NÖRTTIMIEHET
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Pentti pelasi kotona Heroesia koneella. Huone oli muuten täysin pimeä, vain tietokoneen ruutu valaisi Pentin kasvoja gootisti. Pentti oli koko nuoren ikänsä (-92) ollut nörtti eikä hänen elämässään ollut muuta kuin tietokone. Silti hänestä tuntui, kuin hänen elämästään puuttuisi jotain. Hän ei kylläkään oikein osannut määritellä, että mitä se oli, mutta tunne kalvoi hänen rintaansa ja oli viime aikoina vienyt kaiken ilon tietokonepelien pelaamisesta. Edes Heroes ei virkistänyt häntä tässä toivottomuuden laaksossa.
Pentti surffaili netissä randomisti etsien tarkoitusta elämälleen. Hän eksyi oudon näköiselle sivulle. Siinä luki: tervetuloa suomi24:sen chattiin.
Pentti oli tottunut hakkeroimaan oudoilla sivuilla ja nerokkaana nörttipoikana osasikin äkkiä kirjautua sisään keskustelupalstalle. Söpöpoika-92 sai heti paljon privaviestejä. Jostain syystä suurin osa oli eri ikäluokkia edustavilta mieshenkilöiltä. Yksikään tyttö ei ottanut kontaktia Penttiin. Siispä Pentti tuli siihen tulokseen, että oli gay. Hän olikin aina hieman epäillyt olevansa sellainen.
Nörtti-30v kiinnosti häntä kuitenkin kaikista eniten. Hän jätti muut viestit omaan arvoonsa ja aloitti keskustelun, joka muuttaisi hänen elämänsä lopullisesti.
Nörtti-30v: Hei Pentti ;)
Söpöpoika-92: Mistsä tiedät mun nimen? o___O
Nörtti-30v: Mä oon aina tienny sen. Sä oot ainoo mulle ja ainoastaan mulle ;)
Söpöpoika-92: Oh. *voihkintaa orgasmin partaalla*.
Nörtti-30v: Mä oon Tapio. Haluisiks tavata?
Söpöpoika-92: En.
Nörtti-30v: Migxset?
Söpöpoika-92: Mua pelottaa.
Nörtti-30v: En mä satuttais sua ;)
Söpöpoika-92: Emmä sitä. En vaan uskalla mennä ulos.
Nörtti-30v: Jos mä tulisin sit teille? ;)
Söpöpoika-92: Emmä oikeen tiedä…………….
Nörtti-30v: Ai no ei sit… kyl mä tajuun… sä et rakasta mua enää.
Söpöpoika-92: Ei! Ei se oo sitä!
Nörtti-30v: No mitä sitte? Selitä.
Söpöpoika-92: No… hyvä on… mä olen elänyt ihan liian kauan virtuaalitodellisuudessa, ja nyt mua pelottaa kohdata elämän tosiasioita. Mun on vaan niin paljon helpompaa paeta mielikuvitusmaailmoihin kuin elää tässä paskassa. Mun suurin unelmani on et voisin joskus olla kuin Frodo Reppuli… saisin kirmailla Sormuksen kanssa metsissä, pelastasin maailman ja lopulta nimeni olisi kaikkien huulilla…
Nörtti-30v: Mä oon sun Gandalf.
Söpöpoika-92: OH. *voihkintaa orgasmin partaalla* Mistä tiesit et Gandalf on mun heikko kohta?
Nörtti-30v: Mä oon aina tienny sen. Oi, Frodoni, sä oot ainoo mulle ja ainoastaan mulle! ;)
Söpöpoika-92: Tuu pelastamaan mut sun sauvalla.
Nörtti-30v: Oi Frodoni, mä tulen.
Nörtti-30v poistui keskustelusta
Pentti tuijotti ruutua epäuskoisena. Gandalf… eikun siis Nörtti-30v! oli siis todella tulossa hakemaan häntä! …mutta mistä tämä saattoi tietää, missä hän asui? Äkkiä huone täyttyi kirkkaalla valolla, ja jostain korkeuksista kajahti ääni, joka kertoi hänelle:
HALOO, DORKA! Hän on aina tiennyt sen! Olet ainoa hänelle ja ainoastaan hänelle! >:O
Ai niin, Pentti ajatteli. Äkkiä hänelle tuli kiire. Olihan hänen elämänsä mies tulossa pian oven taakse! Hän juoksi vessan peilin eteen puristelemaan finnejä. Operaation jälkeen Pentti kuorrutti kasvonsa Clearasililla ja pesi silmälasinsa saippualla. Lopuksi hän laittoi vielä isän partavettä. Ovelta kuuluikin jo raskas koputus.
- Oi Frodoni, ootko siellä? huhuili Gandalf…(siis Nörtti-30v).
Frodo…(siis Pentti) kirmasi ovelle, missä Gandalf jo odottelikin sauvoineen.
- Sä tulit!
- Totta kai. En voinu jättää sua yksin sen sormuksen kanssa. ;) Ties mihin olisit sen tunkenu ilman mua.
- Tästä lähtien en enää tee mitään ilman sua oi Gantsu. Mä haluan jakaa mun elämäni sun kanssasi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyl sä jaksat nähä vaivaa heittää ihme läppää...