Tässä yhtenä päivänä oli lehdessä juttua, jossa (nuoret) äidit valitteli, että esim. ostoskeskuksista, marketeista ja kahviloista puuttuu paikka imettämiselle.
Omista imettämisajoistani on jo seitsemän vuotta aikaa, mutta kyllä minä sujuvasti imetin siellä, minne nälkäisen vauvan kanssa menin.
Tosin minulla ei kyllä ollut varaa eikä aikaakaan roikkua kaikkia päiviä kahviloissa tai ostoskeskuksissa, taitaa olla tuo minimiäitiyspäiväraha noussut aika roimasti niistä ajoista, jos on varaa notkua litkimässä kallista kahvia?! Eikö sitä voisi tavata muita äitejä jonkun kotona tai perhekahviloissa, jos sellaisia on, imettää voisi ihan rauhassa, eikä kuluisi niin paljon rahaakaaan.
Lisäksi ihmetyttää, miksi pitäisi ruokakaupoissa olla imetysnurkkaus?! Eikö vauvojen äidit osaa enää suunnitella ostoksille lähtöään sen mukaan, miten vauva nukkuu tai vaikka syöttää sen juuri ennen lähtöä? Ei kai siellä Prismassa tuntitolkulla pyöritä, kyllä normaali vauva jaksaa tunnin ajan olla imemättä!
En halua tällä syyllistää ketään, eikä tuo nuorten äitien mainitseminen alussa tarkoittanut, että kuvittelisin kaikkien teiniäitien olevan organisointikyvyttömiä, siinä kyseisessä jutussa vaan sattui haastatellut olemaan nuoria naisia!
Itse olen imettänyt niin koululuokassa, kuin puiston penkilläkin, toki parhaani mukaan suojannut itseni =) Mutta kyllä mielestäni imettää voi melko julkisillakin paikoilla, joissa ei ehkä muulloin paitaansa riisuisi =)
Jos jotakuta häiritsee, kääntäköön päänsä pois!
imettämispaikoista
3
310
Vastaukset
- kiusallista???
Ehkä nuoret äidit ovat häveliäitä, ja heitä hiukan nolottaa imettää??? Ja lapsetkinhan toki reagoivat ympäristöön, ainakin omilla alkoi pää kääntyillä imetyksen aikanakin hyvin varhain...
Sehän on hyvä, että äidit haluavat elää sosiaalista elämää ja tavata tuttujaan kahviloissa - ei kaikkien kaverit ole itsekin äitejä, jotka käyvät niissä perhekahviloissa! Toki voi ajatella, että ne lapsettomat kaverit ovat "vanhaa elämää" ja perhekahvilatutut "nykyistä elämää", mutta moni ei näin varmaan ajattele. Eikä ne perhekahvilatkaan ole auki kellon ympäri, usein tosi lyhyen aikaa ja vain joinakin päivinä - siis jos haluaisi tavata ystävän (vaikka jonkun äidin), niin sepä ei onnistuisikaan muulloin kuin esim. torstaisin klo 9.30-12??? Eikös silloin vaan voisi sopia treffit kuppilaan, kummallekin sopivaan aikaan - kaikki eivät ole aamuvirkkujakaan!
Äitiyspäiväraha on varmasti noussut 7 vuoden takaisesta - mutta eihän silloin kahvikaan maksanut niin paljon kuin nykyään. Jos elinkustannukset on muutenkin nousseet (siis ihan KAIKKI), pitäisikö sinun mielestäsi silti äp-raha olla v. 1999 tasoa? Ei se niin paljon kuitenkaan ole se minimi! Ja tulosidonnainenhan se raha on, että ehkäpä äidit ovat tienanneet hyvin ennen äitiyslomille jäämistään ja saavat oikeutetusti vähän parempaa päivärahaakin, jo siitä nyt kahvikupilliseen ja vaikka kakkuunkin riittää!
Kyllähän Prismassa on imetyspaikkoja ja paljon, usein lastenhoitotilat hyvät ja sovituskopissakin voi imettää rauhassa. Luulen että aika moni syöttää vauvan ennen lähtöä, mutta minkäs sille voi, jos vauva herää kesken kauppareissun? Ja kauppareissulla voi mennä pitempäänkin - tunti kuluu äkkiä jos pitää vaikka julkisilla liikkua.
Julkisesti voi imettää, siinä olen samaa mieltä, mutta en ehkä siinä, että äitien pitäisi imetyksen varjolla juuri rajoittaa menemisiään ja kauppareissujen kestoja jne. ja mieluimmin pysytellä kotona. On äideilläkin oikeus sosiaaliseen elämään! - Tissit piiloon!
Julkisella paikalla imettäminen on mielestäni todella typerää! Ethän sinä normaalistikaan vilauttele tissejäsi julkisilla paikoilla, vai vilautteletko?? Todella kiusallista ja noloa tuollainen. Suunnitelkoot kauppamatkat ja muut niin, että ei tarvitse muita kanssaihmisiä "häiritä" tuollaisella kiusallisella tilanteella.
- typerä viesti
tapasiin kesällä pihlajasaaressa (joka on hgin yleinen vapaa-ajan vietto paikka jonne menee vene) tädin kun kuljetin rattailla lastani, tädilla oli kesähelteelleä päällä pitkä kaulaan saakka napitettu trenssitakki ja rupes mulle jupisemaaan miten ei ymmärrä että vatsa pystyssä lähdetään yleisille paikoille. tiellä kulki edellä parikunta ja nainen olie raskaana... ties vaikka olis sama täti laitanut tämän viestin. että kaikenlaista pipipäätä.
tottakai voi julkisesti imettää, se on MAAILMAN LUONNOLLISIN asia , eikä vastasyntyneen kanssa voi suunnitella imetyksiä noin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190