Oikein

hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.
4849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuin myös, hyvää itsenäisyyspäivää!

Enpä olisi nuorena ja radikaalina uskonut, että näin se itsenäisyys ja isien ja äitien tai isovanhempien kärsimykset viimeisen sodan aikana nousisivat arvoon arvaamattomaan! On aivan uskomatonta, mihin he ovat pystyneet sotilaina ja lottina.

Me pullasorsat olemme saaneet elää heidän meille lahjoittamassa itsenäisessä maassa. Kaiken globalisaation, eurooppalaistumisen, kansainvälistymisen keskelläkin Suomi on kotimaana ollut hyvä!

SIIS NOSTETTAKOON MALJA KAIKILLE SOTIEMME VETERAANEILLE JA MUILLE SODASSA TAISTELLEILLE. Eivät he sinne halunneet, sinne jouduttiin ja he tekivät sen, minkä oikeaksi näkivät. Mitä muuta ihminen voi?!

Äänestä
  • Surullista se on, miten tämä maa on ajettu alas. Ehtivät sen puolustajat ja pelastajat vielä omin silmin nähdä, kuinka se hyvinvointi jonka he tekivät mahdolliseksi katoaa, ja heikko ja köyhä poljetaan maan rakoon. Kyllä siinä hyvätuloisella egoistilla kelpaa nostella kuohuviinimaljaa veteraanien kunniaksi samalla kun oma äiti tai isoisä makaa omissa jätöksissään kroonikko-osastolle hyljättynä.

    Äänestä

  • *huokaus* kirjoitti:

    Surullista se on, miten tämä maa on ajettu alas. Ehtivät sen puolustajat ja pelastajat vielä omin silmin nähdä, kuinka se hyvinvointi jonka he tekivät mahdolliseksi katoaa, ja heikko ja köyhä poljetaan maan rakoon. Kyllä siinä hyvätuloisella egoistilla kelpaa nostella kuohuviinimaljaa veteraanien kunniaksi samalla kun oma äiti tai isoisä makaa omissa jätöksissään kroonikko-osastolle hyljättynä.

    Kun puhun maljasta, se oli kuvainnollista. Mutta tässä tilanteessa sen tekisin, jos ylipäätään tekisin :).

    Jaa-a, tuo olikin jo jatkotarinaa tuo sinun kirjoituksesi. Realismia koko maailmassa, että rikkaudet keskittyvät parin prosentin käsiin ja köyhin 50% omistaa sadasosan varallisuudesta (HS tänään, mutta kysyä saa, MISTÄ VARALLISUUDESTA köyhin osa ihmisiä omistaa edes sadasosan, köyhimmillä kun ei ole varallisuutta). Niinpä, ehtivätpä vielä näkemään, mihin tämäkin maa on kehittynyt. Paljon on hyvää, mutta paljon on huonoa. Menivät tekemään sodan jälkeen ne suuret ikäluokat, joita ei nyt kukaan tahdo jaksa elättää...Sitä tämä palvelujen alasajo paljolti on. Tulevan ennakointia. Ruotimummoiksi me joudutaan, kunhan tarpeeksi vanhoja olemme, katsohan vain.

    Minun äitini ei makaa hyljättynä missään eikä tule makaamaan. Siihen asiaan vaikuttaa enemmän se, miten hän itse on suhteensa minuun ja sisariini hoitanut, ei se, miten hän on sodan aikana kunnostautunut. Tosin ihmismieliin sodalla on ollut voimakas vaikutus ja niistä vaurioista sotaveteraanit perheineen ovat kärsineet. En pidä ihmeenä sitä, että suomalaisissa kodeissa ei olla oltu kovin hilpeeällä mielellä sotavuosien jälkeen ja että ihmissuhteet kangertelivat.

    Äänestä

  • Maljan nostanut kirjoitti:

    Eikä se johdu siitä että suuret ikäluokat olisi liian suuret, vaan koska kaikki ennen sairaanhoitoon pistetyt varat siirretään nyt jonnekin aivan muualle, eikä lääkäreitä tahdo saada terveyskeskuksiin enää kirveelläkään. Kaikki tahtovat vaan enemmän ja parempaa OMAAN TASKUUN. Kukaan ei ajattele enää kansakunnan hyvää. Pelottaa ajatellakin mitä kävisi jos nyt tulisi sota. Taitaisi paeta suurin osa asevelvollisista omaa nahkaansa varjelemaan Ruotsiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Haw kirjoitti:

hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu