Iltahaukuntaa

Vinkkejä kaivataan. Meillä on 15-viikkoinen kultsun urospentu. Olemme pitäneet häntä yön yksin siinä samassa huoneessa,missä on päivälläkin lasten koulussaoloajan. Kun oven illalla sulkee, alkaa sellainen haukunta, että taitavat naapurit kohta kommentoida. Koira ei meinaa lopettaa puoleen tuntiinkaan.

Nyt olemme muutamana yönä antaneet koiran olla lähes koko asunnossa yön vapaasti. Mutta nyt oma uni häiriintyy pahasti, kun kuuntelet tekeekö tarpeitaan paljaalle parketille, syökö sähköjohtoja/muuta luvatonta.

Onko kellään samanlaista kokemusta ja vinkkejä, miten tuon haukkumisen saisi loppumaan. Paperille tekee hätänsä huoneessa yksin ollessaan. ...Luin keskustelua, jossa osa kertoi nousevansa päästämään pihalle yölläkin koiransa tarpeilleen. Enpä tiedä, miten tööt sitä itse olisin töissä kaiket päivät, jos vielä tuollaiseen lähtisin...
Nytkin on täysi työ, että jaksaa aamulla herätä :). Aikaisin aamulla olen noussut kyllä koiran alkaessa raapia ovea, päästänyt sen takapihalle hetkeksi ja siirtynyt sohvalle nukkumaan, jotta koira voi jäädä olohuoneeseen omalle peitolleen. Siinä nukkuukin mukavasti, kun olen lähellä.

Ehkä vaan pitäisi antaa koiran kuljeskella yöllä ja nukkua ihmisten näköetäisyydellä??
4286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Todennäköisesti se kärsii siitä että pidätte sitä liikaa yksin eri huoneessa. Mulle ei ole tullut koskaan mieleen sulkea koiraa yksin noin pitkäksi aikaa (yö ja aamupäivä) eri huoneeseen. Eri asia olisi jos koiria olisi useampi, silloinhan niillä olisi seuraa toisistaan.

Äänestä
  • koiranne haukkuu myös päivällä ollessaan yksin.

    Äänestä

  • Niinpä. Olenkin ajatellut, ettei asiaan muuta ratkaisua ole kuin antaa haukun oleilla yöt missä tahansa. Jossain vaiheessa se kuitenkin "kuivaksi" oppii ja parkettien kasteluoperaatio jää historiaan :). Kiitos kommentistasi!

    Äänestä

koira on alusta asti nukkunut lattialla minun puolen sänkyä, ihan pentuna yöllä kun oli rauhaton laskin vain käteni siihen koiran kuonon lähelle, kyllä koira emännän lähelleen tarvitsee että tuntee olonsa rauhalliseksi. Olen yöllä kuunnellut että koira tekee lenkin välillä koko huushollissa. Ei varmaan kukaan koira koko yötä paikallansa makaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kultsunpentu kirjoitti:

Vinkkejä kaivataan. Meillä on 15-viikkoinen kultsun urospentu. Olemme pitäneet häntä yön yksin siinä samassa huoneessa,missä on päivälläkin lasten koulussaoloajan. Kun oven illalla sulkee, alkaa sellainen haukunta, että taitavat naapurit kohta kommentoida. Koira ei meinaa lopettaa puoleen tuntiinkaan.

Nyt olemme muutamana yönä antaneet koiran olla lähes koko asunnossa yön vapaasti. Mutta nyt oma uni häiriintyy pahasti, kun kuuntelet tekeekö tarpeitaan paljaalle parketille, syökö sähköjohtoja/muuta luvatonta.

Onko kellään samanlaista kokemusta ja vinkkejä, miten tuon haukkumisen saisi loppumaan. Paperille tekee hätänsä huoneessa yksin ollessaan. ...Luin keskustelua, jossa osa kertoi nousevansa päästämään pihalle yölläkin koiransa tarpeilleen. Enpä tiedä, miten tööt sitä itse olisin töissä kaiket päivät, jos vielä tuollaiseen lähtisin...
Nytkin on täysi työ, että jaksaa aamulla herätä :). Aikaisin aamulla olen noussut kyllä koiran alkaessa raapia ovea, päästänyt sen takapihalle hetkeksi ja siirtynyt sohvalle nukkumaan, jotta koira voi jäädä olohuoneeseen omalle peitolleen. Siinä nukkuukin mukavasti, kun olen lähellä.

Ehkä vaan pitäisi antaa koiran kuljeskella yöllä ja nukkua ihmisten näköetäisyydellä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu