Mietin koiran hankintaa ja yhtenä rotuvaihtoehtona on cockerspanieli. Haluaisin tietää vähän enemmän rodusta, jotta voin arvioida onko se minulle soveltuva.
Miten ne on yleensä sopeutuneet muihin eläimiin ja lapsiin? Meillä käy paljon lapsivieraita ja kissoja on entuudestaan. Koira joutuisi olemaan myös hevosten kanssa tekemisissä. Onko minkä verran perinnöllisiä sairauksia tai luonnehäiriöitä? Onko yleensä kuinka helppo kouluttaa, koska tulisi ensimmäiseksi koiraksi? Onko metsästys- vahtiviettiä, koska koira tulisi kerrotaloon jolloin vahtiminen on ongelma? Kuinka suuri liikunnan tarve, koska liikunta tulisi lenkillä käymällä?
cockerspanieli
2
1089
Vastaukset
- tietoa
Minulla on cockerspanieli ollut kohta kaksi vuotta ja tässä vaiheessa voin sanoa, etten kyllä rotua vaihtamaan menisi.
Kaikin puolin ihana rotu.
Tottui lapsiin ja muihin eläimiin helposti, kun pennusta astii totuttaa niin ongelmia ei tule :) Enkä usko että hevoset on sen vaikeampi, kunhan ei jää jalkoihin, sen verta pieni kokoisia ovat.
Erityisesti uroksilla puhutaan olevan kovapäisyyttä varsinkin murrosiässä. Mutta tätä kovapäisyyttä voi mielestäni esiintyä myös nartuilla. Hyvällä koulutuksella tästä ei kuitenkaan ongelmaa tule, täytyy alusta asti pitää selvänä kumpi on johtaja jne. Luonnevikoja esiintyy cockereilla, olen kuullut harmillisen monesta tapauksesta. Mutta en tämän takia sulkisi rotua kokonaan pois.
Kouluttaminen on ollut suhteellisen helppoa. Riippuu tietenkin koirasta ja omasta tavasta kouluttaa. Kouluttamisen tulee olla mukavaa ja palkitsevaa :)
Metsästysvietti on, lähinnä jälkien ja lintujen perään, muttei ole ongelma. Ja hyvällä tapakasvatuksella ja pienestä pitäen totuttamalla ei tätä vahtimisviettiä tule. Kerrostalossa asustelen itse, eikä mitään ongelmaa ole koskaan ollut :) Se on tietty ihan normaalia että haukkuu vieraiden tullessa sisälle, jotkut koirat eivät silloinkaan!
Cockeri on todella eläväinen rotu, eli liikkuisi varmasti jatkuvasti. Tarvitsee siis liikuntaa päivittäin, muutoin saattaa purkaa toimettomuutensa jollain muulla tavalla, kuten pahanteolla. Lenkkeily riittää hyvin :) pari lyhyempää ja yksi pidempi päivässä riittää. Tai irti olo esim. metsässä tai pellolla.
Cockeri on myös trimmattava rotu, eli karvaa tulee hoitaa säännöllisesti. Lähes jokaiselle cockerille kasvaa ns. pentuvilla (jolloin koira näyttää lähinnä epämääräiseltä karvakasalta :D) joka tulisi mielellään nyppiä pois kun alkaa irrota. Näin karvasta tulee huomattavasti kauniimpi aikuisena (ja helppohoitoisempi ainakin omallani). Jos cockeri tulee pelkäksi kotikoiraksi, voi karvan leikata helpommaksi säännöllisesti, eli kaikki hankalimmat koriste karvat pois. Jos käytät näyttelyissä tai haluat ihan cockerspanielilta näyttävän cockerin, kannattaa opetella itse trimmaamaan tai käyttää trimmaajalla säännöllisesti :)
SUOSITTELEN cockeria!- omistaja2
Cockeri tarvitsee ehdottomasti riittävän liikunnan ohella päivittäistä aktivointia ja aivojumppaa. Kyseessähän on varsinainen energiapaketti.
Itselläni on uroscockeri, joka on hirmuälykäs tapaus ja vaatinut pienestä pitäen todella jämäkän otteen, on meinaan todellinen jästipää.
Cockerin sanotaan olevan iloinen seurakaveri, mutta omasta mielestäni vasta silloin kun on osaavasti kouluttanut koiran. Cockerille täytyy myös tehdä heti pennusta pitäen selväksi oma paikkansa perheessä, eli alimpana arvojärjestyksessä.
Todellakin pitää hyvin perehtyä rotuun ennen kuin söpön ulkonäön perusteella valitsee ko. rodun.
Itse en tosin vaihtaisi pois =)
Suosittelen aktiiviselle ja johdonmukaiselle ihmiselle.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996074
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282853Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262115Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774