myönnetään sijaisperheessä, mutta omassa kodissaan köyhyysrajan alapuolella elävän lapsen kustannuksia ei saisi olla olemassakaan?
Sijarit saavat lapsen kulukorvausta
VÄHINTÄÄN 300 e/kk
keskiarvo kulukorvauksissa on vähint. 400 e.
Silti hekin sanovat, että tuo ei riitä, vaan joutuvat laittamaan lapsen kuluihin omistaan.
Minimituloilla elävällä yh-vanhemmalla ei ole mistä laittaa. Tuloina voi olla minimitulorajat täyttävä työkyvyttömyyseläke, se riittää juuri pakollisiin laskuihin ja yhden aikuisen ruokaan tarjouksia ja kaikki ekonomiset taitonsa hyväksi käyttämällä.
Jopa ulkomailta on puututtu köyhyydessä elävien suomalaislasten asemaan, mutta omassa maassa riittää ihmisiä, jotka haluavat heidät siellä pitää. Miksi?
MIKSI LAPSEN TODELLISET
33
743
Vastaukset
- vanhempi käyttää
rahansa väärin, se kyllä näkyy ja kuuluu kauas.
Laskut ovat maksamatta, eikä lapsesta muutenkaan täysin huolehdittu.
Siis puhutaan ihan tavallista elämää elävästä yksinhuoltajasta, jonka pitäisi kustantaa lapsensa pienemmillä tuloilla kuin todelliset menot ovat.
Ja sijarit EIVÄT joudu maksamaan lapsen harrastuksia tai urheiluvälineitä, koska se ymmärretään, että 300 eurolla niitä ei ole mahdollista kustantaa. Oman vanhemman kyseessä ollen sitä ei haluta myöntää. - kateudesta, vaan
lapsen oikeudesta elää köyhyysrajan yläpuolella myös omassa kodissaan.
Kateellisia tuntuvat olevan ne, jotka sen oikeuden kieltävät.- väh. 300e
kulukorvauksia lapsilisät. Verottajahan ei lapsilisä tuloiksi laske kuten sossu, vaan eipä se sossukaan niitä tuloiksi sijareille laske.
Ja harrastusrahat 350/e vuosi.
Niin no, tottahan tuokin "vähä" saattaa mennä muuhun kun lapseen, siitäkään ei puhuta.
Ps. Alikanttiin on sitten nuo summat. - todelliset kustannukset
väh. 300e kirjoitti:
kulukorvauksia lapsilisät. Verottajahan ei lapsilisä tuloiksi laske kuten sossu, vaan eipä se sossukaan niitä tuloiksi sijareille laske.
Ja harrastusrahat 350/e vuosi.
Niin no, tottahan tuokin "vähä" saattaa mennä muuhun kun lapseen, siitäkään ei puhuta.
Ps. Alikanttiin on sitten nuo summat.myönnetään EDES sijaisperheessä.
Mutta on epäoikeudenmukaista lasta kohtaan, että hänet pakotetaan elämään köyhyydessä omassa kodissaan silloinkin, kun vanhempi on ilman omaa valintaansa kyvytön peittämään lapsen kustannuksia.
Siis 400 e/kk vuotuinen 350 e harrasterahaa alkaa olla lähempänä todellisuutta.
Niin minunkin mielestä. - tietty nousseet
todelliset kustannukset kirjoitti:
myönnetään EDES sijaisperheessä.
Mutta on epäoikeudenmukaista lasta kohtaan, että hänet pakotetaan elämään köyhyydessä omassa kodissaan silloinkin, kun vanhempi on ilman omaa valintaansa kyvytön peittämään lapsen kustannuksia.
Siis 400 e/kk vuotuinen 350 e harrasterahaa alkaa olla lähempänä todellisuutta.
Niin minunkin mielestä.vaikka siitä kitistä jaksetaankin...
Tuolla 400e/lapsi/kk pärjäisimme vallan loistavasti, ei tarvitsisi sureksia ettei rahat aina kirpparillekaan riitä jos mielii syödä. Saisi kustannettua harrastuksiakin, ei tarvitsisi sitä 350e vuodessa lisäksi vaikka hienoahan se olisi, jos kuitteja vastaan takaisin maksettaisi. Niinhän meillä tavan perheillä ei nytkään ole. - olekaan
Mitä oikein haihattelette? Vanhempien pitää kustantaa itse itsensä köyhyysrajan yläpuolelle ENSIN, ja hankkia lapsia vasta SITTEN. Nykytilanne on tulosta siitä kun elämänhallinnan menettäneet reppanat tekevät lapsia kuvitellen että he saavat sitten helpolla asunnon ja sosiaalituilla toimeentulon. Ei niitä tukia ole tarkoitettu siihen että vuosikausia ollaan kädet suorina voivottelemassa kun pitäisi saada sitä sun tätä mitä muutkin vaikka ei koskaan olla itse asian eteen vaivauduttu. Tai ollaan kouluttauduttu pienipalkkaiseen työhön ja sitten ihmetellään kun on todella yllättäen pienet tulot.
- silmäsi ja
olekaan kirjoitti:

katsella tätä suomenmaata avoimimmin silmin
(ota asioista selvää,
nuo fraasisi "itseaiheutetusta" köyhyydestä
ovat jo todella vanha vitsi ja tutkijoidenkin täysin toisiksi todistamia).
Voisitkin alkaa kiertäväksi matkasaarnaajaksi
ja käydä kaikkien näiden
köyhyysrajan alapuolella asuvien ja elävien lasten perheiden kotona
kertomassa tätä oivaltamaasi
"ilosanomaa". - Espoosta, missä
olekaan kirjoitti:
Mitä oikein haihattelette? Vanhempien pitää kustantaa itse itsensä köyhyysrajan yläpuolelle ENSIN, ja hankkia lapsia vasta SITTEN. Nykytilanne on tulosta siitä kun elämänhallinnan menettäneet reppanat tekevät lapsia kuvitellen että he saavat sitten helpolla asunnon ja sosiaalituilla toimeentulon. Ei niitä tukia ole tarkoitettu siihen että vuosikausia ollaan kädet suorina voivottelemassa kun pitäisi saada sitä sun tätä mitä muutkin vaikka ei koskaan olla itse asian eteen vaivauduttu. Tai ollaan kouluttauduttu pienipalkkaiseen työhön ja sitten ihmetellään kun on todella yllättäen pienet tulot.
on alettu auttamaan
Espoossa köyhyysrajan alapuolella asuvia lapsiperheitä
esimerkiksi tt. tukian käsittelemättömyydellä.
kun vanhemmalla ei ole rahaa ostaa
ruokaa, vaatetta
(eikä aina asunnon vuokraakaan maksaa) lapselleen,
niin kun kouluilta ja päivähoidoista tehdään sossuun sitten lastensuojeluimoituksia lapsista, joilla epäasialliset vaatteet, nälissään jne.
no, seuraava sossuluukku tarjoaakin
jo avosylin apuaan.
eli kun vanhemmat vaarantavat lapsen kasvua ja kehitystä
(ei ole ruokaa, vaatetta eikä asuntoakaan kohta kaikkien heikompiosaisilla)
rahattomuuden vuoksi
niin lapsen huostaanotollahan
tämäkin "köyhyysvaaratekijä" on sitten
lapsen kohdalta ja hänen elämästään poistettu. - Kokenut.
Espoosta, missä kirjoitti:
on alettu auttamaan
Espoossa köyhyysrajan alapuolella asuvia lapsiperheitä
esimerkiksi tt. tukian käsittelemättömyydellä.
kun vanhemmalla ei ole rahaa ostaa
ruokaa, vaatetta
(eikä aina asunnon vuokraakaan maksaa) lapselleen,
niin kun kouluilta ja päivähoidoista tehdään sossuun sitten lastensuojeluimoituksia lapsista, joilla epäasialliset vaatteet, nälissään jne.
no, seuraava sossuluukku tarjoaakin
jo avosylin apuaan.
eli kun vanhemmat vaarantavat lapsen kasvua ja kehitystä
(ei ole ruokaa, vaatetta eikä asuntoakaan kohta kaikkien heikompiosaisilla)
rahattomuuden vuoksi
niin lapsen huostaanotollahan
tämäkin "köyhyysvaaratekijä" on sitten
lapsen kohdalta ja hänen elämästään poistettu.Jos sanotaan että köyhän 10 euroa on riitettävä 30 euron ostoksiin, noin se myös on.
Kun 10 eurolla ei yksinkertaisesti 30 euron ostoksia saa, viedään lapsi.
Sijoituksessa lapsen arvo nousee uusien "omistajiensa" myötä kertaheitolla ja uudet "omistajat" hyötyvät lapsesta saaden automaattisesti 60 euroa niihin 30 euron ostoksiin. Todellisuudessa lapset saattavat pahimmassa tapauksessa saada tuosta summasta elämiseensä jopa alle 10 euron ostoksia, jolloin uudet omistajat hyötyvät liiketaloudellisesti ainakin 50 euroa.
Sitten nämä hyötyjät kirjoittelevat halpamaisia kirjoituksiaan eri säästöistä, joita eivät itse joudu tekemään samasta syystä kuin mitä muille sitä ehdottelevat, vaan säästelevät silkasta ahneudesta saadakseen enemmin ja suurempaa. - varaa
Kokenut. kirjoitti:
Jos sanotaan että köyhän 10 euroa on riitettävä 30 euron ostoksiin, noin se myös on.
Kun 10 eurolla ei yksinkertaisesti 30 euron ostoksia saa, viedään lapsi.
Sijoituksessa lapsen arvo nousee uusien "omistajiensa" myötä kertaheitolla ja uudet "omistajat" hyötyvät lapsesta saaden automaattisesti 60 euroa niihin 30 euron ostoksiin. Todellisuudessa lapset saattavat pahimmassa tapauksessa saada tuosta summasta elämiseensä jopa alle 10 euron ostoksia, jolloin uudet omistajat hyötyvät liiketaloudellisesti ainakin 50 euroa.
Sitten nämä hyötyjät kirjoittelevat halpamaisia kirjoituksiaan eri säästöistä, joita eivät itse joudu tekemään samasta syystä kuin mitä muille sitä ehdottelevat, vaan säästelevät silkasta ahneudesta saadakseen enemmin ja suurempaa.tehdä kalliita huostaanottoja. veronmaksajia riittää. jos sitten ei rahat riitä terveydenhuoltoon tai päiväkotien ylläpitämiseen tai kouluihin, mitä sitten? pääasia että lastensuojelu saa tehdä huostaanottoja. pääaisa on pääasia.
- eikä loppua!
olekaan kirjoitti:
Mitä oikein haihattelette? Vanhempien pitää kustantaa itse itsensä köyhyysrajan yläpuolelle ENSIN, ja hankkia lapsia vasta SITTEN. Nykytilanne on tulosta siitä kun elämänhallinnan menettäneet reppanat tekevät lapsia kuvitellen että he saavat sitten helpolla asunnon ja sosiaalituilla toimeentulon. Ei niitä tukia ole tarkoitettu siihen että vuosikausia ollaan kädet suorina voivottelemassa kun pitäisi saada sitä sun tätä mitä muutkin vaikka ei koskaan olla itse asian eteen vaivauduttu. Tai ollaan kouluttauduttu pienipalkkaiseen työhön ja sitten ihmetellään kun on todella yllättäen pienet tulot.
Kommenttisi on niin järjetön, että kannattaisi jättää vastaamatta...
Sen verran kuitenkin, että länsimaisella sivistysvaltiolla ja hyvin toimeen tulevalla sellaisella, on velvollisuus pitää huolta heikommassa asemassa olevista.
Onko sekin tv-ohjelmassa ollut insinääri-kansanedustajan avustaja -perhe elämänhallinnan menettäitä reppanoita, joiden ei olis pitänyt tehdä lapsia ollenkaan?
Mitä vähän sinäkin, mitä täällä laskettelet! - avustaja -perhe ovat
olekaan kirjoitti:
Mitä oikein haihattelette? Vanhempien pitää kustantaa itse itsensä köyhyysrajan yläpuolelle ENSIN, ja hankkia lapsia vasta SITTEN. Nykytilanne on tulosta siitä kun elämänhallinnan menettäneet reppanat tekevät lapsia kuvitellen että he saavat sitten helpolla asunnon ja sosiaalituilla toimeentulon. Ei niitä tukia ole tarkoitettu siihen että vuosikausia ollaan kädet suorina voivottelemassa kun pitäisi saada sitä sun tätä mitä muutkin vaikka ei koskaan olla itse asian eteen vaivauduttu. Tai ollaan kouluttauduttu pienipalkkaiseen työhön ja sitten ihmetellään kun on todella yllättäen pienet tulot.
tuollaisen tomppelin silmissä reppanoita luusereita ja ties mitä :)
Kuten samoin kaikki köyhät ja pienituloiset.
HAH-HAH sanon minä!
Joskus sitä aina kuvittelee kun jotain oikein typerää lukeaa, että nyt on nähnyt tyhmyydestä pohjanoteerauksen, mutta ei! Aina joku tuon tyylinen tapaus osuus kohdalle. En yleensä edes vaivaudu lukemaan tuollaisia, mutta tuo oli kyllä järjen köyhyydessään omaa luokkaansa!! - sano.
olekaan kirjoitti:
Mitä oikein haihattelette? Vanhempien pitää kustantaa itse itsensä köyhyysrajan yläpuolelle ENSIN, ja hankkia lapsia vasta SITTEN. Nykytilanne on tulosta siitä kun elämänhallinnan menettäneet reppanat tekevät lapsia kuvitellen että he saavat sitten helpolla asunnon ja sosiaalituilla toimeentulon. Ei niitä tukia ole tarkoitettu siihen että vuosikausia ollaan kädet suorina voivottelemassa kun pitäisi saada sitä sun tätä mitä muutkin vaikka ei koskaan olla itse asian eteen vaivauduttu. Tai ollaan kouluttauduttu pienipalkkaiseen työhön ja sitten ihmetellään kun on todella yllättäen pienet tulot.
mielipiteesi. Oikeasti ihan pimeetä. Mietityttää usein tällä palstalla käydessäni mitkä ovat oikeasti motiivit osallistua ja aloittaa keskustelu...Mekin olemme keskituloisia, koulumme käyneet ja ammattimme osaavat- jopa vielä pidämme ammateistamme-eikä meidän tilipussilla ole varaa rällästää mutta lapsen tultua ei kyllä mieleenkään juolahtanut että yhtäkkiä pitäisi voittaa lotossa tai kouluttautua supertuloiseksi. Tuskin kukaan haluaisi oikeasti roikkua tt-tuella puhumattakaan että sille olisi elämänsä rakentanut. Aika härskiä herkutella siellä.
- joka ihmisen tajuta
sano. kirjoitti:

se, että köyhyydestä puhuttaessa tarkoitetaan ihan tavallisia ihmisiä, ei tosiaan ketään ehdoin tahdoin tt-tuella roikkuvia luusereita.
Ja kuten ohjelmassa sanottiin:
Olemattomilla tuloilla elävät yksinhuoltajat, monilapsiset perheet ja vanhukset.
On päästään kajahtaneen puhetta väittää, että kaikkien olisi hankittava korkeakoulututkinto! Ja tällä lapsiperheiden köyhyydellähän niitä syrjäytyneitä lapsia lisää luodaan, jotka eivät vahingossakaan tule opiskelemaan kunnon ammattia itselleen.
Ja missäs sellainen yhteiskunta on, jossa kaikilla on korkeakoulututkinto? Järjetöntä haihattelua tuollaiset puheet!
- tuo väärin on, että
hänen menoikseen lasketaan kotona vain vähän vajaa 200 e/kk, mutta huostaanotettuna hänen kulunsa saavat nousta välittömästi 400:aan euroon! Minkä ihmeen takia? Saman verran lapsi kuluttaa, asui hän missä tahansa ja tuo 400 on varmasti lähempänä todellisia kustannuksia, sen jokainen tietää.
- varaäiti
Lapset eivät ole mitään esineitä, jotka hankitaan ja heitetään nurkkaan kun ei kiinnosta. Lapsia hankkiessa pitää pystyä hänet elättämään ainakin seuraavat 18 vuotta. Tämä on tainnut monelta unohtua siinä tekemisen huumassa.
Vanhemmilla on elatusvelvollisuus, ei yhteiskunnalla, ei sijaisvanhemmilla.
Elämässä tietysti sattuu kaikenlaista, mitä ei ole kyennyt ottamaan huomioon ja tälläiseen toivottavasti tilapäiseen ongelmaan yhteiskunnan pitäisi pystyä auttamaan riittävällä tuella. En usko, että pelkkä raha tähän aina auttaa.
Jos vanhempi on masentunut, syrjäytynyt, alkoholisti ei pelkkä taloudellinen tuki ole kattava ja voi jopa huonontaa tilannetta.
Se on totta, että tämän päivän tuet ovat pahasti alakantissa.Lapsilisiin, vanhempainrahaan, kotihoidontukeen, työttymyysturvaan, elatustukeen ja yms. ei ole korotuksia ollut vuosiin tai ne ovat olleet mitättömiä.
Tämän päivän vanhemmuus on jotain ihan toista kuin esim. 20 vuotta sitten. Esikoiseni on 22v ja kuopukseni 8v., siinäkin ajassa vanhemmuus on muuttunut ja yhteiskunnan vaatimukset ja lasten vaatimukset(kännykkä, tietokone yms.). Kotihoidon tukikin oli joskus todellinen vaihtoehto palkkatyöhön, tänä päivänä se on vain irvikuva.
Se miten kukin tulonsa saa riittämään on myös yksilöllistä. Toiselle riittää joku summa ja toiselle samankokoiselle perheelle ei. Rahankäyttö on niin yksilöllistä. Tosiasiassa useimmilta kaikki menee mitä tulee oli summa sitten millainen vain ns.tavallisella perheellä. Jos saa enemmän rahaa niin menot kasvaa ja koskaan raha ei riitä. - vastasit, niin kyse on
varaäiti kirjoitti:
Lapset eivät ole mitään esineitä, jotka hankitaan ja heitetään nurkkaan kun ei kiinnosta. Lapsia hankkiessa pitää pystyä hänet elättämään ainakin seuraavat 18 vuotta. Tämä on tainnut monelta unohtua siinä tekemisen huumassa.
Vanhemmilla on elatusvelvollisuus, ei yhteiskunnalla, ei sijaisvanhemmilla.
Elämässä tietysti sattuu kaikenlaista, mitä ei ole kyennyt ottamaan huomioon ja tälläiseen toivottavasti tilapäiseen ongelmaan yhteiskunnan pitäisi pystyä auttamaan riittävällä tuella. En usko, että pelkkä raha tähän aina auttaa.
Jos vanhempi on masentunut, syrjäytynyt, alkoholisti ei pelkkä taloudellinen tuki ole kattava ja voi jopa huonontaa tilannetta.
Se on totta, että tämän päivän tuet ovat pahasti alakantissa.Lapsilisiin, vanhempainrahaan, kotihoidontukeen, työttymyysturvaan, elatustukeen ja yms. ei ole korotuksia ollut vuosiin tai ne ovat olleet mitättömiä.
Tämän päivän vanhemmuus on jotain ihan toista kuin esim. 20 vuotta sitten. Esikoiseni on 22v ja kuopukseni 8v., siinäkin ajassa vanhemmuus on muuttunut ja yhteiskunnan vaatimukset ja lasten vaatimukset(kännykkä, tietokone yms.). Kotihoidon tukikin oli joskus todellinen vaihtoehto palkkatyöhön, tänä päivänä se on vain irvikuva.
Se miten kukin tulonsa saa riittämään on myös yksilöllistä. Toiselle riittää joku summa ja toiselle samankokoiselle perheelle ei. Rahankäyttö on niin yksilöllistä. Tosiasiassa useimmilta kaikki menee mitä tulee oli summa sitten millainen vain ns.tavallisella perheellä. Jos saa enemmän rahaa niin menot kasvaa ja koskaan raha ei riitä.työkyvyttömyyseläkkeellä olevasta äidistä, jonka omat tulot toimeentulotuen rajalla juuri niin, että toimeentulotukea ei makseta. Siis eläke on saman suuruinen kuin olisi toimeentulotuki.
Jos tämä on mielestäsi tilapäinen ongelma, joka olisi pitänyt ennakoida lasta suunnitellessa, olet kyllä pahasti hakoteillä.
Taloudellista tukea täällä ei ole koskaan puhuttu syrjäytyneille, työtä vieroksuville tai alkoholisteille, mutta tämäkin pitäisi mainita aina JOKA kirjoituksessa erikseen.
Ja ota huomioon, että nyt puhutaan niin pienistä tuloista, että ei ole vaihtoehtoja, miten rahansa käyttää, koska tulot riittävät nippa nappa PAKOLLISIIN menoihin ja ruuasta, sekä vaatteista joutuu aina tinkimään. Rahankäyttö ei ole mitenkään yksilöllistä tällaisessa tilanteessa. - Huostaanottojako sinä
varaäiti kirjoitti:
Lapset eivät ole mitään esineitä, jotka hankitaan ja heitetään nurkkaan kun ei kiinnosta. Lapsia hankkiessa pitää pystyä hänet elättämään ainakin seuraavat 18 vuotta. Tämä on tainnut monelta unohtua siinä tekemisen huumassa.
Vanhemmilla on elatusvelvollisuus, ei yhteiskunnalla, ei sijaisvanhemmilla.
Elämässä tietysti sattuu kaikenlaista, mitä ei ole kyennyt ottamaan huomioon ja tälläiseen toivottavasti tilapäiseen ongelmaan yhteiskunnan pitäisi pystyä auttamaan riittävällä tuella. En usko, että pelkkä raha tähän aina auttaa.
Jos vanhempi on masentunut, syrjäytynyt, alkoholisti ei pelkkä taloudellinen tuki ole kattava ja voi jopa huonontaa tilannetta.
Se on totta, että tämän päivän tuet ovat pahasti alakantissa.Lapsilisiin, vanhempainrahaan, kotihoidontukeen, työttymyysturvaan, elatustukeen ja yms. ei ole korotuksia ollut vuosiin tai ne ovat olleet mitättömiä.
Tämän päivän vanhemmuus on jotain ihan toista kuin esim. 20 vuotta sitten. Esikoiseni on 22v ja kuopukseni 8v., siinäkin ajassa vanhemmuus on muuttunut ja yhteiskunnan vaatimukset ja lasten vaatimukset(kännykkä, tietokone yms.). Kotihoidon tukikin oli joskus todellinen vaihtoehto palkkatyöhön, tänä päivänä se on vain irvikuva.
Se miten kukin tulonsa saa riittämään on myös yksilöllistä. Toiselle riittää joku summa ja toiselle samankokoiselle perheelle ei. Rahankäyttö on niin yksilöllistä. Tosiasiassa useimmilta kaikki menee mitä tulee oli summa sitten millainen vain ns.tavallisella perheellä. Jos saa enemmän rahaa niin menot kasvaa ja koskaan raha ei riitä.kannatat sanomalla, että tuollaisessakin tilanteessa on lapsensa elätettävä, vaikka rahat eivät OIKEALLA KÄYTÖLLÄ riitä edes välttämättömiin menoihin?
Kyllä asiat ovat pahasti pielessä kun lapsi saa kohtuu toimeentulon vasta sijoitettuna.
Ja aina kun tähän asiaan puuttuu seuraa saarnaa, miten jokaisen on lapsensa elätettävä. Ongelma ei siis ole tilapäinen, eikä ollut ennakoitavissa. Ja kyllä se vain pelkkä raha on, jolla katetaan pakolliset menot tänäkin päivänä, vaikka työkyky olisi mennyttä.
Sen sentään myönnät, että tämän päivän tuet ovat pahasti alakantissa. Mikä lienee ollut kirjoituksesi tarkoitus loppujen lopuksi. - terveys pettää (esim.työstä
varaäiti kirjoitti:
Lapset eivät ole mitään esineitä, jotka hankitaan ja heitetään nurkkaan kun ei kiinnosta. Lapsia hankkiessa pitää pystyä hänet elättämään ainakin seuraavat 18 vuotta. Tämä on tainnut monelta unohtua siinä tekemisen huumassa.
Vanhemmilla on elatusvelvollisuus, ei yhteiskunnalla, ei sijaisvanhemmilla.
Elämässä tietysti sattuu kaikenlaista, mitä ei ole kyennyt ottamaan huomioon ja tälläiseen toivottavasti tilapäiseen ongelmaan yhteiskunnan pitäisi pystyä auttamaan riittävällä tuella. En usko, että pelkkä raha tähän aina auttaa.
Jos vanhempi on masentunut, syrjäytynyt, alkoholisti ei pelkkä taloudellinen tuki ole kattava ja voi jopa huonontaa tilannetta.
Se on totta, että tämän päivän tuet ovat pahasti alakantissa.Lapsilisiin, vanhempainrahaan, kotihoidontukeen, työttymyysturvaan, elatustukeen ja yms. ei ole korotuksia ollut vuosiin tai ne ovat olleet mitättömiä.
Tämän päivän vanhemmuus on jotain ihan toista kuin esim. 20 vuotta sitten. Esikoiseni on 22v ja kuopukseni 8v., siinäkin ajassa vanhemmuus on muuttunut ja yhteiskunnan vaatimukset ja lasten vaatimukset(kännykkä, tietokone yms.). Kotihoidon tukikin oli joskus todellinen vaihtoehto palkkatyöhön, tänä päivänä se on vain irvikuva.
Se miten kukin tulonsa saa riittämään on myös yksilöllistä. Toiselle riittää joku summa ja toiselle samankokoiselle perheelle ei. Rahankäyttö on niin yksilöllistä. Tosiasiassa useimmilta kaikki menee mitä tulee oli summa sitten millainen vain ns.tavallisella perheellä. Jos saa enemmän rahaa niin menot kasvaa ja koskaan raha ei riitä.johtuvaa) onnettomuus kohtaa jne
ja mieskin vielä lähtee. . . .
jäät työkyvyttömyyseläkkeelle
(itsestäsi riippumattomista syistä)
ja lapsi huollettavaksesi.
kuinkahan siinä tilanteessa kirjoitat?
"lapsensa pitää elättää..."
Suomessa on olemassa oleva lainsäädäntö,
joka takaa jokaiselle lapselle ja hänen perheelleen riittävän toimeentulon avustuksineen
mikäli perhe ei jostain syystä itse saa hankittua riittävää toimeentuloa itselleen.
Näin sanoo laki, mutta on asia erikseen
kuinka kuntatasolla viranomaisten taholta
lasten ja perheiden hyväksi toimitaan. - jotka eivät paneudu
terveys pettää (esim.työstä kirjoitti:
johtuvaa) onnettomuus kohtaa jne
ja mieskin vielä lähtee. . . .
jäät työkyvyttömyyseläkkeelle
(itsestäsi riippumattomista syistä)
ja lapsi huollettavaksesi.
kuinkahan siinä tilanteessa kirjoitat?
"lapsensa pitää elättää..."
Suomessa on olemassa oleva lainsäädäntö,
joka takaa jokaiselle lapselle ja hänen perheelleen riittävän toimeentulon avustuksineen
mikäli perhe ei jostain syystä itse saa hankittua riittävää toimeentuloa itselleen.
Näin sanoo laki, mutta on asia erikseen
kuinka kuntatasolla viranomaisten taholta
lasten ja perheiden hyväksi toimitaan.asiaan paljoa, ei edes ketjua lukemalla. Vilkaistaan vähän edellistä kirjoitusta ja sitten paahdetaan järjetöntä kannanottoa.
Nimenomaan köyhyydestähän niitä syrjäytyneitä lapsia nousee ja tällä hetkellä meillä on 130 000 lasta, joita yhteiskunta valmistelee syrjäytymistä varten.
Halvempaa olisi tukea perheitä nyt kuin maksaa jokaisesta 130000:sta tulevaisuudessa puoli miljoonaa euroa syrjäytymisestä aiheutuviin kuluihin.
- ovat sijais-
perheessä suuremmat kuin kotona asuessa?
Ja silti sijarit vielä valittavat rahan puutetta. Joutuvat kuulema laittamaan omistaan lapsen kustannuksiin kun 400 e ei riitä.
Eläkkeellä olevan yh-äidin on selvittävä pienemmillä rahoilla, EIKÄ OLE että laittaisi 'omistaan' kun kaikki omat on laitettu jo lapsen elatukseen. EIKÄ ole myöskään puolisoa vierellä, joka auttaisi raha-asioissa.
Silti sijarit valittavat, miten pienellä heidän on pärjättävä ja kun ei sillä pärjää.
Tässä valossa on käsittämätöntä, että sijarit VASTUSTAVAT lapselle riittävän tuen maksamista kotiin. Kateuttako?- siitä, kuinka on
mahdollista etteivät sijaisvanhemmille suunnatut rahat tunnu millään riittävän.
Mihin ne oikein menevät?
Kun lapsille on laskettu 241,10e/kk omissa kodeissaan riittävän, on käsittämätöntä etteivät nämä sijaisvanhemmat pärjää puolta suuremmalla rahalla, harrastusmenotkin kustannetaan tositteita vastaan takaisin, joskus ei tarvitse edes tositteita esitellä.
Kun varattomien perheiden vanhemmat tuskailevat, kuinka tuo minimisumma ei yksinkertaisesti riitä, on yksi jos toinenkin inisemässä että "älkää juoko niitä rahoja".
Mihinköhän nämä sijaisvanhempien saamat etuudet sitten menevät? Vahvempaan kuin alkoholi?
