Lähellä ns. Laivapuistoa on yritetty murtautua pariin pihavarastoon. Murtoaseena on ilmeiseti ollut pieni puukko tai linkkari. Toisen varaston seinään oli töhritty nimikirjaimet TS. Toisessa tapauksessa oli kiukkua purettu myös pensaaseen, repimällä siitä oksia.Tekotapa vaikuttaa siis paikallisten räkänokkien touhuilta. Tapaus on jätetty poliisin tutkintaan.Onko vastaavaa tapahtunut muualla Jukolassa tai Uhkolassa? Vanhemmat huolehtikaa jälkikasvustanne!
Ilkivaltaa Jukolassa
27
1692
Vastaukset
- Asiantuntija
Sen sijaan että rikkoisivat omia nurkkiaan, niin tulevat sinne "pahojen kapitalistien" Uhkolaan toteuttamaan itseään "vapaan kasvatuksen" merkeissä.
- jhfdgkahdfgh
Niinpä niin, omakotitaloissahan asuu vain täydellisiä perheitä täydellisine lapsineen, jotka ei koskaan tee mitään = )
- Työläinen ja eläkeläinen
Hei haloo!
Onko ihan oikeesti, siis aikuisten oikeesti niin että kun tälle palstalle kirjoittaa tehdystä tihutyöstä tai jostain negatiiivisesta asiasta mikä on oletettavaa, että se on tehty häiriintyneessä mielentilassa, niin aina löytyy henkilö joka puolustaa tekoa vaikkakaan sitä ei voi mitenkään puolustella.
Hhhhmmmmmm.........kapitalismia..???......hmm...
Onko se kapitalismia joka omalla palkkatyöllään on aikaansaanut omaisuutta esim. omistusasunnon.
Kyllä kait kirjoittaja meinaa ,että jos ei 65 ikävuoteen ei ole saanut mitään omaa niin kannattaa ruveta kommunistiksi......eikös näillä olekin kaikki yhteistä.- ennen asunut
Asuin ennen Jukolan koulun vieressä. Terroristiryhmä tuli Kekkurintietä pitkin ja siihen suuntaan myös poistuivat. Kolme vähän päälle kymmenvuotiasta poikaa. Keikkuivat koulun katolla, yrittivät sytytellä paikkoja palamaan ja tietysti pudottelivat tietyökaivantojen merkkivilkut monttuun. Ja sitten tuhatta karkuun. Merkkikuteet näkyi olevan ja komeat fillarit.
- hermostunut
ennen asunut kirjoitti:

Viimetalvena nuo kolme poikaa tekivät Jukolan kulmilla paljonkin ilkivaltaa. Ovat tuttuja kaikille lähiasukkaille. Vanhemmatkin tietävät, mutta eivät kai välitä. pojat ovat iältään n.12v.
Eipä ole poikia viimeaikoina näkynyt.......
Olisivatkohan kyseiset pojat laajentaneet reviiriään laivapuiston alueelle ja kaupungillepäin.....
Myös ilkivaltaa tekeviä tyttöjä, hieman isompikokoisia, liikkui myös viimetalvena seudulla..... - vierailija muualta
ennen asunut kirjoitti:
Asuin ennen Jukolan koulun vieressä. Terroristiryhmä tuli Kekkurintietä pitkin ja siihen suuntaan myös poistuivat. Kolme vähän päälle kymmenvuotiasta poikaa. Keikkuivat koulun katolla, yrittivät sytytellä paikkoja palamaan ja tietysti pudottelivat tietyökaivantojen merkkivilkut monttuun. Ja sitten tuhatta karkuun. Merkkikuteet näkyi olevan ja komeat fillarit.
ilmoittanut järjestyksen valvojille, eli poliisille?
Olen huomannut että ihmiset jotka näkevät tälläistä tapahtuvan, kääntävät vain selkänsä, ilmoitusvelvollisuus unohtuen, mutta jaksavat kyllä juoruta heti perään asiasta kaikille tuttavilleen ja täällä palstallakin, sen sijaan että tekisivät jotain! - hoi!
vierailija muualta kirjoitti:
ilmoittanut järjestyksen valvojille, eli poliisille?
Olen huomannut että ihmiset jotka näkevät tälläistä tapahtuvan, kääntävät vain selkänsä, ilmoitusvelvollisuus unohtuen, mutta jaksavat kyllä juoruta heti perään asiasta kaikille tuttavilleen ja täällä palstallakin, sen sijaan että tekisivät jotain!Luuletko, että poliisia kiinnostaa tollaiset pikkuasiat.
- sitten pitäis tapahtua
hoi! kirjoitti:
Luuletko, että poliisia kiinnostaa tollaiset pikkuasiat.
että poliisiakin kiinnostais?
Väitätkö että kertomasi:
"Keikkuivat koulun katolla, yrittivät sytytellä paikkoja palamaan ja tietysti pudottelivat tietyökaivantojen merkkivilkut monttuun."
... on pikkuasioita? Missä oma suhteellisuuden tajusi on? Annatko omien lastesi tehdä tuollaista, vai teetkö peräti itse, kun se kerran mielestäsi on "niin pikkuasia" sytytellä paikkoja palamaan? Älyäkin on lupa käyttää. :D - itse kysymykseen
hoi! kirjoitti:
Luuletko, että poliisia kiinnostaa tollaiset pikkuasiat.
kyllä luulen ja tiedän jopa että kyllä poliisia nämä "pikku sytyttely yritykset" ja julkisen omaisuuden tuhoaminen kiinnostaa!
- öploki
itse kysymykseen kirjoitti:
kyllä luulen ja tiedän jopa että kyllä poliisia nämä "pikku sytyttely yritykset" ja julkisen omaisuuden tuhoaminen kiinnostaa!
...ovat poliisin tiedossa. Meitä ilmoittajia on varmasti aika monta. Pojat käyvät järjestelmällisesti tuhoamassa pihoilta lumilyhdyt ym. mukavaa. Ehkä viimeisen puolen vuoden aikana tilanne hieman rauhoittunut. Poliisi on varmasti tietoinen asiasta, mutta ei valitettavasti ehdi 24/7 paimentamaan...
- jatjtja
öploki kirjoitti:

Poliisi ilmoittaa (ainakin pitäisi) kaikki alaikäisten jutut sosiaaliviranomaisille..
Senkin takia on ihan hyvä aina ilmoittaa poliisille näistä rötöksistä, jos vanhemmilla ei ole kykyä/halua puuttua asioihin.. - murheet
jatjtja kirjoitti:
Poliisi ilmoittaa (ainakin pitäisi) kaikki alaikäisten jutut sosiaaliviranomaisille..
Senkin takia on ihan hyvä aina ilmoittaa poliisille näistä rötöksistä, jos vanhemmilla ei ole kykyä/halua puuttua asioihin..Tuskinpa poliisi rupeaa soittelemaan sosiaalityöntekijälle jostain lumilyhtyjen rikkojista. Hah hah haa.
- ahagdja
murheet kirjoitti:
Tuskinpa poliisi rupeaa soittelemaan sosiaalityöntekijälle jostain lumilyhtyjen rikkojista. Hah hah haa.
Kerroppa osoittees niin lähetän noi omat lapseni leikkimään teidän pihaan, kun siinä ei kerran ole mitään väärää = )
Eihän se haittaa, vaikka rikkovat pensaat ja puut pihalta, ja hajoittavat kaiken muun, kunhan ei autoon ja taloon koske..
onneksi löytyy vielä noin lapsirakkaita ihmisiä..
Kukkaset sulle siitä = ) - ihan terve?
ahagdja kirjoitti:
Kerroppa osoittees niin lähetän noi omat lapseni leikkimään teidän pihaan, kun siinä ei kerran ole mitään väärää = )
Eihän se haittaa, vaikka rikkovat pensaat ja puut pihalta, ja hajoittavat kaiken muun, kunhan ei autoon ja taloon koske..
onneksi löytyy vielä noin lapsirakkaita ihmisiä..
Kukkaset sulle siitä = )Uhkailetko sinä minua? Tuollaiset jätkät pitäis heti ilmottaa poliisille.
- adthah
ihan terve? kirjoitti:
Uhkailetko sinä minua? Tuollaiset jätkät pitäis heti ilmottaa poliisille.
Nainen mä ainakin äsken vielä olin = )
Kyse ei ollut muusta kuin huumorista, jos et ymmärrä, minä en sille mitään voi..
Pikkuasia ehkä tuo lumilyhtyjen rikkominen, mut toisten pihaan tunkeutuminen taas ei, ikävää jos et sitä ymmärrä.Kyllä 10 v pitää jo ymmärtää mitä saa tehdä ja mitä ei.
