Onko teille naiset sattunut, mutta ette ole ilmoittaneet/tehneet rikosilmoitusta? Nimittäin raiskausta? Eräs keski-ikäinen toimitusjohtaja lappeenrannasta on saattanut tehdä tällaista enemmänkin kuin yhden kerran, mutta hänen asemansa =rahat ja valta saa aikaiseksi sen, että naiset tuntevat itsensä niin nöyryytetyiksi ja että heitä ei uskota, etteivät tee tai ole tehneet asiassa ilmoitusta poliisille. Onko teitä?
Kyseinen toimitusjohtaja leveilee rahoillaan ja vallallaan ja NAURESKELEE tekemälleen. On luonteeltaan TODELLA ylimielinen ja röyhkeä, todella kauhea. Luulee olevansa jumala ja kaikkien ja kaiken yläpuolella.
Nyt edes yksi uhri on uskaltanut nousta äijää vastaan. Menkää naiset tekemään poliisille ilmoitus, teitä uhreja luultavasti on muitakin, mies ei toimintatavastaan johtuen ole luultavastikaan ensimmäistä kertaa raiskannut. Olkaa rohkeita, tällaiselle on saatava stoppi...
Raiskauksia
47
16427
Vastaukset
- pistä nimi tietoon
niin ei ole kauaa ylimielinen, ainakaan tässä hiippakunnassa!
- ihmeessä
nimi kietoon jos todellakin olet joutunut raiskauksen uhriksi! Tollasilta äijiltä pitää ottaa luulot pois... nimi vaan julkiseksi niin eiköhän ala vähän miettimään tekemisiään...
- Utelias.
Kyseinen tapaus kuulostaa aika rajulta. Jos se on todellakin paikkansa pitävä, haluaisin mieluusti saada asiasta lisätietoja. Niiden avulla ko. henkilön voisi saada vastuulliseksi teoistaan.
Jos siis joku tietää mahdollisista raiskaustapauksia, meilatkaa lisätietoja.
jyrih27@yahoo.com
Nm. Utelias. - "??????"
Onko yhteyttä maakunnan edullisimpaan ostoskoriin???
- ...vihje!
Siis minkä alan toimitusjohtaja? Ikä? Tumma, vaalea? Ym...!
- se nimi
julkiseksi! tollasilta kusipäiltä munat leikataan irti! äijä saatava vastuuseen tekosistaan jos tämä nyt pitää paikkaansa
- ottakaa yhteytä
En voi tietenkään laittaa nimeä tänne, viesti poistettaisiin heti. Mutta tarkoitus on nyt, että kaikki naiset, joille on tapahtunut tällaista (ja he kyllä, joille on tapahtunut, tunnistavat annetuista tiedoista kenestä on kyse) ilmoittaisivat asiasta poliisille tai edes kirjoittaisivat tänne nettiin.
Kyseinen äijä on saatava telkien taa. Yhden naisen ilmoituksesta miehelle tuleva tuomio on korkeintaan muutaman kuukauden ehdonalainen. Useammista ilmoituksista ja siten tuomioista äijä joutuisi ehdottomaan vankeuteen eli kaltereiden taa. Siksi kertokaa asiasta eteenpäin ja jos teille tai tutullenne on tehty seksuaalista väkivaltaa, ILMOITTAKAA POLIISILLE!!!
Yksi nainen on nöyryytetty ja heikoillakin tällaista kusipäätä vastaan, mutta joukossa suurempi voima. Raiskaaja HARVOIN jättää tekostaan yhteen kertaan... valitettavasti. Kuinka monta kertaa on ehtinyt sitä tehdäkään, kun on jo keski-ikäinen...- nyt on
ku pitää jotai raiskaus ilmotuksiaki pistää suomi24:n keskustelupalstalle...mitäs jos hoitaisit homman vaikka ihan ite.
- sportierr
onkohan pikkujoulujen jälki seuraukset, pikkasen on piparia annettu ja ukolle sekä kamuille uskotellaan, jotai aivan muuta?? tälläisiä tapauksia lienee useita joka vuosi? mutta jos tapaus on totta, se kuuluu poliisille.
- helv.....
mistä näitä typeriä uteliaita riittää joka lähtöön?! älkää nyt hyvät ihmiset laittako tietojanne jonkun anonyymin pösilön sähköpostiosoitteeseen vaan tehkää ilmoitus poliisille, mikäli syytö on. tosi härskiä tuollainen tiedonkeruu!!!
- veikkaan
helv..... kirjoitti:
mistä näitä typeriä uteliaita riittää joka lähtöön?! älkää nyt hyvät ihmiset laittako tietojanne jonkun anonyymin pösilön sähköpostiosoitteeseen vaan tehkää ilmoitus poliisille, mikäli syytö on. tosi härskiä tuollainen tiedonkeruu!!!
kyseessä paikallisen lehden toimittaja, ja heillä lienee viran puolesta tarve saada tietoja vaikka sitten pyytämällä. Tärkeintä ei ole kuka kommentoi ja mitä vaan että tekijä saadaan edesvastuuseen.
Kaikkiaan, alkuperäinen aloittaja tekee täysin oikein kertoessaan asiasta täällä, kukaan ei menetä siinä mitään! Naisena tiedän varsin hyvin, miten vaikeaa (tai siis MAHDOTONTA) on puhua aiheesta kasvotusten saati pärjätä oikeuskoneiston rattaissa jotain manipulaatiotaitoista ja rahakasta psykopaattia vastaan.
- ottakaa yhteyttä
Kaikille ääliöille, jotka kaikkea typerää kommentoivat, sanon suoraan, että älkää vaivautuko. Ette tiedä asiasta yhtään mitään, mitä tapahtunut ja milloin, joten ÄÖ kun alhainen, niin pitäkää turpanne kiinni.
Toivon teille typeryksille, jotka ilkeävät suustaan päästää tuollaista paskaa, että TEIDÄN KOHDALLENNE, että itsenne, vaimonne, siskonne tai lapsenne raiskataan, NIIN TIEDÄTTE ÄÄLIÖT mikä elinikäinen vamma se on. Te ette kärsimyksistä tiedä YHTÄÄN MITÄÄN ja toivon sanojenne takia kaikkea mahdollista kärsimystä teille elämäänne hautaanne saakka!
Tämä viesti ei siis ole ääliöille. Vaan niille, jotka ymmärtävät miten vakavasta asiasta on kyse.
Typeryksille tiedoksi, kun ette omilla aivoillanne osaa ajatella, että LIKI AINA naisille on todella vaikea mennä puhumaan raiskauksista ja anonyyminä edes nettipalstalle voi olla helpotus asiasta kertoa.
Ja koska on kyse paikkakuntalaisesta miehestä, niin mikä sen oikosempi paikka kirjoittaa kuin tänne lappeenranta-osioon.- jäkätijäkäti
Jos et olisi koko hommaa sepittänyt omasta päästäsi, niin laittaisit vähän vihjettä, mutta nyt ei oikein mielikuvitus taida riittää?
Aina näitä tarinankertojia riittää! Menikö vähän överiksi pikkujouluissa vai ja nyt hävettää?
Vai tuliko kenties pakit... - jotain tuollaista
jäkätijäkäti kirjoitti:
Jos et olisi koko hommaa sepittänyt omasta päästäsi, niin laittaisit vähän vihjettä, mutta nyt ei oikein mielikuvitus taida riittää?
Aina näitä tarinankertojia riittää! Menikö vähän överiksi pikkujouluissa vai ja nyt hävettää?
Vai tuliko kenties pakit...Hei sinä joka tällaisia kyselyjä kirjoittelet, jos oikeasti olisit itse raiskattu tai jos oikeasti tuntisit jonkun raiskatun läheisen, niin sinä et toivoisi edes idiooteille ja kusipäille, jotka kirjoittelevat viestiisi typeriä vastauksia, että he joutuisivat raiskatuksi..
tai mikä kamalampaa heidän läheisilleen, sillä kuinka voit toivoa viattoman ihmisen kokevan sellaista vain siksi, koska heidän läheisensä on kusipää.. entä jos sinä tai läheisesi, joka on raiskattu, olisikin juuri sen kusipään tytär, sisar tai puoliso ja siksi joutunut raiskatuksi, mille se sinusta tuntuisi. Ajattele jos olisit raiskattu vain siksi, että joku kiukkuinen keskustelija netistä suuttui kusipää veljellesi ja toivoi hänen läheisensä joutuvan raiskatuksi, ja siksi sinut raiskattiin, koska sinä olet se veljesi läheinen..
Sillä sellainen joka on kokenut sen tuskan itse tai nähnyt toisen kokeman tuskan vierestä, ei voi koskaan toivoa sellaista kellekään muulle, etenkään tuntemattomalle..
Itse tunnen ihmisen, joka on raiskattu, ja nähnyt hänen kärsimyksensä, ja vaikka emme hänen kanssaan olekaan enää väleissä, en missään nimessä toivoisi hänelle sitä karsimystä tai kellekään tässä maailmassa.. Joten et sinä eikä läheisesi ole kokenut sellaista, kerta voit noin vain sanoa toivovasi jollekin sellaista kärsimystä..
Ja jos kyse olisikin ollut ystävästäsi niin, et sinä silloinkaan voisi noin sanoa, tai ainakaan sinulla ei ole oikeaa empatian taitoa, sillä kuka vaan, joka osaa asettua toisen asemaan ja ymmärtää toisen tunteita, tuntisi pahoin edes toivoa sellaista kellekään..
sivun idea olisi ollut muuten hyvä, ja sillä olisi ollut hyvä tarkoitus sillä, raiskauksista puhuminen on monesti hyvin vaikeaa, mutta nyt sinun epäaitoutesi kyllä on hävettävää, kuinka luulet kenenkään raiskatun voivan kirjoittaa sivulle, jossa itse toivot jonkun muun kokevan sellaista.. sillä sen kokenut ei halua itse eikä muiden kokevan sellaista pahuutta...
Älä sinä pidä muiden ihmisten kokemuksia ja elämää pelinappuloinasi.. sille muut ovat samanlaisia kokeviä ihmisiä, joilla on myös tunteet... - ...huh
jotain tuollaista kirjoitti:
Hei sinä joka tällaisia kyselyjä kirjoittelet, jos oikeasti olisit itse raiskattu tai jos oikeasti tuntisit jonkun raiskatun läheisen, niin sinä et toivoisi edes idiooteille ja kusipäille, jotka kirjoittelevat viestiisi typeriä vastauksia, että he joutuisivat raiskatuksi..

Älä sinä pidä muiden ihmisten kokemuksia ja elämää pelinappuloinasi.. sille muut ovat samanlaisia kokeviä ihmisiä, joilla on myös tunteet...ainakii tuo jaarittelupuoli on hallussa.
- ilmoita

Älä sinä pidä muiden ihmisten kokemuksia ja elämää pelinappuloinasi.. sille muut ovat samanlaisia kokeviä ihmisiä, joilla on myös tunteet...Kuulepas sinä, lue tarkkaan nämä tekstit. Olen sen verran "vanha" nainen, että en TODELLAKAAN tule tänne mitään huuhaata kirjoittamaan. Eli kaiken minkä olen kirjoittanut on totta ja aion myös sen myöhemmin todistaa, kunhan päästään tämä joulukuu ohitse! Kerron sitten täällä tarkemmin. Ja sinulle, että minun ei tunnu edelleenkään pahalta sanoa näille ääliöille, jotka ILKKUVAT JA IVAAVAT täällä mm. raiskaukseen liittyviä asioita, että KYLLÄ, toivon, että heidän läheisyyteen tällainen tapaus sattuu, niin jo loppuu ivaaminen! Tai ainakin kaikessa järjessä pitäisi loppua. Eikä tee pahaa sellaista toivoa, sillä TOIVOMUKSESTA ei koskaan kenellekään tässä maailmassa mitään ole sattunut. Kyllä kyse on ihan muista "voimista".
