Moikka!
Olisin kysellyt sellaista, josko täältä löytyisi vastausta ammattilaisilta =),että voiko vetoketjulle tehdä mitään vippaskonstia? Juttu menee näin että varsinainen vetoketju ei ole rikki vaan elämänsä kunnossa, mutta sitten se pieni ja mitätön metallinen vastakappale ketjun alussa on lähtenyt irti eli ketju ei lähde hammastamaan itseään kiinni, kun se "juttu" ei pysy siellä toisen kappaleen sisällä. Tämä on siis takissa. Voikohan esim. suutari lisätä siihen vetoketjun alkuun jonkun metallinpalasen? Tai ompelija? Ei millään viitisisi vaihtaa koko vetskaria jo senkin takia kun kyseessä on sellainen takki, jonka vetoketju on hieman erikoisempi, varsinkin se vedin, joka sitten jäisi tähän "rikkinäiseen" vetskariin.
Ja sitten on vielä toinenkin rikkinäinen vetskari, vainoavat minua ;) Meidän kantokopasta on tuo hiivatin samainen pieni metallinpalanen ratkennut irti vetoketjun kangasosasta eli roikkuu nyt irrallaan noin sentin matkalta siitä vetoketjun alusta. Tämähän vaikeuttaa myös vetskarin kiinni saamista, kun ei se metalliosa meinaa tässäkään tapauksessa jäädä sinne toisen osan sisälle, ainakaan päähän asti. Ja sitten jos ei se jää sinne päähän asti niin vetoketju hammastuu huonosti eli jää matkalle niitä kohtia mistä se ei ole kiinni. Yritin epätoivoisena jo liimatakin sitä metalliosaa kiinni siihen kankaaseen, mutta eihän siitä mitään tullut =(
Osaisiko joku kertoa voiko näitä korjauttaa suutarilla/ompelijalla ilman koko vetoketjun vaihtoa? Kiitos =)
Vetoketju rikki(kö)??
8
10290
Vastaukset
- mutsis,.,
korjaus ei onnistu sillä noita osia ei ole varaosina. Liukua voisikin jostain saada..
Vaateteollisuus käyttää yleensä joitain ihme kokoja joita ei yleensä saa kaupasta mistään, mutta kannattaa käydä vaatteen kanssa katsomassa jos löytyy yhteensopiva toinen sivu jolloin ei tarvitse koko ketjua vaihtaa. Kerran olen itse näin onnistunut tekemään..
Onko kantokassiin apuja jos saat sen vetskan kiinni ja sitten ompelet muutamalla pistolla sen rikkinäisen kohdan jälkeen niin että se vetska ei aukea päähän asti vaan jää tavallaan matkalle? On tietysti kassin mallista kiinni, mutta meillä oli joskus lainassa kantis jossa oli näin tehty kun vaihto oli iso homma. Sitä ainakin pystyi käyttämään muutoin ihan hyvin kun ei tuo ketju auennut tuon patentin takia..- ihme jos ei irtoa
Luulisi, että sen erikoisenmallisen vedinosan saa jotenkin väännettyä irti ja kiinnitettyä uuteen vetoketjuun vetimeksi? Se kai se tärkein säilytettävä juttu siinä olisi? Iso urakka joka tapauksessa tiedossa. Joskus on ollut takin vetoketju neljässä tai viidessäkin eri kangaskerroksessa kiinni, kun olen purkanut. Niiden uudelleen kiinnittäminen on mielenkiintoista touhua! :(
- mutsis,.,
ihme jos ei irtoa kirjoitti:
Luulisi, että sen erikoisenmallisen vedinosan saa jotenkin väännettyä irti ja kiinnitettyä uuteen vetoketjuun vetimeksi? Se kai se tärkein säilytettävä juttu siinä olisi? Iso urakka joka tapauksessa tiedossa. Joskus on ollut takin vetoketju neljässä tai viidessäkin eri kangaskerroksessa kiinni, kun olen purkanut. Niiden uudelleen kiinnittäminen on mielenkiintoista touhua! :(
pariin otteeseen olen lasten vaatteisiin tehnyt niin, että vain leikkaan aivan reunasta vanhan vetskarin pois ja ompelen uuden kankaan päälle. Eihän se kaikkein siistein tapa ole, mutta jos ei tuotteesta edes löydä paikkaa, josta se on mahdollisesti ommeltu kasaan niin aika hankalaa on..
Ja noin on tullut aivan siisti ja toimiva vaate. Vetoketjun jos vielä ompelee niin, että taittaa se reunan nurjalle niin jää kapea reunus ja suurimman osan aikaahan se takki on kiinni jolloin nappilistan alta ei edes erotu tuo oikotie tai sitten uuden vetskan saa päällisen alle jolloin ketjun metalli/muoviosa jää näkyviin ja muu osa on takin vuoren puolella.
Eihän noita nykyvaatteita ole tehty korjattaviksi. Niin kamalan hankalaan tapaan ne pannaan kasaan, että..
- ketjut
Ihan hyvä idea olis näyttää osaavalle suurtarille josko hänellä olisi jokin keino korjata vetoketjus.
Vetoketju on yleensä rankassa kulutuksessa oleva osa joten sen kanssa tulee helposti myös ongelmia. Jos ketju on alunperinkin ommeltu väärin tai se ei ole tarkoitustaan vastaavan laatuinen ongelmia riittää. Vetoketjua voi suojella rikkoutumisen varalta niin että aina vetäessään tai avaessaan sitä pitää kiinni juuri tuosta alkupäästä.- Juippix
Ei ku vetoketju menee yleensä rikki tosta noin:
"se pieni ja mitätön metallinen vastakappale ketjun alussa on lähtenyt irti eli ketju ei lähde hammastamaan itseään kiinni, kun se "juttu" ei pysy siellä toisen kappaleen sisällä."
ja ompelemisella ei oo mitään tekemistä tän kaa, vaan se johtuu käytöstä- just siinä metallisen vastakappaleen ja hammastuksen välissä on tapahtunu nitkahdus. Ja se on johtunu siitä että sitä vastakappaletta ei ole sovitettu pohjaan asti vaan on väkivalloin alettu vetään ketjua kiinni :(
aikaa myöten (melko pian siis)ketjun sisällä oleva juoksulanka menettää jäntevyytensä, ja siinä sitä ollaan :( Tyypillistähän on että se "vastakappale" näytää olevaniläänkuin irrallaan siitä ketjusta, eikö niin..
Ei siinä sitten mitään ole tehtävissä, valitattavasti.
Tai ainoo mitä voi yrittää, on sovityella vastakappale joka kerta sulkiessa hahlon pohjaan saakka. Toisinaan se onnistuu vuosikausia, mutta lopahtaa kyllä heti ja äkkiä, jos pinna palaa :) - repee-
Juippix kirjoitti:
Ei ku vetoketju menee yleensä rikki tosta noin:
"se pieni ja mitätön metallinen vastakappale ketjun alussa on lähtenyt irti eli ketju ei lähde hammastamaan itseään kiinni, kun se "juttu" ei pysy siellä toisen kappaleen sisällä."
ja ompelemisella ei oo mitään tekemistä tän kaa, vaan se johtuu käytöstä- just siinä metallisen vastakappaleen ja hammastuksen välissä on tapahtunu nitkahdus. Ja se on johtunu siitä että sitä vastakappaletta ei ole sovitettu pohjaan asti vaan on väkivalloin alettu vetään ketjua kiinni :(
aikaa myöten (melko pian siis)ketjun sisällä oleva juoksulanka menettää jäntevyytensä, ja siinä sitä ollaan :( Tyypillistähän on että se "vastakappale" näytää olevaniläänkuin irrallaan siitä ketjusta, eikö niin..
Ei siinä sitten mitään ole tehtävissä, valitattavasti.
Tai ainoo mitä voi yrittää, on sovityella vastakappale joka kerta sulkiessa hahlon pohjaan saakka. Toisinaan se onnistuu vuosikausia, mutta lopahtaa kyllä heti ja äkkiä, jos pinna palaa :)kö persees?
- janunen
Kiitos mutsis todella hyvästä vinkistä sen kantokopan suhteen =D Ei olisi itelle tullut mieleenkään tollanen ja kuulostaisi ainakin toimivalta jutulta! Kokeilen jahka tässä kerkiän.
Ja kiitos myös tuosta vedinosan irrottamis vinkistä, sekään ei juolahtanut pieneen mieleeni. Sitä kun on niin avuton ja ajattelee aina sitä suurinta ja vaikeinta operaatiota...Ja näyttäisi juuri siltä että sen saisi vääntämällä irrotettua =)
Juippix: en oikein ymmärtänyt tuota otsikkoasi että oliko tarkoituksesi pahoittaa mieleni. Ensikertalaisena täällä ajattelin että josko ystävälliset ihmiset viitsisivät auttaa asiassa. Ja mielestäni käsityö voi käsittää muunkin käsityön kuin ompelemisen, tiesin kyllä että ompelemalla en tätä saa korjatuksi. Ja näissä mun vetoketjuissa toisesta on tosiaan liuennut koko se metallipala ja toisessa se on irraallaan kankaasta, ei pelkästään näytä siltä. No, ehkä en vaan ymmärtänyt viestiäsi, sori =(
Mutta kokeilen vinkkejänne ja takin käytän ehkä suutarissa, josko ne osaisi siihen jotenkin iskeä jonkun metallinkappaleen joka toimisi. Kiitos!!! - Mokailija
Mulle kävi just samoin et se takin vetskarin alaosa joka yleensä laitetaan sinne rautojen sisään repes ja en tiedä mitä teen sille nyt:( pystyykö joku suutari sen korjamaan vai pystynkö itse?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124320MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822171Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991425Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671147Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331078Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874