Onnea Sari

Paljon onnea sinulle, olit suosikkini alusta asti.
51215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet Sari ihana Kokkolan BB-julkkis. Come back takas to pornokauppa !?!?! Ostan kaikki Barbarat ja akalle dildot !

Äänestä

Tällaista palikkaporukkaa hoivataan 3KK. jossain huushollissa ja elätetään kuin joitakin filmitähtiä. Ryypätään, nussitaan, syödään ja pierrään ja paskannetaan ja suurena vitsinä vielä lopuksi työnnetään jollekkin 50.000 euroa käteen. Samaan aikaan toisaalla pienet lapset kirjoittevat joulupukille lahjatoivomuksia, mutta kaikki eivät niitä saa, eivät edes kunnon jouluruokaa.

Äänestä
  • Niimpä niin. Eli tämä porukka eleli siellä siis muistaakseni 96 päivää muiden elätettävänä. No sub -tv:n tliastojen mukaan yhtä jaksoa seurasi keskimäärin 270000 katsojaa, eli suomessa seurattiin sarjaa keskimäärin yhtä monta tuntia vuorokaudessa. Kun tämän kertoo sillä 96:lla, saadaan tulokseksi 25920000 tuntia viihdettä koko suomessa tv-maksun hinnalla ja kaikki eivät maksa edes sitä. Toisaalta tv-lupakinhan on käsittääkseni ylesiradion taholta tuleva, eli sub-tvhän elää manosvaroilla, eli näin ajatellen sen katsominen ei maksa kuluttajalle periaatteessa mitään. Pointtini on, että kyllä siitä nähtävästi suomen kansalaisetkin saivat jotain vastiketta, jos ei rahallista niin sitten ainakin sai sohvaperunana seurata asukkaiden edesottamuksia. Jos taas ei ohjelmaa halunnut katsoa, pystyi kääntämään kanavaa tai sulkemaan vastaanottimen. Eli kyllähän tuo 50 donaa on ainakin minun mielestäni aika pieni osa koko tuotosta. Ja koko ohjelman tuotosta, mukaanluettuna voittajan 50 000, verottaa valtio oman osuutensa pois. Eli kyseessä taitaa olla melkoisen tähtitieteellinen summa, jonka suomen yhteiskunta saa pelkästään big brotherin tuotosta. Tämä rahahan varmaan jossain määrin käytetään yhteisen hyvän edistämiseen ja näin ollen perheiden on helpompi toteuttaa niitä pienten lasten joulutoivomuksia, kun kyseisenlaisten viihdeohjelmien tuotto taas näin kiertäen laskee yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hintaa. Jos taas olisit itse halunnu sen 50 000, niin oisithan voinut hakeutua ohjelmaan ja vielä voittaa sen. Heleppo homma varmaan? Onko sinun logiikksasi siis se, että kaikkien ihmisten pitäisi saada yhtä paljon rahaa, riippumatta mitä he tekevät. Jos näin on niin muuta vaikka pohjois-koreaan. Siellä ei käsittääkseni ole edes sitä Big Brotheria ja kaikilla on ihan yhtä mukavaa, poisluettuna suuren ja rakastetun johtajan perhe. Jos taas olet pelkästään kateellinen niin mene itseesi ja tee jotain millä voisit itsekin saada 50000 niin ei tarvitsisi mussuttaa tuollaisesta.

    Äänestä

  • Kyseenalaistaja kirjoitti:

    Niimpä niin. Eli tämä porukka eleli siellä siis muistaakseni 96 päivää muiden elätettävänä. No sub -tv:n tliastojen mukaan yhtä jaksoa seurasi keskimäärin 270000 katsojaa, eli suomessa seurattiin sarjaa keskimäärin yhtä monta tuntia vuorokaudessa. Kun tämän kertoo sillä 96:lla, saadaan tulokseksi 25920000 tuntia viihdettä koko suomessa tv-maksun hinnalla ja kaikki eivät maksa edes sitä. Toisaalta tv-lupakinhan on käsittääkseni ylesiradion taholta tuleva, eli sub-tvhän elää manosvaroilla, eli näin ajatellen sen katsominen ei maksa kuluttajalle periaatteessa mitään. Pointtini on, että kyllä siitä nähtävästi suomen kansalaisetkin saivat jotain vastiketta, jos ei rahallista niin sitten ainakin sai sohvaperunana seurata asukkaiden edesottamuksia. Jos taas ei ohjelmaa halunnut katsoa, pystyi kääntämään kanavaa tai sulkemaan vastaanottimen. Eli kyllähän tuo 50 donaa on ainakin minun mielestäni aika pieni osa koko tuotosta. Ja koko ohjelman tuotosta, mukaanluettuna voittajan 50 000, verottaa valtio oman osuutensa pois. Eli kyseessä taitaa olla melkoisen tähtitieteellinen summa, jonka suomen yhteiskunta saa pelkästään big brotherin tuotosta. Tämä rahahan varmaan jossain määrin käytetään yhteisen hyvän edistämiseen ja näin ollen perheiden on helpompi toteuttaa niitä pienten lasten joulutoivomuksia, kun kyseisenlaisten viihdeohjelmien tuotto taas näin kiertäen laskee yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hintaa. Jos taas olisit itse halunnu sen 50 000, niin oisithan voinut hakeutua ohjelmaan ja vielä voittaa sen. Heleppo homma varmaan? Onko sinun logiikksasi siis se, että kaikkien ihmisten pitäisi saada yhtä paljon rahaa, riippumatta mitä he tekevät. Jos näin on niin muuta vaikka pohjois-koreaan. Siellä ei käsittääkseni ole edes sitä Big Brotheria ja kaikilla on ihan yhtä mukavaa, poisluettuna suuren ja rakastetun johtajan perhe. Jos taas olet pelkästään kateellinen niin mene itseesi ja tee jotain millä voisit itsekin saada 50000 niin ei tarvitsisi mussuttaa tuollaisesta.

    Minulla kyllä on rahaa, enkä ole kenellekkään kateellinen, mutta minullakin on periaatteeni. Joutavampaa ohjelmaa en tiedä, kuin tämä BB. Älyllä tienattu raha on OK, mutta vippaskonsteilla tienattu sanan varsinaisessa merkeissä perseestä.

    Äänestä

  • Kuolaaja kirjoitti:

    Minulla kyllä on rahaa, enkä ole kenellekkään kateellinen, mutta minullakin on periaatteeni. Joutavampaa ohjelmaa en tiedä, kuin tämä BB. Älyllä tienattu raha on OK, mutta vippaskonsteilla tienattu sanan varsinaisessa merkeissä perseestä.

    No eihän sitä oo pakko katsoa. Onko samaten esimerkiksi ässäarpavoitto sinusta tuomittavaa tai jotenkin paheksuttavaa? Se kun taitaa olla myös ns "vippaskonsteilla" tienattua. Sitä paitsi bb:n voittaja oli talossa kuitenkin hyvän aikaa, joten ei hän rahaansa saanut ihan tuosta vaan. Jos kerran pidät ohjelmaa ja sen ihmisiä niin turhina niin se kertoo vain jotain ahdasmielisestä ajattelutavastasi. En minäkään sarjaa jaksanut seurata, mutta minua vaan niin pirusti nyppii, että tänne pitää tulla mollaamaan muita. Kysymyshän on vain ja ainoastaan viihteestä ja sen ympärillä kuitenkin pyörii raha ja niin kuuluukin olla, ainakin minun mielestäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seinäjokinen kirjoitti:

Paljon onnea sinulle, olit suosikkini alusta asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu