Viroon matkustavien rajatarkastukset poistumassa vuoden kuluttua
Bryssel, 5.12. Politiikka stt 240
Suomesta Viroon meritse matkustavien rajatarkastukset poistuvat todennäköisesti ensi vuoden lopussa. Lentokentillä tarkastukset on tarkoitus poistaa vuoden 2008 maaliskuuhun mennessä.
Tarkastukset poistuvat myös kahdeksassa muussa uudessa EU-maassa. Ehtona tarkastusten poistamiselle kuitenkin on, että maat täyttävät niille asetetut turvallisuusvaatimukset.
Euroopan unionin sisäministerit sopivat asiasta Brysselissä tiistaina.
Niin kutsuttu Schengen-alue laajenee käsittämään paitsi Viron, myös Latvian, Liettuan, Slovenian, Tshekin, Slovakian, Unkarin, Puolan sekä Maltan. Kypros liittyy alueeseen todennäköisesti vasta myöhemmin.
Schengenin vapaamatkustusalueeseen kuuluvien maiden välillä ei pääsääntöisesti tehdä rajatarkastuksia. Schengen-alueeseen kuuluvat tällä hetkellä kaikki vanhat EU-maat Britanniaa ja Irlantia lukuunottamatta sekä Norja ja Islanti.
Alun perin rajatarkastusten piti poistua vanhojen ja uusien EU-maiden väliltä jo ensi vuoden lokakuussa, mutta EU:n uuden tietojärjestelmän tekniset ongelmat ovat viivyttäneet hanketta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
kysellään pitääkö olla passi Viroon, Englantiin, Kanarialle jne....ja siinä sitä sitten selitetään kun toinen väittää että pitää ja toinen ettei?
Kanarialle ei ole tarvinnut passia enää vuosiin ja joku viime viikolla väitti että sellainen katsottiin mennessä ja tullessa? niinpä kun ei ole edes passintarkastusta, missähän se passi on katsottu?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Schengenin_sopimus
Ihka tarkkaan kerrottu käytäntö.
http://www.viro.org/baltia_ja_schengen.htm
mitä helpottaa.Oletteko ajatelleet mitä sieltä alkaa tulla?Se mitä tähän saakka on pystytty valvomaan Venäjän rajalla,se tulee läpi Virosta.Muutaman vuoden kuluttua täällä hallitsee Venäjän,Viron,Romanian,Puolan ja Bulgarian mafia.Eikun kamppeet kassiin ja Amerikkaan.
"Kanarialle ei ole tarvinnut passia enää vuosiin ja joku viime viikolla väitti että sellainen katsottiin mennessä ja tullessa? niinpä kun ei ole edes passintarkastusta, missähän se passi on katsottu? "
Ja sinä taas väität, ettei häneltä olisi katsottu? Eiköhän hän itse tiedä sen asian paremmin?
Lentoasemalla voi näin käydä hyvinkin. Jos samoin porttien läpi pääsee sekä Schengen-alueelta että sen ulkopuolelta tulevat, niin kyllähän niitä passeja silloin kysellään. Jos tällaisessa tapauksessa tulee S-maasta, niin voi sanoa tulevansa sieltä ja näyttää vaikka lentolipun kantaa, jos sellainen on.
Tulihan sitä takavuosina vilautettua passii Tukholman lennoltakin tullessa. Sitten opin sanomaan, että tule Stokiksesta eikä passia tarvinnutkaan näyttää, vaikka sitä ensin oli kyselty.
Joku väittää että rikollisten olisi helpompaa tulla nyt Suomeen !
Asia on aivan päinvastoin kuin luullaa !
EU suojelee rasismilta sekä leimautumiselta, kun ei kysy että
miksi Harrasväki saapuu maahan !
Turvapaikkojen vastaanottaminen lopetetaan ?
Aah, vihdoin pääsee kotiin laivalta ajoissa. Nyt SUOMEN TULLI on järkyttävän hidas ja kankea. Joskus vain 2 luukkua ottamassa täyttä lastia autoja Rosellan saapuessa satamaan.
Ja ULOS tullimiehet sieltä ahtaasta kopista, mistä ette näe kunnolla autoihin.
Katsokaa miten Tallinnassa se homma sujuu ripeästi. Tarkastus tehdään siinä auton vierellä.
Ei ne tullimiehiä, vaan rajavartijoita!
Taas oli syyttelyn osoite aivan väärä.
Viro ei ole SCHENGENIN MAA
Ai ei ole Viro Schengen-maa? https://www.axa-schengen.com/en/countries-schengen-area