Yks kaveri on vanginvartija nii se puhu että jopa sivarit ja B-miehet pääsee nykyään töihin vartijaksi... ei muuten siviilipuolelle ole mitään asiaa tuollaisten vässyköiden.
vartijaksi?
"ressu"
2418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet oikeassa! Mutta periaatteessahan se on ihan sama kuka jossakin suovankilassa on vartijana tai muurien sisäpuolella ihmisten näkymättömissä kaupungissakaan. Sukusiitoloitahan linnat on ja täynnä maalta muuttaneita turvenuijjia, jotten paremmin sanoisi. Mutta kyllähän se on paskamaista katsella, kun landepaakuilla alkaa luulot itsestään menemään niin äärettömän mahdottomiksi kun pienesti saadaan valtaa. Ja pomojen pyllyreikää kuule nuolla lutkutetaan oikein urakalla ja työpaikalla asutaan ja tuppaudutaan sinne vapaillakin toisten töitä häiriköimään. Ja vapailla työkaverin nurkkiin ollaan tuppaamassa kyläilemään. On se sääli kun hyvä työpaikka pistetään pilalle nuoleskelemalla ja ylitöitä tekemällä kun ei omaa elämää ole. Yhden nuoleskeluharrastuksesta kärsii koko työyhteisö!
Suomen kansa on valinnut kansanedustajat jotka puolestaan ovat laatineet lait jotka antavat sivareille ja muille luusereille mahdollisuuden tehdä töitä vankilassa.Kohta sivareista varmaan tulee jo toimiupseereita kun vakaumus haihtuu heti siviilipalveluksen päätyttyä...