Jos ei vabhemmat opeta, niin silloin siihen pitää puuttua jonkun muun. - niin monen vuoden jälkeen
adthah kirjoitti:
Nainen mä ainakin äsken vielä olin = )
Kyse ei ollut muusta kuin huumorista, jos et ymmärrä, minä en sille mitään voi..
Pikkuasia ehkä tuo lumilyhtyjen rikkominen, mut toisten pihaan tunkeutuminen taas ei, ikävää jos et sitä ymmärrä.Kyllä 10 v pitää jo ymmärtää mitä saa tehdä ja mitä ei.
Jos ei vabhemmat opeta, niin silloin siihen pitää puuttua jonkun muun.Sori tuo jätkäksi sanominen, arvoisa pikkurouva. Sinun pitää hankkia kunnon vahtikoira pihaan, eikä sellaista maaliharjaa...
- ennen asunut
sitten pitäis tapahtua kirjoitti:
että poliisiakin kiinnostais?
Väitätkö että kertomasi:
"Keikkuivat koulun katolla, yrittivät sytytellä paikkoja palamaan ja tietysti pudottelivat tietyökaivantojen merkkivilkut monttuun."
... on pikkuasioita? Missä oma suhteellisuuden tajusi on? Annatko omien lastesi tehdä tuollaista, vai teetkö peräti itse, kun se kerran mielestäsi on "niin pikkuasia" sytytellä paikkoja palamaan? Älyäkin on lupa käyttää. :DKyllä on poliisit soitettu monesti, eivät vaan ihan aina kerinneet sinne ajoissa.
Ja tosiasiahan on, ettei virkavallan tehtävä ole kasvattaa lapsia, vaan vanhempien tulee katsoa perään, neuvoa ja tarpeen tullen rankaista. Kyllä meillä lapset tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja jos tuppaa menemään mielestä, istuvat sitten jonkun illan kotona sitä muistelemassa. Toiset vaan ei tajua katsoa pentujensa perään. - hyvä
ahagdja kirjoitti:
Kerroppa osoittees niin lähetän noi omat lapseni leikkimään teidän pihaan, kun siinä ei kerran ole mitään väärää = )
Eihän se haittaa, vaikka rikkovat pensaat ja puut pihalta, ja hajoittavat kaiken muun, kunhan ei autoon ja taloon koske..
onneksi löytyy vielä noin lapsirakkaita ihmisiä..
Kukkaset sulle siitä = )kommentti,ja asiaa!
- No mene sanomaan
ennen asunut kirjoitti:
Kyllä on poliisit soitettu monesti, eivät vaan ihan aina kerinneet sinne ajoissa.
Ja tosiasiahan on, ettei virkavallan tehtävä ole kasvattaa lapsia, vaan vanhempien tulee katsoa perään, neuvoa ja tarpeen tullen rankaista. Kyllä meillä lapset tietää, mitä saa tehdä ja mitä ei, ja jos tuppaa menemään mielestä, istuvat sitten jonkun illan kotona sitä muistelemassa. Toiset vaan ei tajua katsoa pentujensa perään.se sitten niitten toisten lasten vanhemmille. Minä en edes asu enää riihimäellä.
Oletko muuten käynyt seuraamassa mitä ne omat lapsesi tiedoistaan huolimatta siellä kaduilla tekevät? Eihän kukaan usko että heidän omat lapsensa mitään tekisivät, ellei sitten ihan 100% varmoja voi olla.
Itselläni on kiltti poika, joka ei pyöri muualla kuin harrastuksessaan ja muut ajat sitten onkin melkein kotona, ellei naapurissa kaverilla käymässä. Asumme hyvin syrjässä keskustasta. :)
Saan siis olla onnellinen että kasvatukseni on onnistunut. :) - vierailija muualta
ahagdja kirjoitti:
Kerroppa osoittees niin lähetän noi omat lapseni leikkimään teidän pihaan, kun siinä ei kerran ole mitään väärää = )
Eihän se haittaa, vaikka rikkovat pensaat ja puut pihalta, ja hajoittavat kaiken muun, kunhan ei autoon ja taloon koske..
onneksi löytyy vielä noin lapsirakkaita ihmisiä..
Kukkaset sulle siitä = )sai sen käsityksen, että jopa tiedät omien lapsiesi tekevän sellaista ja vieläpä suvaitsetkin sen. Luin kahteen kertaan viestisi ajatuksella.
- näköjään tyhmää kansaa
ahagdja kirjoitti:
Kerroppa osoittees niin lähetän noi omat lapseni leikkimään teidän pihaan, kun siinä ei kerran ole mitään väärää = )
Eihän se haittaa, vaikka rikkovat pensaat ja puut pihalta, ja hajoittavat kaiken muun, kunhan ei autoon ja taloon koske..
onneksi löytyy vielä noin lapsirakkaita ihmisiä..
Kukkaset sulle siitä = )Kyllä meille saa tulla rikkomaan lumilyhtyjä. Osoite on: Itäinen puistotie, Helsinki. Tosin se voi olla nyt vähän vaikeaa, kun ei ole tuota lunta. Täällä on lisäksi poliisivartiointi ympäri vuorokauden, joten olkaa varovaisia, kun tulette tänne.
- lshdögha
vierailija muualta kirjoitti:
sai sen käsityksen, että jopa tiedät omien lapsiesi tekevän sellaista ja vieläpä suvaitsetkin sen. Luin kahteen kertaan viestisi ajatuksella.
Vaan kieroutunutta huumorintajua..
Minäkö se olenkin pahis, kun en hyväksy sitä et lapsien annetaan hajoittaa naapurin pihasta EDES lumilyhtyjä..
No, kukin tyylillään = ) - ei ole yhtä
lshdögha kirjoitti:
Vaan kieroutunutta huumorintajua..
Minäkö se olenkin pahis, kun en hyväksy sitä et lapsien annetaan hajoittaa naapurin pihasta EDES lumilyhtyjä..
No, kukin tyylillään = )kieroutunut huumorintaju kuin sinulla. valitan.
Juurihan olit lähettämässä omat lapsesi pahantekoon, mielestäni se ei ole tervettä edes väittää moista leikilläänkään. - dfhajdtj
ei ole yhtä kirjoitti:
kieroutunut huumorintaju kuin sinulla. valitan.
Juurihan olit lähettämässä omat lapsesi pahantekoon, mielestäni se ei ole tervettä edes väittää moista leikilläänkään.Edelleenkin, vastasin tuolle henkilölle, jonka mielestä lumilyhtyjen rikkominen toisten pihasta on niin vähäpätöinen asia, ettei siihen tarvitse puuttua..
Mut, ihan miten sulle vaan tulee parempi mieli = ) - vierailija muualta
dfhajdtj kirjoitti:
Edelleenkin, vastasin tuolle henkilölle, jonka mielestä lumilyhtyjen rikkominen toisten pihasta on niin vähäpätöinen asia, ettei siihen tarvitse puuttua..
Mut, ihan miten sulle vaan tulee parempi mieli = )vastannut hänen viestinsä, eikä minun alle.
Minkään tahallinen rikkominen ei mielestäni ole vähäpätöinen asia.
Hyvää joulun odotusta, älkää viittikö riidellä. :) - äöpo
näköjään tyhmää kansaa kirjoitti:
Kyllä meille saa tulla rikkomaan lumilyhtyjä. Osoite on: Itäinen puistotie, Helsinki. Tosin se voi olla nyt vähän vaikeaa, kun ei ole tuota lunta. Täällä on lisäksi poliisivartiointi ympäri vuorokauden, joten olkaa varovaisia, kun tulette tänne.
sen tyhmenpää kuin siellä Helsingissäkään. Opetellaan kirjoittamaan. :)
- sivusta seurannut vahtikoira
äöpo kirjoitti:
sen tyhmenpää kuin siellä Helsingissäkään. Opetellaan kirjoittamaan. :)
Tämä ketjuhan onkin varsin pitkäksi venynyt.....
Harmi vaan, että ketjun sävy on erittäin riitaisaa sorttia.
Edelämainitut alueella pahojaan tekevät riiviöt ovat siirtyneet ilmeisestikin jo kaupungille touhuilemaan, sillä meidän seudulla on nyt vihdoinkin hyvin rauhallista.
Nautitaan mukavasta ja rauhallisesta asumalähiöstä, eikä viitsitä aina haastaa riitaa.
Olisi kurjaa, jos joutuisimme kaupungissa kerrostalossa asumaan. Siellä sitä harmia piisaa, ja paljon. Pahoinpitelyjä ja ryöstöjä tapahtuu lähes päivittäin.
Mukavaa ja rauhallista joulua kaikille !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14911191
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485413Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p424256Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352684Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1041613Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?821459Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396