En jaksa enää.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun pettää itsensä joka päivä ja aina vain uudelleen ja uudelleen?! Lopulta sä olet kuin kävelevä ruumis, jonka pään sisällä on pelkkää tyhjää. Ihmiset osoittaa kiinnostustaan, mutta itse pakenet vaikka ajatuksesi tahtovat muuta. Päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta, kunnes on jo kulunut jo monia vuosia. Löydät itsesi aina samasta kohtaa, et pääse eteenpäin, mutta vajoat aina vain yhä syvemmälle. Vaikka olen vielä nuori, tiedän silti, että ei elämäni tule tästä muuttumaan jos jatkan samaa rataa. Ajattelin 5 vuotta sitten, että minulla on kunnon elämä muutaman vuoden päästä, mutta eipä ole sellaista näkynyt.
Olen kykenemätön puhumaan ihmisille, ja tästä syystä jään ikuisesti yksin. Ei auta vaikka omistaisi sutkoht hyvän ulkonäön ja ihmiset tulisivat sinulle puhumaan, heidän kiinnostuksensa jää vain ulkokuoreen. Miksi olen tällainen? Miksi tein itsestäni tällaisen? Ihminen (minä) joka ei ''osaa'' puhua, pitäisi tappaa, ettei joutuisi kärsimään. Kuolema on parempi vaihtoehto, kuin odottaa tuskassa 10 vuotta sitä hyvää elämää. Ilman kavereita ja ystäviä on hyvä elää, mutta lopulta se päättyy aina huonosti.

On se niin mukavaa. Älkää jaksako vastata tähän viestiin, halusin vain purkaa ajatuksiani.