Psykoositietoa ja lääkitys: Risperdal & Zyprexa

psykoo

Psykoosissa todellisuudentaju heikkenee, eli kuvittelet ja kelaat liikaa asioita jotka mielesi on kehittänyt. Kevyimmillään annat asioille merkityksiä, joita niillä ei terveen mukaan ole. Ymmärrät vaikkapa toisten puheet itseäsi koskeviksi. Voit vaikka kuvitella että lehtien kirjoittelulla on syvempiä merkityksiä jotka avautuvat vain sinulle. Pahempana kuulet ääniä ja näet hallusinaatioita, jotka tuntuvat aivan todelta. Mieli siis toimii taustalla melko normaalisti, mutta ymmärrät kuitenkin asioita väärin jolloin luulet niiden olevan tosia. Olet kuin riivatussa tilassa ja usein ilmenee vapinaa ja silmät ovat pistäviä (hullun katse) ja katse läpitunkevaa.

Psykoosi voi iskeä liiallisen henkisen stressin seurauksena, uskonnollisuuteen liittyvien pelkojen vuoksi tai siksi että koitat löytää tyhjään tai vaikeaan elämäntilanteeseen pakokeinon. Psykoosi saattaa iskeä kun liikaa itsesuggestoit ja aivopeset itseäsi epäluuloilla, peloilla jne asioilla eli keskityt asioihin joille ei löydy selityksiä (salaliitot, uskonnolliset asiat ym).

Yleensä lääkitys vaikkapa Risperdal tai Zyprexa poistavat pian oireet ja palauttavat maahan, mutta joko lääkitys tai psykoosin jälkioireet jatkuvat usein kuukausikaupalla. Näitä oireita ovat muunmuassa erilaiset pään sisällä vankinaolo tuntemukset, oudot tietoisuudentilatuntemukset, vanteen kiristäminen päässä, muistivaikeudet, mikään paitsi syöminen ei tunnu miltään, keskittymiskyvyttömyys ja ns. hullun kävely edestakaisin koska ei tiedä mitä tekisi eikäpysty tekemään mitään, tarkoituksettomuus ja tietoisuuden vääristyminen ja kaventuminen, surinat päässä ja päänsäryt ym. Oireet jatkuvat melko pitkään, mikä voi aiheuttaa itsetuhoajatuksia ja itkuisuutta sekä epätoivoa.
Jos sinulla on edellä olleita oireita lääkityksesi kanssa, kannattaa pyytää kokeilemaan toista lääkettä. Itselläni muutamia kuukausia jatkuneet pahat yllä mainitut oireet Risperdalin kanssa hävisivät muutamassa päivässä kun lääke vaihdettiin Zyprexaan.

Kuitenkin ajan kuluessa (yleensä useampien kuukausien) olo alkaa kohentua ja alat lähestyä entistä normaalia olotilaa. Tällöin saattaa iskeä masennus kokemuksesta, miksi minulle tapahtui näin ja pelko että sairaus uusii myöhemmin. Se että on ollut hullujenhuoneella tai seonnut tuntuu tietenkin pahalta.

Lääkitystä psykoosin hoitoon jatketaan yleensä ainakin vuoden, usein pidempäänkin.
Lääkkeet kuten Risperdal ja Zyprexa tasoittavat mieltä ja vähentävät tunnehuippuja. Tällöin olo saattaa tuntua tyhjältä, eikä mikään tunnu oikein innostavan tai tunnu siltä kuin ennen ja tuo nautintoa. Yleensä ainoastaan näläntunne pysyy ennallaan ja tuo nautintoa, josta syystä nälkä ja jano voivat olla jatkuvaa ja paino nousta jopa huomattavasti ellei tarkkaan katso mitä syö.
Vaikka Zyprexan sanotaan lisäävän painoa, Risperdal aiheuttaa näläntunnetta lähes samalla tavalla, ellei enemmänkin. Lisäksi Risperdal aiheuttaa voimakasta janontunnetta.
Risperdal saattaa aiheuttaa myös sen ettei elimistö tunnu hikoilevan lainkaan, joka nostaa ruumiinlämpöä. Tähän juuri juominen ja runsas virtsaaminen auttavat.

Psykoosin kokeneille lohtua tuo tieto että olo normalisoituu ajan kuluessa, johon kuluu aikaa kuukausista vuoteen tai ylikin. Yleensä kuitenkin jo kuukausien kuluessa. Usein tai lähes aina psykoosista toipuu täysin.

Psykoosin uusiminen tietenkin on peikkona mielessä, mutta kun ei liikaa ala kelaamaan psykoosiin johtaneita asioita, niin todennäköisyys ei ole kamalan iso. Lisäksi tietoisuus siitä missä mennään auttaa huomaamaan jos lähestytään psykoottista käytöstä. Kun ensimmäisen psykoosin jälkeen tietää mistä on kyse, uudelleen sairastuminen ei ole niin helppoa. Useinhan psykoosiin sairastunut ei ole edes ajatellut että harhaluulot voivat olla psykoosiin joutumisen oireita, vaan luulevat niitä tosiksi. Kun tietää että saattaa olla lähestymässä psykoosia, voi ajattelun suuntaamisella toisaalle vähentää riskiä uusimisesta tai hakeutua hoitoon ajoissa.

Uskokaa pois, muutaman kuukauden jälkeen psykoosista tilanne näyttää jo aivan toiselta.
Nimimerkki: Kokemusta on;)

8

1393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psykoo

      Psykoosiin sairastumisella ja lääkityksellä on myös vaikutusta seksielämään, sillä ainakin Risperdal vähentää seksihaluja ja psyykkisesti vaikuttaa erektion saamiseen. Ei ole haluja eikä siten erektiota. Lisäksi siittiöntuotanto vähenee jonka huomaa sperman vesimäisyytenä ja pienenä määränä.

      Sen sijaan Zyprexalla en ole havainnut seksuaalihaluja tai kykyjä vähentävää vaikutusta.

      Risperdal on kuitenkin maailman kymmenen myydyimmän lääkkeen joukossa, joten sitä suositellaan yleensä ensimmäisenä psykoosin hoitoon. Lisäksi Zyprexan sanotaan lisäävän painoa enemmän, vaikka omasta kokemuksesta Risperdal aiheuttaa näläntunnetta enemmän.
      Koska lääkitys vaikuttaa mielihyvän ja nautinnontunteen vähentymisenä, syöminen on niitä ainoita asioita joka psykoosin hoidon alkupuolella tuntuu entisenlaisen nautinnolliselta. Tällöin tulee helposti koko ajan popsittua jotain mielihyvän saamiseksi, ja paino alkaa nousta.

    • psykoo

      Psykoosin lääkehoidon alkuvaiheisiin (ensi kuukaudet) usein kuuluvat päänsäryt (vanteen kiristäminen, viiraavat liikkuvat tuntemukset päässä) sekä pihallaolon tunteet saa kuriin yleensä Temestalla, tai se ainakin helpottaa oireita. Yksi tai kaksi Temestaa päivässä tarvittaessa, voi auttaa pahimman ohi, eikä vielä aiheuta riippuvuutta.

    • hermiitti

      Mitäs sanot Abilifysta?

    • Ja mielenterveys

      Puuttuisin kirjoituksen uskonnollisuuteen ja niihin mainintoihin joissa todetaan asioiden toisenlaisesta merkityksestä ja syvällisyydestä. Mielestäni kaikki tämä on vedettävissä yhteen.

      Uskonnon harjoittaminen perustuu usein sävällisyyteen ja esim. raamatun tulkinta asian toisenlaiseen merkitykseen aivan kuten Dan Braunin Da Vinci - koodi teos tuo esille. Mielestäni uskovaisuus on yhtä epätieteellistä kuin psykoosin hoito ja siten myös yhtä sairasta.

    • ja siksi osasyynä

      vaivuin psykoosiin. Muuten en ole mitenkään uskovainen.

    • ---

      oletkos kuullut lääkkeestä nimeltään Seroquel?Auttoi erästä tuttavaani,joka romahti Risperdalia syödessään,siis ääniä kuului.

      • Albert Einstain kohta;)

        pannaan Britanniassa(vaarallinen lääke).
        En ihmettele kun kokeilin sitä mielentasaamiseksi.

        50mg tekee totaalisen vaikeaksi aamuheräämisen ja nukkuakkin täytyy n.12h/yöllä.

        Unet on todella lennokkaita ja levottomia sekä päiväaikaankin ajatuksen juoksu on todella tehokasta..joten miten ihmeessä tätä lääkettä psyykoosiin ja skitsofreniaan syötetään?

        Kun tätä serequelia alkaa syömään, kannattaa pyytää lääkäriltä pitkä sairasloma...nimittäin ei ainakaan klo 8.-11.00 alkavat työt onnistu!


      • jaa..
        Albert Einstain kohta;) kirjoitti:

        pannaan Britanniassa(vaarallinen lääke).
        En ihmettele kun kokeilin sitä mielentasaamiseksi.

        50mg tekee totaalisen vaikeaksi aamuheräämisen ja nukkuakkin täytyy n.12h/yöllä.

        Unet on todella lennokkaita ja levottomia sekä päiväaikaankin ajatuksen juoksu on todella tehokasta..joten miten ihmeessä tätä lääkettä psyykoosiin ja skitsofreniaan syötetään?

        Kun tätä serequelia alkaa syömään, kannattaa pyytää lääkäriltä pitkä sairasloma...nimittäin ei ainakaan klo 8.-11.00 alkavat työt onnistu!

        Olen omaishoitaja(tavallaan)ja Seroquel ainakin "pelasti"erään skitsofreenikon elämän.Skitsofreniaa hän on sairastanut parikymmentä vuotta.Hän kärsi äänistä joita toistui usean kerran päivän aikana Risperdalin ollessa vielä tuolloin lääkityksenä.Seroqulin jälkeen ääniä ei ole ollut.Yliaktiivisuutta esiintyy ja ns.höpöttämistä yms.En tiedä johtuuko nuo Seroquelista mutta mieluummin nuokin oireetr kuin äänet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5845
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3153
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2340
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2055
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1958
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1599
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1212
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1206
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      80
      1069
    Aihe