JA sinulle edelleen, että oletpa aikamoinen enkeli, jolle ei ilmeisesti kukaan ihminen ole koskaan niin paha mieleltään ja sydämeltään ollut, ettet pahaa toivoisi. No minun lähipiirissäni, omassa ja läheisteni, on ollut muutama niin kusipäinen ihminen että kyllä toivon heille vain kärsimystä tähän elämään. Kusipäitä, jotka ovat KOKO ELÄMÄNSÄ aiheuttaneet ympärilleen vain pahaa! Jos se kärsimys jollekin elämässä sattuu, niin kuin sitä SATAVARMASTI sattuu, niin toivon sen sellaisille kusipäille. Pahalle pitää olla paha. Ja pahasieluisia ihmisiä todellakin on olemassa. Hyssyttelemällä ja päätä silittämällä ei paha ihminen pahuuttaan lopeta. Nähty on!!!!
Ja edelleen näille kusipäille, jotka täällä (ilmeisesti näitä nuoria nuijia, jotka eivät varsinaisesta elämästä tiedä yhtään mitään), että tämä raiskaustapaus, ääliöt, on jo pitkän ajan takaa. Mutta jos tietäisitte mitä raiskauksessa tapahtuu, niin ymmärtäisitte senkin, miksi se on pitkän ajan takaa... Teille en sitä aio tässä enempää selittelemään, vaan te voitte edelleen hyppiä tällaisen ketjun YLI JA OHI, kun edelleen esitätte noita typeriä, lapsellisia kommentteja. Ei ole pakko lukea, eikä kommentoida... - ilmoita
Sinun tekstisi oli sellaista, että et todellakaan tunne minua ja elämääni. Olen lappeenrantalainen yrittäjä ja ilomielin voin sinulle yksityisesti nimeni kertoa ja voit tulla esittäytymään suoraselkäisesti kasvojeni eteen ja sanoa nuo samat asiat minulle kasvotusten. Ja miksikö, no siksi, että SINUN tekstisi oli sen verran loukkaavaa kaikessa minun henkilökohtaisessa arvostelussani, että kipitäpä nyt rehdisti esittäytymään. Itse olen tänne asioita kirjoittanut yleisellä tasolla ja kusipäät älkööt tällaisiin seksuaalirikosasioiden kommentointiin vaivautuko. Ja SINÄ kaikella epäilevällä kommentoimisellasi saatoit ITSE tuhota tämän viestin tarkoituksen. Epäilet puhunko totta jne. Siksi haluan että tuollaiset epäilijät saavat tavata minut henkilökohtaisesti. Joten ilmoita täällä miten haluat minusta varmennuksen. Julkiseen levitykseen, ymmärtänet varmaan pelkästään siitä syystä että olen yrittäjä ja perheellinen, en voi nimeäni tänne laittaa ja tämä raiskaustapauksen käsittelykin on kesken.
Tämä viesti on tarkoitettu VAIN NIILLE, jotka eivät tapahtuneita seksuaalirikoksia ole ilmoittanut poliisille. Että tapaukset tulisivat ilmi edes anonyyminä. Yritän kannustaa naisia ilmoittamaan asiasta. Haluaisin itse nähdä MILLAINEN ihminen SINÄ oikein olet, joka sanot asioita minusta ja elämästäni, JOKA ET NIISTÄ TODELLAKAAN minkään vertaa tiedä.
Nimenomaan kyse on nyt siitä, jauhan edelleen jo kerran kirjoittamaani, että mm. tämä raaka ja mieleltään psykopaatin oloinen "ylijumala" toimitusjohtaja SAISI KUNNON TUOMION ja että naiset eivät enää hänen mahtiaan pelkäisi. Todellakin TIEDÄN mikä helvetti on joutua uhriksi ja mikä helvetti käydä sitä kaiken maailman viranomaisten edessä uudelleen läpi ja mikä elinikäinen helvetti kantaa sitä henkistä helvettiä mukanaan hautaansa saakka. MUTTA seksuaalirikolliset on saatava vastuuseen teostaan, vaikka tuomiot meidän istuimissamme ovatkin melkoisen naurettavia. Jos ei muuta, niin toivon tuomioksi näille kaikille seksuaalirikollisillekin PELKKÄÄ PAHAA sattuvaksi elämäänsä. Mutta kuten usein käy nämä pahasieluiset senkun porskuttavat. HEILLÄ kun ei ole empatiaa ja tunteita KEITÄÄN muita kuin itseään kohtaan... - mitennii pitää olla paha
ilmoita kirjoitti:
Kuulepas sinä, lue tarkkaan nämä tekstit. Olen sen verran "vanha" nainen, että en TODELLAKAAN tule tänne mitään huuhaata kirjoittamaan. Eli kaiken minkä olen kirjoittanut on totta ja aion myös sen myöhemmin todistaa, kunhan päästään tämä joulukuu ohitse! Kerron sitten täällä tarkemmin. Ja sinulle, että minun ei tunnu edelleenkään pahalta sanoa näille ääliöille, jotka ILKKUVAT JA IVAAVAT täällä mm. raiskaukseen liittyviä asioita, että KYLLÄ, toivon, että heidän läheisyyteen tällainen tapaus sattuu, niin jo loppuu ivaaminen! Tai ainakin kaikessa järjessä pitäisi loppua. Eikä tee pahaa sellaista toivoa, sillä TOIVOMUKSESTA ei koskaan kenellekään tässä maailmassa mitään ole sattunut. Kyllä kyse on ihan muista "voimista".
JA sinulle edelleen, että oletpa aikamoinen enkeli, jolle ei ilmeisesti kukaan ihminen ole koskaan niin paha mieleltään ja sydämeltään ollut, ettet pahaa toivoisi. No minun lähipiirissäni, omassa ja läheisteni, on ollut muutama niin kusipäinen ihminen että kyllä toivon heille vain kärsimystä tähän elämään. Kusipäitä, jotka ovat KOKO ELÄMÄNSÄ aiheuttaneet ympärilleen vain pahaa! Jos se kärsimys jollekin elämässä sattuu, niin kuin sitä SATAVARMASTI sattuu, niin toivon sen sellaisille kusipäille. Pahalle pitää olla paha. Ja pahasieluisia ihmisiä todellakin on olemassa. Hyssyttelemällä ja päätä silittämällä ei paha ihminen pahuuttaan lopeta. Nähty on!!!!
Ja edelleen näille kusipäille, jotka täällä (ilmeisesti näitä nuoria nuijia, jotka eivät varsinaisesta elämästä tiedä yhtään mitään), että tämä raiskaustapaus, ääliöt, on jo pitkän ajan takaa. Mutta jos tietäisitte mitä raiskauksessa tapahtuu, niin ymmärtäisitte senkin, miksi se on pitkän ajan takaa... Teille en sitä aio tässä enempää selittelemään, vaan te voitte edelleen hyppiä tällaisen ketjun YLI JA OHI, kun edelleen esitätte noita typeriä, lapsellisia kommentteja. Ei ole pakko lukea, eikä kommentoida...Opettele artikuloimaan kunnolla, mokoma piripää.
- jo joku
sanoikin.. kuinka kukaan voi toivoa että jonkun idiootin läheinen raiskattaisiin vain siksi, että sattuu kirjoittelemaan älyttömyyksiä tänne. Ihan yhtä idiootti on se, kuka tällaisia toiveita esittää.
Taitaa käämi käydä kuumana jostain muusta syystä, taidat olla vaan huhupuheitten levittäjä kun ei oma järkesi ja empatiasi riitä tuon pidemmälle.
Minut on aikoinaan raiskattu, ihan oikeasti, se ei ole nimi koetuille pakeille, tai millekään muulle nokille tulemiselle.
Olin silloin pieni likka vielä.Olin oppinut jo menemään citylle,mutta en pitämään itsestäni riittävän hyvää huolta, saati tajuamaan tapahtuneen, tekemään ilmoituksen. Minulla ei ollut ketään kuka olisi edes sanonut,että mene hyvä lapsi tekemään rikosilmoitus. Ei.. pidin asian itselläni, suljin sen pois kokemusmaailmastani. Suljin samalla itsestäni myös aidon kiintymisen ja välittämisen. Kuin salaa itseltäni aloitin ihme temppuilut poikien kanssa; heti kun he alkoivat kiintyä ja näyttää tykkäämisen merkkejä, nakkasin heidät kylmästi pois ja kokeilin seuraavaa.
Meni vuosia, kasvoin isommaksi, ja pojat vaihtui miehiin, oma tyylini ei.
Vuodet vei miten vei. Eräänä kauniina kesäpäivänä oikaisin sankarihautausmaan läpi torille päin. Vastaan tuli perhe,nainen työnsi rattaita joissa istui pulleaposkinen imeväinen, ylpeä isä käveli vaimonsa vierellä. Tajusin heti kuka tuo mies on.
Siinä samassa aukeni sohjoinen lokakuinen iltayö samassa kohtaa hautausmaata silmiini. He menivät ohi, minä menin ohi. Enää oli turha lähteä tekemään ilmoitusta, vaikka nimen muistin edelleenkin.
Tänään tuo mies on jo keski-ikäinen raihnainen käppänä, asuu Lappeenrannassa edelleenkin. En tiedä tunnistaako hän minut, mutta olemme kuitenkin nähneet. Haluaisin hänen jotenkin kärsivän teostaan. En tiedä, onko kärsinytkin. Toivottavasti. - jo joku
ilmoita kirjoitti:
Kuulepas sinä, lue tarkkaan nämä tekstit. Olen sen verran "vanha" nainen, että en TODELLAKAAN tule tänne mitään huuhaata kirjoittamaan. Eli kaiken minkä olen kirjoittanut on totta ja aion myös sen myöhemmin todistaa, kunhan päästään tämä joulukuu ohitse! Kerron sitten täällä tarkemmin. Ja sinulle, että minun ei tunnu edelleenkään pahalta sanoa näille ääliöille, jotka ILKKUVAT JA IVAAVAT täällä mm. raiskaukseen liittyviä asioita, että KYLLÄ, toivon, että heidän läheisyyteen tällainen tapaus sattuu, niin jo loppuu ivaaminen! Tai ainakin kaikessa järjessä pitäisi loppua. Eikä tee pahaa sellaista toivoa, sillä TOIVOMUKSESTA ei koskaan kenellekään tässä maailmassa mitään ole sattunut. Kyllä kyse on ihan muista "voimista".
JA sinulle edelleen, että oletpa aikamoinen enkeli, jolle ei ilmeisesti kukaan ihminen ole koskaan niin paha mieleltään ja sydämeltään ollut, ettet pahaa toivoisi. No minun lähipiirissäni, omassa ja läheisteni, on ollut muutama niin kusipäinen ihminen että kyllä toivon heille vain kärsimystä tähän elämään. Kusipäitä, jotka ovat KOKO ELÄMÄNSÄ aiheuttaneet ympärilleen vain pahaa! Jos se kärsimys jollekin elämässä sattuu, niin kuin sitä SATAVARMASTI sattuu, niin toivon sen sellaisille kusipäille. Pahalle pitää olla paha. Ja pahasieluisia ihmisiä todellakin on olemassa. Hyssyttelemällä ja päätä silittämällä ei paha ihminen pahuuttaan lopeta. Nähty on!!!!
Ja edelleen näille kusipäille, jotka täällä (ilmeisesti näitä nuoria nuijia, jotka eivät varsinaisesta elämästä tiedä yhtään mitään), että tämä raiskaustapaus, ääliöt, on jo pitkän ajan takaa. Mutta jos tietäisitte mitä raiskauksessa tapahtuu, niin ymmärtäisitte senkin, miksi se on pitkän ajan takaa... Teille en sitä aio tässä enempää selittelemään, vaan te voitte edelleen hyppiä tällaisen ketjun YLI JA OHI, kun edelleen esitätte noita typeriä, lapsellisia kommentteja. Ei ole pakko lukea, eikä kommentoida...Ole pahalle paha, ja olet itse samanlainen. Liekö vielä kertaakaan maailmassa mikään sota loppunut sillä,että jatkaa sotaa.
Jos asia on vanha, niin mikset sanonut sitä heti? Tiedäthän varmaan sinäkin, ettei enää oikein maksa vaivaa lähteä tekemään ilmoitusta raiskauksesta, joka on tapahtunut joskus 30vuotta sitten. Parempi olisi vain valistaa näitä nykypäivän tyttöjä,eikä haukkua, kuten sinä teet, että kertoisivat edes äidilleen tapahtuneesta, että olisi edes joku tuki. Rikosilmoitus on aivan ehdoton, mutta kuinka moni tyttö/nainen ilkeää sitä lähteä tekemään, jos vähänkin on tunnetta, että on itsekin tilanteen kehittymiseen vaikuttanut. Se ei tee rikoksesta pienempää, mutta ilmoittamiskynnyksen korkeammaksi. Siksi pitäisi rohkaista raiskattua kertomaan heti jollekin, joka ohjaa eteenpäin. - jo joku
ilmoita kirjoitti:
Sinun tekstisi oli sellaista, että et todellakaan tunne minua ja elämääni. Olen lappeenrantalainen yrittäjä ja ilomielin voin sinulle yksityisesti nimeni kertoa ja voit tulla esittäytymään suoraselkäisesti kasvojeni eteen ja sanoa nuo samat asiat minulle kasvotusten. Ja miksikö, no siksi, että SINUN tekstisi oli sen verran loukkaavaa kaikessa minun henkilökohtaisessa arvostelussani, että kipitäpä nyt rehdisti esittäytymään. Itse olen tänne asioita kirjoittanut yleisellä tasolla ja kusipäät älkööt tällaisiin seksuaalirikosasioiden kommentointiin vaivautuko. Ja SINÄ kaikella epäilevällä kommentoimisellasi saatoit ITSE tuhota tämän viestin tarkoituksen. Epäilet puhunko totta jne. Siksi haluan että tuollaiset epäilijät saavat tavata minut henkilökohtaisesti. Joten ilmoita täällä miten haluat minusta varmennuksen. Julkiseen levitykseen, ymmärtänet varmaan pelkästään siitä syystä että olen yrittäjä ja perheellinen, en voi nimeäni tänne laittaa ja tämä raiskaustapauksen käsittelykin on kesken.
Tämä viesti on tarkoitettu VAIN NIILLE, jotka eivät tapahtuneita seksuaalirikoksia ole ilmoittanut poliisille. Että tapaukset tulisivat ilmi edes anonyyminä. Yritän kannustaa naisia ilmoittamaan asiasta. Haluaisin itse nähdä MILLAINEN ihminen SINÄ oikein olet, joka sanot asioita minusta ja elämästäni, JOKA ET NIISTÄ TODELLAKAAN minkään vertaa tiedä.
Nimenomaan kyse on nyt siitä, jauhan edelleen jo kerran kirjoittamaani, että mm. tämä raaka ja mieleltään psykopaatin oloinen "ylijumala" toimitusjohtaja SAISI KUNNON TUOMION ja että naiset eivät enää hänen mahtiaan pelkäisi. Todellakin TIEDÄN mikä helvetti on joutua uhriksi ja mikä helvetti käydä sitä kaiken maailman viranomaisten edessä uudelleen läpi ja mikä elinikäinen helvetti kantaa sitä henkistä helvettiä mukanaan hautaansa saakka. MUTTA seksuaalirikolliset on saatava vastuuseen teostaan, vaikka tuomiot meidän istuimissamme ovatkin melkoisen naurettavia. Jos ei muuta, niin toivon tuomioksi näille kaikille seksuaalirikollisillekin PELKKÄÄ PAHAA sattuvaksi elämäänsä. Mutta kuten usein käy nämä pahasieluiset senkun porskuttavat. HEILLÄ kun ei ole empatiaa ja tunteita KEITÄÄN muita kuin itseään kohtaan...ota lääkkeesi, jookos. Jos ovat päässeet loppumaan, eikä reseptiä enää ole, niin käy hyvä ihminen tk-päivystyksessä hakemassa uudet. Tosin, jos noin melskaat, saatat saada M1-lähetteen psyk.osastolle, mutta sinne sinä kyllä kuuluisitkin.
