Undut ja

REMONTTI!

Meillä on talossa remontti meneillään. (Siis seinien kuivaus korjaus) ja meteli on sen mukainen.

Minulla on pari undulaattia, joita pystyn suojelemaan pölyltä, mutten melulta!

Aiheuttaako parin tunnin poraus päivässä linnuilleni kuulovaurion?

Eilen, kun porattiin paljon, linnut olivat koko loppupäivän kamalan arkoja, mutta kyllä niitä sai jo silitellä illalla, kun rauhoittuivat.
Toki olen lintujeni tukena, näinä vaikeina aikoina, mutta vaikka ne rauhoittuvatkin, niin pelkään niiden kuulojen vuoksi.
Linnulle kun ei voi laittaa korvatulppia.

2

244

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Ällös huolestu, johan ne linnut itsekin pitävät varsin kunnioitettavaa meteliä ihan toistensa korvien juuressa. Eli tokihan ne oudoista äänistä vähän säikähtävät ja menevät hiljaiseksi mutta tuskin kuulon puolesta vielä parin tunnin metelistä tarvitsee huolestua. Paksu kangas/täkki häkin päällä voi vaimentaa vähän meteliä jos se kovin kovalta tuntuu.

      Se vaan kannattaa remontin kanssa muistaa että lintujen keuhkot ja ilmapussit ovat hyvin herkkiä kaikille ilman epäpuhtauksille, eli tosiaan pölyltä hyvin suojaan ja jos maalataan muilla kuin vesiohenteisilla maaleilla tai lakoilla tai muuten tulee jotain kemikaalikäryä ilmaan niin linnut kannattaa kuivumisen ajaksi viedä vaikka naapurille hoitoon.

      • kyllä linnut

        huomoitu hyvin, ainoa, joka tuottaa ongelmaa, on tämä pirun meteli.

        Huonetta, jossa linnut ovat, ei remontoida vielä. Se jää varmaan ensi vuoden puolelle, kun saa tämän muun kämpän kuntoon, niin sitten.

        Oven alusta on tilkitty pyyhkein, ovi on kiinni ja ikkunaa pidän auki välillä hetken, niin saavat raitista ilmaa.

        Hyvä se vain on, että linnun korvat kestävät tämän kaiken.

        Itsellä kun vasen korva soi, niin ei sitä todellakaan semmoista toivoisi undulaateille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 127
      1605
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1026
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      679
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      234
      557
    5. 31
      510
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      464
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      462
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      413
    Aihe