Eli mikä kikka on ottaa digijärkkärillä ns. häntimiskuvia(konserteissa), joissa taustavalot sun muut asiat menevät ihan mössöksi, mutta salaman välähtäessä kohde jää tarkaksi?
Esimerkiksi näin :
http://galleriat.pnuk.net/vene2/?image=18
Ihan yksinkertaista tiedän sen muttakun en tajua:P
-P
Miten "häntimiskuvia" otetaan?
55
3753
Vastaukset
- yrittäisin
salamalla ja pitkähköllä valotusajalla.
Sotkut on helppo lisätä myös kuvankäsittelyohjelmalla. - Capa
Ei millään pahalla, ihan totta, mutta sinä et taida tietää valokuvauksesta juuri mitään?
Hommaa ihmeessä jokinvalokuvauksen alkeiden kirja ja opettele ensin peruskuvauksen tekniikka. Siirry kikkailuun vasta sitten, kun perustekniikka on hallussa.
Itseasiassa kun tiedät vähän salamavalotuksen tekniikasta tai edes tunnet termin "vallitseva valo", niin pystyt jo hiukan päättelemällä & kokeilemalla ratkaisemaan esittämäsi sinänsä simppelin kysymyksen.
Aina se vaan jaksaa ällistyttää, kuinka vähän jengi tietää valokuvauksesta...- lisääntynyt roimasti
Oikeastaan käy kateeksi ne jotka aloittelevat nykyisin kuvaamista. Digivehkeet ja tällaiset kyselypalstakin. Ja nettti pullollaan tietoa joka asiasta muutenkin.
Itsellä meni aikoinaan tuhottomasti aikaa ja etenkin markkoja kun alkeita opetteli. Noh, nykyisin on kuvaaminen jäänyt siihen että laittaa digissä automatiikan päälle ja louskuttaa muutaman kerran laukaisinta. Jos taas alkaisi "oikeasti" kuvaamaan pitäisi kaiketi pitää melkoiset aika/aukko/syvyysterävyys sulkeiset. >:/ - niitä
lisääntynyt roimasti kirjoitti:
Oikeastaan käy kateeksi ne jotka aloittelevat nykyisin kuvaamista. Digivehkeet ja tällaiset kyselypalstakin. Ja nettti pullollaan tietoa joka asiasta muutenkin.
Itsellä meni aikoinaan tuhottomasti aikaa ja etenkin markkoja kun alkeita opetteli. Noh, nykyisin on kuvaaminen jäänyt siihen että laittaa digissä automatiikan päälle ja louskuttaa muutaman kerran laukaisinta. Jos taas alkaisi "oikeasti" kuvaamaan pitäisi kaiketi pitää melkoiset aika/aukko/syvyysterävyys sulkeiset. >:/Jotka kirjoittelette tänne kaikenlaista paskaa ja olette olevinaan niin fiksuja, mutta sitten kun joku kysyy neuvoa niin ikinä ette osaa mihinkään vastata vaan neuvotte että osta joku valokuvaus kirja yms. Antaisitte nyt ennemmin jonkinlaisia vinkkejä ettekä kävis vaan selittämään, et hitto miten vähän porukka tietää nykyään valokuvauksesta tai et valokuvaus on menny niin helpoks nykyään ku on tälläsiä palstojakin! Eihän näistä palstoista oo mitään hyötyä jos täällä ei kukaan anna kunnon vinkkejä, vaan selittää kaikkea muuta niinkuin TE. Vaikuttaa ettei teiltä löydy sitä tietoa yhtään sen enempää kuin meiltä muiltakaan koska ette osaa mihinkään vastata tai antaa mitään hyvää neuvoa!
P.S En ole tuo alkuperäinen kirjoittaja, vaan eräs toinen joka on myös saanut noita samoja turhanpäiväisiä vastauksia! - Capa
niitä kirjoitti:
Jotka kirjoittelette tänne kaikenlaista paskaa ja olette olevinaan niin fiksuja, mutta sitten kun joku kysyy neuvoa niin ikinä ette osaa mihinkään vastata vaan neuvotte että osta joku valokuvaus kirja yms. Antaisitte nyt ennemmin jonkinlaisia vinkkejä ettekä kävis vaan selittämään, et hitto miten vähän porukka tietää nykyään valokuvauksesta tai et valokuvaus on menny niin helpoks nykyään ku on tälläsiä palstojakin! Eihän näistä palstoista oo mitään hyötyä jos täällä ei kukaan anna kunnon vinkkejä, vaan selittää kaikkea muuta niinkuin TE. Vaikuttaa ettei teiltä löydy sitä tietoa yhtään sen enempää kuin meiltä muiltakaan koska ette osaa mihinkään vastata tai antaa mitään hyvää neuvoa!
P.S En ole tuo alkuperäinen kirjoittaja, vaan eräs toinen joka on myös saanut noita samoja turhanpäiväisiä vastauksia!Ei sun tartte tuolla tavalla keuhkota siinä, minähän neuvoin alkuperäistä kysyjää;
"...kun tiedät vähän salamavalotuksen tekniikasta tai edes tunnet termin "vallitseva valo", niin pystyt jo hiukan päättelemällä & kokeilemalla ratkaisemaan esittämäsi sinänsä simppelin kysymyksen..."
Pitäiskö herran/rouvan/neidin saada valmis vastaus niinkuin apteekin hyllyltä?
Nykyään erityisesti nuoremman polven ihmisissä on se piirre, että aina pitäisi olla passaamassa niinkuin paskaa tikun nokkaan!!!
Alkuperäinen kysyjä sai jo kaksi avua. Niiden avulla etiäppäin ja homma onnistuu _varmasti_ kun vähän viitsii vaivautua.
Mun mielestä juttu on niin, että jos ei tolla neuvolla & pienellä ajukopan vaivaamisella pysty saamaan "häntimis-kuvia" aikaan, niin eipä kannata alkaa tarkemminkaan neuvomaan. - pitäisi saada...
Capa kirjoitti:
Ei sun tartte tuolla tavalla keuhkota siinä, minähän neuvoin alkuperäistä kysyjää;
"...kun tiedät vähän salamavalotuksen tekniikasta tai edes tunnet termin "vallitseva valo", niin pystyt jo hiukan päättelemällä & kokeilemalla ratkaisemaan esittämäsi sinänsä simppelin kysymyksen..."
Pitäiskö herran/rouvan/neidin saada valmis vastaus niinkuin apteekin hyllyltä?
Nykyään erityisesti nuoremman polven ihmisissä on se piirre, että aina pitäisi olla passaamassa niinkuin paskaa tikun nokkaan!!!
Alkuperäinen kysyjä sai jo kaksi avua. Niiden avulla etiäppäin ja homma onnistuu _varmasti_ kun vähän viitsii vaivautua.
Mun mielestä juttu on niin, että jos ei tolla neuvolla & pienellä ajukopan vaivaamisella pysty saamaan "häntimis-kuvia" aikaan, niin eipä kannata alkaa tarkemminkaan neuvomaan.Jos kerran kysytään, pitäisi saada myös vastaus...
Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita.
Ei se ole sinulta pois, jos joku saa vastaukset helpommalla kuin sinä joskus silloin ennen. - Capa
pitäisi saada... kirjoitti:
Jos kerran kysytään, pitäisi saada myös vastaus...
Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita.
Ei se ole sinulta pois, jos joku saa vastaukset helpommalla kuin sinä joskus silloin ennen.Asioista ei tarvitse tehdä yhtään turhan vaikeita. Ne ovat juuri niin vaikeita, kuinka vaikeiksi sinä ne koet!
Fakta on, että jos et koskaan halua oppia ymmärtämään edes kuvaustekniikan perusteita, kaikki kuvaamiseen liittyvä tulee AINA tuntumaan vaikealta!
Juuri sen takia minä ainakin haluan antaa kysyjälle parhaat mahdolliset vastaukset; että kaikkien ei tarvitsis tehdä samoja "virheitä" kuin on itse tullut tehtyä kuvaus-uran alkutaipaleella.
Täytyis vaan muistaa se, että valokuvaamisen oppimiseen ei ole mitään oikotietä. Ei voi mitään, jos joku siitä mielensä pahoittaa. ...elämä ON! - koulukuntaa
Capa kirjoitti:
Asioista ei tarvitse tehdä yhtään turhan vaikeita. Ne ovat juuri niin vaikeita, kuinka vaikeiksi sinä ne koet!
Fakta on, että jos et koskaan halua oppia ymmärtämään edes kuvaustekniikan perusteita, kaikki kuvaamiseen liittyvä tulee AINA tuntumaan vaikealta!
