vanhemmille, kun nämä ruudut ovat käytössä perheitä varten. Autosta kun sinkoutuu ulos useampi napero yhtäaikaa ovia aukoen on naapurin auto suuressa vaarassa saada kolhuja - perheparkkien kohdalla tämä uhka on poissuljettu. Tai kuinka helppoa on lastata ostokset autoon, kun ympärillä on tilaa.

Ikävä kyllä näitä ruutuja yleensä kuormittavat yksin/kaksin kulkevat ihmiset, jotka "vain äkkiä" käyvät hakemassa jotain kaupasta luullen, ettei sillä aikaa ilmesty ketään ruutua oikeasti tarvitsevaa perheenäitiä ipanoineen. Tai sitten nämä logiikan ihmeet, jotka ovat onnistuneet tukkimaan kolme autoa rinnakkain kahteen perheparkkiruutuun. Ovat siinä varmaan taivastelleet, että onpa ollut tomppeli suunnittelija kun näin valtaisat ruudut on tekaissut.

Että jos jättäisit seuraavalla markettireissulla ne perhekylteillä varustetut paikat niitä oikeasti tarvitseville, jookos?

49

3854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannata...

      Ei nää urpot juntit tajua.
      Niille on turha edes yrittää sellittää.

      • Renaultisti

        Sanoa tuokin? Siis jos käy esim pikapankissa jossa menee noin 2 minsaa eikä mistään muuhalta löydä sitä riivatun parkkipaikkaa niin saako sitten pysäyttää auton 2 minuutiksi huom:EI PYSÄKÖIDÄ vaan:pysäytttää hetlkelliseksi siis 2 minuutiksi? tuskin kenelläkään lapsiperheellä on niin kiire kauppaan että on ihan pakko oikein asiasta tehden muistaa mainita jos auto on 2min pysäytettynä kyseisen asian takia parkkiruudussa niin heti tehdään tikusta asiaa eikö totta? tuskin se mailman lopu on se 2 min ja sen jälkeenshän voi siihen parkkiruutuun ajaa perhe autoineen vaika koko päiväksi ja mennä ostamaan niitä (tarpeellisia) ostoksiaan:) hyvin ehtii rahojaan tuhlata vieläsen 2 min jälkeenkin:;)

    • Sinkkuparkki

      Varsin monesti näihin perheruutuihin ajaa isä tai äiti yhden yli 10-vuotiaan penskan kanssa.

      Onko sinne kauppaan pakko tulla koko pesueen kanssa? Siellä ne sitten huutaa ja rääkyy, kun ostoista ei olla yhtämieltä. Eikö toinen vanhemmista voi jäädä kotia kakaroiden kanssa?

      Jos pelkäät kolhivasi viereisiä autoja, niin aja itse alueen toiseen laitaan, niin on tilaa.

      ps. invaparkkiin en aja

      • -------

        Kauppareissut on lapsille usein elämyksiä, varsinkin maakunnasta tuleville. Usein vanhempi käy kaupassa lasten kanssa työpäivänsä päätteeksi samalla kun noutaa lapset hoidosta tai koulusta. Tässä nyt pari syytä miksi katraan kanssa kauppaan tullaan.

        Itse soisin että autoa ylipäänsä käyttäisivät ne, joilla matkat on pitkiä, ostokset suuria ja iso perhe. Kaupungissa asuvat sinkut voivat ihan hyvin liikauttaa ruhoaan muutaman kerran viikossa pyöräillen tai kävellen. Lähiruutujen vaatiminen on näillä suurta nöyryyden puutetta tai laiskuutta.

      • Järjestykseen

        Kaupalle on kannattavampaa että tlee perhe: isä, äiti ja 2 lasta, kuin että sinkku hakee sixpacin ja malluaskin.
        Perheet ne rahaa tuo marketteihin.
        Parhaat paikat siis niille jotka kauppaa pyörittävät.

    • Ruutu

      Perhe-parkkiruudut ovat tarkoitettu perheellisille, tämä ei kuitenkaan tarkoita että koko perhe pitää olla mukana! Useimmiten perheellisillä on yksi jos toinenkin kärry täynnä tavaraa ja nämä perhe parkkiruudut ovat olemassa helpottaakseen prosessia saada tavarat sujuvasti autoon... Huomioikaa kuitenkin että joskus myös ihan pariskunnalla voi olla niin paljon ostettavaa että perheruudut helpottavat. Perheruudut eivät kuitenkaan ole "sakkopaikkoja" joten kuka tahansa saa niihin mennä...valitettavasti

    • pellet

      Ne on näitä , jotka hakevat sitä keppanaa tai muuta .... juotavaa , eihän nämä reppanat jaksa raahata niitä ostoksia kauemmaksi parkkiruutuun :))

      • meteliä

        maailmaan mahtuu. Antakaa lasten olla lapsia ja sekä kuulua että näkyä.

        Kaupassa ei ole kiellettyä pitää mukana lapsikatrasta. Suvaitsevaisuutta peräänkuulutan..

      • tykkää
        meteliä kirjoitti:

        maailmaan mahtuu. Antakaa lasten olla lapsia ja sekä kuulua että näkyä.

        Kaupassa ei ole kiellettyä pitää mukana lapsikatrasta. Suvaitsevaisuutta peräänkuulutan..

        käydä kaupassa. Kotiinko ne pitäis aina teljetä?? HÄ??

      • Tjaa-a
        meteliä kirjoitti:

        maailmaan mahtuu. Antakaa lasten olla lapsia ja sekä kuulua että näkyä.

        Kaupassa ei ole kiellettyä pitää mukana lapsikatrasta. Suvaitsevaisuutta peräänkuulutan..

        kiellettyä myöskään parkkeerata ns. perheparkkiin!

        Ja mitä tulee lapsen kuulumiseen ja näkymiseen, niin jonkinlaista kasvatusta voisi myös tarjota. Ei sitä tarvitse jokapaikassa apinoida (tällä en tietenkään tarkoita kaikkia lapsia/vanhempia).

        Samalla voi kysyä, että onko niistä parkkipaikoista pakko ylipäätään tehdä niin pieniä, että uudemmissa autoissa melkein peilit vastaa yhteen?!

      • juupastajuu
        Tjaa-a kirjoitti:

        Itse pienen vauvan vanhempana kans huojentunut näistä isommista ruuduista. Vaunuja kasatessa ihan kiva kun ei tartte ajokaistalla taiteilla. Ei millään pahalla, mutta tosi usein on jääty ilman parkkiruutua yleisesti jonkun keski-iän ylittäneen pariskunnan takia.
        Ja toinen juttu on ne inva ruudut joita käytetään liian usein just niin kuin tykätään,kovin paljon ei kunnioitetta liikunta rajoitteisia.

    • ::::::::::::::

      Älä aloita taas tätä paskan jauhamista!

    • palstalla

      puitu kyseistä ongelmaa aikaisemminkin ja kuten tiedät nämä Kokkolalaiset ja heidän omahyväisyys, uppiniskaisuus niin vastauksena tulee rapaa naamalle ja heidän mielipiteensä on että lapsiperheet pitäisi kokonaan pysyä pois kaupoista. Vastaavaa huomasin eilen Prismassa, kun olisin tarvinnut kärryn jossa vauvalle kaukalo. Siellä nämä kolikottomat vanhemmat ihmiset ja nuoriso lykkivät kärryä kaupanpuolella virne naamalla eikä kaukalossa lasta. Kun ei nyt sattunut kolikkoa löytymään niin otanpa tuon kärryn omahyväinen kun olen. Mitäs tästä opimme, ei muuta kuin seuraavan kerran otetaan kaupan aulasta pyörätuoli ja siihen vain ostokset.

