¤%&#¤#%:n sättimiehet!

Kaikkea olen minäkin kuullut ja nähnyt, mutta viime aikaiset toilauksenne ovat kyllä olleet jo varsinaisia rimanalituksia - vai pitäisikö teidät tuntien puhua navanalituksista! ;)

Voihan sitä sättiin tulla monestakin syystä ja monenlaisia ajatuksia mielessään, ei siinä mitään, mutta voisi sitä silti pitää mielessä tietyt käyttäytymissäännöt. Tai olla ehdotuksissaan ja toiveittensa esilletuonnissa edes hitusen verran tahdikas.

Koska suuri osa meistä sättijöistä sättii ajankuluksi vain jutellakseen niitä näitä, etsimättä pehmikettä sänkyynsä tai kuhertelijaa kainaloonsa, teidän vaatimuksenne juttuseurallenne ovat todella kohtuuttomia! Ei jokainen nainen voi näyttää Kirsi Salolta tai Dolly Partonilta (ja muuten me naiset emme edes HALUAISI näyttää heiltä!!)

Ja hyvät miehenköriläät, ajatelkaapa nyt järjellänne (jos teille on sellaista edes teelusikallinen suotu), miten 55 kiloa painavalla hentoisella 167-senttisellä naisella voisi olla DD-koon maitorauhasvarustus ja pyöreä peppu?!? Kyllä ihminen on aina kokonaisuus; rintojenkin koko on yleensä jotenkin sopusoinnussa muuhun kroppaan...

Voisinhan minäkin jakaa teidät miehet kolmeen ryhmään:
a) alle 70-kiloiset ruipelot, joiden kanssa ei voi jutella, koska heidän lihaksistonsa on liian kehittymätöntä.
b) 70-80 -kiloiset, joiden kanssa voi jutella, jos kroppa on mallia 'tarzan'
c) yli 80-kiloiset, joiden kanssa en juttele, koska orastava kaljamaha häiritsee keskustelemista.

Vaan olisiko tässä mitään järkeä??!! Ei olisi. Jos vain jutellaan ja vaihdetaan ajatuksia ja kuulumisia, on tasan tarkkaan yhdentekevää, minkä kokoinen ja näköinen ihminen siellä yhteyksien toisessa päässä tekstiä naputtelee, kunhan vain on muuten mukava ja sujuvasanainen.. tietenkään huumorista ja älykkyydestäkään ei olisi haittaa.. :))

Toinen asia on sitten tämä paikkakuntavaatimus. Jos kerran etsii Helsingin Kalliosta hemaisevaa blondia xxl-etuvarustuksin, niin eiköhän sen todennäköisimmin löydä sieltä kyseiseltä alueelta livenä kuin sätistä.. Jos siellä ei ole vastaavaa vuosikausiin ollut, kuinka todennäköistä on, että vaatimuksia vastaava tytteli juuri nyt sättiin pompsahtaisi...?

No joo, jokainen tyylillään... Mieltymykset ovat erilaisia, mutta asiat voi esittää niin monella eri tavalla. Ja joskus kun etsii jotain, voikin löytää jotain ihan muuta... :)

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa - sanovat minua viisaammat. Ugh, minä olen nyt älähtänyt... ;))
172043
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kirjoitus,oli oikein mukava lukea melkeenpä toinenkin kerta ja yhdyn 100% edelliseen puhujaan!!

Äänestä
  • Sama se kuka siellä toisesä päässä on,kuhan ei tuu silmille hyppii luineen tai läskineen:)).Nää on aika viattomii nää kirjaimet,jota täässäki esimerkiksi kirjoittelen,ei nää ihmistä syö,jos ei anna syyvvä:))).Koittakaahan ihmispoloset soppii omiin vaateisiinne,elekää nyt aina yleistäkö,toi on rumaa,huusivat lapset ja taputtivat karvasii käsiään:)).

    Äänestä

  • mehtä-juuso kirjoitti:

    Sama se kuka siellä toisesä päässä on,kuhan ei tuu silmille hyppii luineen tai läskineen:)).Nää on aika viattomii nää kirjaimet,jota täässäki esimerkiksi kirjoittelen,ei nää ihmistä syö,jos ei anna syyvvä:))).Koittakaahan ihmispoloset soppii omiin vaateisiinne,elekää nyt aina yleistäkö,toi on rumaa,huusivat lapset ja taputtivat karvasii käsiään:)).

    Sä olet hieman liian kauan pyörinyt tuolla chatissa=) Tauko tekisi näköjään sullekin hyvää. Ihmiset puhuvat mitä haluavat, ei sitä mitä YLEENSÄ muut puhuvat. Jokainen hakee mitä haluaa, eihän se sinun ongelmasi ole. Ja 55kg165 cm ihmisellä todellakin voi olla DD kuppi,jopa siten,että se näyttää kauniilta ja sopusuhtaiselta. Siihen mahtuu se pyöreä peppukin vielä. Jos sä olet rinnaton, tai perseetön, eihän kaikkien tarvitse olla? Eikös? Kaikkeen viitsitkin takertua, kun tämä kumminkin on edelleen vain chat. Ethän sinä voi tietää ihmisten motiiveita? Miksi chat, miksei haeta livestä??! HEI HALOO! Elä ja anna toistenkin elää ja taaplata tyylillään. Jokainen ajattelee asiat omalla tavallaan, eli se sinun tapasi ei ole se ainut oikea. Ei millään pahalla. Kirjoituksestasi kävi niin selvästi ilmi tuo*jämähtänyt chatmaailmaan asenne* Jokainen hakee mitä haluaa ja sellaisena kuin haluaa. Jos sinä et kelpaa tuollaisena jollekulle, jollekin saatat kelvata ja chatissa puheenaiheet vapaat, niitä ei sanele -vakkarit- jos et jonkun juttuja halua kuunnella, ruksaa...sillähän siitä pääset. Voi herran jestas!!!
    Hyvää jatkoa kumminkin Anneli

    Äänestä

  • Anneli kirjoitti:

    Hienoa, että on joku, jolla on oikeesti joku mielipide jostakin asiasta.. :))

    Sinun tekstistäsi suora lainaus alla;

    "HEI HALOO! Elä ja anna toistenkin elää ja taaplata tyylillään. Jokainen ajattelee asiat omalla tavallaan"

    Niinhän Poopotin tekikin, ilmaisi oman mielipiteensä, kuten sinäkin.

    Äänestä

  • satunnainen kirjoitti:

    Sinun tekstistäsi suora lainaus alla;

    "HEI HALOO! Elä ja anna toistenkin elää ja taaplata tyylillään. Jokainen ajattelee asiat omalla tavallaan"

    Niinhän Poopotin tekikin, ilmaisi oman mielipiteensä, kuten sinäkin.

    Noinkin. Itse näin Poopon kirjoituksen miesten ruotuunasettelemisena:) Me ollaan ihmiset erilaisia ja nähdään asiat erilailla:)

    Anneli

    Äänestä

Tuo oli kyllä niin hienosti kirjoitettu, että
ei voi kun ihailla verbaalista lahajakkuutta.
Ja kuinka osuvasti sanottu.
Mutta onneksi sieltä löytyy myös tolkun ihmisiä,
kun vaan osaa erottaa helmet sioista! =)

Äänestä

Niin asiassa olet oikessa ja monessakin kohden.... niin itseäni en lue tuohon joukkoon kuuluvaksi oikeastaan missään kohtaa paitsi siitä orastavasta vatsasta ;)hyvin niputettu juttu .Toivon että tuon otsikkosi kohderyhmän edustajat törmäävät tekstiisi ja heräävät.Asia itsessään että kukin on jonkin näköinen ja mitä kukin metsästää niin se onkin sitten toisenlainen juttu.On tuollaista ja tuollaisia myö teissä vastakkaisissakin mutta sekin on toinen juttu.Onhan ihminen varustettuna sellaisilla hormooneilla että valitsevat(pyrkivät)parhaan mahdollisen geenityypin sukuaan jatkamaan ja tämä koskee nimen omaan naisten bioloogista tikitintä jonka itse uskon jatkuvan läpi elämän... vaikka sitten aika tulisikin asialle esteeksi niin hormoonit ei moisesta pittaa...no tuli minultakin päästeltyä....
Hauskaa jatkoa Sinulle Poopotin...
terveisin Rasputin..... muttei idiootti.....
kaikissa on kauneutta......

Äänestä

....kirjoitusta,kiitos sulle ja kevään alkua...;)
Toivottelee puskurit on ja blondikin...;)

Äänestä

ei voisi paremmin sanoa!

Äänestä

tykkäätsä anaaliyhdynästä???

Äänestä
  • Etpä taida vielä sinä ressukka tietää, mitä kysyit, kun et edes oikein kirjoittaa osannut ;))

    Jos kyseinen asia on kynnyskysymys sinun kanssasi sättimiseen, niin pysyttelepä kauempana minun kaappini ovesta ;))

    Äänestä

Kyllä siinä on jos monenlaista kaapin oveen kolkuttelijaa sattunut kohdalle osumaan. Osa tietty ihan kunnollisia joiden kanssa on voinut vaihtaa mielipiteitä asioista ihan asiallisesti huumorikaan unohtamatta. Mutta sitten nämä, jotka todellakin ovat kyselemässä heti kuppikokoa ja peffan muotoa. Vaikka siinä kuinka yrittää selittää ettei mokomilla asioilla ole minkään moista väliä sätissä niin ei se asia uppoa miesten aivoihin, jotka todellakin ovat valahtaneet alapäähän:-). Selitellään kuinka tässä nyt yritetään luoda kuvaa vastajuttelijasta. Joopa joo:-)....ja onpas joku mies sitten laukaissut sellaisenkin "totuuden", että kertomalla että omistaa d-kupit, pelastaa tämän miesparan päivän kokonaan:-).
Ei vaan todellakaan tunnu sitten millään menevän joidenkin miesten tajuntaan sellainen asia että osa naisista on todellakin vain ja pelkästään hakemassa kivaa juttuseuraa. Ja siinä ei sitten ulkoisella olemuksella ole mitään väliä.
No, kuitenkin kaikille oikeen kivoja sättimis-
hetkiä:-)).

Äänestä

Ei se meidänkään elämä aina niin helppoa ole. Jos et ole valmis käymään yhden yön keikalla, niin ei jutella. Jos ei ole 600SEC mersua, niin ei jutella.

Mutta saanko käydä koputamassa kaappisi ovea vaikka kuulunkin ryhmään E eli yli 100kg ja yli 190cm ja köyhä ja ruma ja ......

ps. kirjotuksesi oli hyvä ja naseva. Yoda :)

Äänestä
  • :))

    Kaappini ovesta ei ole ennenkään mersut sisään mahtuneet, mutta fiksut ihmiset kyllä :)

    En tiedä noista muista, mutta minun näytössäni näkyy sättiessä vain ne tekstit, mitä kirjoitetaan - ei näy vaa'an lukemia eikä ajamatta jätettyä parransänkeä. Kultainen sydän ja toimivat aivot vilkkuvat siellä rivien väleissä.. :))

    Joten otahan jonotusnumero.. *wirn* ;))

    Äänestä

  • poopotin kirjoitti:

    :))

    noniiin poopotin! siul on jäänyt lääkitys taas? *tykittää poopottimeen nestemmäistä lsd:tä*

    Äänestä

  • swot kirjoitti:

    noniiin poopotin! siul on jäänyt lääkitys taas? *tykittää poopottimeen nestemmäistä lsd:tä*

    *raukean tyytyväisenä vallitseviin olosuhteisiin* kiitos.. tiesin, että sinun apuusi voi taas luottaa :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poopotin kirjoitti:

Kaikkea olen minäkin kuullut ja nähnyt, mutta viime aikaiset toilauksenne ovat kyllä olleet jo varsinaisia rimanalituksia - vai pitäisikö teidät tuntien puhua navanalituksista! ;)

Voihan sitä sättiin tulla monestakin syystä ja monenlaisia ajatuksia mielessään, ei siinä mitään, mutta voisi sitä silti pitää mielessä tietyt käyttäytymissäännöt. Tai olla ehdotuksissaan ja toiveittensa esilletuonnissa edes hitusen verran tahdikas.

Koska suuri osa meistä sättijöistä sättii ajankuluksi vain jutellakseen niitä näitä, etsimättä pehmikettä sänkyynsä tai kuhertelijaa kainaloonsa, teidän vaatimuksenne juttuseurallenne ovat todella kohtuuttomia! Ei jokainen nainen voi näyttää Kirsi Salolta tai Dolly Partonilta (ja muuten me naiset emme edes HALUAISI näyttää heiltä!!)

Ja hyvät miehenköriläät, ajatelkaapa nyt järjellänne (jos teille on sellaista edes teelusikallinen suotu), miten 55 kiloa painavalla hentoisella 167-senttisellä naisella voisi olla DD-koon maitorauhasvarustus ja pyöreä peppu?!? Kyllä ihminen on aina kokonaisuus; rintojenkin koko on yleensä jotenkin sopusoinnussa muuhun kroppaan...

Voisinhan minäkin jakaa teidät miehet kolmeen ryhmään:
a) alle 70-kiloiset ruipelot, joiden kanssa ei voi jutella, koska heidän lihaksistonsa on liian kehittymätöntä.
b) 70-80 -kiloiset, joiden kanssa voi jutella, jos kroppa on mallia 'tarzan'
c) yli 80-kiloiset, joiden kanssa en juttele, koska orastava kaljamaha häiritsee keskustelemista.

Vaan olisiko tässä mitään järkeä??!! Ei olisi. Jos vain jutellaan ja vaihdetaan ajatuksia ja kuulumisia, on tasan tarkkaan yhdentekevää, minkä kokoinen ja näköinen ihminen siellä yhteyksien toisessa päässä tekstiä naputtelee, kunhan vain on muuten mukava ja sujuvasanainen.. tietenkään huumorista ja älykkyydestäkään ei olisi haittaa.. :))

Toinen asia on sitten tämä paikkakuntavaatimus. Jos kerran etsii Helsingin Kalliosta hemaisevaa blondia xxl-etuvarustuksin, niin eiköhän sen todennäköisimmin löydä sieltä kyseiseltä alueelta livenä kuin sätistä.. Jos siellä ei ole vastaavaa vuosikausiin ollut, kuinka todennäköistä on, että vaatimuksia vastaava tytteli juuri nyt sättiin pompsahtaisi...?

No joo, jokainen tyylillään... Mieltymykset ovat erilaisia, mutta asiat voi esittää niin monella eri tavalla. Ja joskus kun etsii jotain, voikin löytää jotain ihan muuta... :)

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa - sanovat minua viisaammat. Ugh, minä olen nyt älähtänyt... ;))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu