Siellä hän taas on, riippakivi. Aina minun ja tyttöni välissä. Eihän tuo tyttöni tietenkään minun ole, minä en hänenlaistaan välittäisi omistaa, ainoastaan vain näyttäytyä hänen kanssaan, juoda hänen lumovoimaansa ja sitten arvatenkin vain kyllästyä häneen, eikä tyttö välittäisi olla minun omistamani, sen paremmin kuin omistaa minuakaan, ehei, hänessä on liikaa keimailijaa, eikä hän myöskään toisaalta ymmärrä hyvän päälle. Hän tahtoo loistaa ja hurmata ja olla katseiden kohteena. Mutta mitä siitä! Tämä tunteiden veitsenterällä eläminen on jännittävää, seikkailla rakkaudessa, ja kas, jos jokin menee pieleen, niin ei minun tarvitse kuin pyyhkiä silmäkulmiani ja nauraa; eihän se ollut kuin leikkiä.
Mutta tuo toinen tyttö, hän josta aloitin, se kolmas pyörä. Hän on raivostuttava. Ulkomuodoltaan hän on jo minussa vastenmielisyyttä herättävä: Hiukan tavanomaista pitempi, ja jotenkin pitkäluinen. Valkoiset kasvot täynnä pisamia, nenä pysty ja leveä, tummat, olkapääpituiset hiukset ovat kähärää mallia. Ja silmät. Noita niissä on, ilkeä ja naurava noita-akka. Ja aina hän on minun tyttöni kanssa, he ovat parhaat ystävät. Hän seuraa tyttöäni kaikkialle tämän kannoilla ja vaihtaa tämän kanssa pitkiä katseita, joiden päätteeksi molemmat alkavat nauraa hervottomasti.
Nyt on ilta, leirimme kuudes. Tyttöni on jo tullut saunasta ja pukenut päälleen pitkän vaaleanpunaisen yöpaidan, aivan hurmaavan sellaisen, jossa on jotakin kirjoitusta etumuksessa. Jalassa hänellä on vaaleat, pehmeän-kiiltelevää hienoa satiinimaista kangasta olevat housut, ja kai vaaleanpunaiset tossuntohvelitkin. Tummanvaalearaitaiset hiuksensa hän on laittanut taakse sellaisen hiuslaitteen avulla, joka muistuttaa etäisesti piranhan hammasrivistöjä.
Hän on hyljännyt toisen vakiokavaljeerinsa täksi illaksi, ja melkein jo nojautuu minua vasten. Painan kasvoni hänen tuoksuvaan tukkaansa ja kysyn hiljaa, menisimmekö hänen huoneeseensa. Hän tökkää minua kipeästi sormellaan kylkeen ja nauraa kovaäänisesti. Sitten hän luo kujeilevan-haastavan silmäyksen kiertäen koko läsnäolijajoukon kasvoringin, paljastaa valkeat pikku hampaansa leveään hymyyn - näyttäen enemmän itseensä tyytyväiseltä kissalta kuin koskaan aiemmin - ja pujottaa käsivartensa uumalleni. Me nousemme raukeasti penkiltä ja lähdemme huoneesta. Yritän pitää kiihtymykseni aisoissa kun kävelemme hitaan keinahdellen käytävää pitkin kohti hänen huonettaan.
* * *
Jatkoahan tuo kaipaa. Kirjoittakaa te. Jos en pidä niistä, niin kirjoitan itse paremman. Mutta kokeilkaa, rakkaat ystävät, olisi hauska lukea, jos viitsitte tätä jatkaa. Mutta minun aikani ei nyt riitä. Kommentointi toivottavaa.
Mutta tuo toinen tyttö, hän josta aloitin, se kolmas pyörä. Hän on raivostuttava. Ulkomuodoltaan hän on jo minussa vastenmielisyyttä herättävä: Hiukan tavanomaista pitempi, ja jotenkin pitkäluinen. Valkoiset kasvot täynnä pisamia, nenä pysty ja leveä, tummat, olkapääpituiset hiukset ovat kähärää mallia. Ja silmät. Noita niissä on, ilkeä ja naurava noita-akka. Ja aina hän on minun tyttöni kanssa, he ovat parhaat ystävät. Hän seuraa tyttöäni kaikkialle tämän kannoilla ja vaihtaa tämän kanssa pitkiä katseita, joiden päätteeksi molemmat alkavat nauraa hervottomasti.
Nyt on ilta, leirimme kuudes. Tyttöni on jo tullut saunasta ja pukenut päälleen pitkän vaaleanpunaisen yöpaidan, aivan hurmaavan sellaisen, jossa on jotakin kirjoitusta etumuksessa. Jalassa hänellä on vaaleat, pehmeän-kiiltelevää hienoa satiinimaista kangasta olevat housut, ja kai vaaleanpunaiset tossuntohvelitkin. Tummanvaalearaitaiset hiuksensa hän on laittanut taakse sellaisen hiuslaitteen avulla, joka muistuttaa etäisesti piranhan hammasrivistöjä.
Hän on hyljännyt toisen vakiokavaljeerinsa täksi illaksi, ja melkein jo nojautuu minua vasten. Painan kasvoni hänen tuoksuvaan tukkaansa ja kysyn hiljaa, menisimmekö hänen huoneeseensa. Hän tökkää minua kipeästi sormellaan kylkeen ja nauraa kovaäänisesti. Sitten hän luo kujeilevan-haastavan silmäyksen kiertäen koko läsnäolijajoukon kasvoringin, paljastaa valkeat pikku hampaansa leveään hymyyn - näyttäen enemmän itseensä tyytyväiseltä kissalta kuin koskaan aiemmin - ja pujottaa käsivartensa uumalleni. Me nousemme raukeasti penkiltä ja lähdemme huoneesta. Yritän pitää kiihtymykseni aisoissa kun kävelemme hitaan keinahdellen käytävää pitkin kohti hänen huonettaan.
* * *
Jatkoahan tuo kaipaa. Kirjoittakaa te. Jos en pidä niistä, niin kirjoitan itse paremman. Mutta kokeilkaa, rakkaat ystävät, olisi hauska lukea, jos viitsitte tätä jatkaa. Mutta minun aikani ei nyt riitä. Kommentointi toivottavaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.