Minkä ikäisenä tiedostitte transsukupuolisuutenne, ja minkä ikäisenä lopulta päädyitte sukupuolen korjaukseen tähtääviin hoitoihin? Miten vanhempanne, sukulaisenne ja tuttavanne suhtautuivat hoitoprosessiin?
Milloin hakeuduitte hoitoon?
....
111289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nuo vaihtelee jokaisella aika paljon. Itse tiedostin transsukupuolisuuteni vähän ennen murrosikää, vaikka en silloin tiennyt tilalleni nimitystä. Perhesyiden takia tutkimuksiin lähdin vasta paljon myöhemmin, mutta hyvä näinkin. Sukulaiset ja tuttavat, työtoverit mukaan luettuna, ovat suhtautuneet hyväksyvästi. En ole saanut miltään taholta negatiivista palautetta.
Tiedostin että olen jossain määrin trans murrosiän kynnyksellä, mutta olin kyllä noteerannut etten ole poika jo ennen kouluikää. Transsukupuolisuuden "hyväksyin" itsessäni vasta 23-vuotiaana ja tutkimuksiin hakeuduin vuotta myöhemmin. Vanhemmat ottivat asian todella hyvin ja ovat jopa tukeneet hoitoja taloudellisesti. Sukukin on joten kuten hyväksynyt, vaikka vähän nuivasti suhtautuvatkin.
Kuulin vasta 25v että sellainen tila on olemassa -vaikka olihan noita "oireita" pienestä pitäen. Tutkimuksiin menin 5v myöhemmin. Hyvin tuttavat suhtautuivat vaikka osa oli aika yllättyneitä aluksi.
Viisvuotiaana tiedostin ja hoitoon 56-ikäisenä.
Toisin kuin kaikki muut, en oo koskaan huomannu mitään oireita tms. (tietääkseni) vaan oon mielestäni ollu melko tavallinen kakara. Leikkinyt tyttöjen ja poikien leikkejä. Vasta 17 vuotiaana jotain tapahtu, ja sen jälkeen oon eläny transsukupuolisena (en tosin tienny miksi sitä kutsutaan sitä mun tilaa ennen kuin luin siitä ja muista -kuten transvestiittisyys- tietääkseni mikä oikein olen). Paljon olen tehnyt itsetutkiskelua, miettinyt asiaa, lukenut asioista ja olen todennut että kyllä mä vaan oon transsukupuolinen vaikka epäröinkin ja pelkään aivan hirveästi kun kaikki muut ovat aina olleet niin varmoja toisin kuin minä. Se on kyllä mun loppu jos tän takia etten oo ikinä ollu varma en saa diagnoosia ja siten saa hoitoja.
Niin, ei varmaan tarvi liikaa huolestua. Ite oon saanut sellaisen käsityksen, että jo varhaisessa lapsuudessa asiansa tajunneet ovat vähemmistöä, ja suurin osa transsukupuolisuus-diagnoosin saavista on niitä, jotka ovat tajunneet myöhemmin.
Ite ymmärsin tilani nimen samassa iässä kuin sinä, eli 17, mutta kaikki pahimmat oireet alkoi vähän ennen murrosikää eli noin 11-vuotiaana, eli jos olisin asiaa silloin miettinyt, olisin voinut tajuta jo silloin. Jostain syystä en muista sen varhaisemmasta lapsuudestani paljon mitään (???), joten siksi mun on hankala muistella, oliko silloin jo jotain tähän viittaavaa tunnistettavissa.
Meitä on erilaisia :) En usko, että mikään voi riippua pelkästään siitä, miten aikaisin on itsensä löytänyt. Varmaan tutkimukset on sen verran monipuolisia ja kattavia, ettei lopullinen tulos voi olla mistään yhdestä tekijästä riippuvainen, vaan hoitotarve analysoidaan kokonaisvaltaisesti. (En kuitenkaan väitä 100% varmasti tietäväni, koska ite en oo ollut vielä tutkimuksissa)
sitten siellä tutkimuksissa selviää.
Itse sain tutkimusvaiheesta sellaisen käsityksen, että siellä ei kyllä selviä yhtään mitään. Kyllä asiastaan pitää olla varma jo vuosia ennen sinne hakeutumista. Tietysti mahdollista, että transsukupuolisuuttaan voi sielläkin selvitellä, mutta siinä tapauksessa tutkimusvaihe voi kestää todella kauan. Paras on vaan hoitaa ennen tutkimusta se oma pää, ihmissuhteet ja koko elämä siihen kuntoon, että tällainen elämänmuutos on mahdollista tehdä. Prosessi on kuitenkin sen verran raskas, ettei siinä jää oikein energiaa enää ylimääräisille murheille.
..mielestäni, ei tää miksikään muutu, mutta huolta ja epävarmuutta aiheuttaa se, kun jokainen tuntuu olleen AINA varma lapsesta tai aikaisesta murrosiästä lähtien. Minä en ole omasta mielestäni ollut aina varma. En edes tiennyt transsukupuolisuudesta tai tiennyt olleeni jotain. Joten ainoa ratkaisu tähän olisi saada hormooneja ja päästä leikkauksiin, ja sitä kautta ei tarvitsisi enää murehtia sitä kun muut ovat olleet aina varmoja, ja minä taas en ollut tiennyt mitään, enkä muista mitään jos jotain voimakkaita ja varmoja viitteitä transsukupuolisuudesta oli.
Mitään muuta ratkaisua en kyllä tälle ongelmalle näe. Ahdistus lisääntyy epävarmuuden myötä. Terveeksi tunnen itseni, mitään syytä haluta olla jotain toista sukupuolta (traumaa tms.) ei ole, transvestiittisyyttäkään tämä ei ole, eikä taida olla transgenderiyttäkään, jos käsitin oikein että transgender tuntee itsensä sekä mieheksi että naiseksi.
En usko että saan kaikkia ongelmiani mitenkään ratkaistua ennen prosessin aloittamista. Joihinkin auttaa vain aika. Ja joskus oma sukupuoli osaa nousta itselleen ylipääsemättömäksi ongelmaksi muiden asioiden suhteen, kuten ihmissuhteiden.
Väärin. Transgender on usein ihminen, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä miehen ja naisen välimaastosta/niiden yhdistelmäksi. Siinä ihminen toki voi kokea olevansa sekä mies että nainen, mutta usein se sukupuoli kallistuu kauemmaksi siitä biologisesta. Tg voi myös olla esim. biologisesti nainen, joka kokee itsensä mieheksi, mutta ei tahdo muuttaa esim. alapäätään. Myös Ts voi olla tällaisessa tilanteessa.
transgenderiys on jotain muuta kuin mitä omalla kohdalla on.