Juuri sen takia minä ainakin haluan antaa kysyjälle parhaat mahdolliset vastaukset; että kaikkien ei tarvitsis tehdä samoja "virheitä" kuin on itse tullut tehtyä kuvaus-uran alkutaipaleella.
Täytyis vaan muistaa se, että valokuvaamisen oppimiseen ei ole mitään oikotietä. Ei voi mitään, jos joku siitä mielensä pahoittaa. ...elämä ON!vaan ihmisen oppimiskyvystä, tai oppimisesta sinä et tiedä mitään.
- Capa
koulukuntaa kirjoitti:
vaan ihmisen oppimiskyvystä, tai oppimisesta sinä et tiedä mitään.
Hah hah, onneksi jokainen voi vetää kommentistasi omat johtopäätöksensä :-)
Saanen huomauttaa, että nykyaikainen käsitys ihmisen oppimisesta kannustaa oppilasta aktiiviseen toimintaan, oma-alotteiseen tiedonhakuun ja itseohjautuvuuteen yleensäkin.
Mutta voit toki jäädä testailemaan ajatusmalliasi ihan rauhassa. Sillä välin asiaansa paneutuneet innokkaat valokuvaajat ohittavat sinut uraputkessa oikealta ja vasemmalta... - Modis
Capan vastaukset ovat tyhjiä trolleja, kumma kun hän sitkeästi yrittää jatkaa.
- Capa
Modis kirjoitti:
Capan vastaukset ovat tyhjiä trolleja, kumma kun hän sitkeästi yrittää jatkaa.
Ainahan on niitä, jotka eivät s i e d ä kuulla totuutta asioista. Lykkyä sullekin siitä huolimatta!
- kun siis
Modis kirjoitti:
Capan vastaukset ovat tyhjiä trolleja, kumma kun hän sitkeästi yrittää jatkaa.
Joskus kysymykset ovat tyyppiä: "Pitäisi kirjoittaa romaani, mitä ne kirjaimet oikein ovat?"
Ihan alkeisiin joutuu kyllä joka asiassa käyttämään aikaa ja miettimistä. Sitäpaitsi Googlaamalla saa erinomaisesti lähes minkä asian tahansa selvitettyä. Keskusteluista voi saada ihan mitä vastauksia tahansa.
Laiskuus ei liene synti, mutta jotain se ihmisestä kertoo. - Modis
kun siis kirjoitti:
Joskus kysymykset ovat tyyppiä: "Pitäisi kirjoittaa romaani, mitä ne kirjaimet oikein ovat?"
Ihan alkeisiin joutuu kyllä joka asiassa käyttämään aikaa ja miettimistä. Sitäpaitsi Googlaamalla saa erinomaisesti lähes minkä asian tahansa selvitettyä. Keskusteluista voi saada ihan mitä vastauksia tahansa.
Laiskuus ei liene synti, mutta jotain se ihmisestä kertoo.Tämä palsta tottelee nimeä, Valokuvaus, yleistä keskustelua valokuvauksesta.
Toisten lyttyyn painaminen ei ole tämän keskustelu sivun tarkoitus.
Miksi vaivautua vastaamaan jos ei kerran halua. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. On kylläkin... - Capa
Modis kirjoitti:
Tämä palsta tottelee nimeä, Valokuvaus, yleistä keskustelua valokuvauksesta.
Toisten lyttyyn painaminen ei ole tämän keskustelu sivun tarkoitus.
Miksi vaivautua vastaamaan jos ei kerran halua. Tyhmiä kysymyksiä ei ole. On kylläkin...Modis hei, alkuperäinen kysyjä on saanut hyvät vastaukset jo moneen kertaan. Jos joku ahdistuu siitä, että ei saa vastausta niinkuin paskaa tikunnokkaan passattuna, en voi asialle mitään.
Ei tietämättömyys ole tyhmyyttä, vaan laiskuus & saamattomuus >:/ - sukua
Capa kirjoitti:
Modis hei, alkuperäinen kysyjä on saanut hyvät vastaukset jo moneen kertaan. Jos joku ahdistuu siitä, että ei saa vastausta niinkuin paskaa tikunnokkaan passattuna, en voi asialle mitään.
Ei tietämättömyys ole tyhmyyttä, vaan laiskuus & saamattomuus >:/jore puusalle, ellet jopa hän itse! Tule alas sieltä jalustalta, ok?
- Capa
sukua kirjoitti:
jore puusalle, ellet jopa hän itse! Tule alas sieltä jalustalta, ok?
En ole Jore Puusa, enkä edes sukua hänelle.
- ihmeen???
sukua kirjoitti:
jore puusalle, ellet jopa hän itse! Tule alas sieltä jalustalta, ok?
jore puusa???
- ja vastaamisestä
sukua kirjoitti:
jore puusalle, ellet jopa hän itse! Tule alas sieltä jalustalta, ok?
Capa ja Jore Puusa ovat aivan erilaisia. Jore saattaa sanoa ilkeästi, mutta hän oikeasti tietää mistä puhuu ja auttaa tarvittaessa. Hänelle valokuvaus on elämäntehtävä.
Olen monta kertaa pahoittanut mieleni Joren tölväisystä, mutta yksikään niistä ei ole jäänyt mieleen. Hänen antamista neuvoista monikin auttanut ongelmien ratkaisemisessa - ja ne ovat jääneet mieleen :-) - Nimittäin
ja vastaamisestä kirjoitti:
Capa ja Jore Puusa ovat aivan erilaisia. Jore saattaa sanoa ilkeästi, mutta hän oikeasti tietää mistä puhuu ja auttaa tarvittaessa. Hänelle valokuvaus on elämäntehtävä.
Olen monta kertaa pahoittanut mieleni Joren tölväisystä, mutta yksikään niistä ei ole jäänyt mieleen. Hänen antamista neuvoista monikin auttanut ongelmien ratkaisemisessa - ja ne ovat jääneet mieleen :-)Minkä sisäpiiriporukan idoli Jore on? Mitä mies oikein on tehnyt että saa tollasen palvonnan osakseen?
- Mika...
Nimittäin kirjoitti:
Minkä sisäpiiriporukan idoli Jore on? Mitä mies oikein on tehnyt että saa tollasen palvonnan osakseen?
... Jore Puusa, niin kyllä se mediapersoona siitä alkaa valottua. Elämä on liian lyhyt luettelemaan mitä kaikkea se tyyppi on tehnyt, mutta se kertoo itse sen kyllä mielellään. Jorella on kanttia sanoa keskinkertaisia ihmisiä keskinkertaisiksi ja siitä ovat keskinkertaiset ihmiset hänelle nyreissään ja koittavat kilvan kyseenalaistaa kaikkea mitä hän sanoo, siinä toivossa ettei se keskinkertaisuuskaan olisi totta. Hupaisaa asiassa on se, että jotain 98% meistä ihmisistä on keskinkertaisuuksia mutta varmaan samansuuruisella osuudella on vaikeuksia hyväksyä sitä ja keskinkertaisuudella on kovin kielteinen kaiku tässä meidän "huippuosaamista" ja individualistisia ihanteita pursuavassa kulttuurissa.
Se sisäpiiri on tietysti valokuvauksen harrastajat ja oikeastaan suurimmalla osalla vähänkään vakavemmin otettavia foorumeita (sellaisia jotka ei hävitä vanhoja viestejä) vierailee tämä yllättävänkin pieni sisäpiiri. Jore on sen sisäpiirin vastarannankiiski joka myös ilmaisesti nauttii asemastaan. - kuvittaja
Mika... kirjoitti:
... Jore Puusa, niin kyllä se mediapersoona siitä alkaa valottua. Elämä on liian lyhyt luettelemaan mitä kaikkea se tyyppi on tehnyt, mutta se kertoo itse sen kyllä mielellään. Jorella on kanttia sanoa keskinkertaisia ihmisiä keskinkertaisiksi ja siitä ovat keskinkertaiset ihmiset hänelle nyreissään ja koittavat kilvan kyseenalaistaa kaikkea mitä hän sanoo, siinä toivossa ettei se keskinkertaisuuskaan olisi totta. Hupaisaa asiassa on se, että jotain 98% meistä ihmisistä on keskinkertaisuuksia mutta varmaan samansuuruisella osuudella on vaikeuksia hyväksyä sitä ja keskinkertaisuudella on kovin kielteinen kaiku tässä meidän "huippuosaamista" ja individualistisia ihanteita pursuavassa kulttuurissa.
