uudet opinnot ja entisistä selvityspyyntö

Sain opiskelupaikan toiselta alalta tammikuussa 2007 alkavaan koulutukseen. Olen kuitenkin opiskellut 2005-2006 lukuvuonna vain 27 opintopistettä ja nyt syksyltä en taida juurikaan saada opintopisteitä, koska en ole päässyt kuin parille opintojaksoille ja muutenkin motivaatio täysin lopussa tätä nykyistä alaa kohtaan.

Vaikuttaako tämä selvityspyyntö siihen, että myönnetäänkö minulle opintotukea uuteen opintoon eli siis siihen tammikuussa 2007 alkavaan? Tietenkin käytetyt tukikuukaudet vähennetään siitä tukikuukausien maksimimäärästä, mutta laskin, että silti minulle jää 31 tukikuukautta jäljelle. 13 olisin siis käyttänyt.

Ei kai Kela voi olla myöntämättä opintotukea uuteen koulutusalaani? Se nimittäin kiinnostaa minua ja haluan aloittaa alusta opinnot toisella alallla ja motivaatiota tälle alalle riittää. Nykyisiin opintoihin ei, yritin nyt syksyllä, mutta kaikki meni päin persettä. Joten siis neuvokaa vaikuttaako tämä juttu siihen saanko opintotukea uusiin opintoihin, jotka alkavat siis alusta ja toisella alalla ja myös eri ammattikorkeakoulussa.

Jos käsitin oikein niin minultahan pitäisi vain vähentää käytetyt tukikuukaudet, mutta ei siis lakkauttaa tukea uudelta koulutusalalta. Sen sijaan jos jatkaisin vanhalla alalla (väärä ala minulle) niin silloinhan tuki lakkautettaisiin? Selvityspyyntöön olen vastannut määräpäivään (marraskuun alku) mennessä, mutta mitään kirjettä ym. ei vielä ole tullut.
4495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Turhaanpa Helsingin yliopiston opiskelijat lakkoilevat opintorahan korotuksen puolesta, koska sitä korotetaan vasta vuonna 2009.
Muutoin ollaan sellaisessa tilanteessa, että sukupolvesta toiseen opintotuki pysyy samana.
Esim. opiskelija on saanut lapsen vuonna 1993, ja tämä hakee opintotukea 16 vuotta täytettyään. Olisi perin noloa, jos lapsi saisi samansuuruista opintotukea kuin mitä hänen isä tai äiti sai aikoinaan.

Äänestä
  • Tai kun Tanja Saarelan (os. Vienonen) Tiia-tytär täyttää 16 vuotta vuonna 2011, niin silloin jo alkavat tuet nousta...

    Äänestä

  • Oikeus opintotukeen alkaa lähtökohtaisesti, kun ei ole enää oikeutettu lapsilisään eli kun täyttää 17 vuotta.

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/060601115327IL?openDocument :
    "Lapsilisään oikeutettu voi saada opintorahaa vasta 17 vuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta lukien. Itsenäisesti asuvalle alle 17-vuotiaalle voidaan kuitenkin tietyin edellytyksin myöntää asumislisä ja opintolainan valtiontakaus."

    Tiedä sitten mitä ovat nuo "tietyt edellytykset", mutta tietenkin tarvii suorittaa peruskoulun jälkeisiä opintoja. Itse olin lukioon mennessäni 15-vuotias.

    Äänestä

  • neiti...X kirjoitti:

    Oikeus opintotukeen alkaa lähtökohtaisesti, kun ei ole enää oikeutettu lapsilisään eli kun täyttää 17 vuotta.

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/060601115327IL?openDocument :
    "Lapsilisään oikeutettu voi saada opintorahaa vasta 17 vuoden täyttämistä seuraavan kuukauden alusta lukien. Itsenäisesti asuvalle alle 17-vuotiaalle voidaan kuitenkin tietyin edellytyksin myöntää asumislisä ja opintolainan valtiontakaus."

    Tiedä sitten mitä ovat nuo "tietyt edellytykset", mutta tietenkin tarvii suorittaa peruskoulun jälkeisiä opintoja. Itse olin lukioon mennessäni 15-vuotias.

    Siis opintotukeen tulee korotus vasta vuonna 2010! No huh, huh!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelokass kirjoitti:

Sain opiskelupaikan toiselta alalta tammikuussa 2007 alkavaan koulutukseen. Olen kuitenkin opiskellut 2005-2006 lukuvuonna vain 27 opintopistettä ja nyt syksyltä en taida juurikaan saada opintopisteitä, koska en ole päässyt kuin parille opintojaksoille ja muutenkin motivaatio täysin lopussa tätä nykyistä alaa kohtaan.

Vaikuttaako tämä selvityspyyntö siihen, että myönnetäänkö minulle opintotukea uuteen opintoon eli siis siihen tammikuussa 2007 alkavaan? Tietenkin käytetyt tukikuukaudet vähennetään siitä tukikuukausien maksimimäärästä, mutta laskin, että silti minulle jää 31 tukikuukautta jäljelle. 13 olisin siis käyttänyt.

Ei kai Kela voi olla myöntämättä opintotukea uuteen koulutusalaani? Se nimittäin kiinnostaa minua ja haluan aloittaa alusta opinnot toisella alallla ja motivaatiota tälle alalle riittää. Nykyisiin opintoihin ei, yritin nyt syksyllä, mutta kaikki meni päin persettä. Joten siis neuvokaa vaikuttaako tämä juttu siihen saanko opintotukea uusiin opintoihin, jotka alkavat siis alusta ja toisella alalla ja myös eri ammattikorkeakoulussa.

Jos käsitin oikein niin minultahan pitäisi vain vähentää käytetyt tukikuukaudet, mutta ei siis lakkauttaa tukea uudelta koulutusalalta. Sen sijaan jos jatkaisin vanhalla alalla (väärä ala minulle) niin silloinhan tuki lakkautettaisiin? Selvityspyyntöön olen vastannut määräpäivään (marraskuun alku) mennessä, mutta mitään kirjettä ym. ei vielä ole tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu