Uusintaleikkaukseen?

Moi,

Olin silmäleikkauksessa n. 7 vuotta sitten ja mulla oli vielä toissa vuonna aivan erininomainen näkö. Mulle tehtiin oikeaan silmään lasik leikkus mikä onnistui, ja vasempaan jouduttiin tyytymään Prk leikkaukseen koska läpän teko onnistui. Vasen silmä onkin ollut vähän hämärä aina, mutta olen silti sillä nähnyt 1.6 ja oikealla 1.7. Nyt kun kävin optikolla hakemassa näkötodistusta poliisikouluun, yllättäen mun näkö oli huonontunut! Vasen silmä näki enää 0.4 ja oikea 0.2. Mielestäni näen ihan hyvin valossa, mutta olen huomanut että hämärässä en oikein näe kunnolla. Optikko määräsi mut silmälääkärille, sillä vasemmassa silmässä näkyi jotain epämääräistä sammentumaa (?) ja nyt katsotaan mikä siinä on.
Olen erittäin pettynyt sillä en todellakaan halua laseja enää ikinä käyttää joten kai uusintaleikkaukseen täytyy mennä jotta poliisikouluun pääsee. Onko kellään kokemusta tälläisestä ja onko uusintaleikkaus mahdollista kun silmät ovateri menetelmällä leikattuja? Voiko sellaista silmää leikata Lasik- menetelmällä jos läpänteko on kerran epäonnistunut?
Ja onko kellään kokemusta yötäpäivää piilareista, miten niitä tulisi käyttää jos joutuu jotain tähän hätään keksiä? Mä siis urheilen paljon, ja en usko että ikinä pystyisin laseja käyttää enää.
Kiitos!
0349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Johku24 kirjoitti:

Moi,

Olin silmäleikkauksessa n. 7 vuotta sitten ja mulla oli vielä toissa vuonna aivan erininomainen näkö. Mulle tehtiin oikeaan silmään lasik leikkus mikä onnistui, ja vasempaan jouduttiin tyytymään Prk leikkaukseen koska läpän teko onnistui. Vasen silmä onkin ollut vähän hämärä aina, mutta olen silti sillä nähnyt 1.6 ja oikealla 1.7. Nyt kun kävin optikolla hakemassa näkötodistusta poliisikouluun, yllättäen mun näkö oli huonontunut! Vasen silmä näki enää 0.4 ja oikea 0.2. Mielestäni näen ihan hyvin valossa, mutta olen huomanut että hämärässä en oikein näe kunnolla. Optikko määräsi mut silmälääkärille, sillä vasemmassa silmässä näkyi jotain epämääräistä sammentumaa (?) ja nyt katsotaan mikä siinä on.
Olen erittäin pettynyt sillä en todellakaan halua laseja enää ikinä käyttää joten kai uusintaleikkaukseen täytyy mennä jotta poliisikouluun pääsee. Onko kellään kokemusta tälläisestä ja onko uusintaleikkaus mahdollista kun silmät ovateri menetelmällä leikattuja? Voiko sellaista silmää leikata Lasik- menetelmällä jos läpänteko on kerran epäonnistunut?
Ja onko kellään kokemusta yötäpäivää piilareista, miten niitä tulisi käyttää jos joutuu jotain tähän hätään keksiä? Mä siis urheilen paljon, ja en usko että ikinä pystyisin laseja käyttää enää.
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu