Minua

Paljonko uhkaaja saa jos katkaisee minulta pippelin ja molemmat ukkovarpaat kuten on uhannut? Tarkoitan tuomiota Suomen lain mukaan.
7365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pienet sakot ja kolme kuukautta ehdollista. Kyllä kannattaa, jos olet häntä kerran vakavasti loukannut.

Äänestä

Eli voit mennä suoraan tekemään ilmoituksen laittomasta uhkauksesta. Ei tarvitse odotella mitään tapahtuvaksi. Pitäisi kuitenkin olla todisteita, koska varmaankin kiistää. Lisäksi onko itselläsi puhtaat paperit (et ole itse syyllistynyt mihinkään)?

Toisaalta pitää muistaa, että Suomen laki on aika mieto ja koko prosessista tulee varsin paljon vaivaa. Lisäksi tilanne voi kärjistyä ja vastapuoli voi vaikka kostaa, jos tuntee sinut.

Ja lisäksi jos teet ilmoituksen, niin vastapuoli saa nimesi ja osoitteesi, joka voi myös osoittautua kestämättömäksi. Suomen oikeusjärjestelmä ja poliisi potkaisee helposti omaan nilkkaan (eli uhrista hankkii tulla syyllinen joissain tapauksissa).

Äänestä
  • Se olenko jotenkin provosoinut ei ole kovinkaan merkityksellistä. Kysyin miten valtio palkitsee tekijän jos toteuttaa aikomuksensa?

    Äänestä

  • Tunnemme toisemme ja uskon hänen pystyvän toteuttamaan uhkauksensa. Vaikuttaako suunnitelmallisuus koventavasti hänen mahdolliseen tuomioonsa?

    Äänestä

  • on uhattu3 kirjoitti:

    Tunnemme toisemme ja uskon hänen pystyvän toteuttamaan uhkauksensa. Vaikuttaako suunnitelmallisuus koventavasti hänen mahdolliseen tuomioonsa?

    mitä näyttöä uhkauksesta on?

    Äänestä

  • jurristi kirjoitti:

    mitä näyttöä uhkauksesta on?

    Ap:
    "Kysyin miten valtio palkitsee tekijän jos toteuttaa aikomuksensa?"

    Jurristi:
    "mitä näyttöä uhkauksesta on?"

    Äänestä

  • mitä vastattiin? kirjoitti:

    Ap:
    "Kysyin miten valtio palkitsee tekijän jos toteuttaa aikomuksensa?"

    Jurristi:
    "mitä näyttöä uhkauksesta on?"

    Eli eipä taida vastausta tulla. Haluatteko kilauttaa kaverille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on uhattu kirjoitti:

Paljonko uhkaaja saa jos katkaisee minulta pippelin ja molemmat ukkovarpaat kuten on uhannut? Tarkoitan tuomiota Suomen lain mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu