Taas linnan juhlia katsoessa tuli aivan paha olo siitä, kun vanhahkot naiset eivät millään ymmärrä pukeutua oikein. Monella meidän ikäisellämme oli avonainen puku, jossa käsivarsien "allit" retkottivat. Avokaulainen ja hihaton puku sopii mielestäni vain nuorille ja hyvävartaloiselle. Toki moni "vanhus" oli pukeutunut ikään kuuluvalla tavalla. Mieleeni jäi monet, joilla oli avokaulainen puku, mutta hihat olivat pitkät. Vaikka vanhalla ihmisellä olisi kuinka hyvä vartalo muuten, ei hihaton puku sovi. Tätä mieltä minä olen!
Vuodesta
toiseen..
5353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Vanhemmat naiset pukeutukoot säällisemmin, mutta nuoret naiset saavat näyttää paljasta pintaa ja kauniita notkeita vartaloitaan. Heitä ihaillaan ja he tietävät sen itsekin.
Kuitenkin sama asia on vakio joka vuosi: peili näyttää sen, mitä sieltä haluaa nähdä - myös ns. vanhemmalle ihmiselle. Sen muuten huomaa erittäin selvästi näistä vanhemman ikäluokan palstojen sisällöstä ja aiheista. Vaikka kysymys täällä on enemmän henkisestä peilistä.
Olkoon jokainen sellaisessa mekossa kuin ilkeää. Ei minua haittaa, sen sijaan huvittaa, että me katsomme joka vuosi monta tuntia pelkkää tervehtimistä ja vielä maksamme siitä. Ja onhan alleissa se onni,että miehillä kuitenkin on aina puvuntakki.
asiasta. Värejä voisi käyttää laajemmalti, kovin on synkkää. Lisäksi monet liikkuvat kuin puupökkelöt, ensi vuoden juhlia varten voisi alkaa valmentautua jo nyt. Jumpat ym. käyttöön.
se vasta silmää kangertaa.
Miksi julistat mielipidettäsi täällä?
Haluatko neuvoa meitä muita , miksi kaikkien
pitäisi miellyttää SINun makuasi?