    • hellapoliisi73

      minun alkuperäisen viestini Keskipohjanmaan sivulta? No, menipä ainakin laajempaan levitykseen - eihän nämä perheparkkien riistäjät nyt niin intellektuellia nettisivua käyttäisikään ja jäisi hyvä juttu muutoin lukematta=) Että oikeastaan kiitoksia!

    • Sitä minäkin että..

      Voi mene ittees siitä rääkymästä aikunen akka, kyllä taas saatana rupes kiinnostaa ku joku spede käy rääkymässä. Buhuu ja buuhuu menikö parkkiruutu. Mites nyt tehään ku tässä autossa itkettää, no hei mennäänpä suomi24 foorumeille itkeen asiasta ja tehään tällänen paskathreadi ja kiinnostaa vitusti :D teet itestäs vaan pellen ku tuut tänne rääkyyn, asia ei tule koskaan muuttumaan kun ei sitä haluu muut muuttaa ku laiskat akat.

      • Oikeuden puolesta

        Hienosti sanottu

      • emppisKoo

        sieluni silmillä, kuinka amisviikset väpättäen tuotakin viestiä on kirjotettu. Säälittävää tekstiä, mutta toisaalta ihan hyvä ettei tuollaiset imbesillit ole siementään jakaneet ja tätä maata lapsilla siunanneet. On tainnut jo tässäkin tapauksessa isäpapalla ruikkasta vähän pissaakin mällin sekaan tätä hymypoikaa työstäessä.

      • lapsi elämääsi

        niin tiedät mistä puhutaan.

    • yksin asuva

      Mä ajan takuulla perheruutuun jos se on vapaana, se että jos joku on valinnu elämän kitisevien kersojen kans ei tarkoita sitä että saa etuoikeuden joka paikassa se on oma valinta siinähän elät. Käyn yksin kaupassa ja käytän lähinnä vapaana olevaa parkkipaikkaa. Invaruutuun en aja mutta kaupoilta tosi törkeää suosia joitakin muita ryhmiä.

      • emppisKoo

        ihmettele, miksi asut YKSIN!

        Mä ajan takuulla sinkkujen parkkiruutuun jos se on vapaana, se että jos joku on valinnu yksinelämisen ei tarkota sitä että saa etuoikeuden joka paikassa se on oma valinta siinähän elät. Käyn yksin kaupassa ja käytän lähinnä olevaa parkkipaikkaa. Perheparkkiin en aja mutta kaupoilta tosi törkeää suosia joitakin muita ryhmiä. Heti kun olen amiksesta valmistunut, ostan autooni kunnon karvanopat ja menen oikeinkirjoituskursille, jossa oppii pilkkujen ja pisteiden paikat, niin ehkä munkin jutut otetaan tosissaan keskustelufoorumeilla.

      • Vastata..

        "Halutaanko meitä kauppaan"
        Ei haluta läheskään niin paljoo, kuin halutaan lapsiperheitä.
        Siksi lapsiperheitä lellitään ja suositaan.

        Hajoo vaan siihen että olet päättänyt kuolla yksin, yksin olet myös kaupassa.
        Niitä suositaan, jotka tuo rahaa.
        Sincut voi hakee sen kaljapakin ja rookiaskin vaikka kioskilta.

    • Jep jep jep

      Mistä on syntynyt sellainen käsitys, että sinkut tai avoparit ostaa vain kaljaa ja tupakkia? Emme mekään jokapäivä käy kaupassa, joten ostoksia tulee tehtyä 50-100e per kerta ja aivan samalla tavalla niitä ostoskasseja saa roudata sinne autolle.

      Onko käynyt myöskään mielessä se, että esim. me avoliitossa asuvana ja lapsettomana tuen teidän lapsienne harrastuksia ym. omilla veroeuroillani.

      Kyllä minä saan niin monessa asiassa antaa tilaa lapsiperheille, että aivan hyvällä omalla tunnolla ajan perheparkkiin, jos tilaa on.

      • kukkulan kuningatar

        mielenkiintoista tietää, missä kaikissa asioissa joudut antamaan tilaa lapsiperheille?

        Minustakin kahden lapsen äitinä ja kolmatta odottavana tuntuu, että mun veroeurot menee sosiaalitapausten hyysäämiseen, työttömien päivärahoihin ja lusmuilijoiden asumistukiin - ja sekös vasta närppii. Että sinä sitten murehdit sitä, kun veroeurosi menee lapsiperheiden hyväksi? Jo on arvomaailma mallillaan.

        Viettäkää te vain ihania avoliittoisia ja lapsettomia päiviä, ja kun joskus saatte idean perheen perustamiseen, niin toivon ettei siemenenne idä! Lapselle ei voi antaa tuollaisen ajatusmaailman omaavia vanhempia taakaksi.

      • kertoo paljon
        kukkulan kuningatar kirjoitti:

        Ettei sinunkin tapauksessasi vain olisi nyt niin, että lapsien varjolla yrität hilata perseesi mahdollisimman lähelle sitä kaupan ovea? Ja tottakai teille pitää tilaa antaa, eihän lapsettomat ole mitään!

      • _________
        kukkulan kuningatar kirjoitti:

        mielenkiintoista tietää, missä kaikissa asioissa joudut antamaan tilaa lapsiperheille?

        Minustakin kahden lapsen äitinä ja kolmatta odottavana tuntuu, että mun veroeurot menee sosiaalitapausten hyysäämiseen, työttömien päivärahoihin ja lusmuilijoiden asumistukiin - ja sekös vasta närppii. Että sinä sitten murehdit sitä, kun veroeurosi menee lapsiperheiden hyväksi? Jo on arvomaailma mallillaan.

        Viettäkää te vain ihania avoliittoisia ja lapsettomia päiviä, ja kun joskus saatte idean perheen perustamiseen, niin toivon ettei siemenenne idä! Lapselle ei voi antaa tuollaisen ajatusmaailman omaavia vanhempia taakaksi.

        Älä sinäkään ala maailmaa täyttään,jalat ristiin?Kyllähän teillä on kaikenmaailman tuet,siksikö pitää lisääntyä?

      • polliisi minäkin
        _________ kirjoitti:

        Älä sinäkään ala maailmaa täyttään,jalat ristiin?Kyllähän teillä on kaikenmaailman tuet,siksikö pitää lisääntyä?

        sisältää ainoastaan lapsilisät, joista sinäkin olet saanut aikanaan nauttia...ehkä vieläkin?

      • yan
        kukkulan kuningatar kirjoitti:

        mielenkiintoista tietää, missä kaikissa asioissa joudut antamaan tilaa lapsiperheille?

        Minustakin kahden lapsen äitinä ja kolmatta odottavana tuntuu, että mun veroeurot menee sosiaalitapausten hyysäämiseen, työttömien päivärahoihin ja lusmuilijoiden asumistukiin - ja sekös vasta närppii. Että sinä sitten murehdit sitä, kun veroeurosi menee lapsiperheiden hyväksi? Jo on arvomaailma mallillaan.

        Viettäkää te vain ihania avoliittoisia ja lapsettomia päiviä, ja kun joskus saatte idean perheen perustamiseen, niin toivon ettei siemenenne idä! Lapselle ei voi antaa tuollaisen ajatusmaailman omaavia vanhempia taakaksi.

        Kyllä täytyy olla hyvin turhautunut ja kylmäsydäminen kun toivoo jollekkin lapsettomuutta... Kannatta hiukan miettiä mitä tänne kirjoittaa! Mieti minkälaisen arvomaailman sinä lapsillesi opetat!!!! Häpeä!

      • Renaultisti
        polliisi minäkin kirjoitti:

        sisältää ainoastaan lapsilisät, joista sinäkin olet saanut aikanaan nauttia...ehkä vieläkin?

        On erikseen vielä sellanen jokin kahvitunti lisä että ne saa valtion laskuun juoda kahvia ja syödä niin paljo kun ne jaksavat ja se sisältyy jos niillä vaikka perhettä niin etuuksiin ainaski olen tällästä kuullu..

