"22:35 Silminnäkijä: Lasten luokkayhteiskunta
Köyhien suomalaislasten määrä on liki kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Joka kahdeksas lapsi elää perheessä, jossa on alituinen rahapula.
Toimittaja Ami Assulin."
LASTEN LUOKKAYHTEISKUNTA
62
1737
Vastaukset
- Köyhis
Me olemme taloudellisesti köyhiä, mutta voin tiedottaa että veisaamme viis luokkayhteiskunnastanne. Meillä on mukavaa vaikka rahaa ei ole eikä näin ollen myöskään Burberryn huiveja eikä Lacosten kenkiä. Hastalavista!
- luokkayhteiskunnassa
ei ole köyhyyden vuoksi edes riittävästi
leipää lapselle tarjota.
saati sitten että olisi tarjota
minkään tason harrastuksia, matkoja lapselle.
kun ei kaikilla ole varaa ostaa, hankkia
lapselle uusia ja sopivan kokoisia vaatteitakaan.
mutta vaikka ei olisikaan merkkituotteita
tuomassa lapsi perheelle statusta.....
niin köyhyys rassaa myös lapsia
ja erityisesti lapsen vanhempia. - maksullisia
luokkayhteiskunnassa kirjoitti:
ei ole köyhyyden vuoksi edes riittävästi
leipää lapselle tarjota.
saati sitten että olisi tarjota
minkään tason harrastuksia, matkoja lapselle.
kun ei kaikilla ole varaa ostaa, hankkia
lapselle uusia ja sopivan kokoisia vaatteitakaan.
mutta vaikka ei olisikaan merkkituotteita
tuomassa lapsi perheelle statusta.....
niin köyhyys rassaa myös lapsia
ja erityisesti lapsen vanhempia.harrastuksia tai matkoja tarvitsevat? Aikuisethan heille moisia tarpeita luovat. Harrastaa voi vaikka sämpylöiden leivontaa kotona, samalla saadaan perheelle edullista leipää.
Meillä ei osteta uusia vaatteita koskaan, sopivan kokoiset käytetyt eivät maksa sen enempää kuin vääränkokoisetkaan. Säästöönkin jää vähän, kun on suu säkkiä myöten eikä haikailla turhuuksien perään. Sanomattakin on selvää, ettei meillä juoda olutta, polteta tupakkaa eikä lueta iltapäivälehtiä.
Menkää käymään jossain kehitysmaassa ja vammailkaa sen jälkeen harrastuksista sekä matkoista. - -ohjelma
maksullisia kirjoitti:
harrastuksia tai matkoja tarvitsevat? Aikuisethan heille moisia tarpeita luovat. Harrastaa voi vaikka sämpylöiden leivontaa kotona, samalla saadaan perheelle edullista leipää.
Meillä ei osteta uusia vaatteita koskaan, sopivan kokoiset käytetyt eivät maksa sen enempää kuin vääränkokoisetkaan. Säästöönkin jää vähän, kun on suu säkkiä myöten eikä haikailla turhuuksien perään. Sanomattakin on selvää, ettei meillä juoda olutta, polteta tupakkaa eikä lueta iltapäivälehtiä.
Menkää käymään jossain kehitysmaassa ja vammailkaa sen jälkeen harrastuksista sekä matkoista.Suomessa on todellakin "rikos" olla
monilapsinen, opiskelija tai esim. taiteilija lapsiperhe.
Mutta mihinkäs sitä lapsi harrastuksia, matkustelua tai edes uusia vaatteita tarvitsee. Puhumattakaan riittävästä ravinnosta tai asianmukaisesta asunnosta tai maaseudulla edes kulkuvälineestä. mihinkäs sItä.
köyhälle lapselle riittääköön kirpparivaatteet (eikä aina niitäkään) ja sämpylän leivonta; harrastuksena.
matkustaakaan ei tarvitse ettei vaan näkisi ja kokisi "kehitysmaatamme" yhtään sen enempää kuin kirkolle kouluun ja sieltä kotiin. ja tarviikokaan sitä edes kauempana asuvaa
sukuakaan niin usein nähdä tai tavata.
Suomi on teknologian kärkimaita maailmassa
ja yksi kymmenen rikkaimman maan joukossa maailmassa.
mutta kehitysmaan lapsia on pidettävä
suomalaisen köyhän ja köyhyysrajan alapuolella elävän lapsen VERTAILUKOHTANA.
näin se vaan on.
lapsi perheiden asiat Suomessa,
armon vuonna 2006. - poropeukalo
-ohjelma kirjoitti:
Suomessa on todellakin "rikos" olla
monilapsinen, opiskelija tai esim. taiteilija lapsiperhe.
Mutta mihinkäs sitä lapsi harrastuksia, matkustelua tai edes uusia vaatteita tarvitsee. Puhumattakaan riittävästä ravinnosta tai asianmukaisesta asunnosta tai maaseudulla edes kulkuvälineestä. mihinkäs sItä.
köyhälle lapselle riittääköön kirpparivaatteet (eikä aina niitäkään) ja sämpylän leivonta; harrastuksena.
matkustaakaan ei tarvitse ettei vaan näkisi ja kokisi "kehitysmaatamme" yhtään sen enempää kuin kirkolle kouluun ja sieltä kotiin. ja tarviikokaan sitä edes kauempana asuvaa
sukuakaan niin usein nähdä tai tavata.
Suomi on teknologian kärkimaita maailmassa
ja yksi kymmenen rikkaimman maan joukossa maailmassa.
mutta kehitysmaan lapsia on pidettävä
suomalaisen köyhän ja köyhyysrajan alapuolella elävän lapsen VERTAILUKOHTANA.
näin se vaan on.
lapsi perheiden asiat Suomessa,
armon vuonna 2006.kirjoittelee säästövinkkejä. Ole hyvä ja painu sinne kehitysmaihin jakamaan oppejasi. Me elämme hyvinvointivaltiossa, EU-jäsenmaassa eikä sinua kiinnosta tippaakaan se, kuinka samojen lasten arvo kohoaa roimasti sijoituksessa.
Sitä kutsutaan lapsikaupaksi. - Sinä voit
maksullisia kirjoitti:
harrastuksia tai matkoja tarvitsevat? Aikuisethan heille moisia tarpeita luovat. Harrastaa voi vaikka sämpylöiden leivontaa kotona, samalla saadaan perheelle edullista leipää.
Meillä ei osteta uusia vaatteita koskaan, sopivan kokoiset käytetyt eivät maksa sen enempää kuin vääränkokoisetkaan. Säästöönkin jää vähän, kun on suu säkkiä myöten eikä haikailla turhuuksien perään. Sanomattakin on selvää, ettei meillä juoda olutta, polteta tupakkaa eikä lueta iltapäivälehtiä.
Menkää käymään jossain kehitysmaassa ja vammailkaa sen jälkeen harrastuksista sekä matkoista.leikittää sijoitettuja vaikka vessapaperirullilla, säästöähän se tuo. Mihin säästät lasten hyvinvoinnin kustannuksella?
Et tiedä asioista mitään, jos väität kuinka jää vielä säästöönkin.
Kerro mihin säästät? Talon laajennukseen? Autotalliin? Ulkomaanmatkaan? Kerro nyt ihmeessä. - eikä taloa
Sinä voit kirjoitti:
leikittää sijoitettuja vaikka vessapaperirullilla, säästöähän se tuo. Mihin säästät lasten hyvinvoinnin kustannuksella?
Et tiedä asioista mitään, jos väität kuinka jää vielä säästöönkin.
Kerro mihin säästät? Talon laajennukseen? Autotalliin? Ulkomaanmatkaan? Kerro nyt ihmeessä.kesämökistä nyt puhumattakaan. Ulkomailla ei olla oltu koskaan, ei edes Ruotsissa eikä Virossa. Ja siksipä juuri jää säästöönkin (muutama kymppi kuussa mutta kuitenkin).
Onko vaikea ymmärtää että ns. köyhä voi olla tyytyväinen? Jopa onnellinen? Eivät kuulkaa kaikki haaveile talon laajennuksista, autotalleista, ulkomaanmatkoista jne. - Helinä-keiju3
maksullisia kirjoitti:
harrastuksia tai matkoja tarvitsevat? Aikuisethan heille moisia tarpeita luovat. Harrastaa voi vaikka sämpylöiden leivontaa kotona, samalla saadaan perheelle edullista leipää.
Meillä ei osteta uusia vaatteita koskaan, sopivan kokoiset käytetyt eivät maksa sen enempää kuin vääränkokoisetkaan. Säästöönkin jää vähän, kun on suu säkkiä myöten eikä haikailla turhuuksien perään. Sanomattakin on selvää, ettei meillä juoda olutta, polteta tupakkaa eikä lueta iltapäivälehtiä.
Menkää käymään jossain kehitysmaassa ja vammailkaa sen jälkeen harrastuksista sekä matkoista.En näe köyhyyttä minään arvona yhtä vähän kuin osattomuutta. Köyhyydestä Suomen kaltaisessa rikkaassa maassa kasvaa vain katkeria ihmisiä. Esim. Tellervo Koiviston haastattelussa tämä lapsuuden köyhyydestä aiheutunut katkeruus näkyi vieläkin, vaikka aika hulppeeta elämää hän aikuisena pääsikin viettämään. Ilman sitäkin katkeruutta Tellervokin olis saattanut ohjata energiansa johonkin hyvään vihaisuuden sijasta.
- Helinä-keiju3
maksullisia kirjoitti:
harrastuksia tai matkoja tarvitsevat? Aikuisethan heille moisia tarpeita luovat. Harrastaa voi vaikka sämpylöiden leivontaa kotona, samalla saadaan perheelle edullista leipää.
Meillä ei osteta uusia vaatteita koskaan, sopivan kokoiset käytetyt eivät maksa sen enempää kuin vääränkokoisetkaan. Säästöönkin jää vähän, kun on suu säkkiä myöten eikä haikailla turhuuksien perään. Sanomattakin on selvää, ettei meillä juoda olutta, polteta tupakkaa eikä lueta iltapäivälehtiä.
Menkää käymään jossain kehitysmaassa ja vammailkaa sen jälkeen harrastuksista sekä matkoista.maksullisia kirjoitti 8.12.2006 klo 00.31
"
Menkää käymään jossain kehitysmaassa ja vammailkaa sen jälkeen harrastuksista sekä matkoista.
"
Suomalaisten heikkoa itsetuntoa ilmeisesti kummasti pönäköittää näyttää ilta toisensa jälkeen nälkiintyneitä afrikkalaisia, jotta kukaan ei kehtaisi valittaa oman maamme syrjäytyneistä ja köyhyysrajan alapuolella elävistä lapsistamme. Auttaako se sua peittämään silmäsi oman naapurisi ja lähimmäisesi hädältä ja tunnetko itsesi näin hyväksi ihmiseksi, hyväksi tiedottajaksi ja hyväksi mediaksi. Ollaan muka niin auttavia ja humaaneita. Epäilen. Ollaan vaan niin saakelin omahyväisiä ja epärehellisiä itsellemme. Hyvähän se on jonkun toisella puolella maapalloa olevan köyhän lapsen puolesta murehtia, riittävän kaukana se on, että lähettämällä 20 euroa sinne voi hyvällä omalla taas porskuttaa vuoden.
Nyt on kuitenkin kyse siitä, että suomalaisen yhteiskunnan pitäisi tehdä radikaalimpia ja pysyvästi omaa yhteiskuntaamme muuttavia taloudellisia ja verotuksellisia ratkaisuja suomalaisten lasten eteen ja sehän se tässä taitaakin vaikeempaa olla kuin hurskas satunnainen parinkympin satsaus Afrikan lasten hyväksi omaatuntua lievittämään. Inhottavaa. - harrastaa koko
Helinä-keiju3 kirjoitti:
maksullisia kirjoitti 8.12.2006 klo 00.31
"
Menkää käymään jossain kehitysmaassa ja vammailkaa sen jälkeen harrastuksista sekä matkoista.
"
Suomalaisten heikkoa itsetuntoa ilmeisesti kummasti pönäköittää näyttää ilta toisensa jälkeen nälkiintyneitä afrikkalaisia, jotta kukaan ei kehtaisi valittaa oman maamme syrjäytyneistä ja köyhyysrajan alapuolella elävistä lapsistamme. Auttaako se sua peittämään silmäsi oman naapurisi ja lähimmäisesi hädältä ja tunnetko itsesi näin hyväksi ihmiseksi, hyväksi tiedottajaksi ja hyväksi mediaksi. Ollaan muka niin auttavia ja humaaneita. Epäilen. Ollaan vaan niin saakelin omahyväisiä ja epärehellisiä itsellemme. Hyvähän se on jonkun toisella puolella maapalloa olevan köyhän lapsen puolesta murehtia, riittävän kaukana se on, että lähettämällä 20 euroa sinne voi hyvällä omalla taas porskuttaa vuoden.
Nyt on kuitenkin kyse siitä, että suomalaisen yhteiskunnan pitäisi tehdä radikaalimpia ja pysyvästi omaa yhteiskuntaamme muuttavia taloudellisia ja verotuksellisia ratkaisuja suomalaisten lasten eteen ja sehän se tässä taitaakin vaikeempaa olla kuin hurskas satunnainen parinkympin satsaus Afrikan lasten hyväksi omaatuntua lievittämään. Inhottavaa.Suomen hallituskin.
Halonen valittaa globaalin maailman tilannetta, oma maa ei vain siihen maailmaan kuulu.
Kun rikkailta alkaa nälkäisten ja raivokkaiden ihmisten vuoksi turvallisuus järkkyä, kääntyykö katseet taas Afrikkaan? Tuskin. - Helinä-keiju3
harrastaa koko kirjoitti:
Suomen hallituskin.
Halonen valittaa globaalin maailman tilannetta, oma maa ei vain siihen maailmaan kuulu.
Kun rikkailta alkaa nälkäisten ja raivokkaiden ihmisten vuoksi turvallisuus järkkyä, kääntyykö katseet taas Afrikkaan? Tuskin.Tässä esimerkki, että kyllä ulkoministeriössä osataan tiedottaa, valikoidusti tosin:
http://www.formin.fi/public/default.aspx?nodeid=15316&contentlan=1&culture=fi-FI&listmode=1
Pelkääkö Ulkoministeriö, että jos se tiedottaa totuudenmukaisesti ja AJALLAAN YK:n Suomen lastensuojelua koskevat suositukset ja huomautukset niin heiltä jää ylemyydentuntoa hivelevään Afrikansuojeluun ja -matkailuun käytettävät rahat ja palkitseminen saamatta, vai miksi suomalaisia informoidaan loputtomiin afrikkalaisten probleemista ja pimitetään ulkoministeriön sivuilla YK:ta huolestuttava suomalaislasten katastrofaalinen huono-osaisuus. Onks se niinku kivempi lentää suihkarilla viemään rahaa päiväntasaajalle ku kotokainuuseen.
Köyhyydestään huolimatta afrikkalainen lapsi ei syrjäydy yhteisöstään siten kuin suomalainen lapsi, joka joutuu kohtaamaan kontrastin suoraan nenänsä edessä päivittäin. Jos on niin vaikeeta hoitaa YK:n raportteja ulkoministeriössä, niin siirretään ne sitten sieltä jonkun toisen ministeriön alaisuuteen, jotta jotain alkais tapahtua. - sellaisessa sivistyneessä
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Tässä esimerkki, että kyllä ulkoministeriössä osataan tiedottaa, valikoidusti tosin:
http://www.formin.fi/public/default.aspx?nodeid=15316&contentlan=1&culture=fi-FI&listmode=1
Pelkääkö Ulkoministeriö, että jos se tiedottaa totuudenmukaisesti ja AJALLAAN YK:n Suomen lastensuojelua koskevat suositukset ja huomautukset niin heiltä jää ylemyydentuntoa hivelevään Afrikansuojeluun ja -matkailuun käytettävät rahat ja palkitseminen saamatta, vai miksi suomalaisia informoidaan loputtomiin afrikkalaisten probleemista ja pimitetään ulkoministeriön sivuilla YK:ta huolestuttava suomalaislasten katastrofaalinen huono-osaisuus. Onks se niinku kivempi lentää suihkarilla viemään rahaa päiväntasaajalle ku kotokainuuseen.
Köyhyydestään huolimatta afrikkalainen lapsi ei syrjäydy yhteisöstään siten kuin suomalainen lapsi, joka joutuu kohtaamaan kontrastin suoraan nenänsä edessä päivittäin. Jos on niin vaikeeta hoitaa YK:n raportteja ulkoministeriössä, niin siirretään ne sitten sieltä jonkun toisen ministeriön alaisuuteen, jotta jotain alkais tapahtua.maassa kuin Suomi on lapsilla ja heidän perheillään todella huonommin asiat kohta kuin Afrikan lapsilla ja heidän perheillään (huomioiden maiden oma yleinen elintaso).
Mutta YK -raportien ja raporttiasioiden takana
on todella suuria poliittisia tahtopäätöksiä, joita pitäisi poliitikkojen tehdä ja viedä eteenpäin, jotta asioiden suunta saataisiin muuttumaan.
Poliitikoilla pitäisi olla todellista
halua ja tahtoa
että kaikkein huonoimmassa olevien lapsiperheiden asioita hoidettaisiin paremmin ja hyvin paljon ajantasaisemmin.
Ei uskota (eikä aina haluta uskoa) että "naapurissa",
ja vielä Suomessa,
voi asioista vastuussa olevilla (poliitikoilla)
asua ihmisiä ja perheitä
joiden asioiden laita on yhtä huonosti kuin Afrikassa (verrattaessa maita elintasoittain).
Eli "silmä näkee, korva kuulee"
mutta "pää ei usko"! - se pää
sellaisessa sivistyneessä kirjoitti:
maassa kuin Suomi on lapsilla ja heidän perheillään todella huonommin asiat kohta kuin Afrikan lapsilla ja heidän perheillään (huomioiden maiden oma yleinen elintaso).
Mutta YK -raportien ja raporttiasioiden takana
on todella suuria poliittisia tahtopäätöksiä, joita pitäisi poliitikkojen tehdä ja viedä eteenpäin, jotta asioiden suunta saataisiin muuttumaan.
Poliitikoilla pitäisi olla todellista
halua ja tahtoa
että kaikkein huonoimmassa olevien lapsiperheiden asioita hoidettaisiin paremmin ja hyvin paljon ajantasaisemmin.
Ei uskota (eikä aina haluta uskoa) että "naapurissa",
ja vielä Suomessa,
voi asioista vastuussa olevilla (poliitikoilla)
asua ihmisiä ja perheitä
joiden asioiden laita on yhtä huonosti kuin Afrikassa (verrattaessa maita elintasoittain).
Eli "silmä näkee, korva kuulee"
mutta "pää ei usko"!uskoo muttei välitä.
- Helinä-keiju3
se pää kirjoitti:
uskoo muttei välitä.
Onhan se hohdokkaampaa hehkuttaa Afrikan köyhistä. Mitäs näistä Suomen rääpäleistä.
- ja muutenkin
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Onhan se hohdokkaampaa hehkuttaa Afrikan köyhistä. Mitäs näistä Suomen rääpäleistä.
seuraa heidän puheitaan ja kannanottojaan lapsiperheiden ja huonompiosaisten puolesta.
Kaikki poliitikot ja vaikuttajat ovat asioiden tilasta huolissaan ja toitottavat kovasti,
että jotain tarttis tehdä.
Myös hyviä ja toimiviakin lakeja on nykyisellään jo olemassa,
mutta
"jossain" on sitten se "tulppa" ja asioiden hoito mättää pahasti ja kovasti!
Paikalliset Virkamiehetkö estävät tämän perhiden ja ihmisten asioiden tilan kohentumisen ja parannuksen? - on vain
ja muutenkin kirjoitti:
seuraa heidän puheitaan ja kannanottojaan lapsiperheiden ja huonompiosaisten puolesta.
Kaikki poliitikot ja vaikuttajat ovat asioiden tilasta huolissaan ja toitottavat kovasti,
että jotain tarttis tehdä.
Myös hyviä ja toimiviakin lakeja on nykyisellään jo olemassa,
mutta
"jossain" on sitten se "tulppa" ja asioiden hoito mättää pahasti ja kovasti!
Paikalliset Virkamiehetkö estävät tämän perhiden ja ihmisten asioiden tilan kohentumisen ja parannuksen?pelkkää vaalinäytöstä kuten aina. Jos asioille oltaisiin jotain haluttu tehdä, niille olisi tehty myös ja useita vuosia sitten. Kysykää vaikka YK:lta.
- lest..
Kyllä Mokka nyt mokasi!!!
Kaukana köyhyydestä, useamman sadan omakotitalo
autot peräkärreineen pihalla nettotulojen ollessa
3800 ecua 8x lapsilisät. Sekä toinen elämäntapataiteilija ei hullumpaa asua Pispalassa.- ei nähnyt, ei
Keitä ohjelmassa oli, rikkaitako, en ehtinyt kumpaakaan katsomaan.
- ko. ohjelman
ei nähnyt, ei kirjoitti:
Keitä ohjelmassa oli, rikkaitako, en ehtinyt kumpaakaan katsomaan.
ja totta!
Siellä joku kansanedustajan avustaja valitti köyhyyttään. On iso omakotitalo, auto ja kahdeksan lasta. Kaksi muuta niistä kolmesta perheestä asui hienossa talossa vuokralla. Oli komeaa huonekalua, lapsilla hyvät vaatteet ym. On se saatana, etteivät tulleet vaikka tänne meille kuvaamaan, näkisivät todellista köytyyttä lapsia rääsyissään. Näissä kerrostaloissa asuu ei niin hyvin toimeentulevia. Naapuritalossa asuu rikas pariskunta, joka on kironnut sitä, että ottivatkin vastaan asunnon tällaiselta alueelta. Eivät tutustumiskäynnillä kopissaan taineet yhtään köyhää lasta pihalla nähdä. Karua on rikkaan elämä. Yksi lapsistaan ei päässyt lähikouluun monen muun kanssa. Rikas rouva vakuutti että nyt muutetaan pois Espoosta vaikka Siuntioon, että pitikin tänne Espooseen ylipäätään muuttaa. Kärrätköön perkele sillä koslallaan kakaransa kouluun, ei tässä ole muidenkaan lapsille erikoispalvelua, ei edes perustarpeita tarjota.
Ei ajokorttia eikä autoa, ei videoita, digiboxia tai stereoita, vanhat huonekalut ja todella ahdas asunto, karseassa kunnossa nämä köyhien asumuksia pitää. Ei edes remonttivehkeitä annettu. Itse en niitä osta, sillä maalia ei voi syödä. - tulomme ovat
6042e/vuosi. Sillä elätän lapseni, sossusta ei mitään. Ei sukua.
Hurraa, eikä mitään hienouksia paitsi tietty tämä käytettynä saatu kone. Ei voi realisoida kun ei sitä otettaisi ilmaiseksi edes kaatopaikalle. - vittu sentään
tekivät oikeista köyhistä pilaa...
- oli tullut
ko. ohjelman kirjoitti:
ja totta!
Siellä joku kansanedustajan avustaja valitti köyhyyttään. On iso omakotitalo, auto ja kahdeksan lasta. Kaksi muuta niistä kolmesta perheestä asui hienossa talossa vuokralla. Oli komeaa huonekalua, lapsilla hyvät vaatteet ym. On se saatana, etteivät tulleet vaikka tänne meille kuvaamaan, näkisivät todellista köytyyttä lapsia rääsyissään. Näissä kerrostaloissa asuu ei niin hyvin toimeentulevia. Naapuritalossa asuu rikas pariskunta, joka on kironnut sitä, että ottivatkin vastaan asunnon tällaiselta alueelta. Eivät tutustumiskäynnillä kopissaan taineet yhtään köyhää lasta pihalla nähdä. Karua on rikkaan elämä. Yksi lapsistaan ei päässyt lähikouluun monen muun kanssa. Rikas rouva vakuutti että nyt muutetaan pois Espoosta vaikka Siuntioon, että pitikin tänne Espooseen ylipäätään muuttaa. Kärrätköön perkele sillä koslallaan kakaransa kouluun, ei tässä ole muidenkaan lapsille erikoispalvelua, ei edes perustarpeita tarjota.
Ei ajokorttia eikä autoa, ei videoita, digiboxia tai stereoita, vanhat huonekalut ja todella ahdas asunto, karseassa kunnossa nämä köyhien asumuksia pitää. Ei edes remonttivehkeitä annettu. Itse en niitä osta, sillä maalia ei voi syödä.pihalla jotain hämminkiä. Omani kertoi, kuinka juuri rikkaan poika oli ottanut häneltä rahan, kaksi euroa. Asiaa selviteltiin rikkaan rouvan kanssa ja hänen mukaansa kädestä otettu kolikko oli 20 senttiä. Hänen poikansa ei kuulema varasta, on sen verran omaakin rahaa.
Sanoin rouvalle, että eikö niinkin pienen summan -kuin väittämänsä 20 senttiä- väkisin toisen kädestä ottaminen olekaan varastamista?
Hyvin on rikas kakaransa kouluttanut. Olisivat ottaneet siihen ohjelmaan sen rikkaan perheen. Olisivat voineet valittaa köyhyyttään kertomalla, kuinka lapsensakin täytyy vielä köyhemmiltä varastaa että tulisivat jotenkin toimeen... Haistakoot p...
J - Helinä-keiju3
vittu sentään kirjoitti:
tekivät oikeista köyhistä pilaa...
Siinä ohjelmassa oli varmaan otettu huomioon, että ohjelma näkyy muuallekin kuin vain Suomeen, ja siksi piti valita köyhät noin, että pysty näyttämään jotain tuloja ruudussa ja laskelmia. Köyhiä kyllä olivat, varsinkin se nuori opiskelijaperhe ja se yksinhuoltajan taiteilijan lapset, mutta silti esittelykelpoisia. Kaikkein köyhimpiä suomalaisia lapsiperheitä tuskin kehdataan edes telkkarissa näyttää.
- otetaan huomioon

tosiseikat niin kyllä tuo muka köyhä perhe voisi sen talonsa realisoida. Niin sitä vaaditaan muiltakin ainakin täällä päin, aivan oikein, Espoossa. Minulla oli kultainen ohut ketju kaulassa lastani odottaessani, ei asuntoa. Sossu sanoi ettei mitään tule koskaan myöntämään ja onhan sulla kultaa kaulassa. Piti myydä kun ei rahaa ollut. Arvaas täytinkö avunsaajan kriteerit?
Kyllä.
Arvaas sainko apua?
En.
Tuollaisilla huonekaluilla saisi rahaa ja vähän vaatimattomampaa tilalle, videoita ei meillä oikeasti köyhillä ole niitäkään. Jos saisin videolaitteisiin tarvittavan rahamäärän koskaan kasaan, arvaas menisikö videoihin vaiko lapsen vaatteisiin.
Oikein arvattu, lapsi tarvitsee niitä vaatteita enemmin kuin videoita.
Olen todella kettuuntunut. Tuollaisia "köyhiä" kun esitellään, nauretaan oikeastikin köyhille entistä enemmin eikä myötätuntoa tipu kun luullaan että kaikilla on priimatavaraa kämppä täynnä, kämpän kunnosta nyt puhumattakaan.
Ja nyt meitä oikeasti rääsyissä kulkevia köyhiä luullaan sitäkin suuremmalla syyllä vähintään narkkariksi, kun ei ole autoa, korttia eikä lapsilla vaatetta jotka ehjiä. Paikatkin maksaa. Onneksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä, sillä pätkätöiden valtakunnassa tulot olisivat todella retuperällä.
Saamme onneksi asumistukea, jos vaikka tämä ahdas yksiö (vuokrattu taannoin kaksiona, totuus valkeni kun sai avaimet vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ei mahd. tutustua asuntoon ennen. Siinä sitä pienen vauvan kanssa tuli kusetetuksi oikein kunnolla) alkaa olla vuokrien suhteen kuin luxustalossa elelisi. Ei se Kelakaan tällaiseen koppiin ala as.tukia syytämään niinkuin palatsissa elelisi. - Köyhä rikas
tienaa kuukaudessa yli puolet siitä mitä me vuodessa vaikka laskettaisiin lapsilisät ja elatustuki mukaan, niinkuin sossulla tapana onkin.
- että kyllä oikeasti
otetaan huomioon kirjoitti:
tosiseikat niin kyllä tuo muka köyhä perhe voisi sen talonsa realisoida. Niin sitä vaaditaan muiltakin ainakin täällä päin, aivan oikein, Espoossa. Minulla oli kultainen ohut ketju kaulassa lastani odottaessani, ei asuntoa. Sossu sanoi ettei mitään tule koskaan myöntämään ja onhan sulla kultaa kaulassa. Piti myydä kun ei rahaa ollut. Arvaas täytinkö avunsaajan kriteerit?
Kyllä.
Arvaas sainko apua?
En.
Tuollaisilla huonekaluilla saisi rahaa ja vähän vaatimattomampaa tilalle, videoita ei meillä oikeasti köyhillä ole niitäkään. Jos saisin videolaitteisiin tarvittavan rahamäärän koskaan kasaan, arvaas menisikö videoihin vaiko lapsen vaatteisiin.
Oikein arvattu, lapsi tarvitsee niitä vaatteita enemmin kuin videoita.
Olen todella kettuuntunut. Tuollaisia "köyhiä" kun esitellään, nauretaan oikeastikin köyhille entistä enemmin eikä myötätuntoa tipu kun luullaan että kaikilla on priimatavaraa kämppä täynnä, kämpän kunnosta nyt puhumattakaan.
Ja nyt meitä oikeasti rääsyissä kulkevia köyhiä luullaan sitäkin suuremmalla syyllä vähintään narkkariksi, kun ei ole autoa, korttia eikä lapsilla vaatetta jotka ehjiä. Paikatkin maksaa. Onneksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä, sillä pätkätöiden valtakunnassa tulot olisivat todella retuperällä.
Saamme onneksi asumistukea, jos vaikka tämä ahdas yksiö (vuokrattu taannoin kaksiona, totuus valkeni kun sai avaimet vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ei mahd. tutustua asuntoon ennen. Siinä sitä pienen vauvan kanssa tuli kusetetuksi oikein kunnolla) alkaa olla vuokrien suhteen kuin luxustalossa elelisi. Ei se Kelakaan tällaiseen koppiin ala as.tukia syytämään niinkuin palatsissa elelisi.köyhän tuloistakin saa näyttöä ja numeroita ruutuun.
Jos tienistit ovat 6042e/vuosi lapsilisät (joita verottajakaan ei tuloksi laske mutta sossupa laskee) ja verrataan niitä menoihin...
Sellainen 600e/kk miinus menot olisi ollut reilua näyttää, sillä niin tässä maassa mennään. Jos lasketaan as.tuet mukaan ja leikitään, ettei niillä tarvikaan maksaa vuokraa vaan jäävät käteen niin summa on yhteensä 881e jossa mukana lapsikorotus alle 20e.
Mikäs se köyhyysraja olikaan? - on sitten laskettu
että kyllä oikeasti kirjoitti:
köyhän tuloistakin saa näyttöä ja numeroita ruutuun.
Jos tienistit ovat 6042e/vuosi lapsilisät (joita verottajakaan ei tuloksi laske mutta sossupa laskee) ja verrataan niitä menoihin...
Sellainen 600e/kk miinus menot olisi ollut reilua näyttää, sillä niin tässä maassa mennään. Jos lasketaan as.tuet mukaan ja leikitään, ettei niillä tarvikaan maksaa vuokraa vaan jäävät käteen niin summa on yhteensä 881e jossa mukana lapsikorotus alle 20e.
Mikäs se köyhyysraja olikaan?mukaan lapsilisät ja elatustuki.
- jättänyt tuon
on sitten laskettu kirjoitti:
mukaan lapsilisät ja elatustuki.
lapsilisän laskematta mukaan. Bruttona kädessä kuukausittain siis 757 ja siitä vähennetäänkin sitten vielä vuokran omavastuu, mikä jää as.tuen jälkeen, samoin sähköt ja koska olen holtiton rahankäyttäjä, maksan myös tv-lupani. Syntinen tuhlari olen, vaan vanhaa töllöä ei realisoida sitäkään. Tv-maksuhallinnosta kysyin, että voinko maksaa tässä kuussa olevan erän vasta tammikuussa että jäisi rahaa lahjoihin lapselle. Onneksi voi, eikä kasva korkoakaan.
- Helinä-keiju3
otetaan huomioon kirjoitti:
tosiseikat niin kyllä tuo muka köyhä perhe voisi sen talonsa realisoida. Niin sitä vaaditaan muiltakin ainakin täällä päin, aivan oikein, Espoossa. Minulla oli kultainen ohut ketju kaulassa lastani odottaessani, ei asuntoa. Sossu sanoi ettei mitään tule koskaan myöntämään ja onhan sulla kultaa kaulassa. Piti myydä kun ei rahaa ollut. Arvaas täytinkö avunsaajan kriteerit?
Kyllä.
Arvaas sainko apua?
En.
Tuollaisilla huonekaluilla saisi rahaa ja vähän vaatimattomampaa tilalle, videoita ei meillä oikeasti köyhillä ole niitäkään. Jos saisin videolaitteisiin tarvittavan rahamäärän koskaan kasaan, arvaas menisikö videoihin vaiko lapsen vaatteisiin.
Oikein arvattu, lapsi tarvitsee niitä vaatteita enemmin kuin videoita.
Olen todella kettuuntunut. Tuollaisia "köyhiä" kun esitellään, nauretaan oikeastikin köyhille entistä enemmin eikä myötätuntoa tipu kun luullaan että kaikilla on priimatavaraa kämppä täynnä, kämpän kunnosta nyt puhumattakaan.
Ja nyt meitä oikeasti rääsyissä kulkevia köyhiä luullaan sitäkin suuremmalla syyllä vähintään narkkariksi, kun ei ole autoa, korttia eikä lapsilla vaatetta jotka ehjiä. Paikatkin maksaa. Onneksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä, sillä pätkätöiden valtakunnassa tulot olisivat todella retuperällä.
Saamme onneksi asumistukea, jos vaikka tämä ahdas yksiö (vuokrattu taannoin kaksiona, totuus valkeni kun sai avaimet vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, ei mahd. tutustua asuntoon ennen. Siinä sitä pienen vauvan kanssa tuli kusetetuksi oikein kunnolla) alkaa olla vuokrien suhteen kuin luxustalossa elelisi. Ei se Kelakaan tällaiseen koppiin ala as.tukia syytämään niinkuin palatsissa elelisi.Muka riippumaton media Suomessa joutuu tekemään ohjelman köyhistä lapsista kun YK:ssakin on asia jo vuosikausia sitten rekisteröity ja huomioitu. No sitten tehdään siloiteltu köyhyysdokumentti, jotta voidaan taas maailmalle ja suomalaisille keskiluokkaisille osoittaa kuinka meillä julkaistaan epäkohdat ja annetaan käsitys, että meillä rikkaassa maassa köyhyys muka on tuota mitä näimme silminnäkijä-ohjelmassa ja että me suomalaiset olemme nyt tuosta niin muka kauhuissamme. Televisiossahan oli ihan tavalliset lapsiperheet ja ihan tavallisten lapsiperheiden tilanne. Tuotahan se lapsiperheiden elämä yleisesti on Suomessa ja se täyttää EU-standardin mukaiset köyhän kriteerit mennen tullen. Suomettuneesti taas kuitenkin peiteltiin se, ettei nuo ole poikkeustapauksia vaan yleisiä ja että Suomessa on paljon, paljon lapsiperheitä, joiden tilanne on sellainen, ettei hyvinvointivaltiona esiintyvä maa voi YLE:n kanavilla niitä näyttää ja ne vaietaan siten kaunisteltujen köyhyysohjelmien alle. Suomessa ei ole vapaa eikä riippumaton media, vaan täällä sotaveteraaninkin protestina tekemä näyttävä itsemurhakin julkistetaan onnettomuutena. Elämme suomettuneessa harhassa ja sen silottelijan roolin on valtamedia itse itselleen ottanut, poliitikot ovat nimittäin kieltäneet vaatineensa heiltä sitä.
- säälittää ne sadat
jättänyt tuon kirjoitti:
lapsilisän laskematta mukaan. Bruttona kädessä kuukausittain siis 757 ja siitä vähennetäänkin sitten vielä vuokran omavastuu, mikä jää as.tuen jälkeen, samoin sähköt ja koska olen holtiton rahankäyttäjä, maksan myös tv-lupani. Syntinen tuhlari olen, vaan vanhaa töllöä ei realisoida sitäkään. Tv-maksuhallinnosta kysyin, että voinko maksaa tässä kuussa olevan erän vasta tammikuussa että jäisi rahaa lahjoihin lapselle. Onneksi voi, eikä kasva korkoakaan.
espoolaiset perheet, jotka joutuvat turhaan odottamaan niitä tt-tukiaan. Siinä sitä sitten pähkäillään että mitä tehdä. Vuokria on jätettävä maksamatta, sillä mitään takeita ei tukien tulemisesta ole. Sitten syytetään holtittomasta rahankäytöstä kun rästiä syntyy. Olen joutunut tuonkin paskan joskus läpi käymään, sossu peri asumistukia kaupan päälle ja täysin vastikkeetta. Kukahan se täällä vastikkeettomilla tuilla lopulta elää, köyhät vai sossu?
- tuhlata
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Muka riippumaton media Suomessa joutuu tekemään ohjelman köyhistä lapsista kun YK:ssakin on asia jo vuosikausia sitten rekisteröity ja huomioitu. No sitten tehdään siloiteltu köyhyysdokumentti, jotta voidaan taas maailmalle ja suomalaisille keskiluokkaisille osoittaa kuinka meillä julkaistaan epäkohdat ja annetaan käsitys, että meillä rikkaassa maassa köyhyys muka on tuota mitä näimme silminnäkijä-ohjelmassa ja että me suomalaiset olemme nyt tuosta niin muka kauhuissamme. Televisiossahan oli ihan tavalliset lapsiperheet ja ihan tavallisten lapsiperheiden tilanne. Tuotahan se lapsiperheiden elämä yleisesti on Suomessa ja se täyttää EU-standardin mukaiset köyhän kriteerit mennen tullen. Suomettuneesti taas kuitenkin peiteltiin se, ettei nuo ole poikkeustapauksia vaan yleisiä ja että Suomessa on paljon, paljon lapsiperheitä, joiden tilanne on sellainen, ettei hyvinvointivaltiona esiintyvä maa voi YLE:n kanavilla niitä näyttää ja ne vaietaan siten kaunisteltujen köyhyysohjelmien alle. Suomessa ei ole vapaa eikä riippumaton media, vaan täällä sotaveteraaninkin protestina tekemä näyttävä itsemurhakin julkistetaan onnettomuutena. Elämme suomettuneessa harhassa ja sen silottelijan roolin on valtamedia itse itselleen ottanut, poliitikot ovat nimittäin kieltäneet vaatineensa heiltä sitä.
rahaa kertakäyttökameraan tai ostaa filmi tuohon vanhaan ja ottaa ihan valokuvia siitä, mitä ihmisillä on. Tiliotetta vaan YK:hon.... :D
Tottahan se on että tiukkaa sitä on rikkaammallakin, mutta ohjelman vakuuttavuus... Toisaalta, ehkäpä huostaanottojenkin kuvitellaan nyt tapahtuvan noin hyvistä perheistä, joten ehkä YK:n komitea järjestää Suomelle sellaisen pakotteen, josta me köyhätkin hyötyisimme. Niinku talot alle ja tollee... Ei vaan, toisaalta oli ok. myös se, että kansanedustajan avustaja valittaa köyhyyttään. Ei yhtään edustajaa tai ministeriä olla ohjelmaan kysytty? - ja tulot
sen verran.
kuinka kurjasti pitäisi kymmenhenkisen perheenkin asua (yksiö, kaksio?) että olisi todella kuoleman kurjaa. sossu olisi ovella, nyt taisi olla vain sama rahojen riittämättömyys kuin kenellä tahansa vähemmänkin väkeä olevalla pienituloisella perheellä.
autolla on päästävä maaseudulla liikkumaan ja varsinkin kun on tuollainen määrä lapsia,
kenellä olisi edes senkään vertaa varaa tai mahdollisuutta julkisella kulkuneuvolla liikkua,
kauppaan, töihin.
jos ette huomanneet suurperheen talo oli todella pahasti kesken.
elämäntapa taiteilijalla taisi ainut "luxus" olla osoite pispalassa....
mutta perheellä oli muuten varmaankin ihan todellista köyhyyttä ja rahattomuutta
rikkaiden pispalalaisten keskellä. - Kyse onkin nyt
ja tulot kirjoitti:
sen verran.
kuinka kurjasti pitäisi kymmenhenkisen perheenkin asua (yksiö, kaksio?) että olisi todella kuoleman kurjaa. sossu olisi ovella, nyt taisi olla vain sama rahojen riittämättömyys kuin kenellä tahansa vähemmänkin väkeä olevalla pienituloisella perheellä.
autolla on päästävä maaseudulla liikkumaan ja varsinkin kun on tuollainen määrä lapsia,
kenellä olisi edes senkään vertaa varaa tai mahdollisuutta julkisella kulkuneuvolla liikkua,
kauppaan, töihin.
jos ette huomanneet suurperheen talo oli todella pahasti kesken.
elämäntapa taiteilijalla taisi ainut "luxus" olla osoite pispalassa....
mutta perheellä oli muuten varmaankin ihan todellista köyhyyttä ja rahattomuutta
rikkaiden pispalalaisten keskellä.siitä, miksei kuvattu niitä perheitä joilla ei ole omia pesukoneita, videoita, kerrostaloasuntoa ränsistyneine mutta kalliine ympäristöineen, ahtaita asuntoja löytyy myös yksinhuoltajaperheistä riittämin.
Kelan edustaja kertoi siitä nöyryytyksestä joka kohtaa kun hädissään tukea hakee, pitää toimittaa lippua ja lappua, tiliotetta ja kuittia, köyhyytesi pengotaan läpikotaisin vain, jotta saat päätöksen jonka mukaan elätkin herroiksi! Kaikkialla noita päätöksiä ei edes jaella.
On todella tekopyhää tulla kenenkään sanomaan, että rääsyissä kulkevat vanhemmat voivat lapsineen hyvin, jos joutuvat miettimään mitä pitäisi tehdä että saisi huomenna ruokaa?
Varastamaanko pitäisi alkaa?
Siitähän vasta hyvät jutut lehtiin saisikin, kriminaaliperhe varasti elääkseen, lapset äkkiä huostaan. EU-valtiossa kaikki hyvin.
Ihmisiä on myös työkyvyttömyyseläkkeellä, sairaseläkkeellä, pitkäaikaistyöttömiä siirretään myös eläkkeelle. Noin voidaan saada tilastoihin työttömyyden laskua.
Valitetaan työvoimapulasta. Työkkärin kautta ei työtä kuitenkaan saa, tuttavani kertoo kuinka 8e/pvä korvauksilla tehdään ilmaistyötä. Lapsilisä ja elatustuki (yhden vanhemman perheissä 136e) ylittävät yhteenlaskettuna sossun minimirajan reilulla 13 eurolla, joten lapset eivät siis näe pulaa eikä puutetta? Minkä ihmeen takia se summa ei kuitenkaan riitä mihinkään tarpeelliseen? Onko varattomien perheiden tulot automaattisesti jonkin ihme-inflaation alla?
Tilillä ollessaan raha on "mittava ja riittävä" mutta kun sen ottaa automaatista ulos, arvo laskeekin roimasti. On se vaan kiva että meillä noistakin asioista päättävät ne, jotka verorahoista palkkansa saavat eivätkä heidän suurissa palkoissaan inflaatiot tunnu. Ehkä siksi palkat ovatkin niin mittavat? - kuitenkin
Kyse onkin nyt kirjoitti:
siitä, miksei kuvattu niitä perheitä joilla ei ole omia pesukoneita, videoita, kerrostaloasuntoa ränsistyneine mutta kalliine ympäristöineen, ahtaita asuntoja löytyy myös yksinhuoltajaperheistä riittämin.
Kelan edustaja kertoi siitä nöyryytyksestä joka kohtaa kun hädissään tukea hakee, pitää toimittaa lippua ja lappua, tiliotetta ja kuittia, köyhyytesi pengotaan läpikotaisin vain, jotta saat päätöksen jonka mukaan elätkin herroiksi! Kaikkialla noita päätöksiä ei edes jaella.
On todella tekopyhää tulla kenenkään sanomaan, että rääsyissä kulkevat vanhemmat voivat lapsineen hyvin, jos joutuvat miettimään mitä pitäisi tehdä että saisi huomenna ruokaa?
Varastamaanko pitäisi alkaa?
Siitähän vasta hyvät jutut lehtiin saisikin, kriminaaliperhe varasti elääkseen, lapset äkkiä huostaan. EU-valtiossa kaikki hyvin.
Ihmisiä on myös työkyvyttömyyseläkkeellä, sairaseläkkeellä, pitkäaikaistyöttömiä siirretään myös eläkkeelle. Noin voidaan saada tilastoihin työttömyyden laskua.
Valitetaan työvoimapulasta. Työkkärin kautta ei työtä kuitenkaan saa, tuttavani kertoo kuinka 8e/pvä korvauksilla tehdään ilmaistyötä. Lapsilisä ja elatustuki (yhden vanhemman perheissä 136e) ylittävät yhteenlaskettuna sossun minimirajan reilulla 13 eurolla, joten lapset eivät siis näe pulaa eikä puutetta? Minkä ihmeen takia se summa ei kuitenkaan riitä mihinkään tarpeelliseen? Onko varattomien perheiden tulot automaattisesti jonkin ihme-inflaation alla?
Tilillä ollessaan raha on "mittava ja riittävä" mutta kun sen ottaa automaatista ulos, arvo laskeekin roimasti. On se vaan kiva että meillä noistakin asioista päättävät ne, jotka verorahoista palkkansa saavat eivätkä heidän suurissa palkoissaan inflaatiot tunnu. Ehkä siksi palkat ovatkin niin mittavat?edustajansa kautta kertoa omista, yhtä nöyryyttävistä toimistaan. Lippua ja lappua pitää toimittaa sinnekin, oli kyse sitten as.tuista, sairaan lapsen hoitotuesta jne. Aina myönnetään lähestulkoon se minimi 78 euroa vaikka kulut olisivatkin enemmin. Kuljetukset esim. lapsen terapiaan kuuluu selvittää useita kertoja, Kelan toimipisteet keräävät tietoa kuljetusfirman mukaan. Lähetä siinä sitten lippua ja lappua samoista asioista naapurikaupungin Kelaan missä lapsi terapiansa saa. Kotiin tulee lisäselvityspyyntöjä lääkärinlausunnoista, vaikka kuljetusta hakiessa ne kaikki on toimitettu oman alueen Kelaan. Allekirjoita sitä, allekirjoita tätä, pyydä terapeutilta todistusta, pyydä lääkäriltä lausuntoa... Nuo kaikki lähetetty aikanaan oman alueen pisteeseen. Soitin naapurikaupungin Kelaan ja sanoin, että jo on helvetti tämän pompottelun kanssa. Heillä on yhteinen tietoverkosto ja nykyään kaikki tallennetaan koneille tiedostoina joista voi sotun napsauttaessaan ne esiin kaivaa. Sanoin että mikäli muutaman näppäimen painaminen on noin vaikeaa, kuinka ihmeessä jaksetaan lähetellä kirjekuorta toisensa perään napin painalluksen päässä olevien tietojen vuoksi.
Sen jälkeen ei ole enää selvityksiä pyydelty ja asiat menevät kuten pitääkin.
- me haluamme
Suomeen?
Yhden syrjäytyneen lapsen kustannukset tulevat olemaan noin puoli miljoonaa euroa!
Siihenkö me lapsia kasvatamme tässä yhteiskunnassa?
Te rahan perässä juoksijat: Paljonko maksaa yhteiskunnalle 130000 lapsen syrjäytymisestä aiheutuvat kustannukset vuosien mittaan?
Come on! Järki käteen kaikki sokeat arvostelijatkin!
Entä Maailmanpankin tutkimus siitä, mitä yhteiskunnalle aiheuttaa näin suuren ihmismäärän syrjäytyminen köyhyydestä johtuvan oireilun takia! Eikö kiinnosta pätkääkään?
Alkaa teidänkin elintasonne laskea tästä kaikesta aiheutuvien sivuvaikutusten johdosta!- Helinä-keiju3
Omien lastensa syrjäytymisen eräs porvoolaisäiti esti polttamalla talonsa ja perheensä lapsineen päivineen. Siitä oli pari viikkoa juttua mutta eipä siitäkään sitten sen enempää.
- syrjäytymisen
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Omien lastensa syrjäytymisen eräs porvoolaisäiti esti polttamalla talonsa ja perheensä lapsineen päivineen. Siitä oli pari viikkoa juttua mutta eipä siitäkään sitten sen enempää.
ennaltaehkäisyä on myös kun äiti ampui perheensä ilmoittaen siitä ensin faxilla ulosottoon. Ja eikö Karkkilassakin äiti vain polttanut talonsa, sitä ennen oli yhden lapsen jo polttanut aiemmin...
Sosiaalit "eivät" tiedä mitään asioista niin kauan, kun avun ovat kieltäneet.
- sämpylöiden leipominen ole
ratkaisu ja pelastus lapsiperheiden ahdinkoon.
Vaikka vanhemmat henkisesti jaksaisivat vielä lapsille aikaa uhratakin, on äkkiä koluttu muutamaan sataan kertaan lähipuistot ilmaisilla eväsretkillä, on kotona piirretty ja askarreltu.
Sitäkö te tarkoitatte, että köyhän lapsilla ei saisi olla virikkeitä kodin seinien ulkopuolella?
Jumalauta, en ikinä unohda sitä kommenttia, että lapsiperheiden tukemista perusteltiin sillä, että huonekaluja saa vuokrata jostain pisteestä Helsingissä!- kuullut minäkin.
Luulin että siihen oli tullut väärä kaupunki ja että perustelu oli Espoon mutta ei, Helsinki se oli.
Kukas niille rikkaille verojen muodossa tulevaisuudessa palkan maksaa?
Kun 130 000 lasta kasvaa aikuiseksi ja tekee lapsia, tuplaantuu varattomien määrä. Kastroitavaksi ei tarvitse ketään ehdotella, vaikka rikas sitä ehkä miettisikin. Veroeuro se on köyhänkin euro.
Vanhaset ja kumppanit lentelevät yksityiskoneilla kissanristiäisiin, unohtumattomin verorahojen tuhlaus oli Koiviston rouvan metsäreissu, jossa kopterilla raahattiin paskahuussia linnuntietä pohjoiseen... Halonenkin teettätti SnowShow:n yrittäjillä, jotka eivät sitten saaneetkaan palkkaa vaan kädenpuristuksen... Senkin taisi saada vain yksi yrittäjistä...
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=11590&postdays=0&postorder=asc&start=0
"Satuin vilkaisemaan Karpolla on asiaa-ohjelman.
Siinä tuli Kemin ja Rovaniemen alueelle jakautuneesta, helmi- maaliskuussa järjestetystä jääveistostapahtumasta vuonna 2004 (Snow Show:sta) jota ylistelty ympäri maailmaa ainutlaatuisena.
Mukana olleet yrittäjät kertoivat kuitenkin, kuinka heidät oli houkuteltu mukaan kustannuksiin ym. ilmoittamalla tapahtuman järjestäjinä ja tukijoina olevan mm. Rovaniemen kaupunki (ja silloinen Rovaniemen maalaiskunta) sekä Kemin kaupunki, Suomen valtio ja suojelijana presidentti Tarja Halonen.
Asioiden oikea laita oli paljastunut siinä vaiheessa kun yrittäjät olivat alkaneet perimään saamisiaan ja paljastui, että ns. mukana olevat kunnat ja Suomen valtio pitivätkin sisällään vain kolme naista jotka olivat touhuun lähteneet 30 000 euron voimin.
Samaan aikaan kun maailmalla julkistettiin valokuvia ko. tapahtumasta sekä ylitsevuotavia kehuja, yrittäjät saivat huimia tappioita. Yhdessäkään lehdessä ei sanallakaan mainittu (ei edes paikallisissa) kuinka ovelasti kehuja saanut tapahtuma teetetettiinkin puhtaasti ilmaistyövoimalla.
Saamatta jääneitä rahoja yrittäjillä on yhteensä reilut 800 000 euroa. Syyttäjä oli ollut sitä mieltä, ettei niiden kolmen naisen (en muista enää nimiä) katsottu syyllistyneen petokseen sen vuoksi, ettei heille itselleen ollut siitä mitään taloudellista hyötyä ollut???
Lopussa yksi yrittäjistä sanoi, kuinka presidentti Halonen olisi voinut suojella tapahtumaa sitten loppuun asti. Totesi vielä että tuollainen huijaus on SDP:n politiikkaa. Ainoa, mitä hän oli palkakseen saanut, oli Halosen käden puristus, ei mitään muuta.
Ruudussa näkyi myös pitkän aikaa tekstinä, kuinka Liisa Hyssälä oli vielä kysynyt Rovaniemen kaupunginjohtaja Gradinilta, onko ko. näyttely avoinna ympäri vuoden!!!
Voisi lienee jo kulttuuriksi sanoa tuotakin?" - siis kusetettavina
kuullut minäkin. kirjoitti:

Voisi lienee jo kulttuuriksi sanoa tuotakin?"olevina "yrityksinä" joiden pitää täyttää kaikki ulkopuolisten asettamat kriteerit ja ilmaiseksi!
Sitähän se on kun vaaditaan muttei vaatimusten toteuttamisia tueta millään lailla. Se on selvä raha, mikä puuttuu.
Kun lapset sitten otetaan huostaan, "pelastetaan" huonoista (köyhistä) kotioloista, voivat todelliset yrittäjät hyvine tuloineen netota esim. yh:n kahdesta lapsesta reilusti yli 2000e/kk lisäruloa. Ja sossun etuudet päälle. Yht'äkkiä ne lapsilisät ja elatustuet/avut eivät olekaan riittäviä vaan riittämättömiä. "Inflaatio" koskee siis sijaisperheitäkin, mutta heitä tuetaan sen aukon kattamiseksi enemmin kuin perheitä koskaan. Lapsikauppaa, sitä olen toitottanut jo pitkään. - sillä noin se menee:
siis kusetettavina kirjoitti:
olevina "yrityksinä" joiden pitää täyttää kaikki ulkopuolisten asettamat kriteerit ja ilmaiseksi!
Sitähän se on kun vaaditaan muttei vaatimusten toteuttamisia tueta millään lailla. Se on selvä raha, mikä puuttuu.
Kun lapset sitten otetaan huostaan, "pelastetaan" huonoista (köyhistä) kotioloista, voivat todelliset yrittäjät hyvine tuloineen netota esim. yh:n kahdesta lapsesta reilusti yli 2000e/kk lisäruloa. Ja sossun etuudet päälle. Yht'äkkiä ne lapsilisät ja elatustuet/avut eivät olekaan riittäviä vaan riittämättömiä. "Inflaatio" koskee siis sijaisperheitäkin, mutta heitä tuetaan sen aukon kattamiseksi enemmin kuin perheitä koskaan. Lapsikauppaa, sitä olen toitottanut jo pitkään.Noinhan se on.
Kirjoittanut: Kokenut. 8.12.2006 klo 07.22
Jos sanotaan että köyhän 10 euroa on riitettävä 30 euron ostoksiin, noin se myös on.
Kun 10 eurolla ei yksinkertaisesti 30 euron ostoksia saa, viedään lapsi.
Sijoituksessa lapsen arvo nousee uusien "omistajiensa" myötä kertaheitolla ja uudet "omistajat" hyötyvät lapsesta saaden automaattisesti 60 euroa niihin 30 euron ostoksiin. Todellisuudessa lapset saattavat pahimmassa tapauksessa saada tuosta summasta elämiseensä jopa alle 10 euron ostoksia, jolloin uudet omistajat hyötyvät liiketaloudellisesti ainakin 50 euroa.
Sitten nämä hyötyjät kirjoittelevat halpamaisia kirjoituksiaan eri säästöistä, joita eivät itse joudu tekemään samasta syystä kuin mitä muille sitä ehdottelevat, vaan säästelevät silkasta ahneudesta saadakseen enemmin ja suurempaa. - Helinä-keiju3
sillä noin se menee: kirjoitti:
Noinhan se on.
Kirjoittanut: Kokenut. 8.12.2006 klo 07.22
Jos sanotaan että köyhän 10 euroa on riitettävä 30 euron ostoksiin, noin se myös on.
Kun 10 eurolla ei yksinkertaisesti 30 euron ostoksia saa, viedään lapsi.
Sijoituksessa lapsen arvo nousee uusien "omistajiensa" myötä kertaheitolla ja uudet "omistajat" hyötyvät lapsesta saaden automaattisesti 60 euroa niihin 30 euron ostoksiin. Todellisuudessa lapset saattavat pahimmassa tapauksessa saada tuosta summasta elämiseensä jopa alle 10 euron ostoksia, jolloin uudet omistajat hyötyvät liiketaloudellisesti ainakin 50 euroa.
Sitten nämä hyötyjät kirjoittelevat halpamaisia kirjoituksiaan eri säästöistä, joita eivät itse joudu tekemään samasta syystä kuin mitä muille sitä ehdottelevat, vaan säästelevät silkasta ahneudesta saadakseen enemmin ja suurempaa.Järkyttävää siinä ohjelmassa oli, että se Pispalan yksinhuoltajakin esiteltiin jonain boheemina, joka oli osansa itse valinnut ja kuinka ihanaa heillä muka oli maalattuna juhlia öisillä tulilla yhteisössään. Luomua you know. Varmaan moni katsoja ajatteli, että noillahan on kivaa ja kohkaaminen suomalaislasten köyhyydestä ja syrjäytymisestä siten täysin turhaa.
Aidoin oli se opiskelijapariskunta, jotka rehellisesti kielsivät olevansa tyytyväisiä osaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Se suurperhe sensijaan esitteli lähinnä sitä kuinka paljon hommaa suurperheessä on just pyykkäämisessä jne. Heillä oli kuitenkin toimiva pyykkikone ja keittiökoneet. Tosin olen sitä mieltä, että suurperheen, jonka äiti on kotiäiti kuten noilla oli ollut, niin isän pitäisi saada koko palkka puhtaana käteen. Miksi suurperheen isän pitäisi vielä muiden yhteiskunnan jäsenten hyvinvointia kustantaa veroja maksamalla. Kaikkien lapsiperheiden verotus pitää muuttaa. Siihen ei kuitenkaan näennäisessä afrikkahurmoksessa haluta ryhtyä, mikä ulkoministeriön toiminnasta paljastui. Eli ei ollakkaan aitoja. - joissa on yksi
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Järkyttävää siinä ohjelmassa oli, että se Pispalan yksinhuoltajakin esiteltiin jonain boheemina, joka oli osansa itse valinnut ja kuinka ihanaa heillä muka oli maalattuna juhlia öisillä tulilla yhteisössään. Luomua you know. Varmaan moni katsoja ajatteli, että noillahan on kivaa ja kohkaaminen suomalaislasten köyhyydestä ja syrjäytymisestä siten täysin turhaa.
Aidoin oli se opiskelijapariskunta, jotka rehellisesti kielsivät olevansa tyytyväisiä osaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Se suurperhe sensijaan esitteli lähinnä sitä kuinka paljon hommaa suurperheessä on just pyykkäämisessä jne. Heillä oli kuitenkin toimiva pyykkikone ja keittiökoneet. Tosin olen sitä mieltä, että suurperheen, jonka äiti on kotiäiti kuten noilla oli ollut, niin isän pitäisi saada koko palkka puhtaana käteen. Miksi suurperheen isän pitäisi vielä muiden yhteiskunnan jäsenten hyvinvointia kustantaa veroja maksamalla. Kaikkien lapsiperheiden verotus pitää muuttaa. Siihen ei kuitenkaan näennäisessä afrikkahurmoksessa haluta ryhtyä, mikä ulkoministeriön toiminnasta paljastui. Eli ei ollakkaan aitoja.huoltaja ja vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä?
Tai jollakin minimieläkkeellä. Tai työtön... Ei siinä verotuksia juuri alenneta, minimistä ei edes veroa viedä, jotain vähennyksiä kyllä. Pitkäaikaistyöttömiä pistetään yhtälailla eläkkeelle, kun ovat ensin vuosikausia (saamattoman)työhakijoina roikkuneet. Saamattomantyönhakijat olisikin oiva nimitys ihan virallisestikin, olisi ainakin tiedossa ettei sitä työtä sitten saa. - Helinä-keiju3
joissa on yksi kirjoitti:
huoltaja ja vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä?
Tai jollakin minimieläkkeellä. Tai työtön... Ei siinä verotuksia juuri alenneta, minimistä ei edes veroa viedä, jotain vähennyksiä kyllä. Pitkäaikaistyöttömiä pistetään yhtälailla eläkkeelle, kun ovat ensin vuosikausia (saamattoman)työhakijoina roikkuneet. Saamattomantyönhakijat olisikin oiva nimitys ihan virallisestikin, olisi ainakin tiedossa ettei sitä työtä sitten saa.Kyllä noissa ryhmissä pitää ilman muuta huomioida verotuksessa ja muissa tulonsiirroissa se, että heillä on lapsia huollettavanaan ja pitää taata, että heille annetaan taloudelliset mahdollisuudet hoitaa lapsensa kunniallisesti ja sivistyneesti. Tämä on päivän selvä asia. Moni työkyvyttömyystilanne voitaisiin kyllä ennaltaehkäistä, jos palkkatyöstä jäisi enempi lapsiperheelle käteen kuin mitä nyt jää.
- mahtavaa,
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Kyllä noissa ryhmissä pitää ilman muuta huomioida verotuksessa ja muissa tulonsiirroissa se, että heillä on lapsia huollettavanaan ja pitää taata, että heille annetaan taloudelliset mahdollisuudet hoitaa lapsensa kunniallisesti ja sivistyneesti. Tämä on päivän selvä asia. Moni työkyvyttömyystilanne voitaisiin kyllä ennaltaehkäistä, jos palkkatyöstä jäisi enempi lapsiperheelle käteen kuin mitä nyt jää.
kun voisi ostaa lapselle vaatteita tavaratalosta... Alennusmyyntien aikaankin meinaa välillä tulla itku silmään kun hinnat huomattavasti alempana kuin normaalisti, eikä rahaa ostoon ole... Sitten saa kuulla käsittämättömiä tarinoita siitä, kuinka meillä yksinhuoltajilla sossun tuet tilille napsuu, sen kun pyytää vaan.
Tienaan minimieläkkeelläni yht. 6042e/vuosi, sosiaalin mukaan elämme kuitenkin herroiksi. No, jos tuokin summa riittää, luulisi riittävät ministereillekin vähempi. - kuluttaa
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Kyllä noissa ryhmissä pitää ilman muuta huomioida verotuksessa ja muissa tulonsiirroissa se, että heillä on lapsia huollettavanaan ja pitää taata, että heille annetaan taloudelliset mahdollisuudet hoitaa lapsensa kunniallisesti ja sivistyneesti. Tämä on päivän selvä asia. Moni työkyvyttömyystilanne voitaisiin kyllä ennaltaehkäistä, jos palkkatyöstä jäisi enempi lapsiperheelle käteen kuin mitä nyt jää.
enemmän valtion varoja kuin kaksi yksinasuvaa aikuista, pitäisi niitä ennemminkin verottaa enemmän kuin tätä lapsetonta pariskuntaa. Miksi lapsettomien pitää kustantaa toisten lastenhankinta? Jokainen huolehtikoon itsestään, niin se on monessa muussakin paikassa tällä telluksella, vaikkapa Jenkkilässä.
- Mikäs
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Järkyttävää siinä ohjelmassa oli, että se Pispalan yksinhuoltajakin esiteltiin jonain boheemina, joka oli osansa itse valinnut ja kuinka ihanaa heillä muka oli maalattuna juhlia öisillä tulilla yhteisössään. Luomua you know. Varmaan moni katsoja ajatteli, että noillahan on kivaa ja kohkaaminen suomalaislasten köyhyydestä ja syrjäytymisestä siten täysin turhaa.
Aidoin oli se opiskelijapariskunta, jotka rehellisesti kielsivät olevansa tyytyväisiä osaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Se suurperhe sensijaan esitteli lähinnä sitä kuinka paljon hommaa suurperheessä on just pyykkäämisessä jne. Heillä oli kuitenkin toimiva pyykkikone ja keittiökoneet. Tosin olen sitä mieltä, että suurperheen, jonka äiti on kotiäiti kuten noilla oli ollut, niin isän pitäisi saada koko palkka puhtaana käteen. Miksi suurperheen isän pitäisi vielä muiden yhteiskunnan jäsenten hyvinvointia kustantaa veroja maksamalla. Kaikkien lapsiperheiden verotus pitää muuttaa. Siihen ei kuitenkaan näennäisessä afrikkahurmoksessa haluta ryhtyä, mikä ulkoministeriön toiminnasta paljastui. Eli ei ollakkaan aitoja.sinä olet arvostelemaan toisten elämäntyyliä? Meitä on joka junaan, toiset on kiinnostuneempia taiteista kuin toiset, moni hankkii sillä elantonsa. Pitäisikö kaikkien yksinhuoltajaäitien olla siwankassoja? Eiköhän tällä pispalalaisäidillä pysy päänuppi paljon paremmassa kuosissa kun saa elää kuten haluaa ja toteuttaa itseään ja luovuuttaan. Vaikutti ainakin suht tyytyväiseltä omaan elämäänsä ja sehän on tärkeintä. Mieluummin niin kuin katkerat tilitykset nettipalstoilla siitä miten rahat ei riitä mihinkään. Eikö yksi köyhä voi hyväksyä sitä, että toinen yhtä köyhä ei käytäkään kaikkea energiaansa sosiaalitätien kiroamiseen, yhteiskunnan parjaamiseen ja kateroituneen valittamiseen aivan kaikesta? Kun löytää minuutensa, löytää sisäisen rauhansa ja osaa olla tyytyväinen siihen mitä on.
Yksi äiti täällä kirjoitti, ettei kaiken kivan lasten kanssa touhuilun tarvitse aina MAKSAA. Että on ihan kivaa vaikka leipoa sämpylöitä välillä. Heti oli muutama kirjoittamassa että paskat se mitään auta jos ollaan köyhiä. Kyllä, lapset itse asiassa pitävät leipomisesta. Jopa pojat. Monilla vanhemmilla on se harhaluulo, että se kuuluisa laatuaika lasten kanssa käsittää muumimaailmaa, särkänniemeä, elämyspuistoja. Lapselta kun kysyt, se vois haluta vaikka isin kanssa kalaan. - kyllä
kuluttaa kirjoitti:
enemmän valtion varoja kuin kaksi yksinasuvaa aikuista, pitäisi niitä ennemminkin verottaa enemmän kuin tätä lapsetonta pariskuntaa. Miksi lapsettomien pitää kustantaa toisten lastenhankinta? Jokainen huolehtikoon itsestään, niin se on monessa muussakin paikassa tällä telluksella, vaikkapa Jenkkilässä.
mutta lopputulos olisi ihan sama. Jos lapsiperheitä verotettas enemmän, niille jäis vähemmän käteen ja sitä enemmän ne tarttis rahaa luukulta.
- Helinä-keiju3
Mikäs kirjoitti:
sinä olet arvostelemaan toisten elämäntyyliä? Meitä on joka junaan, toiset on kiinnostuneempia taiteista kuin toiset, moni hankkii sillä elantonsa. Pitäisikö kaikkien yksinhuoltajaäitien olla siwankassoja? Eiköhän tällä pispalalaisäidillä pysy päänuppi paljon paremmassa kuosissa kun saa elää kuten haluaa ja toteuttaa itseään ja luovuuttaan. Vaikutti ainakin suht tyytyväiseltä omaan elämäänsä ja sehän on tärkeintä. Mieluummin niin kuin katkerat tilitykset nettipalstoilla siitä miten rahat ei riitä mihinkään. Eikö yksi köyhä voi hyväksyä sitä, että toinen yhtä köyhä ei käytäkään kaikkea energiaansa sosiaalitätien kiroamiseen, yhteiskunnan parjaamiseen ja kateroituneen valittamiseen aivan kaikesta? Kun löytää minuutensa, löytää sisäisen rauhansa ja osaa olla tyytyväinen siihen mitä on.
Yksi äiti täällä kirjoitti, ettei kaiken kivan lasten kanssa touhuilun tarvitse aina MAKSAA. Että on ihan kivaa vaikka leipoa sämpylöitä välillä. Heti oli muutama kirjoittamassa että paskat se mitään auta jos ollaan köyhiä. Kyllä, lapset itse asiassa pitävät leipomisesta. Jopa pojat. Monilla vanhemmilla on se harhaluulo, että se kuuluisa laatuaika lasten kanssa käsittää muumimaailmaa, särkänniemeä, elämyspuistoja. Lapselta kun kysyt, se vois haluta vaikka isin kanssa kalaan.No mutta kun lapsiperheiden köyhyyttä käsittelevä ohjelma pitäisi tehdä totuudenmukaisesti niistä ihmisistä joille köyhyys ei ole tietoinen valinta tai elämäntapa vaan todellinen ongelma, kärsimys, tuska ja syrjäytymistä aiheuttava, lasten tulevaisuuden vaarantava tekijä. Näin ei olisi vähätelty YK:n Suomen lastensuojelua koskevia, täysin totuuteen perustuvia suosituksia ja huomautuksia. Jos joku haluaa leikkiä elämäntapaintiaania, niin kaikin mokomin. Heitä ei olisi pitänyt esittää ohjelmassa sitten vaan heidät olisi pitänyt esitellä ohjelmassa nimeltä: Minä onnellinen elämäntaiteilija. Ohjelmasta päätellen Pispalan yksinhuoltaja ei ollut mitään vaille, joten hän oli täysin väärä henkilö niinkin vakavaan asiaan kuin lasten syrjäytyminen ja köyhyys maassamme. Siellähän oli jokin yhteisö, jossa kaikkilla oli niin mukavaa, oi jospa olis saanut olla mukanaaaa...
Ohjelma vähätteli vakavaa asiaa, opiskelijaperhettä lukuunottamatta. - sosiaalipornoa
Helinä-keiju3 kirjoitti:
No mutta kun lapsiperheiden köyhyyttä käsittelevä ohjelma pitäisi tehdä totuudenmukaisesti niistä ihmisistä joille köyhyys ei ole tietoinen valinta tai elämäntapa vaan todellinen ongelma, kärsimys, tuska ja syrjäytymistä aiheuttava, lasten tulevaisuuden vaarantava tekijä. Näin ei olisi vähätelty YK:n Suomen lastensuojelua koskevia, täysin totuuteen perustuvia suosituksia ja huomautuksia. Jos joku haluaa leikkiä elämäntapaintiaania, niin kaikin mokomin. Heitä ei olisi pitänyt esittää ohjelmassa sitten vaan heidät olisi pitänyt esitellä ohjelmassa nimeltä: Minä onnellinen elämäntaiteilija. Ohjelmasta päätellen Pispalan yksinhuoltaja ei ollut mitään vaille, joten hän oli täysin väärä henkilö niinkin vakavaan asiaan kuin lasten syrjäytyminen ja köyhyys maassamme. Siellähän oli jokin yhteisö, jossa kaikkilla oli niin mukavaa, oi jospa olis saanut olla mukanaaaa...
Ohjelma vähätteli vakavaa asiaa, opiskelijaperhettä lukuunottamatta.olisi varmaan tehtykin sellainen ohjelma missä joku 6-henkinen perhe asuu yksiössä ilman telkkaria ja jääkaappia. Paitsi ettei sellaista ole. Me jotka ei osata kuvitella sellaista elämää oltaisiin saatu kauhistella että voi hirveä, onpa niillä nyt ankeaa. Ja vaihtaa sitten kanavaa. Kaipaako sitä joku oikeasti? Ne köyhät jotka katsoivat ko. ohjelmaa, olisiko ne olleet tyytyväisempiä jos siellä olisi ollut joku jolla menee vielä huonommin? Saisi huokaista, että nyt kun nähtiin että jollain menee NOIN huonosti niin eihän meillä ole hätää ja just löysin kahdella eurolla melkein uudet farkutkin kirppikseltä. Tai mitä ne sitten maksaakin, en tiedä.