Kun vertaamme saatuja summia, on ero törkeä. Vielä törkeämpää on se, että reilusti enemmin saavat kehtaavat narista rahojen riittämättömyydestä. Teillä on kuitenkin rahaa ostaa lapsille vaatteita ja oikein tavarataloista.
Varattomille ehdotetaan kirpputoreja joiden hinta-laatu-suhde karsea.
Ehdotankin nyt, että jättäisitte ne sijoitetuille tarkoitetut rahan tuhlaamatta omienne merkkivaatteisiin, ja ostaisitte niitä tavaratalosta ihan huokealla hinnalla (noihin saamiinne rahoihin katsoen kyse on huokeasta, varattomilla kyse olisi kalliista) niille sijoitetuille. - kysymykseesi siitä
siitä, kuinka on kirjoitti:
mahdollista etteivät sijaisvanhemmille suunnatut rahat tunnu millään riittävän.
Mihin ne oikein menevät?
Kun lapsille on laskettu 241,10e/kk omissa kodeissaan riittävän, on käsittämätöntä etteivät nämä sijaisvanhemmat pärjää puolta suuremmalla rahalla, harrastusmenotkin kustannetaan tositteita vastaan takaisin, joskus ei tarvitse edes tositteita esitellä.
Kun varattomien perheiden vanhemmat tuskailevat, kuinka tuo minimisumma ei yksinkertaisesti riitä, on yksi jos toinenkin inisemässä että "älkää juoko niitä rahoja".
Mihinköhän nämä sijaisvanhempien saamat etuudet sitten menevät? Vahvempaan kuin alkoholi?
Kun vertaamme saatuja summia, on ero törkeä. Vielä törkeämpää on se, että reilusti enemmin saavat kehtaavat narista rahojen riittämättömyydestä. Teillä on kuitenkin rahaa ostaa lapsille vaatteita ja oikein tavarataloista.
Varattomille ehdotetaan kirpputoreja joiden hinta-laatu-suhde karsea.
Ehdotankin nyt, että jättäisitte ne sijoitetuille tarkoitetut rahan tuhlaamatta omienne merkkivaatteisiin, ja ostaisitte niitä tavaratalosta ihan huokealla hinnalla (noihin saamiinne rahoihin katsoen kyse on huokeasta, varattomilla kyse olisi kalliista) niille sijoitetuille.minne käytän kahdesta sijoituslapsesta saamani varat.
Ostan lasten kaikki vaatteet ja kengät uusina. En ostaisi käytettyjä omillenikaan, kuten en osta itselleni tai miehellenikään. Ostamme ylipäätään kaiken lasten tavaran uutena, siis esim. lelut, huonekalut, kirjat, sukset, luistimet, DVD't... sain harrastuksiin ja lomamatkoihin tarkoitettua rahaa erikseen 200 e/lapsi koko vuodeksi, joten puheet siitä että ainakaan kaikki sijaisvanhemmat saisivat "kaiken" tuosta vain kuitteja vastaan on puppua. Tai sitten olemme Suomen ainoa perhe jolle näin on käynyt, mitä suuresti epäilen. Tapaamisista saamme kilometrikorvauksen, meilläkin matkaa on toistasataa km suuntaansa, muusta lasten takia auton käytöstä en koskaan ole edes korvauksia kysellyt joten en tiedä olisiko saatu vai ei.
Käymme lastenteatterissa, elokuvissa, matkustelemme. Lapsista vanhempi pelaa jääkiekkoa, mikä ei todellakaan ole ilmaista sekään. Toki teemme paljon kaikenlaista mikä ei suuremmin kuluta rahaa, mutta ihmettelitkin minne sitä saa kulumaan, joten unohdetaan ne kerhot ja leipomiset sun muut, kun niistä ei koidu kummoisia menoja.
En minä ainakaan narise näiden avustusten riittämättömyydestä. Suunnittelen menomme ja kulutuksemme sen mukaan että ne riittävät. Alussa kun lapset meille tulivat ja käynnistyskorvaus oli niin pieni, laitoimme omistamme mutta osan niistä siirsin ajan mittaan takaisin mieheni tilille. Osan jätin siirtämättä, mitäpä noista.
Lämminhenkistä ja piparintuoksuista joulua kaikille sijoitus- ja biokodeille!
- vastaa.
Meille on sijoitettu yksi lapsi. Hänen kulunsa ovat suuremmat kuin biologisen lapsemme.
Yli puolet kulukorvauksesta kuluu siihen kun lasta kuljetetaan tapaamisiin ja terapioihin. Sossu maksaa alle puolet auton todellisista käyttökuluista ja kilometrejä tulee vuodessa useita tuhansia.- kauas kotoa? No tuossa
kertomassasi on taas yksi näkökohta lisää, että ei ole mitään järkeä sijoittaa lasta kauas kotoaan. Kyllä sossun pitäisi korvata suurempi osa matkakuluista, eihän tuollainen tilanne ole lopulta kenenkään etu. Mutta heilläkin on tietysti esteenä se iänikuinen raha ja sen puute.
Eikös nykyinen LsL sano, että sijoituspaikka tulisi olla mahdollisimman lähellä kotia, voi kun jaksaisi mennä tarkistamaan... - sijoittaa
kauas kotoa? No tuossa kirjoitti:
kertomassasi on taas yksi näkökohta lisää, että ei ole mitään järkeä sijoittaa lasta kauas kotoaan. Kyllä sossun pitäisi korvata suurempi osa matkakuluista, eihän tuollainen tilanne ole lopulta kenenkään etu. Mutta heilläkin on tietysti esteenä se iänikuinen raha ja sen puute.
Eikös nykyinen LsL sano, että sijoituspaikka tulisi olla mahdollisimman lähellä kotia, voi kun jaksaisi mennä tarkistamaan...lapsi kauemmas biovanhemmistaan, jos on aiheellista epäillä että ne käy häiriköimässä esim. kännipäissään. Välimatka kummasta estää sellaset.
- sijoitustapus
sijoittaa kirjoitti:
lapsi kauemmas biovanhemmistaan, jos on aiheellista epäillä että ne käy häiriköimässä esim. kännipäissään. Välimatka kummasta estää sellaset.
mutta tuon yhden naapurin ex-mies on käyny jo pari kertaa oven takana hakkaamassa ja raivoomassa just kännipäiten ja poliisit on hakenu sen pois kun se on ollu isellä keskellä yötä ja kuulee kun lapset itkee. Tää äiti muutti lapsinene uuteen kotiin 200 km päähän siitä exästä mutta se tuleeki taksilal!
- kerrottiin, että perheessä
sijoitustapus kirjoitti:
mutta tuon yhden naapurin ex-mies on käyny jo pari kertaa oven takana hakkaamassa ja raivoomassa just kännipäiten ja poliisit on hakenu sen pois kun se on ollu isellä keskellä yötä ja kuulee kun lapset itkee. Tää äiti muutti lapsinene uuteen kotiin 200 km päähän siitä exästä mutta se tuleeki taksilal!
naisiin kohdistuva väkivalta on HIEMAN vähentynyt. Mutta muuten on taso entinen.
Ja häiriköijät ja naisten kimppuun kävijät ovat nimenomaan niitä ex-ukkoja, jotka yrittävät käydä katkeruuttaan johonkin purkamassa. - liene kyse, koska
sijoittaa kirjoitti:
lapsi kauemmas biovanhemmistaan, jos on aiheellista epäillä että ne käy häiriköimässä esim. kännipäissään. Välimatka kummasta estää sellaset.
niin usein tapaavat kuitenkin.
Vai minkä takia matkakustannukset ovat niin korkeat? - terapiastakin.
liene kyse, koska kirjoitti:
niin usein tapaavat kuitenkin.
Vai minkä takia matkakustannukset ovat niin korkeat?Jos asuu maalla voi olla pitkä matka tietynlaiseen terapiaan niin siitäki kertyy? Voi olla vaikka pitempi matka kun sinne biokotiin vaikka tuo vaikuttaa siltä että sinne biokotiin on kans pitkä matka. Esim. Hesa sijoittaa aiak kauas lapsia, niillä on ollut esim. Aamulehdessä ilmoituksia mikä ilmestyy Tamepreella.
- sijaisäiti vastaa
Tapaamiset ovat 2n viikon välein ja jokaisesta tapaamisesta tulee yhteensä n.400km.
Terapia-matkoja on 1/vko ja kuukaudessa kilometrejä tulee noin 100.
Sossu maksaa 0,20€/km, joka on aivan liian vähän. Yleisempi korvaus(siis muilla kuin sossulla ja Kelalla) kilometriltä on n.0,40€. - koko tilanne!
sijaisäiti vastaa kirjoitti:
Tapaamiset ovat 2n viikon välein ja jokaisesta tapaamisesta tulee yhteensä n.400km.
Terapia-matkoja on 1/vko ja kuukaudessa kilometrejä tulee noin 100.
Sossu maksaa 0,20€/km, joka on aivan liian vähän. Yleisempi korvaus(siis muilla kuin sossulla ja Kelalla) kilometriltä on n.0,40€.Edelleenkin toistan, että lapsi pitäisi sijoittaa mahdollisimman lähelle kotiaan.
Ja toiseksi: Sijaisvanhemman ei ole tarkoitus käyttää kulukorvausta pääasiassa lapsen matkoihin.
Kyllä näissä asioissa korjaamisen varaa löytyy. - täällä kehotetaan
koko tilanne! kirjoitti:
Edelleenkin toistan, että lapsi pitäisi sijoittaa mahdollisimman lähelle kotiaan.
Ja toiseksi: Sijaisvanhemman ei ole tarkoitus käyttää kulukorvausta pääasiassa lapsen matkoihin.
Kyllä näissä asioissa korjaamisen varaa löytyy.ottamaan epäkohdat esille seuraavassa huoltopalaverissa, kehotan sinuakin ottamaan tuon asian esille seuraavassa yhteistapaamisessa vanhempien ja sossun kanssa.
Sossu saa repiä rahaa jostakin tai tapaamisille voisi ehdottaa jotain muuta järjestelyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136975Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1074727L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa553981TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133344Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6852035Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2341420- 661348
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551283Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12972