Se sisäpiiri on tietysti valokuvauksen harrastajat ja oikeastaan suurimmalla osalla vähänkään vakavemmin otettavia foorumeita (sellaisia jotka ei hävitä vanhoja viestejä) vierailee tämä yllättävänkin pieni sisäpiiri. Jore on sen sisäpiirin vastarannankiiski joka myös ilmaisesti nauttii asemastaan.Tuskin kuitenkaan on koko totuus, nimittäin Jore tölväisee niitä joita pitää keskinkertaisina, mutta ei kuitenkaan oman suppean tapansa nähdä kuvaa takia osaa/pysty analysoimaan kaikkia kuvia ja kuvaustyylejä.. Menee välillä pahasti pieleen kun katselee maailmaa lehtikuvaajan ankeasta vinkkelistä ja kuva jota analysoidan on tuotettu erilaiseen tarkoitukseen ja kyseenalaistamaan tasolla jota hän ei yksinkertaisesti ymmärrä.
Jorea en tällä hauku, enkä halua haukkua, arvostan hänen osaamisensa korkealle siinä aihesisällössä missä hän kuvia lukee ja haluaa lukea. Taide on kuitenkin niin paljon laajempi ja myös suvaitsevampi kerrontatapojen suhteen, ettei ns. "emotionaalinen shokki" ole ainoa oikea. On myös moniselitteista ja vaativaa kuvasisältöä, jonka ymmärtäminen ei tapahdu heti, eikä suurimmalle osalle edes selitettynä.
Älytöntä nostaa ketään, tai mitään ylimmälle korokkeelle päättämään minkään hyvyydestä, hyvyys on kohtalaisen suhteellista. - Mika....
kuvittaja kirjoitti:
Tuskin kuitenkaan on koko totuus, nimittäin Jore tölväisee niitä joita pitää keskinkertaisina, mutta ei kuitenkaan oman suppean tapansa nähdä kuvaa takia osaa/pysty analysoimaan kaikkia kuvia ja kuvaustyylejä.. Menee välillä pahasti pieleen kun katselee maailmaa lehtikuvaajan ankeasta vinkkelistä ja kuva jota analysoidan on tuotettu erilaiseen tarkoitukseen ja kyseenalaistamaan tasolla jota hän ei yksinkertaisesti ymmärrä.
Jorea en tällä hauku, enkä halua haukkua, arvostan hänen osaamisensa korkealle siinä aihesisällössä missä hän kuvia lukee ja haluaa lukea. Taide on kuitenkin niin paljon laajempi ja myös suvaitsevampi kerrontatapojen suhteen, ettei ns. "emotionaalinen shokki" ole ainoa oikea. On myös moniselitteista ja vaativaa kuvasisältöä, jonka ymmärtäminen ei tapahdu heti, eikä suurimmalle osalle edes selitettynä.
Älytöntä nostaa ketään, tai mitään ylimmälle korokkeelle päättämään minkään hyvyydestä, hyvyys on kohtalaisen suhteellista.Minusta olisi olennaisempaa kysyä, että mitää vikaa siinä keskinkertaisuudessa on. Toisaalta herää kysymys, että kuka pystyisi kaikkea analysoimaan? ainakin itselleni riittää haastetta siinäkin, että saa edes kalpean käsityksen eri kuvaustyyleistä.
Tosiasiassa netti kaikkine gallerioineen pursuaa kuvia, joissa on tyydytty toteamaan itsestäänselvyyksiä enkä ymmärrä miksi nämä pitäisi nostaa sen korkeammalle kuin kuuluvat ja miksi toisaalta ei saisi sanoa, että ne ovat keskinkertaisia.
Jos kritiikin kuittaa ymmärtämättömyydellä niin oikeastaan vaan torjuu sen kritiikin ja silloin olisi kukatien syytä miettiä haluaako asettaa itseään alttiiksi kritiikille.
"Jorea en tällä hauku, enkä halua haukkua, arvostan hänen osaamisensa korkealle siinä aihesisällössä missä hän kuvia lukee ja haluaa lukea. Taide on kuitenkin niin paljon laajempi ja myös suvaitsevampi kerrontatapojen suhteen, ettei ns. "emotionaalinen shokki" ole ainoa oikea. On myös moniselitteista ja vaativaa kuvasisältöä, jonka ymmärtäminen ei tapahdu heti, eikä suurimmalle osalle edes selitettynä."
Hauku vain, ei haukku haavaa tee eikä haukkuva koira pure. Olen kylläkin kanssasi samaa mieltä siitä, että kuvallisia kerrontatapoja on vaikka kuinka eikä ole yhtä ainoaa oikeaa.
"Älytöntä nostaa ketään, tai mitään ylimmälle korokkeelle päättämään minkään hyvyydestä, hyvyys on kohtalaisen suhteellista."
Tässäkin olen jokseenkin samaa mieltä enkä ainakaan itse ole herkästi ketään jalustalle nostamaan. Toisaalta on olemassa oppineempia ihmisiä jotka ovat ainakin itseäni pätevämpiä arvioimaan hallitsemiensa asioiden merkityksiä vaikka hyvyyteen eivät niin ottaisikaan kantaa. - pore juusa
sukua kirjoitti:
jore puusalle, ellet jopa hän itse! Tule alas sieltä jalustalta, ok?
Mikä lie koko jore, ainakaan tekijänoikeuksista ei näy tietävän yhtän mittän kun blogia katteli.
- Jasu
Todeta,että tällaisiakin idiooteja vielä löytyy.
On paljon asioita Capa joita esim.minä osaan ja joista sinulla ei ole hajuakaan.Enkä silti liiku foorumeilla sitä taivastelemassa.
Kukaan ei ole syntynyt opetettuna ja ei se ole tyhmä,joka kysyy vaan se joka ei osaa vastata esitettyyn kysymykseen,kuten sinä. - Capa
Jasu kirjoitti:
Todeta,että tällaisiakin idiooteja vielä löytyy.
On paljon asioita Capa joita esim.minä osaan ja joista sinulla ei ole hajuakaan.Enkä silti liiku foorumeilla sitä taivastelemassa.
Kukaan ei ole syntynyt opetettuna ja ei se ole tyhmä,joka kysyy vaan se joka ei osaa vastata esitettyyn kysymykseen,kuten sinä.Idiootteja? Noh, hyvä että olet harrastanut itsetutkiskelua.
En jaksa heittää enää läppää tästä asiasta. Voit riidellä keskenäsi, kun asiasta keskustelu ei näköjään onnistu! - vastaukset ällistyttää
Capa kirjoitti:
Idiootteja? Noh, hyvä että olet harrastanut itsetutkiskelua.
En jaksa heittää enää läppää tästä asiasta. Voit riidellä keskenäsi, kun asiasta keskustelu ei näköjään onnistu!Heippa Capa,
olen valokuvannut hupiharrastuksena 25 vuotta enkä "edes tunne termiä vallitseva valo". Jotenkin vaan olen jo filmikaudella onnistunut räpsäisemään jotain alkuperäisen postittajan kysymän kuvan tapaista. Ei kai termeillä kikkailu auta? Sehän on vanha tapa nostaa itsensä muita ylemmäs ja tehdä omasta asiasta tärkeämpi kuin se oikeasti olisikaan. Tottakai ammattilaiset keskustelevat omalla slangillaan, mutta ei kai keskustelupalstalla jossa kysyjäkin jo tunnustaa kysymyksensä yksinkertaisuuden.
Ja miksi oletat, että jengin pitäisi valokuvauksesta niin hirveästi tietää? Tänne palstalle ei ole sisäänpääsyvaatimuksia, joten yksinkertaisiakin asioita tulee väistämättä esille. Kysyjähän oli nähnyt hienon kuvan ja halusi kysyä viisaammiltaan. Ei viisastelijoilta. Olisit tyytynyt antamaan ohjeen yhdellä lauseella ja kannustanut opiskelemaan tekniikoita. Päivittely vain pilaa nimimerkkisi. Että kannattiko sitä nyt rekisteröidä. - Juuri noin.
vastaukset ällistyttää kirjoitti:
Heippa Capa,
olen valokuvannut hupiharrastuksena 25 vuotta enkä "edes tunne termiä vallitseva valo". Jotenkin vaan olen jo filmikaudella onnistunut räpsäisemään jotain alkuperäisen postittajan kysymän kuvan tapaista. Ei kai termeillä kikkailu auta? Sehän on vanha tapa nostaa itsensä muita ylemmäs ja tehdä omasta asiasta tärkeämpi kuin se oikeasti olisikaan. Tottakai ammattilaiset keskustelevat omalla slangillaan, mutta ei kai keskustelupalstalla jossa kysyjäkin jo tunnustaa kysymyksensä yksinkertaisuuden.
Ja miksi oletat, että jengin pitäisi valokuvauksesta niin hirveästi tietää? Tänne palstalle ei ole sisäänpääsyvaatimuksia, joten yksinkertaisiakin asioita tulee väistämättä esille. Kysyjähän oli nähnyt hienon kuvan ja halusi kysyä viisaammiltaan. Ei viisastelijoilta. Olisit tyytynyt antamaan ohjeen yhdellä lauseella ja kannustanut opiskelemaan tekniikoita. Päivittely vain pilaa nimimerkkisi. Että kannattiko sitä nyt rekisteröidä.Nyt oli kyllä hyvi sanottu.
Täältä löytyy niin paljon kaikenlaisia kirjoittajia ja turhanpäiväisiä "neuvojia", mutta vastauksia ei tahdo saada millään. Itse olen ihan aloittelija kuvaushommissa ja aina kun täältä kysyy neuvoa niin 1 vastaus viidestä on ehkä kunnon neuvo tai vastaus ja loput neuvovat vain etsimään tietoa muuaalta. - jutellaan..
vastaukset ällistyttää kirjoitti:
Heippa Capa,
olen valokuvannut hupiharrastuksena 25 vuotta enkä "edes tunne termiä vallitseva valo". Jotenkin vaan olen jo filmikaudella onnistunut räpsäisemään jotain alkuperäisen postittajan kysymän kuvan tapaista. Ei kai termeillä kikkailu auta? Sehän on vanha tapa nostaa itsensä muita ylemmäs ja tehdä omasta asiasta tärkeämpi kuin se oikeasti olisikaan. Tottakai ammattilaiset keskustelevat omalla slangillaan, mutta ei kai keskustelupalstalla jossa kysyjäkin jo tunnustaa kysymyksensä yksinkertaisuuden.
Ja miksi oletat, että jengin pitäisi valokuvauksesta niin hirveästi tietää? Tänne palstalle ei ole sisäänpääsyvaatimuksia, joten yksinkertaisiakin asioita tulee väistämättä esille. Kysyjähän oli nähnyt hienon kuvan ja halusi kysyä viisaammiltaan. Ei viisastelijoilta. Olisit tyytynyt antamaan ohjeen yhdellä lauseella ja kannustanut opiskelemaan tekniikoita. Päivittely vain pilaa nimimerkkisi. Että kannattiko sitä nyt rekisteröidä.suurella egolla varustetun kaverin kanssa, caban. Ei sitä saa tulemaan alas norsunluutornistaan moottorisahallakaan. Ei siltä saa mitään valokuvaukseen liittyvää tekstiä edes provosoimalla, muuta aidanseivästä sieltä kyllä tulee.
- Capa
vastaukset ällistyttää kirjoitti:
Heippa Capa,
olen valokuvannut hupiharrastuksena 25 vuotta enkä "edes tunne termiä vallitseva valo". Jotenkin vaan olen jo filmikaudella onnistunut räpsäisemään jotain alkuperäisen postittajan kysymän kuvan tapaista. Ei kai termeillä kikkailu auta? Sehän on vanha tapa nostaa itsensä muita ylemmäs ja tehdä omasta asiasta tärkeämpi kuin se oikeasti olisikaan. Tottakai ammattilaiset keskustelevat omalla slangillaan, mutta ei kai keskustelupalstalla jossa kysyjäkin jo tunnustaa kysymyksensä yksinkertaisuuden.
Ja miksi oletat, että jengin pitäisi valokuvauksesta niin hirveästi tietää? Tänne palstalle ei ole sisäänpääsyvaatimuksia, joten yksinkertaisiakin asioita tulee väistämättä esille. Kysyjähän oli nähnyt hienon kuvan ja halusi kysyä viisaammiltaan. Ei viisastelijoilta. Olisit tyytynyt antamaan ohjeen yhdellä lauseella ja kannustanut opiskelemaan tekniikoita. Päivittely vain pilaa nimimerkkisi. Että kannattiko sitä nyt rekisteröidä.Älä julkikuuuluta o m i a arveluitasi m i n u n olettamuksina!!!
En minä oleta että jengin pitäisi tietää valokuvauksesta. Ei siinä ole kertakaikkiaan mitään pahaa että on aloittelija. Vai olenko minä muka niin väittänyt? Olenko? Luepa koko viestiketju läpi.
Kuten aikaisemmin sanoin, ei tietämättömyys ole tyhmyyttä, vaan laiskuus & saamattomuus.
Tämän keskustelun perusteella näyttää siltä, että jotkut eivät enää viitsi tehdä mitään asioiden oppimisen eteen - onneksi se ei haittaa, sillä tällaiset tyypit jäävät ikuiseksi hupiharrastelijaksi. Niinkuin sullekin on vissiin käynyt... - vastaukset ällistyttää
Capa kirjoitti:
Älä julkikuuuluta o m i a arveluitasi m i n u n olettamuksina!!!
En minä oleta että jengin pitäisi tietää valokuvauksesta. Ei siinä ole kertakaikkiaan mitään pahaa että on aloittelija. Vai olenko minä muka niin väittänyt? Olenko? Luepa koko viestiketju läpi.
Kuten aikaisemmin sanoin, ei tietämättömyys ole tyhmyyttä, vaan laiskuus & saamattomuus.
Tämän keskustelun perusteella näyttää siltä, että jotkut eivät enää viitsi tehdä mitään asioiden oppimisen eteen - onneksi se ei haittaa, sillä tällaiset tyypit jäävät ikuiseksi hupiharrastelijaksi. Niinkuin sullekin on vissiin käynyt...En ihan pysty seuraamaan ajatuksenjuoksuasi, mitkä ovat omia arveluitani joita julkikuulutan sinun olettamuksinasi? Aika vaikea lause ylipäätään, näin tyhmemmälle.
Kirjoitit "Aina se vaan jaksaa ällistyttää, kuinka vähän jengi tietää valokuvauksesta...". Tästä saa kyllä sen vaikutelman, että valokuvaus olisi asia josta jokaisen tulisi tietää ainakin sen verran kuin sinä katsot tarpeelliseksi. Luin ketjun kerran läpi ennenkuin kirjoitin, et muistaakseni olekaan sanonut että aloittelijassa olisi mitään vikaa - kaikkihan ovat joskus aloittelijoita, ainakin jos haluavat kokeilla jotain itselleen uutta. Kummasti vaan ällistelit yleistä tietämättömyyttä valokuvauksesta. Ei kai se ole vieläkään peruskoulun oppiaine? Miksi sitten kehtaat olettaa että siitä pitäisi jokaisen jotain tietää? Enkä väittänytkään että olisit mollannut aloittelijoita. Outo juttu.
Tyhmyys ei ole laiskuutta tai saamattomuutta. Nehän ovat jokainen oma asiansa! Minä ainakin olen valitettavasti yleensä niin kiireinen, etten ehdi aina paneutua kiinnostavaankaan vapaa-ajan asiaan omasta mielestä riittävästi. Ja eikös kansankielellä tietämättömyys lähentele enemmänkin tyhmyyttä kuin laiskuus tai saamattomuus? Tätä viilausta ei varmaan tosin kannata pidemmälle jatkaa.
Mitähän ainetta olit silloin vetänyt, kun kirjoitit että jotkut eivät viitsi tehdä mitään oppimisen eteen ja jäävät hupiharrastalijoksi kuten minä. Voi veljet, olen pari valokuvauskirjaa minäkin joskus lukenut ja olen ennemminkin ylpeä hupiharrastelustani valokuvauksen saralla, eipähän tarvitse kiillottaa kilpeä niin ahkerasti täällä nettikeskusteluissa. Ja johan kysyjäkin halusi oppia lisää! Ymmärrän toki, että perusopuksesta saisi nekin vinkit ja pari lisää.
En tosin koe mitään hyötyä tai etenkään iloa kohoamalla valokuvauksen kirjaviisaudella "hupiharrastelijan ojasta" sinne huipputyyppien torniin. Taputtakaa vain toisianne olkapäille ja hymistelkää termeillänne. - Capa
vastaukset ällistyttää kirjoitti:
En ihan pysty seuraamaan ajatuksenjuoksuasi, mitkä ovat omia arveluitani joita julkikuulutan sinun olettamuksinasi? Aika vaikea lause ylipäätään, näin tyhmemmälle.
Kirjoitit "Aina se vaan jaksaa ällistyttää, kuinka vähän jengi tietää valokuvauksesta...". Tästä saa kyllä sen vaikutelman, että valokuvaus olisi asia josta jokaisen tulisi tietää ainakin sen verran kuin sinä katsot tarpeelliseksi. Luin ketjun kerran läpi ennenkuin kirjoitin, et muistaakseni olekaan sanonut että aloittelijassa olisi mitään vikaa - kaikkihan ovat joskus aloittelijoita, ainakin jos haluavat kokeilla jotain itselleen uutta. Kummasti vaan ällistelit yleistä tietämättömyyttä valokuvauksesta. Ei kai se ole vieläkään peruskoulun oppiaine? Miksi sitten kehtaat olettaa että siitä pitäisi jokaisen jotain tietää? Enkä väittänytkään että olisit mollannut aloittelijoita. Outo juttu.
Tyhmyys ei ole laiskuutta tai saamattomuutta. Nehän ovat jokainen oma asiansa! Minä ainakin olen valitettavasti yleensä niin kiireinen, etten ehdi aina paneutua kiinnostavaankaan vapaa-ajan asiaan omasta mielestä riittävästi. Ja eikös kansankielellä tietämättömyys lähentele enemmänkin tyhmyyttä kuin laiskuus tai saamattomuus? Tätä viilausta ei varmaan tosin kannata pidemmälle jatkaa.
Mitähän ainetta olit silloin vetänyt, kun kirjoitit että jotkut eivät viitsi tehdä mitään oppimisen eteen ja jäävät hupiharrastalijoksi kuten minä. Voi veljet, olen pari valokuvauskirjaa minäkin joskus lukenut ja olen ennemminkin ylpeä hupiharrastelustani valokuvauksen saralla, eipähän tarvitse kiillottaa kilpeä niin ahkerasti täällä nettikeskusteluissa. Ja johan kysyjäkin halusi oppia lisää! Ymmärrän toki, että perusopuksesta saisi nekin vinkit ja pari lisää.
En tosin koe mitään hyötyä tai etenkään iloa kohoamalla valokuvauksen kirjaviisaudella "hupiharrastelijan ojasta" sinne huipputyyppien torniin. Taputtakaa vain toisianne olkapäille ja hymistelkää termeillänne.Sulla tais vähän karata Solifer käsistä, vai mitä "vastaukset ällistyttää"? Jäitä hattuun nyt.
Turha nostaa tuollaista mekkalaa. Jos sinusta tuntuu että olen yrittänyt jotenkin nostaa itseäni jalustalle, niin sehän on s i n u n tunne, ei minun. Näkemyksesi siis kertoo jotain pikemminkin sinusta, ei minusta.
Erikoinen tilanne, kun omia näkemyksiä ei saisi tuoda julki julkisessa keskustelussa. Ei täällä tartte kenenkään kilpeään kiillottaa.
Asiat pitäisi voida todeta asioina. Mutta sehän ei onnistu, jos kohta on lauma sinun kaltaisia "hienohelmoja" louskuttamassa omaa heikkoa itsetuntuntoaan.
Koettaisit vähän parkita nahkaasi, että voitaisiin keskustella asioista suoraan. - vastaukset ällistyttää
Capa kirjoitti:
Sulla tais vähän karata Solifer käsistä, vai mitä "vastaukset ällistyttää"? Jäitä hattuun nyt.
Turha nostaa tuollaista mekkalaa. Jos sinusta tuntuu että olen yrittänyt jotenkin nostaa itseäni jalustalle, niin sehän on s i n u n tunne, ei minun. Näkemyksesi siis kertoo jotain pikemminkin sinusta, ei minusta.
Erikoinen tilanne, kun omia näkemyksiä ei saisi tuoda julki julkisessa keskustelussa. Ei täällä tartte kenenkään kilpeään kiillottaa.
Asiat pitäisi voida todeta asioina. Mutta sehän ei onnistu, jos kohta on lauma sinun kaltaisia "hienohelmoja" louskuttamassa omaa heikkoa itsetuntuntoaan.
Koettaisit vähän parkita nahkaasi, että voitaisiin keskustella asioista suoraan.Oletko ajatellut että minulla kuten muillakin on täysi oikeus tuntea juuri niin kuin itse omilla kirjoitteluillasi aiheutat? Olisiko aika katsoa peiliin? Ja sinua siteeratakseni, luepa koko ketju ja vedä johtopäätelmiä muidenkin kuin minun tunteista. Osaatko peilata itseäsi muiden kautta? Näkisit ehkä että saatat jopa pyrkiä olemaan se besserwisser jolta ei saa asiallista vastausta. Näkemykseni voisi vaikka kertoa sittenkin enemmän sinusta kuin minusta.
Saat toki tuoda näkemyksiäsi julki, mutta samalla asetat ne arvioinnin ja näköjään arvostelunkin kohteeksi. Jos pitää muistuttaa niin en ole ainoa. Vieläkö vaan muissa vika?
Etkä sinä sitä ensimmäistä kysyjää ole missään vaiheessa neuvonut, "neuvosi" vallitsevasta valosta oli pelkkää jaarittelua eikä mitään neuvomista.
Itseäsi nostat tuon vallitsevan valosi lisäksi esim. toteamalla ettei kysyjää kannata edes neuvoa ellei (sinun?) neuvosta saa selvää. Vai pitäisikö neuvoa parantaa? Ja "ei voi mitään jos joku pahoittaa mielensä"? Osaisitko vaikka vastata asiallisemmin? Vai vika taas lukijoissa?
Tämä hienohelma lähtee varmaan tästä parkitsemaan nahkaansa, jotta sitten ensi kerralla päästään ekasta kommentistasi suoraan asiaan. Ota sinä se pihtaamasi "paskatikku" taas vaihteeksi päivänvaloon ja ihmettele kenelle seuraavaksi voit olla sitä tarjoamatta. Hei, ainahan voit kysyjille kommentoida että lue kirja. Ai, eipä tullut mieleen, onko sellaisiakin olemassa? Ai että sieltä sais jotain tietoa? Että valokuvauksestakin, ohhoh, aikoihin eletty. Minä se vaan pidän tietoni (?) itselläni kun niin pelkään että joku laiska/tietämätön/tyhmä tai jopa saamaton alkaa tietää enemmän ja menee vasemmalta että oikealta ohi enkä varmasti auta mutta jaksan kyllä käydä viisastelemassa ilman naamaa nettisivuilla. Hohhoi, tyhjänpäiväinen tekstisi käy jo pitkästyttämään. Yritä taas ensi kerralla. Toivon että olen silloin paikalla. - Capa
vastaukset ällistyttää kirjoitti:
Oletko ajatellut että minulla kuten muillakin on täysi oikeus tuntea juuri niin kuin itse omilla kirjoitteluillasi aiheutat? Olisiko aika katsoa peiliin? Ja sinua siteeratakseni, luepa koko ketju ja vedä johtopäätelmiä muidenkin kuin minun tunteista. Osaatko peilata itseäsi muiden kautta? Näkisit ehkä että saatat jopa pyrkiä olemaan se besserwisser jolta ei saa asiallista vastausta. Näkemykseni voisi vaikka kertoa sittenkin enemmän sinusta kuin minusta.
Saat toki tuoda näkemyksiäsi julki, mutta samalla asetat ne arvioinnin ja näköjään arvostelunkin kohteeksi. Jos pitää muistuttaa niin en ole ainoa. Vieläkö vaan muissa vika?
Etkä sinä sitä ensimmäistä kysyjää ole missään vaiheessa neuvonut, "neuvosi" vallitsevasta valosta oli pelkkää jaarittelua eikä mitään neuvomista.
Itseäsi nostat tuon vallitsevan valosi lisäksi esim. toteamalla ettei kysyjää kannata edes neuvoa ellei (sinun?) neuvosta saa selvää. Vai pitäisikö neuvoa parantaa? Ja "ei voi mitään jos joku pahoittaa mielensä"? Osaisitko vaikka vastata asiallisemmin? Vai vika taas lukijoissa?
Tämä hienohelma lähtee varmaan tästä parkitsemaan nahkaansa, jotta sitten ensi kerralla päästään ekasta kommentistasi suoraan asiaan. Ota sinä se pihtaamasi "paskatikku" taas vaihteeksi päivänvaloon ja ihmettele kenelle seuraavaksi voit olla sitä tarjoamatta. Hei, ainahan voit kysyjille kommentoida että lue kirja. Ai, eipä tullut mieleen, onko sellaisiakin olemassa? Ai että sieltä sais jotain tietoa? Että valokuvauksestakin, ohhoh, aikoihin eletty. Minä se vaan pidän tietoni (?) itselläni kun niin pelkään että joku laiska/tietämätön/tyhmä tai jopa saamaton alkaa tietää enemmän ja menee vasemmalta että oikealta ohi enkä varmasti auta mutta jaksan kyllä käydä viisastelemassa ilman naamaa nettisivuilla. Hohhoi, tyhjänpäiväinen tekstisi käy jo pitkästyttämään. Yritä taas ensi kerralla. Toivon että olen silloin paikalla.Mielipide tuokin. Ei kuitenkaan vaikuta Soliferin kiihtyvyyteen.
Tässä "jatassa" lupaan jatkaa tällä tyylillä, koska alta riman menee melkein kaikilla keskustelijoilla. Esimerkkinä siitä se, että ylläpito on jo joutunut poistamaan alkuperäisen kysyjän asiattoman kommentin. Että se tämän keskustelun ja nimim. "Pagos" asiallisuudesta.
Lupaan _koettaa_ parantaa tapojani. Aloitin jo sillä, etten mennyt neuvomaan kuinka 350D säädetään Tavastiaa varten...
:-)))) - vastaukset ällistyttää
Capa kirjoitti:
Mielipide tuokin. Ei kuitenkaan vaikuta Soliferin kiihtyvyyteen.
Tässä "jatassa" lupaan jatkaa tällä tyylillä, koska alta riman menee melkein kaikilla keskustelijoilla. Esimerkkinä siitä se, että ylläpito on jo joutunut poistamaan alkuperäisen kysyjän asiattoman kommentin. Että se tämän keskustelun ja nimim. "Pagos" asiallisuudesta.
Lupaan _koettaa_ parantaa tapojani. Aloitin jo sillä, etten mennyt neuvomaan kuinka 350D säädetään Tavastiaa varten...
:-))))Mikähän sai alkuperäisen kysyjän heittämään asiattoman kommentin... Ja mistä se puolestaan kertookaan.
Mutta kuten sanottu, jatkoja ja ensi kertaan! - sä edes
Capa kirjoitti:
Älä julkikuuuluta o m i a arveluitasi m i n u n olettamuksina!!!
En minä oleta että jengin pitäisi tietää valokuvauksesta. Ei siinä ole kertakaikkiaan mitään pahaa että on aloittelija. Vai olenko minä muka niin väittänyt? Olenko? Luepa koko viestiketju läpi.
Kuten aikaisemmin sanoin, ei tietämättömyys ole tyhmyyttä, vaan laiskuus & saamattomuus.
Tämän keskustelun perusteella näyttää siltä, että jotkut eivät enää viitsi tehdä mitään asioiden oppimisen eteen - onneksi se ei haittaa, sillä tällaiset tyypit jäävät ikuiseksi hupiharrastelijaksi. Niinkuin sullekin on vissiin käynyt...Ethän sä tiedä oikeasti valokuvaamisesta mitään. Olet ehkä lukenut pari kameravertailua lehdestä, et mitään muuta. Ethän se edes tiedä, että Sony osti KonikaMinoltan kamera valmistuksen ja Minolta kamat käy Sonyn digijärkkäriin. Lisäksi Sonyn järkkäristä löytyy oikeesti laatulasi vakiona verrattuna esim johonkin canonin perussettiin. Ja sitten heittelet jotain aivan ympäripyöreää scheissea ihan kin tietäisi kameroista enemmänkin.
- Capa
sä edes kirjoitti:
Ethän sä tiedä oikeasti valokuvaamisesta mitään. Olet ehkä lukenut pari kameravertailua lehdestä, et mitään muuta. Ethän se edes tiedä, että Sony osti KonikaMinoltan kamera valmistuksen ja Minolta kamat käy Sonyn digijärkkäriin. Lisäksi Sonyn järkkäristä löytyy oikeesti laatulasi vakiona verrattuna esim johonkin canonin perussettiin. Ja sitten heittelet jotain aivan ympäripyöreää scheissea ihan kin tietäisi kameroista enemmänkin.
Mulle on kuule ihan sama mikä lasi jossakin Sonyn järkkärissä on vakiona. Minoltan optiikka kun ei ole samaa tasoa kuin Canonin ja Nikonin.
Ja jotain voin sanoa valokuvauksesta tietäväni, koska olen sentään elättänyt sillä itseni ja perheeni useiden vuosien ajan. Mun ei tarviikaan tietää sen enempää.
Mutta kuvaa sinä vain Sonylla jos ei ole varaa Nikoniin tai Canoniin ;-) - ,,,,,,,,,,,,,,,
Capa kirjoitti:
Mulle on kuule ihan sama mikä lasi jossakin Sonyn järkkärissä on vakiona. Minoltan optiikka kun ei ole samaa tasoa kuin Canonin ja Nikonin.
Ja jotain voin sanoa valokuvauksesta tietäväni, koska olen sentään elättänyt sillä itseni ja perheeni useiden vuosien ajan. Mun ei tarviikaan tietää sen enempää.
Mutta kuvaa sinä vain Sonylla jos ei ole varaa Nikoniin tai Canoniin ;-)Nyt v***u Capa jalat maahan. Entä jos tietäisit enemmän niin elättäisitkö perheesi vielä paremmin tai helpommin. Ei sullakaan nimittäin hyvin mee kun täälä mekastat. Ja hymiöllä et selviä tosta vikasta lauseesta. Onko sun kuvia jossain oikein näkyvillä niin voidaan kattoa oisitko pärjänny vaikka kertispokkarilla. Ja nykydigijärkkärit on tuloksen kannalta miljoonakertaa niitä sun vanhoja filmivempuloita parempia jokatapauksessa että turha alkaa vääntää nykyisistä Sonyista. Jos ei ole varaa, v***u mikä jätkä.
- Capa
,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:
Nyt v***u Capa jalat maahan. Entä jos tietäisit enemmän niin elättäisitkö perheesi vielä paremmin tai helpommin. Ei sullakaan nimittäin hyvin mee kun täälä mekastat. Ja hymiöllä et selviä tosta vikasta lauseesta. Onko sun kuvia jossain oikein näkyvillä niin voidaan kattoa oisitko pärjänny vaikka kertispokkarilla. Ja nykydigijärkkärit on tuloksen kannalta miljoonakertaa niitä sun vanhoja filmivempuloita parempia jokatapauksessa että turha alkaa vääntää nykyisistä Sonyista. Jos ei ole varaa, v***u mikä jätkä.
Täällä -sanassa on kaksi ällää eli näin: 'täällä'.
Ei siis 'täälä'.
Hätätilassa voin vaikka piirtää, mutta millään Minoltan tai Sonyn louskulla en sentään kuvaa. - on parempi
Capa kirjoitti:
Mulle on kuule ihan sama mikä lasi jossakin Sonyn järkkärissä on vakiona. Minoltan optiikka kun ei ole samaa tasoa kuin Canonin ja Nikonin.
Ja jotain voin sanoa valokuvauksesta tietäväni, koska olen sentään elättänyt sillä itseni ja perheeni useiden vuosien ajan. Mun ei tarviikaan tietää sen enempää.
Mutta kuvaa sinä vain Sonylla jos ei ole varaa Nikoniin tai Canoniin ;-)No Sonyn järkkärissä on parempi lasi vakiona kuin esim Canonin 350D/400D:ssä.
- kuumeta
Capa kirjoitti:
Täällä -sanassa on kaksi ällää eli näin: 'täällä'.
Ei siis 'täälä'.
Hätätilassa voin vaikka piirtää, mutta millään Minoltan tai Sonyn louskulla en sentään kuvaa.Kun lainaat niin lainaa näillä " äläkä näillä '. Ensimmäisen nimi on lainausmerkki ja toinen taisi olla heittomerkki.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.8.html - miten on
Capa kirjoitti:
Täällä -sanassa on kaksi ällää eli näin: 'täällä'.
Ei siis 'täälä'.
Hätätilassa voin vaikka piirtää, mutta millään Minoltan tai Sonyn louskulla en sentään kuvaa.Löytyykö niitä varakkaan ottamia kuvia?
- Capa
kuumeta kirjoitti:
Kun lainaat niin lainaa näillä " äläkä näillä '. Ensimmäisen nimi on lainausmerkki ja toinen taisi olla heittomerkki.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/4.8.html:-) Kiitos oikaisustasi, käytän vastaisuudessa lainausmerkkejä. Olivat mokomat vain päässeet loppumaan väliaikaisesti.
- Capa
miten on kirjoitti:
Löytyykö niitä varakkaan ottamia kuvia?
Varakkaan ottamia kuvia ei löydy. Varakkaita ammattikuvaajia kun ei olekaan. Et varmaan tätä tiennytkään?
- varallisuus
Capa kirjoitti:
Varakkaan ottamia kuvia ei löydy. Varakkaita ammattikuvaajia kun ei olekaan. Et varmaan tätä tiennytkään?
menee uusiin laitteisiin, vaikkei vanhojakaan ole montaa kertaa käytetty.
- sulle
Capa kirjoitti:
:-) Kiitos oikaisustasi, käytän vastaisuudessa lainausmerkkejä. Olivat mokomat vain päässeet loppumaan väliaikaisesti.
Tai mitä jos et vaivautuis viilaamaan sitä pilkkua?
- järkee
Capa kirjoitti:
Varakkaan ottamia kuvia ei löydy. Varakkaita ammattikuvaajia kun ei olekaan. Et varmaan tätä tiennytkään?
Jos kukkaron nyörit on tiukalla niin mitä järkee sanoa että ota Sony jos ei ole varaa Canoniin tai Nikoniin? Oisko sunkin pitäny ottaa Sony niin nyörit ois löysemmällä? Jos on varaa ostaa C/N niin kai niillä jotain näyttämisen arvoista jälkeä saa? Eli missä niitä ei-varakkaan em. kuvaajan laukaisuja olisi nähtävänä? Esim. netissä? Kun kerran tiedät kuvaamisesta keskivertotäälläkävijää enemmän ja pidät C/N kameroita niiin paljon parempina. Eikä tarkoitus todellakaan ole sitten sanoa kuvista että surkeita kaikki, kauneus on valokuvassakin osittain katsojan silmässä mutta olis se hieno nähdä joku esimerkki mistä C/N selviää mutta vähintään arvauksen perusteella Sony reputtais.
- sokaissut?
Capa kirjoitti:
Täällä -sanassa on kaksi ällää eli näin: 'täällä'.
Ei siis 'täälä'.
Hätätilassa voin vaikka piirtää, mutta millään Minoltan tai Sonyn louskulla en sentään kuvaa.Kirjoitit 13.12.2006: "Olet oikeassa, Canon on näistä parempi. Sen voi päätellä jo hyvin pitkälle "paperillakin" laittamasi linki perusteella!" (http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000009&conference=607&posting=22000000022017059)
Pikku vinkki:
Linkin -sanassa on ännä lopussa eli näin: 'linkin'.
Ei siis 'linki'.
Kannattaako täällä oikoa muiden kirjoituksia kun viikkoa aiemmin itte tyrit aivan samalla tavalla. Ettäs kehtaat. - Capa
järkee kirjoitti:
Jos kukkaron nyörit on tiukalla niin mitä järkee sanoa että ota Sony jos ei ole varaa Canoniin tai Nikoniin? Oisko sunkin pitäny ottaa Sony niin nyörit ois löysemmällä? Jos on varaa ostaa C/N niin kai niillä jotain näyttämisen arvoista jälkeä saa? Eli missä niitä ei-varakkaan em. kuvaajan laukaisuja olisi nähtävänä? Esim. netissä? Kun kerran tiedät kuvaamisesta keskivertotäälläkävijää enemmän ja pidät C/N kameroita niiin paljon parempina. Eikä tarkoitus todellakaan ole sitten sanoa kuvista että surkeita kaikki, kauneus on valokuvassakin osittain katsojan silmässä mutta olis se hieno nähdä joku esimerkki mistä C/N selviää mutta vähintään arvauksen perusteella Sony reputtais.
Keskustellaan Canonista, Sonysta ja Nikonista mieluiten siinä viestiketjussa, jossa asiasta alunperinkin puhuttiin. Näin ei mene puurot ja vellit sekaisin.
Ja koeta ottaa käyttääksesi oikea nimimerkki. Toisaalta sun tekstit erottaa, vaikka kirjoittaisit ne minkä tahansa nimmarin takaa. - Capa
sokaissut? kirjoitti:
Kirjoitit 13.12.2006: "Olet oikeassa, Canon on näistä parempi. Sen voi päätellä jo hyvin pitkälle "paperillakin" laittamasi linki perusteella!" (http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000009&conference=607&posting=22000000022017059)
Pikku vinkki:
Linkin -sanassa on ännä lopussa eli näin: 'linkin'.
Ei siis 'linki'.
Kannattaako täällä oikoa muiden kirjoituksia kun viikkoa aiemmin itte tyrit aivan samalla tavalla. Ettäs kehtaat.Löytyihän se veliponteva lopultakin, joka haukkasi kiinni kirjoitusvirheeseen :-)
Et vissiin ymmärtänyt kevyttä kenttä-sarkasmia, joka vastaukseeni kätkeytyi. Vai oletko todellä sitä mieltä että ,,,,,,,,,,,,:n esittämään kommenttiin olis pitäny vastata asiallisesti? - eräs aiemmista
Capa kirjoitti:
Löytyihän se veliponteva lopultakin, joka haukkasi kiinni kirjoitusvirheeseen :-)
Et vissiin ymmärtänyt kevyttä kenttä-sarkasmia, joka vastaukseeni kätkeytyi. Vai oletko todellä sitä mieltä että ,,,,,,,,,,,,:n esittämään kommenttiin olis pitäny vastata asiallisesti?Sä olet kyllä melkoinen venkula. Se varsinainen veli Ponteva olet kylläkin sinä, joka ensimmäisenä aloit pilkkuja viilaamaan. Ja omankin mokasi perusteella näköjään aivan ansiotta - sikäli kun kellään voi olla mitään oikeutta tai järkeä takertua keskustelupalstojen pilkkuvirheisiin. Uskomatonta, että edelleen viitsit esittää puhtoista osoittamalla sormesi taas muualle, ai minä veliponteva? Miten voitkin kääntää kelkkasi joka lauseessa? Ota vastuu kirjoituksistasi.
Kevyt kenttäsarkasmisi oli niin köykäistä ettei uponnut. Tai sitten se oli suunnattu niin ohi ettei asiayhteyttä voinut keksiä. Taisi olla omaa kivaa vai aukesiko huumorinkukka muille? Sunkin kommentteihin on yritetty vastailla asiallisesti vältellen parhaan mukaan sortumista aivan ohilyönteihin. Eli kyllä, olisit vastannut tai edes selventänyt kantaasi kenellä on varaa mihinkin.
Eikös sillä liene jotain väliä, mikä linssi on paketissa mukana vakiona? Eikö siis voi olla niin, että esim. Sonyn vakiolinssiksi olisi laitettu edes keskivertokamaa jos kerran Canon paketoi romua? Silloinhan Sonyn paketti voisi olla laadukkaampi etenkin kun mollaat nimenomaan Sony/Konica/Minoltan optiikan osaamista. Tätä ei tartte enempää sun selvittää, mutta ohitat taas muiden kirjotukset pelkillä omilla mutu-heitoilla ja "mulle on sama", "mun ei tartte enempää tietää", "kuvaa Sonylla jos ei ole varaa Canoniin" tapaisilla tokaisuilla. Oletko yhtä v-mäinen tyyppi tosielämässä, täällä on helppo viisastella. Oikeesti, kuka vaivautuisi naamatusten kuuntelemaan tollaisia perusteluja? Onko "Capa" sun alter ego joka saa sanoa kerrankin suunsa puhtaaksi? Ei tunnu olevan vahvinta alaasi eli ehkä kannattaa keskittyä siihen perheen elättämiseen? - Capa
eräs aiemmista kirjoitti:
Sä olet kyllä melkoinen venkula. Se varsinainen veli Ponteva olet kylläkin sinä, joka ensimmäisenä aloit pilkkuja viilaamaan. Ja omankin mokasi perusteella näköjään aivan ansiotta - sikäli kun kellään voi olla mitään oikeutta tai järkeä takertua keskustelupalstojen pilkkuvirheisiin. Uskomatonta, että edelleen viitsit esittää puhtoista osoittamalla sormesi taas muualle, ai minä veliponteva? Miten voitkin kääntää kelkkasi joka lauseessa? Ota vastuu kirjoituksistasi.
Kevyt kenttäsarkasmisi oli niin köykäistä ettei uponnut. Tai sitten se oli suunnattu niin ohi ettei asiayhteyttä voinut keksiä. Taisi olla omaa kivaa vai aukesiko huumorinkukka muille? Sunkin kommentteihin on yritetty vastailla asiallisesti vältellen parhaan mukaan sortumista aivan ohilyönteihin. Eli kyllä, olisit vastannut tai edes selventänyt kantaasi kenellä on varaa mihinkin.
Eikös sillä liene jotain väliä, mikä linssi on paketissa mukana vakiona? Eikö siis voi olla niin, että esim. Sonyn vakiolinssiksi olisi laitettu edes keskivertokamaa jos kerran Canon paketoi romua? Silloinhan Sonyn paketti voisi olla laadukkaampi etenkin kun mollaat nimenomaan Sony/Konica/Minoltan optiikan osaamista. Tätä ei tartte enempää sun selvittää, mutta ohitat taas muiden kirjotukset pelkillä omilla mutu-heitoilla ja "mulle on sama", "mun ei tartte enempää tietää", "kuvaa Sonylla jos ei ole varaa Canoniin" tapaisilla tokaisuilla. Oletko yhtä v-mäinen tyyppi tosielämässä, täällä on helppo viisastella. Oikeesti, kuka vaivautuisi naamatusten kuuntelemaan tollaisia perusteluja? Onko "Capa" sun alter ego joka saa sanoa kerrankin suunsa puhtaaksi? Ei tunnu olevan vahvinta alaasi eli ehkä kannattaa keskittyä siihen perheen elättämiseen?Pakkoko minunkaan on vastata kaikenmaailman loanheittäjien herjoihin asiallisesti?
Tahallaanko jankutat aiheesta edelleen? Puhuisit sinäkin asiaa, etkä tarttuisi siihen, miellytänkö minä sinua tai kavereitasi. Musta tuntuu että yrität vielä kaataa bensaa liekkeihin, vaikka tässä ketjussa samat asiat on jo jauhettu moneen kertaan. Puhuisit mielummin asiaa. Mieluiten valokuvauksesta.
Turha jankuttaa tosta Canonista ja Sonysta sen enempää. Jokainen kuvatkoon millä haluaa. Sony/Minolta ei vaan ole mun mielestä niin hyvä kuin Canon tahi Nikon. Mun ei ole pakko selitellä mielipiteitäni sen enempää. Ymmärrätkö?
Pystytkö sinä muuten ammentamaan puheenaihetta mistään muusta aiheesta kuin toisten sanomisista, tekemisistä tai mielipiteistä? Mä luulen että siellä näppäimistön takana on sellanen yli 80 vuotias juorumummu, joka tykkää puuttua alituiseen toisten asioihin tai aiheuttaa muuten turbulenssia.
Toivottavasti pian saadaan loppu tälle paskanheitolle. Lupaan neuvoa sinua asiallisesti jossakin muussa viestiketjussa. Jos et ihan tyhmiä kysele. - se sama
Capa kirjoitti:
Pakkoko minunkaan on vastata kaikenmaailman loanheittäjien herjoihin asiallisesti?
Tahallaanko jankutat aiheesta edelleen? Puhuisit sinäkin asiaa, etkä tarttuisi siihen, miellytänkö minä sinua tai kavereitasi. Musta tuntuu että yrität vielä kaataa bensaa liekkeihin, vaikka tässä ketjussa samat asiat on jo jauhettu moneen kertaan. Puhuisit mielummin asiaa. Mieluiten valokuvauksesta.
Turha jankuttaa tosta Canonista ja Sonysta sen enempää. Jokainen kuvatkoon millä haluaa. Sony/Minolta ei vaan ole mun mielestä niin hyvä kuin Canon tahi Nikon. Mun ei ole pakko selitellä mielipiteitäni sen enempää. Ymmärrätkö?
Pystytkö sinä muuten ammentamaan puheenaihetta mistään muusta aiheesta kuin toisten sanomisista, tekemisistä tai mielipiteistä? Mä luulen että siellä näppäimistön takana on sellanen yli 80 vuotias juorumummu, joka tykkää puuttua alituiseen toisten asioihin tai aiheuttaa muuten turbulenssia.
Toivottavasti pian saadaan loppu tälle paskanheitolle. Lupaan neuvoa sinua asiallisesti jossakin muussa viestiketjussa. Jos et ihan tyhmiä kysele.Tämä teksti lopettaa minun osalta ketjun tähän, vastasit mitä tahansa tai et.
Minusta sinä olet vetänyt keskustelua koko ajan sivummalle ja kun sun kommentteihin antaa edes jossain määrin rakentavaa kritiikkiä niin heität kehään uuden kenttähuumorin josta ei tajua mitään. Et myöskään malta olla kommentoimatta vaan kaivat sitten edes pilkkuvirheet esille. Viimeinen sana vaikka väkisin?
Jokainen todellakin saa kuvata millä kameralla haluaa ja kuvaajahan sen kuvan tekee eikä kamera. Aika provoa vaan vedota oletettuun varallisuuteen kameran valinnassa. Ja sinullahan tietysti on se varakkaan malli. Ei sun tarttekaan selitetää valintojasi mutta niin halusit kuitenkin rivien välissä tehdä, kun joillakin vaan on varaa siihen ainoaan oikeaan kameraan.
Nyt onkin valitettavaa, etten ole viitsinyt rekisteröidä nimimerkkiä, näkisit että olen joitakin kertoja neuvonut ja kysynyt, sekä tyhmiin että tyhmästi. Ja aion jatkossakin tehdä niin, sinun kaltaisten en toivo puuttuvan keskusteluihin päätään aukomalla kenenkään osaamistasosta tai oikeutuksesta kysyä avoimella palstalla. Ohita jatkossa tyhmät kysymykset tai anna kannustava ohje.
Koomikon lahjasi on nyt loppuunnähty. Ei naurata eikä ehkä harmiksesi edes kiukuta.
PS. Jos luulet minun olleen kaikkien eri kommenttien takana niin erehdyt, joku muukin täällä lienee kiinnittänyt huomiota osaavaan tyyliisi. - Capa
se sama kirjoitti:
Tämä teksti lopettaa minun osalta ketjun tähän, vastasit mitä tahansa tai et.
Minusta sinä olet vetänyt keskustelua koko ajan sivummalle ja kun sun kommentteihin antaa edes jossain määrin rakentavaa kritiikkiä niin heität kehään uuden kenttähuumorin josta ei tajua mitään. Et myöskään malta olla kommentoimatta vaan kaivat sitten edes pilkkuvirheet esille. Viimeinen sana vaikka väkisin?
Jokainen todellakin saa kuvata millä kameralla haluaa ja kuvaajahan sen kuvan tekee eikä kamera. Aika provoa vaan vedota oletettuun varallisuuteen kameran valinnassa. Ja sinullahan tietysti on se varakkaan malli. Ei sun tarttekaan selitetää valintojasi mutta niin halusit kuitenkin rivien välissä tehdä, kun joillakin vaan on varaa siihen ainoaan oikeaan kameraan.
Nyt onkin valitettavaa, etten ole viitsinyt rekisteröidä nimimerkkiä, näkisit että olen joitakin kertoja neuvonut ja kysynyt, sekä tyhmiin että tyhmästi. Ja aion jatkossakin tehdä niin, sinun kaltaisten en toivo puuttuvan keskusteluihin päätään aukomalla kenenkään osaamistasosta tai oikeutuksesta kysyä avoimella palstalla. Ohita jatkossa tyhmät kysymykset tai anna kannustava ohje.
Koomikon lahjasi on nyt loppuunnähty. Ei naurata eikä ehkä harmiksesi edes kiukuta.
PS. Jos luulet minun olleen kaikkien eri kommenttien takana niin erehdyt, joku muukin täällä lienee kiinnittänyt huomiota osaavaan tyyliisi.Mutta huomioi vielä se, että minä en suinkaan vetänyt keskustelua sivummalle, enkä ole kyseenalaistanut kenenkään oikeutta kirjoittaa. Päinvastoin, eräässä toisessa viestiketjussa olen peräänkuuluttanut yleistä keskustelua valokuvauksesta, jengi kun puhuu yleensä vain kameroista.
Sinä olet sielunveljinesi käynyt päälle kuin yleinen syyttäjä. On tainnut vissiin unohtua se, että Capakin osaa vastata asiallisesti. Katsele vähän ympärillesi tässä valokuvaus-groupissa, niin bonjaat sen. Tässä viestiketjussa en tyyliäni luvannut muuttaa tietentahtoen, koska paskaa satoi niskaan niin paljon. Joku on ehkä tämänkin huomannut ja luulen että kaikkein fiksuimmat eivät ole tähän keskusteluun juuri osallistuneet.
Valitettava piirre sinun tavassa keskustella on ollut se, että olet toistuvasti väittänyt jotain mikä ei pidä paikkaansa. Niinkuin teit nytkin kommentoidessasi kameramalleja ja sitä millä minä kuvaan.
Näistä asioista olen äkämissäni sulle, en muusta. Rekisteröi sinäkin itelles se nimimerkki ja osallistu keskusteluun mieluiten sillä. Sussa on kuitenkin keskustelijan (ja ehkä valokuvaajan) ainesta, kunhan opettelet vähän jämptimmäksi.
Itse rekisteröin nimimerkkini juuri sen takia, ettei kenenkään tarvitse luulla minun piiloutuvan alati vaihtuvien nimimerkkien taakse. Minä kestän kirjoittaa koko ajan saman nimen takaa.
Hyvää jatkoa vaan sullekin, jos oma ei riitä ;-)
- Casaubon
Hei,
toivottavasti tästä linkistä on apua:
http://www.camerapedia.org/wiki/Flash_sync
Tuolta löytyy kuvaukset siitä kuinka erilaiset salamatäsmäykset näkyvät kuvassa. - Jesu
Kamera valottaa useita sekunteja jolloin liikkeestä tulee suttua vallitsevassa valossa ja juuri ennenkuin suljin räpsähtää kiinni salama välähtää. Takaverhontäsmäys tai Rearsync on sama asia.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190