Mun mielestä tuo oli hyvin tehty pikku dokkari. Tiedätkö miksi? Koska toivon että ne köyhät perheet jotka sitä katsoivat, saavat siitä jotain irti. Ettei kannata haikailla tuulimyllyjen perään vaan asennoitua elämäänsä sen mukaan millainen elämä sulla on. Kaikesta näkee hyvät ja huonot puolet ihan sillä kumman puolen haluaa nähdä. Esim. jos ei ole töitä, on aikaa olla lasten kanssa, sehän on positiivista. Negatiivinen versio samasta on että ei musta tuu ikinä mitään ja mä en ikinä pääse tähän yhteiskuntaan enää kiinni ja lapsista kasvaa varmaan samanlaisia luusereita kuin minä. Kaikki on kiinni tavasta suhtautua siihen mitä elämässä eteen tulee. Kyllä muakin kiukuttaa oikein todella ettei sittenkään varattu jouluksi mökkiä Lapista kun siitä oli puhetta, kun lunta ei tosiaan taida olla luvassa. Nyt siellä on jotain käpyisiä jäljellä tai sitten hotelliin mutta ei se ole sama asia kuin oma tilava mökki kaikilla herkuilla. Kun ne sääennusteet julkaistiin jossa sanottiin, että musta joulu on edessä, mun oli ensin todella vaikea asennoitua siihen, edelleen osa musta ajattelee että joulu on pilalla. Jouluna kuuluu olla luntaa, fiilarit on ihan kateissa. Mutta pakkohan se on hyväksyä, tulee se joulu silti. Se tulee vaikka mä makaisin lattialla ja takosin nyrkeillä kuin pikkulapsi että mä HALUUN LUNTA!!! Ei se auta, joten se asenne on vaan löydettävä, että kyllä tämä tästä, on sopeuduttava vaikka harmittaa niin vietävästi. Jos joltain toiselta on rahat vähissä, ei kukaan kippaa rekkakuormallista kahisevaa pihaan vaikka olisi kuinka kiukkuinen yhteiskunnalle, rikkaille, 6-8 vuotta yliopistossa opiskelleille ja kunnollista liksaa nostaville. Jos osaa asennoitua siihen mitä sulla on, voi olla onnellinen niin kuin se Pispalan äiti on. Se on hänen suuren suuri onnensa.
Eikä siinä mun nähdäkseni mitään vähätelty. Jos me tienattais niin vähän kuin ne ihmiset joista oli laskettu esimerkit ja pitäis vielä elättää niin monta lasta, oliko niillä yksillä 8, niin en minä tiedä miten me pärjättäisiin. Ei sitä kuitenkaan halua enää kolmekymppisenä vanhemmilta rahaa ottaa, vaikka tietysti ne antais, mutta periaatteesta ei kiitos. Sehän olisi sama kuin myöntää ettei pärjätä. Samaten jos joutuis hakemaan jotain tukia. Kun on kerran kotoa muuttanut, pitää pärjätä omillaan. Ja se köyhyysraja, me lyhennetään pelkästään lainaa tästä talosta 1200 e/kk. Hirvittää ajatella että jollain olisi niin vähän rahaa käytössä koko kuukaudeksi ja tosiaan elättää vielä lapsia. Ei ihme jos niin pienillä tuloilla sortuu juomaan tai käyttämään huumeita, jos on sentyylinen luonne ettei osaa purra hammasta että prkl täältähän noustaan ja kohta on rahahuolet pahaa unta vain! - Helinä-keiju3
sosiaalipornoa kirjoitti:
olisi varmaan tehtykin sellainen ohjelma missä joku 6-henkinen perhe asuu yksiössä ilman telkkaria ja jääkaappia. Paitsi ettei sellaista ole. Me jotka ei osata kuvitella sellaista elämää oltaisiin saatu kauhistella että voi hirveä, onpa niillä nyt ankeaa. Ja vaihtaa sitten kanavaa. Kaipaako sitä joku oikeasti? Ne köyhät jotka katsoivat ko. ohjelmaa, olisiko ne olleet tyytyväisempiä jos siellä olisi ollut joku jolla menee vielä huonommin? Saisi huokaista, että nyt kun nähtiin että jollain menee NOIN huonosti niin eihän meillä ole hätää ja just löysin kahdella eurolla melkein uudet farkutkin kirppikseltä. Tai mitä ne sitten maksaakin, en tiedä.
Mun mielestä tuo oli hyvin tehty pikku dokkari. Tiedätkö miksi? Koska toivon että ne köyhät perheet jotka sitä katsoivat, saavat siitä jotain irti. Ettei kannata haikailla tuulimyllyjen perään vaan asennoitua elämäänsä sen mukaan millainen elämä sulla on. Kaikesta näkee hyvät ja huonot puolet ihan sillä kumman puolen haluaa nähdä. Esim. jos ei ole töitä, on aikaa olla lasten kanssa, sehän on positiivista. Negatiivinen versio samasta on että ei musta tuu ikinä mitään ja mä en ikinä pääse tähän yhteiskuntaan enää kiinni ja lapsista kasvaa varmaan samanlaisia luusereita kuin minä. Kaikki on kiinni tavasta suhtautua siihen mitä elämässä eteen tulee. Kyllä muakin kiukuttaa oikein todella ettei sittenkään varattu jouluksi mökkiä Lapista kun siitä oli puhetta, kun lunta ei tosiaan taida olla luvassa. Nyt siellä on jotain käpyisiä jäljellä tai sitten hotelliin mutta ei se ole sama asia kuin oma tilava mökki kaikilla herkuilla. Kun ne sääennusteet julkaistiin jossa sanottiin, että musta joulu on edessä, mun oli ensin todella vaikea asennoitua siihen, edelleen osa musta ajattelee että joulu on pilalla. Jouluna kuuluu olla luntaa, fiilarit on ihan kateissa. Mutta pakkohan se on hyväksyä, tulee se joulu silti. Se tulee vaikka mä makaisin lattialla ja takosin nyrkeillä kuin pikkulapsi että mä HALUUN LUNTA!!! Ei se auta, joten se asenne on vaan löydettävä, että kyllä tämä tästä, on sopeuduttava vaikka harmittaa niin vietävästi. Jos joltain toiselta on rahat vähissä, ei kukaan kippaa rekkakuormallista kahisevaa pihaan vaikka olisi kuinka kiukkuinen yhteiskunnalle, rikkaille, 6-8 vuotta yliopistossa opiskelleille ja kunnollista liksaa nostaville. Jos osaa asennoitua siihen mitä sulla on, voi olla onnellinen niin kuin se Pispalan äiti on. Se on hänen suuren suuri onnensa.
Eikä siinä mun nähdäkseni mitään vähätelty. Jos me tienattais niin vähän kuin ne ihmiset joista oli laskettu esimerkit ja pitäis vielä elättää niin monta lasta, oliko niillä yksillä 8, niin en minä tiedä miten me pärjättäisiin. Ei sitä kuitenkaan halua enää kolmekymppisenä vanhemmilta rahaa ottaa, vaikka tietysti ne antais, mutta periaatteesta ei kiitos. Sehän olisi sama kuin myöntää ettei pärjätä. Samaten jos joutuis hakemaan jotain tukia. Kun on kerran kotoa muuttanut, pitää pärjätä omillaan. Ja se köyhyysraja, me lyhennetään pelkästään lainaa tästä talosta 1200 e/kk. Hirvittää ajatella että jollain olisi niin vähän rahaa käytössä koko kuukaudeksi ja tosiaan elättää vielä lapsia. Ei ihme jos niin pienillä tuloilla sortuu juomaan tai käyttämään huumeita, jos on sentyylinen luonne ettei osaa purra hammasta että prkl täältähän noustaan ja kohta on rahahuolet pahaa unta vain!Asennoidu sitten oikein, eli että Suomi on kehitysmaa eikä kehittynyt sivistysvaltio lastensuojelun mittareilla.
- Suomi on
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Asennoidu sitten oikein, eli että Suomi on kehitysmaa eikä kehittynyt sivistysvaltio lastensuojelun mittareilla.
länsimainen sivistysvaltio ihan jokaisessa mittakaavassa. Yleensä kun puhutaan köyhistä lapsista, mieleeni tulee slummi Intiassa, missä lapset kulkee jossain paitaresussa peppu paljaana vilkkuen ja lähtee joka aamu äidin kanssa tonkimaan jotain syömistä tai käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalta. Kotona ei ole viemäriä, sähköjä, eikä itse asiassa kunnollista kotiakaan kun seinät voi olla aaltopellin paloja jotka on tuettu toisiaan vastaan. Tämä minulle tulee mieleen köyhistä lapsista ja he tosiaan asuvat kehitysmaissa, eivät Suomessa
Kaikki on tottakai suhteellista. Siinä päästään niihin Suomen köyhissä oloissa eläviin lapsiin, jotka taas olisivat todella hätää kärsimässä jos heidät yhtäkkiä vietäisiin tuonne intialaisslummiin. Ja ei, en tietenkään halua Suomesta Intia kakkosta, meillä kun on niin kylmät nämä talvet ;) - Helinä-keiju3
Suomi on kirjoitti:
länsimainen sivistysvaltio ihan jokaisessa mittakaavassa. Yleensä kun puhutaan köyhistä lapsista, mieleeni tulee slummi Intiassa, missä lapset kulkee jossain paitaresussa peppu paljaana vilkkuen ja lähtee joka aamu äidin kanssa tonkimaan jotain syömistä tai käyttökelpoista tavaraa kaatopaikalta. Kotona ei ole viemäriä, sähköjä, eikä itse asiassa kunnollista kotiakaan kun seinät voi olla aaltopellin paloja jotka on tuettu toisiaan vastaan. Tämä minulle tulee mieleen köyhistä lapsista ja he tosiaan asuvat kehitysmaissa, eivät Suomessa
Kaikki on tottakai suhteellista. Siinä päästään niihin Suomen köyhissä oloissa eläviin lapsiin, jotka taas olisivat todella hätää kärsimässä jos heidät yhtäkkiä vietäisiin tuonne intialaisslummiin. Ja ei, en tietenkään halua Suomesta Intia kakkosta, meillä kun on niin kylmät nämä talvet ;)YK ei ole huolestunut länsimaisen sivistysvaltion lastensuojelusta mutta Suomen lastensuojelusta YK on erittäin huolestunut. Älä yritä esittää Suomea paremmassa valossa kuin mitä oikeesti ollaan.
- kun me saisimme
sosiaalipornoa kirjoitti:
olisi varmaan tehtykin sellainen ohjelma missä joku 6-henkinen perhe asuu yksiössä ilman telkkaria ja jääkaappia. Paitsi ettei sellaista ole. Me jotka ei osata kuvitella sellaista elämää oltaisiin saatu kauhistella että voi hirveä, onpa niillä nyt ankeaa. Ja vaihtaa sitten kanavaa. Kaipaako sitä joku oikeasti? Ne köyhät jotka katsoivat ko. ohjelmaa, olisiko ne olleet tyytyväisempiä jos siellä olisi ollut joku jolla menee vielä huonommin? Saisi huokaista, että nyt kun nähtiin että jollain menee NOIN huonosti niin eihän meillä ole hätää ja just löysin kahdella eurolla melkein uudet farkutkin kirppikseltä. Tai mitä ne sitten maksaakin, en tiedä.
Mun mielestä tuo oli hyvin tehty pikku dokkari. Tiedätkö miksi? Koska toivon että ne köyhät perheet jotka sitä katsoivat, saavat siitä jotain irti. Ettei kannata haikailla tuulimyllyjen perään vaan asennoitua elämäänsä sen mukaan millainen elämä sulla on. Kaikesta näkee hyvät ja huonot puolet ihan sillä kumman puolen haluaa nähdä. Esim. jos ei ole töitä, on aikaa olla lasten kanssa, sehän on positiivista. Negatiivinen versio samasta on että ei musta tuu ikinä mitään ja mä en ikinä pääse tähän yhteiskuntaan enää kiinni ja lapsista kasvaa varmaan samanlaisia luusereita kuin minä. Kaikki on kiinni tavasta suhtautua siihen mitä elämässä eteen tulee. Kyllä muakin kiukuttaa oikein todella ettei sittenkään varattu jouluksi mökkiä Lapista kun siitä oli puhetta, kun lunta ei tosiaan taida olla luvassa. Nyt siellä on jotain käpyisiä jäljellä tai sitten hotelliin mutta ei se ole sama asia kuin oma tilava mökki kaikilla herkuilla. Kun ne sääennusteet julkaistiin jossa sanottiin, että musta joulu on edessä, mun oli ensin todella vaikea asennoitua siihen, edelleen osa musta ajattelee että joulu on pilalla. Jouluna kuuluu olla luntaa, fiilarit on ihan kateissa. Mutta pakkohan se on hyväksyä, tulee se joulu silti. Se tulee vaikka mä makaisin lattialla ja takosin nyrkeillä kuin pikkulapsi että mä HALUUN LUNTA!!! Ei se auta, joten se asenne on vaan löydettävä, että kyllä tämä tästä, on sopeuduttava vaikka harmittaa niin vietävästi. Jos joltain toiselta on rahat vähissä, ei kukaan kippaa rekkakuormallista kahisevaa pihaan vaikka olisi kuinka kiukkuinen yhteiskunnalle, rikkaille, 6-8 vuotta yliopistossa opiskelleille ja kunnollista liksaa nostaville. Jos osaa asennoitua siihen mitä sulla on, voi olla onnellinen niin kuin se Pispalan äiti on. Se on hänen suuren suuri onnensa.
Eikä siinä mun nähdäkseni mitään vähätelty. Jos me tienattais niin vähän kuin ne ihmiset joista oli laskettu esimerkit ja pitäis vielä elättää niin monta lasta, oliko niillä yksillä 8, niin en minä tiedä miten me pärjättäisiin. Ei sitä kuitenkaan halua enää kolmekymppisenä vanhemmilta rahaa ottaa, vaikka tietysti ne antais, mutta periaatteesta ei kiitos. Sehän olisi sama kuin myöntää ettei pärjätä. Samaten jos joutuis hakemaan jotain tukia. Kun on kerran kotoa muuttanut, pitää pärjätä omillaan. Ja se köyhyysraja, me lyhennetään pelkästään lainaa tästä talosta 1200 e/kk. Hirvittää ajatella että jollain olisi niin vähän rahaa käytössä koko kuukaudeksi ja tosiaan elättää vielä lapsia. Ei ihme jos niin pienillä tuloilla sortuu juomaan tai käyttämään huumeita, jos on sentyylinen luonne ettei osaa purra hammasta että prkl täältähän noustaan ja kohta on rahahuolet pahaa unta vain!1200e kuukaudessa kouraan samoilla menoilla kuin nyt, jäisi käteen huikeat 400 e enemmin kuin nyt. Ei olisi hätäpäivää.
Joku SDP:läinen verorahoilla loisijako se siellä elämänohjeita antelee? - on lähes tuplasti
kun me saisimme kirjoitti:
1200e kuukaudessa kouraan samoilla menoilla kuin nyt, jäisi käteen huikeat 400 e enemmin kuin nyt. Ei olisi hätäpäivää.
Joku SDP:läinen verorahoilla loisijako se siellä elämänohjeita antelee?enemmin kuin mitä Suomessa on laskettu alle 10v. lapselle kuukaudessa riittävän. Oliko joku hyväkin vitsi? Sillä rahalla saa komiasti kylkiluut näkyville, kouluissa sitten kauhistellaan kun ruokaa kuluu maanantaisin. Harmi ettei meille ole mitään syöttölää, vaikka kyllä jossakin kuulema saa lämpimän aterian 2 eurolla. En vain halua mennä tenulta löyhkäävien kadunmiesten ja naisten sekaan, ja kun autoa (eikä korttia) ole, niin eipä sitä pääsisi hakemaankaan vaikka autossa sitten söisi.
- sitten tuolle
on lähes tuplasti kirjoitti:
enemmin kuin mitä Suomessa on laskettu alle 10v. lapselle kuukaudessa riittävän. Oliko joku hyväkin vitsi? Sillä rahalla saa komiasti kylkiluut näkyville, kouluissa sitten kauhistellaan kun ruokaa kuluu maanantaisin. Harmi ettei meille ole mitään syöttölää, vaikka kyllä jossakin kuulema saa lämpimän aterian 2 eurolla. En vain halua mennä tenulta löyhkäävien kadunmiesten ja naisten sekaan, ja kun autoa (eikä korttia) ole, niin eipä sitä pääsisi hakemaankaan vaikka autossa sitten söisi.
sosiaalipornottajalle.
- hauskaa!
kun me saisimme kirjoitti:
1200e kuukaudessa kouraan samoilla menoilla kuin nyt, jäisi käteen huikeat 400 e enemmin kuin nyt. Ei olisi hätäpäivää.
Joku SDP:läinen verorahoilla loisijako se siellä elämänohjeita antelee?Siis tuo SDP... jos jollain haluaisi isäpappaa järkyttää niin liittymällä demareihin :D Ihan ollaan "tavallisesta ylemmän keskiluokan perheestä" kotoisin, niin minä kuin avomieheni. Äitini on ollut kotirouva (ja juu, helmet on kaulassa ja eikä voisi kuvitella lähtevänsä farkut jalassa kaupungille, itseasiassa hän ei omista farkkuja) vanhempieni naimisiinmenosta lähtien. Isäpappa on tj yrityksessä jonka ainakin pk-seudulla asuvat saattavat tietää koska näkyy jonkin verran katukuvassa. Meillä oli kotiapulainen kun me lapset oltiin pieniä, mutta kyllähän mun elämä on jo aika erilaista kuin äitini. Itse olen töissä kuten avomiehenikin, tosin valmistumisestani on vasta 2 vuotta. Avomieheni valmistui jo 4 vuotta sitten ja on ollut siitä lähtien töissä... ostimme talon reilu vuosi sitten ja sitä tosiaan maksellaan vielä pitkän pitkän aikaa. Lapsiakin haluamme, sitten joskus, ehkä 5 vuoden sisään? Riittäisikö tämä taustatiedoiksi? :)
- en ole ollut
on lähes tuplasti kirjoitti:
enemmin kuin mitä Suomessa on laskettu alle 10v. lapselle kuukaudessa riittävän. Oliko joku hyväkin vitsi? Sillä rahalla saa komiasti kylkiluut näkyville, kouluissa sitten kauhistellaan kun ruokaa kuluu maanantaisin. Harmi ettei meille ole mitään syöttölää, vaikka kyllä jossakin kuulema saa lämpimän aterian 2 eurolla. En vain halua mennä tenulta löyhkäävien kadunmiesten ja naisten sekaan, ja kun autoa (eikä korttia) ole, niin eipä sitä pääsisi hakemaankaan vaikka autossa sitten söisi.
moisia lakeja säätämässä. Elämme niin eri maailmoissa etten osaa ajatella tuollaisia. Me ainakin haluamme että meillä on talous tasapainossa ja kivasti rahaa säästössä ennen kuin hankimme lapsia. Tai siis tasapainossa on nytkin, mutta säästää ajattelimme vielä muutaman vuoden. Aion kuitenkin olla jonkin aikaa kotona sitten kun meille vauva tulee niin lainat on maksettava ja elettävä silloinkin. Onneksi ne päivärahat tulee ainakin osan aikaa palkan mukaan laskettuna, en ole siihen vielä kummemmin perehtynyt kun ei ole niin ajankohtaista.
- sekaisin vai
hauskaa! kirjoitti:
Siis tuo SDP... jos jollain haluaisi isäpappaa järkyttää niin liittymällä demareihin :D Ihan ollaan "tavallisesta ylemmän keskiluokan perheestä" kotoisin, niin minä kuin avomieheni. Äitini on ollut kotirouva (ja juu, helmet on kaulassa ja eikä voisi kuvitella lähtevänsä farkut jalassa kaupungille, itseasiassa hän ei omista farkkuja) vanhempieni naimisiinmenosta lähtien. Isäpappa on tj yrityksessä jonka ainakin pk-seudulla asuvat saattavat tietää koska näkyy jonkin verran katukuvassa. Meillä oli kotiapulainen kun me lapset oltiin pieniä, mutta kyllähän mun elämä on jo aika erilaista kuin äitini. Itse olen töissä kuten avomiehenikin, tosin valmistumisestani on vasta 2 vuotta. Avomieheni valmistui jo 4 vuotta sitten ja on ollut siitä lähtien töissä... ostimme talon reilu vuosi sitten ja sitä tosiaan maksellaan vielä pitkän pitkän aikaa. Lapsiakin haluamme, sitten joskus, ehkä 5 vuoden sisään? Riittäisikö tämä taustatiedoiksi? :)
haluatko muuten vain,
köyhiä, huonompiosaisia ja todella kovia kokeneita ihmisiä, äitejä ja isiä
"lyödä" lisää.
vähän niinkuin jumalan pilkkaan verrattavia
noi sun tekstisi tälläisella palstalla. - niiden Asem-
sekaisin vai kirjoitti:
haluatko muuten vain,
köyhiä, huonompiosaisia ja todella kovia kokeneita ihmisiä, äitejä ja isiä
"lyödä" lisää.
vähän niinkuin jumalan pilkkaan verrattavia
noi sun tekstisi tälläisella palstalla.riehujien tasolla. Rikas isi ja äiti järjestänyt kaiken valmiiksi ja oikeasti toimettomana sitten "vastustellaan" milloin mitäkin tietämättä edes, mitä vastustaa.
- yrittäjyyttä...
hauskaa! kirjoitti:
Siis tuo SDP... jos jollain haluaisi isäpappaa järkyttää niin liittymällä demareihin :D Ihan ollaan "tavallisesta ylemmän keskiluokan perheestä" kotoisin, niin minä kuin avomieheni. Äitini on ollut kotirouva (ja juu, helmet on kaulassa ja eikä voisi kuvitella lähtevänsä farkut jalassa kaupungille, itseasiassa hän ei omista farkkuja) vanhempieni naimisiinmenosta lähtien. Isäpappa on tj yrityksessä jonka ainakin pk-seudulla asuvat saattavat tietää koska näkyy jonkin verran katukuvassa. Meillä oli kotiapulainen kun me lapset oltiin pieniä, mutta kyllähän mun elämä on jo aika erilaista kuin äitini. Itse olen töissä kuten avomiehenikin, tosin valmistumisestani on vasta 2 vuotta. Avomieheni valmistui jo 4 vuotta sitten ja on ollut siitä lähtien töissä... ostimme talon reilu vuosi sitten ja sitä tosiaan maksellaan vielä pitkän pitkän aikaa. Lapsiakin haluamme, sitten joskus, ehkä 5 vuoden sisään? Riittäisikö tämä taustatiedoiksi? :)
Ihan "kateeksi" käy elämäntapayrittäjien päällepäin esiintyvän koppavuuden todellinen laita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000031&posting=22000000005121126#22000000005121126
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000031&posting=22000000015000111#22000000015000111
Jonkun vastaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000031&posting=22000000015009414#22000000015009414
Jos sitä köyhille tarkoitetulla avustuksella aletaan rikkaan kakaran oikusta yritystä "pyörittämään", pitäisi lasten teko kieltää ensinmäisenä.
Eihän ne kestä loukkuun tippumista vaan teurastavat mielummin perheensä lapsia myöten. - alin vastaus:
yrittäjyyttä... kirjoitti:
Ihan "kateeksi" käy elämäntapayrittäjien päällepäin esiintyvän koppavuuden todellinen laita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000031&posting=22000000005121126#22000000005121126
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000031&posting=22000000015000111#22000000015000111
Jonkun vastaus:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4000000000000031&posting=22000000015009414#22000000015009414
Jos sitä köyhille tarkoitetulla avustuksella aletaan rikkaan kakaran oikusta yritystä "pyörittämään", pitäisi lasten teko kieltää ensinmäisenä.
Eihän ne kestä loukkuun tippumista vaan teurastavat mielummin perheensä lapsia myöten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703