    • ...

      se on todella raivostuttavaa kun yksin/kaksin tulijat ajavat lapsiperheille tarkoitettuihin ruutuihin.. saisi myös olla sakkopaikka ihan niinkuin invapaikka.. Kurja raahata kärryt lapset pitkän matkan päähän ja viedä kärryt lapsineen takaisin ja taas lapsien kanssa autolle. Tekisi mieli joskus sanoa suorat sanat ilman lapsia tulevalle joka jättää autonsa lapsiperhe paikalle.

      • hellapoliisi73

        on juuri tuossa! Kun ne sinkut ja avoparit kantaa kassissa sen metukkapaketin ja tuoremehun - ja äiti raahaa kassit ja muksut eestaas mennen tullen, kärryjen kanssa ja ilman - niin jo pitäisi umpimielisemmänkin tajuta se parkkiruutujen alkuperäinen tarkoitus.

      • Metukkapaketti
        hellapoliisi73 kirjoitti:

        Mistä inäkin tiedät mitä minä pussissa raahaan? Oletko huomannut, että niitä perheparkkeja ei useimmissa marketeissa ole kuin muutama eli ei sinne kaikki perheelliset sovi vaikka kuinka itkisit.

        Jätä ne kakarat kotia tai autoon, mitä niitä pitää moneen kertaan kiikuttaa edestakas tai pistä kakarat kantamaan niitä pusseja, niin minäkin tein penskana eikä silloin ollut mitään perheparkkeja!

        Ajattelis, että teillä pitäis olla vähän isompiakin murheita kuin joku helvetin parkkiruutu!

      • hellapoliisi73
        Metukkapaketti kirjoitti:

        ensin hoitaa nämä mieltä vaivaavat pikkuasiat kuntoon, ja sitten alkaa hoitelemaan muita maailman murheita.

        Mitenkäs sitten suu pannaan, kun äiti jättää ehdotuksesi mukaan vauvan ja 2-vuotiaan kotiin tai autoon ostoksille lähtiessään? Tuskin sinäkään vielä parivuotiaana olet mitään kasseja kanniskellut, vai kuinka?

        Se on kyllä totta, ettei niitä perheparkkeja joka paikassa ole, mutta kunhan ne muutamatkin ovat oikeassa käytössä niin olen tyytyväinen - vaikkei omalle kohdalle ole vapaa ruutu sattunutkaan.

      • jep jep jep jep

        jätä sitä 2-vuotiasta kotia isän kaitsettavaksi? Tuskin 2-vuotias kaupasta vielä mitään ymmärtää, että sitä olisi pakko perässä vetää. Ja tarkoitinkin autoon jättämisellä sitä, että ei sitä tarvitse kärryjen palauttamiseen ottaa enään mukaan kuten täällä joku mainitsi, että lapsien kanssa pitää mennä ees taas mennen tullen.

      • että isi
        jep jep jep jep kirjoitti:

        jätä sitä 2-vuotiasta kotia isän kaitsettavaksi? Tuskin 2-vuotias kaupasta vielä mitään ymmärtää, että sitä olisi pakko perässä vetää. Ja tarkoitinkin autoon jättämisellä sitä, että ei sitä tarvitse kärryjen palauttamiseen ottaa enään mukaan kuten täällä joku mainitsi, että lapsien kanssa pitää mennä ees taas mennen tullen.

        haetaan töistä kotiin siksiaikaa, kun äit käy kaupassa. Toisilla käy miehet töissä toisilla ei.

      • jep jep jep
        että isi kirjoitti:

        haetaan töistä kotiin siksiaikaa, kun äit käy kaupassa. Toisilla käy miehet töissä toisilla ei.

        sinullakin mielikuvistusta! Käske äijän käydä kaupassa tai mene vasta sitten, kun hän on kotona. Illalla on muutenkin hiljaisempaa.

      • tosiaan kenkää
        jep jep jep kirjoitti:

        sinullakin mielikuvistusta! Käske äijän käydä kaupassa tai mene vasta sitten, kun hän on kotona. Illalla on muutenkin hiljaisempaa.

        vähän pyöräyttää mikrossa ja antaa lapselle jyrsittäväksi...hyvin sillä pärjää iltaan asti kun jääkaappi on tyhjä ja isäntäkin on tyytyväinen iltavuorosta tullessaan, kun saa juoda mahan täyteen vettä...hyvin jaksaa. Ei lapsiperheet käy joka päivä kaupassa. Sitä paitsi on yksinhuoltaja äitejä jotka saavat käyttää yhtälailla perheparkkia. Olen siitä elävä esimerkki..lasteni isä kuoli 2 vuotta sitten. Ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lapset mukaan kauppaan...olen heille sekä äiti että isä. Ei ole liikaa pyydetty, että saisin parkkeerata autoni meille tarkoitettuun ruutuun...vai onko liikaa pyydetty. Nyt toivoisin, että tästä ketjusta poistuisivat he joilla ei ole kokemusta lasten kanssa asioimisessa kaupassa. En halua missään nimessä syrjiä lapsettomia, koska tiedän lapsettomuuden surussa tukemaani siskoa sen miltä tuntuu, kun sen lapsen niin kovasti haluaisi eikä sitä saa. Kaikki ei heitä myöskään halua. Kun teillä on itsellä lapsia, niin takuulla osaatte kunnioittaa sitä hyvää tarkoitusta miksi marketit ovat järjestäneet perheparkkiruutuja. Mutta jos ei teillä ole itsellä lapsia niin menkääpä seuraamaan vähäksi aikaa perheellisten elämän menoa parkkipaikoilla...ymmärrätte takuulla perheparkin merkityksen sen jälkeen. Nyt haluan toivottaa kaikille tasapuolisesti sopuisaa ja hyvää joulun odotusta sekä kaikkea hyvää loppuvuodelle ja tulevalle uudelle vuodelle. Pitäkää huoli itsestänne sekä läheisistänne nyt, sillä huomenna hän voi jo olla poissa.

      • Pidetään huoli
        tosiaan kenkää kirjoitti:

        Pidämme huolta toisistamme ja osoitamme kiintymystämme aina kun se on mahdollista. Hyvä.

        Jokaisella on omat ruokaostos-metodinsa. Toiset (lapsiperheetkin) tuntuvat nauttivan siitä ja pitävän maksalaatikon ostoa päivän kohokohtana. Huvinsa kullakin. Itse kuulun niihin ihmisiin joille ei tule pieneen mieleenkään lähteä ruokakauppaan kuin max. 1krt/vko. Kauppakassit olen raahannut aiemmin ihan perinteisesti kävellen ja myöhemmin kaksostenvaunujen koreissa. Ei ollut hääviä - ei. Itseäni eniten marketeissa vitsittää A) keskellä käytävää kärryineen seurustelevat (yleensä aina) keski-ikäiset naissukupuolen edustajat B) sinne tänne loikkivat kurittomat kakarat jotka hyökkivät hyllyjen välistä päälle ja sekoittavat kaiken siinä "touhutessaan" C) frustroituneet kassahenkilöt jotka louskuttavat sillä ostosten-pakkaamis-tilan-jako-puomilla kaikki salaatit, jogurtit ja kananmunat muussiksi vaikka olenkin ne oikeaan järjestykseen hihnalle laittanut...

        -Niin, kysehän oli alunperin parkkiruuduista. Hyvä että niitä on. Ajanko itse mahdollisuuden tullen perheparkkipaikalle? -No taatusti...

    • vaivaa päätäsi

      tällä palstalla on itsekkäitä kokkolalaisia, jotka välittävät asiasta yhtäpaljon kuin mustalaiset invapaikoista.
      T; äiti ja 2 pientä lasta, jotka onnellisia perheparkeista ja olen samaa mieltä kanssasi..hyvä kirjoitus

      • Olv

        "Itsekkäitä kokkolalaisia" Minkä takia pitää yleistää? Suurin osa kuitenkin parkkeeraa muualle kun perheparkkeihin! Toki on niitä jotka parkkeeraa syyttä perheparkkehin mutta tuskin kukaan sitä ilkeyttään tekee...

      • sananvalinta
        Olv kirjoitti:

        "Itsekkäitä kokkolalaisia" Minkä takia pitää yleistää? Suurin osa kuitenkin parkkeeraa muualle kun perheparkkeihin! Toki on niitä jotka parkkeeraa syyttä perheparkkehin mutta tuskin kukaan sitä ilkeyttään tekee...

        siis korjattakoon (joitakin itsekkäitä)..joko miellyttää?!

    • kerta ymmärtää

      että kenelle perheparkit on, niin tästä lähtien ajan lasten kanssa auton tavalliseen ruutuun ja on aivan sama minulle jos lapset hakkaa autojenne kylkiä. Sitten kyllä viimeistään tullaan valittamaan ja kysymään mikset ajanut perheparkkiin. Siis kolhimisiin!

      • kahden lapsen äiti

        Teeppäs se, eihän siitä ole harmia kun itsellesi... Kyllä mahtaa olaa kurittomia lapsia jos ei osaa odottaa autossa sen aikaa kunnes äiti päästää ulos.

      • Renaultisti

        Sopia että mun autoa ne ei kolhis? kun se vaha on maksanu aika paljo ja vahaan autoani joka päivä säännöllisesti ja pesen heti ajosta tultuani ja siivoan sisältä kunnollisestiniin se olisi kamalaa jos siihen tulisi yksikään naarmu:(

    • lepakkoleino

      Se on kyllä väärin kun ihmiset ei ajattele miltä tuntuu raahata kauppakasseja lapsi mukana jonnekin toiselle puolelle parkkipaikkaa. Ne hienot herrat ja rouvat kantavat sitten jonkun yhden maitopurkin siihen lapsiparkki autolleen.

      • jep jep jep

        että niitä perheparkkeja ei ole kuin muutama siinä oven lähellä? Matkasi pitenee ainakin 3 metriä, jos ajat siihen viereiseen "sinkkujen" ruutuun!

        Pitääkö tässä kohta järjestysmiesten kysyä kaikilta, että mitä he aikovat ostaa ja sen mukaan ohjata ruutuun?!

      • !!!!!!!!!

        Kun minun lapset oli pieniä,niin piti pärjätä ilman autoa kahden pienen kanssa,eikä ne ostokset ollu sen kevyempiä kun nykysinkään,mitä tommosesta asiasta pitää koko ajan ruinata?Menkää kauppaan ilman autoa,ja jos on matkaa,niin oli ennenki kaupat kaukana.

      • muitakin saa ajatella.
        !!!!!!!!! kirjoitti:

        Kun minun lapset oli pieniä,niin piti pärjätä ilman autoa kahden pienen kanssa,eikä ne ostokset ollu sen kevyempiä kun nykysinkään,mitä tommosesta asiasta pitää koko ajan ruinata?Menkää kauppaan ilman autoa,ja jos on matkaa,niin oli ennenki kaupat kaukana.

        Tervetuloa tähänpäivään!

    • SinkkumieZ

      Mulla on lapset usein kotona tai menossa ja ne on 16 ja 17v .. Saanko silti ajaa lapsiruutuihin autoni, koska haluaisin autoni mahdollisimman lähelle kaupan ovea?

      Ne lapset on mun luona nykyisin sitäpaitsi vain joka toinen viikko. Mihin mun pitää jättää autoni, kun lapset on äidillä?

      Onko mulla oikeuksia vai ei hä?!

      • vielä naimisissa

        lienee syynä sinunkin eroosi? Ekana nyt tulee mieleen kökkö huumorintaju...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe