äitiydestä. Tuota noin...
Kun kuitenkin yh-perheet ovat hyvin edustettuina huostaanotoissa, niin kovin monen äidin kohdalla ei kotiin jääminen ole mikään ongelman ratkaisu.
Mutta toisaalta se on osoitus myös siitä, että huostaanotto voi nykyisin koskea ketä tahansa hyvin monenlaisissa eri tilanteissa. Jos joku sattuu asumaan paikkakunnalla, jossa avohuollon tukea on paremmin tarjolla, he säästyvät huostaanotolta parhaassa tapauksessa. Mutta tuki ei saa olla paikkakuntakohtaista!
Sitten tuo uraputkiäitien syyllistäminen vähän nyppii. Kysymys on kaksipiippuinen, mutta naisten kannalta ei ole hyvä teki niin tai näin. Kauppa ja teollisuus tarvitsevat työntekijöitä, nimenomaan koulutettua, kansantalous tarvitsee rahaa, joka pyörittää lopulta kaikkia yhteiskunnan rakenteita. Viime vuosikymmenen perhepolitiikka ei ole mahdollistanut kuin harvalle äidille kotiin jäämisen ja nyt tämän huostaanottoinnostuksen keskellä kuultiin jo viime keväänä juttua, että uraputkiäiti ei olekaan sossun silmissä paras mahdollinen äiti.
Pienituloinenkaan ei saa arvostelijoiden silmissä olla, opiskella pitäisi, vaikka olisi yh. Joskus tuntuu, että naisiin suuntautuvissa vaatimuksissa ei mikään riitä, eikä mikään ole hyvin, teki sitten jokainen millaiset ratkaisut omassa elämässään tahansa.
TV:n Pelastakaa lapset -illassa
4
256
Vastaukset
- itse jeesus
Valtio on kunnille rahaa jaellut olojen parantamiseksi, mihin rahat menevät ? Sossun omien olojen ja heidän sukulaisten parantamiseksi, vai minne ?
Kohtelu on paikkakuntakohtaista, ei saisi olla, koska rahaa on kunnille annettu, juuri siihen tarkoitukseen että perheitä tuettaisiin kotona. - kehittäminen? Vuosia
eduskunnasta on lähtenyt rahaa kuntiin esim. lasten psykiatrisen hoidon ajantasaistamiseksi, mutta ainakin Helsingissä asia on hoitamatta.
On olemassa myös laki hoitotakuusta, mutta lasten psykiatrisessa hoidossa se ei toimi. Miksi?
Entä kaikki neurologiset ongelmat? Asiat ovat suht uusia Suomessa, psykiatrien koulutus ei riitä arvioimaan lasten neurologisen tutkimuksen ja hoidon tarvetta, sen olen itse saanut karvaasti kokea lapseni kanssa. - jahtaamisesta
taitaa tulla sossuille uusin villitys. Huoltoriitahuostaanottojen jälkeen.
- ei femakko
..kun naiset on päässyt asioita sotkeen oikein virkamies asteelle asti.
Nainen on naiselle susi...kade vie lapsetkin kotoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199