tehoimupäivistä

Hei!

Milloinka on vauvalla yleensä ns. tehoimujakso, jolloin vauva tilaa itselleen suurempaa maitomäärää?
4925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kuullutkaan. Mutta eikös se vauvan kasvauhti ja energian / ruoan määrä kasva suhteessa koko ajan? En ole kuullut että olisi jotain tiettyjä päiviä??

Äänestä

Jotkut lapset syövät 3-4 tunnin välein 6 kk ikään asti, paitsi että yösyönnit saattavat jäädä pois. Ja toinen ääripää lienee se, että normaalisti syödään 2 tunnin välein, mutta 1-2 päivää viikossa on niitä tehoimupäiviä, jolloin syödään 1 tunnin välein tai useamminkin. Aika keskiverto taitaa olla se, että kerran kuussa on pari päivää jolloin ruoka maistuu normaalia tiheämmin.

Ja minä olen vahvasti sitä mieltä, että nämä tehoimupäivät johtuvat enemmänkin äidin hormooneista kuin lapsesta, koska jotkut äidit eivät tiedä monenkaan lapsen kokemuksella mitään tehoimupäivistä ja toisten lapsilla niitä on. Ja tuo kuukauden sykli viittaa myös äidin hormooneihin, vaikka kuukautiskierto ei olisikaan alkanut. Ja varsinkin sitten kun kuukautiset alkavat, tai jo 2 viikkoa ennen sitä, alkaa hormoonit vaikuttaa maidontuloon. Minulla ainakin loppuu maidontulo lähes kokonaan pariksi päiväksi aina ovulaation aikaan (= n. 2 viikkoa ennen menkkoja).

Äänestä

Tiheän imun kaudet ajoittuvat ilmeisesti kaikkein yleisimmin noin kahden-kolmen viikon ikään ja kolmen kuukauden ikään, lyhyempiä spurtteja voi olla useamminkin mutta nuo ovat ne tärkeimmät, huomattavast muutoskohdat.

***

Äänestä

Panin molempien kohdalla merkille, että suunnilleen 3 viikon välein tuli semmoinen tehoimun kausi, tosin ekat kolme viikkoa taisivat olla tehoimua melkein koko ajan...? 5-6-viikkoisena, 8-9-viikkoisena, 3kk korvilla, ja sittenkin vielä, tosin tällöin imetys alkaa olla jo aika vakiintunutta ja rutinoitunutta, että tämän jälkeen niitä kausia ei huomaa muuten kuin ehkä siitä, että alkaa miettiä antaisiko jotain lisäruokaa jo pikkuhiljaa... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


**** kirjoitti:

Hei!

Milloinka on vauvalla yleensä ns. tehoimujakso, jolloin vauva tilaa itselleen suurempaa maitomäärää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu