En voi muuta kuin ihmetellä kaiken maailman haukkuja vartijoista tällä palstalla.
Kerronpa yhden esimerkin:
Otin erään henkilön kiinni ja siinä poliiseja odotellessa oli aikaa jutella.
Juttelimme niitä näitä ja meillä oli oikein hauskaa.
Nauroimme toistemme jutuille niikuin vanhat tutut. Eli ei me vartijat aina olla kusipäitä tai mulkkuja.
Kyllä kiinniotetuillakin on joskus mukava odotella poliiseja vartijan kanssa, vaikka tietää mikä odottaa kun sinitakkiset tulee.
Joten ei ne kiinniotetutkaan aina ole vittumaisia ja kusipäisiä vartijaa kohtaan, jos vartija on asiallinen kiinniotettua kohtaan.
Eli vartijat ja kiinniotetut: ollaan ystävällisiä toisillemme niin kaikilla on mukavampi olla ja odottaa.
Hyvää joulun odotusta ja turvallisia työpäiviä kaikille kollegoille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hauskuus on kyllä yleensä ollut kiiniotetun kustannuksella, mutta kaikki ei sitä pahalla ota. Kerran yksi totaalinarkomaani selitti laukusta löytynyttä *tun isoa jakoavainta meille ja poliisille, että tekee putkihommia. Siinä repes ihan kaikki nauramaan, kun heppu oli kuin LOTR elokuvien klonkku.
Kerran luin yhdelle spugelle steissin jeesuslippu naisen antamia esitteitä. ( lupasi olla varastamatta, että lopetan... )
Oikein noin sen pitää mennä kyllä 99% on ihan asiallisia ja moka mikä moka vittuakos siinä vängätä ja onhan se aika välillä pitkä odottaa poliiseja viimeksi kun odotin kiinniotetun kanssa meni 3,5h onneksi oli korttipakka mukana lätkittii korttia :) hyvät joulut