Mistä aloittaisin? Ehkä heti kysymys: onko kukaan kokeillut täysin lääkkeetöntä hoitoa, siis pelkkää terapiaa? Mun terapeutti ehdottaa mulle suunnilleen joka toinen kerta mielialalääkkeitä. Toistaiseksi olen kieltäytynyt. En halua elää loppuelämääni pillereiden turvin. Haluan,että kun hymy tulee, se tulee suoraan sydämestä, ei pillereiden avulla. Toisaalta haluaisin helpotusta, ja pian.
Keväällä kihlattuni jätti mut tekstiviestillä, oli löytäny parempaa. Siinä meni kulta, koti, unelmat, haaveet, koko elämä. Viikon itkin ja poltin tupakkia 24h/vrk. Sain keskenmenon. Yritin elää, mutta aamulla en jaksanut nousta ylös, illalla en pystynyt nukahtamaan. Tai halusin nukahtaa ainiaaksi.
Pikku hiljaa aloittelin uutta elämää. Pääsin äidin luota omaan pikku yksiöön. Jaksoin mennä töihin ilman saattajaa. Pääsykokeet ei taas jaksaneet kiinnostaa. Ennen viimeisiä kokeita tajusin, että jos en tuohon kouluun pääsisi joutuisin samaan kaupunkiin ex-kihlattuni kanssa. Luin, mutta se ei riittänyt. Puoli pistettä jäi vajaaksi. Jouduin viimeiseen kouluvaihtoehtoon. Ex-kihlattuni kotikaupunkiin. Asun solussa, jossa asuu lapsellisia tyttöjä. Asun samassa talossa, josta ensimmäisen kerran heräsin tuon kirotun kusipään vierestä. Kuljen joka päivä sen työpaikan ohi kouluun. Opettaja lähetti minut terapiaan, mutta vielä ei ainakaan ole auttanut. Sain masennus-diagnoosin. Äitini ja veljeni tietävät, mutta eivät puhu asiasta. Olenhan saastainen, mielisairas, hullu.
Tapahtumasta on yli puoli vuotta, mutta vieläkin pienikin vastoinkäyminen tuo kyyneleet silmiin ja joskus jään viikoksikin makaamaan sänkyyn. En jaksa nousta. En jaksa enää. En halua elää. Tahdon pois.
Keväällä kihlattuni jätti mut tekstiviestillä, oli löytäny parempaa. Siinä meni kulta, koti, unelmat, haaveet, koko elämä. Viikon itkin ja poltin tupakkia 24h/vrk. Sain keskenmenon. Yritin elää, mutta aamulla en jaksanut nousta ylös, illalla en pystynyt nukahtamaan. Tai halusin nukahtaa ainiaaksi.
Pikku hiljaa aloittelin uutta elämää. Pääsin äidin luota omaan pikku yksiöön. Jaksoin mennä töihin ilman saattajaa. Pääsykokeet ei taas jaksaneet kiinnostaa. Ennen viimeisiä kokeita tajusin, että jos en tuohon kouluun pääsisi joutuisin samaan kaupunkiin ex-kihlattuni kanssa. Luin, mutta se ei riittänyt. Puoli pistettä jäi vajaaksi. Jouduin viimeiseen kouluvaihtoehtoon. Ex-kihlattuni kotikaupunkiin. Asun solussa, jossa asuu lapsellisia tyttöjä. Asun samassa talossa, josta ensimmäisen kerran heräsin tuon kirotun kusipään vierestä. Kuljen joka päivä sen työpaikan ohi kouluun. Opettaja lähetti minut terapiaan, mutta vielä ei ainakaan ole auttanut. Sain masennus-diagnoosin. Äitini ja veljeni tietävät, mutta eivät puhu asiasta. Olenhan saastainen, mielisairas, hullu.
Tapahtumasta on yli puoli vuotta, mutta vieläkin pienikin vastoinkäyminen tuo kyyneleet silmiin ja joskus jään viikoksikin makaamaan sänkyyn. En jaksa nousta. En jaksa enää. En halua elää. Tahdon pois.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lääkityksestä lisäpotkua toipumiseen. Lääkkeen ei tarvi olla vahvakaan. Neuvottele vielä lääkäris kanssa.
Kokemasi menetys on varmaan aika tyypillinen masennuksen laukaisija. Jos korjaat tilanteen lääkityksellä, ei sen tarvitse merkitä loppuelämän pituista jaksoa. Muutama kuukausi riittänee. Lääkkeet auttavat pahimman yli ja helpottavat jaksamista jatkoa ajatellen. Minulla on myös ollut todellinen lääkekammo koskien ihan mitä tahansa lääkettä. Nyt on ollut pakko taipua, eikä kaduta, koska olen saanut avun enkä silti aio jäädä pilleristiksi.
Lääkkeistä: jos käyttää rauhoittavia ahdistukseen, muutaman kuukauden käyttö voi helpottaa. Sen sijaan nk. masennuslääkkeen (luultavimmin aina ensin kokeillaan serotoniinin takaisin oton esto -lääkistystä) hoitovaste saavutetaan vasta kuukauden - parin käytön jälkeen.
Ketjun aloittajalle vielä muutama todella hyvä itsehoitovinkki (jotka ainakin omalla kohdalla auttavat jaksamaan)
-mene nukkumaan 21-22 välillä, iltauni on todella tärkeää!
-liiku, etenkin luonnossa. hengitä raitista ilmaa, kuuntele metsän ääniä ja vaikka halaa puita jos tohdit
-laula
-jos olet uskonnollinen (tai vaikka et olisikaan) niin pieni määrä hengellistä toimintaa tekee hyvää (hihhuliksi ei tarvitse ryhtyä)
-vietä aikaa perheesi kanssa
-puhu ystäviesi ja läheistesi kanssa
-älä syyllistä itseäsi tunteistasi
lisäksi;
-vaikka ei yhtään kiinnostaisi, niin yritä kuitenkin järjestää tapaamisia ystäviesi kanssa äläkä luista niistä!
-rutiinit tekevät hyvää. Kun pidät niistä kiinni, pystyt rytmittämään elämääsi, jaksat paremmin ja huomaat saavasi jotain aikaiseksi (jolloin et voi syyllistää itseäsi)
-älä tuhlaa rahaa. Hetken mielihyvä kääntyy helposti itseään vastaan. Kun teet harkittuja päätöksiä huomaat elämänhallintasi kohentuneen (en oleta että elämänhallintasi olisi välttämättä huono)
-älä mässäile. Syy: ks. edellinen.
Mistä olet saanut päähäsi, että olet pilleristi koko ikäsi. Jos rauhoittavia alat ottaa, niin silloin mahdollista, mutta mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta, ainoastaan sen, että jos lopettaa liian aikaisin masentuu uudestaan.
Itse olin erittäin lääkevastainen ja olin jojossa, pari kuukautta ja mieliala koheni, lääkkeet pois ja seuraava vastoinkäyminen ja taas pohjalla. Ymmärsin, että ainakin vuoden käyttö minun kohdalla on tarpeen, melkein samanlaisia asioita kuin sinulla, lähipiirin ymmärtämättömyys, ero, rahallisia vaikeuksia jne.
Nyt olen jutellut lähipiirin kanssa ja he ovat sanoneet, että eivät osanneet, uskaltaneet, tietäneet, miten suhtautua, mutta eivät kyllä hulluna pitäneet vaikka minusta siltä tuntui.
Erosta toipuminen vie ainakin vuoden, kuitenkin sanoisin, että kun tunteitten skaala on käyty läpi eli suru, viha, katkeruus alkaa eheytyminen ja jopa uusi elämä voi kurkistella siellä.