- typerää
jo joku kirjoitti:
sanoikin.. kuinka kukaan voi toivoa että jonkun idiootin läheinen raiskattaisiin vain siksi, että sattuu kirjoittelemaan älyttömyyksiä tänne. Ihan yhtä idiootti on se, kuka tällaisia toiveita esittää.
Taitaa käämi käydä kuumana jostain muusta syystä, taidat olla vaan huhupuheitten levittäjä kun ei oma järkesi ja empatiasi riitä tuon pidemmälle.
Minut on aikoinaan raiskattu, ihan oikeasti, se ei ole nimi koetuille pakeille, tai millekään muulle nokille tulemiselle.
Olin silloin pieni likka vielä.Olin oppinut jo menemään citylle,mutta en pitämään itsestäni riittävän hyvää huolta, saati tajuamaan tapahtuneen, tekemään ilmoituksen. Minulla ei ollut ketään kuka olisi edes sanonut,että mene hyvä lapsi tekemään rikosilmoitus. Ei.. pidin asian itselläni, suljin sen pois kokemusmaailmastani. Suljin samalla itsestäni myös aidon kiintymisen ja välittämisen. Kuin salaa itseltäni aloitin ihme temppuilut poikien kanssa; heti kun he alkoivat kiintyä ja näyttää tykkäämisen merkkejä, nakkasin heidät kylmästi pois ja kokeilin seuraavaa.
Meni vuosia, kasvoin isommaksi, ja pojat vaihtui miehiin, oma tyylini ei.
Vuodet vei miten vei. Eräänä kauniina kesäpäivänä oikaisin sankarihautausmaan läpi torille päin. Vastaan tuli perhe,nainen työnsi rattaita joissa istui pulleaposkinen imeväinen, ylpeä isä käveli vaimonsa vierellä. Tajusin heti kuka tuo mies on.
Siinä samassa aukeni sohjoinen lokakuinen iltayö samassa kohtaa hautausmaata silmiini. He menivät ohi, minä menin ohi. Enää oli turha lähteä tekemään ilmoitusta, vaikka nimen muistin edelleenkin.
Tänään tuo mies on jo keski-ikäinen raihnainen käppänä, asuu Lappeenrannassa edelleenkin. En tiedä tunnistaako hän minut, mutta olemme kuitenkin nähneet. Haluaisin hänen jotenkin kärsivän teostaan. En tiedä, onko kärsinytkin. Toivottavasti.siis todellakin typerää!jos ei ole kanttia tuoda nimiä esille,niin suuri epäilys on että jutut ovat tuulesta temmattuja...ei taida olla hissi mennyt siulla ylös asti!
- SP.
typerää kirjoitti:
siis todellakin typerää!jos ei ole kanttia tuoda nimiä esille,niin suuri epäilys on että jutut ovat tuulesta temmattuja...ei taida olla hissi mennyt siulla ylös asti!
samaa mieltä oon kanssasi.
Mitä vittua sitä ei voi nimeä tuoda esille jos ko. henkilö kerran on tehnyt tommosen rikoksen!
Luuleeko aloittaja että raiskaaja nostaa syytteen kunnianloukkauksesta? :O joka ei muuten ole mahdollista siinä vaiheessa kun väite pitää paikkansa!
T: Laista tietävä - jo joku
typerää kirjoitti:
siis todellakin typerää!jos ei ole kanttia tuoda nimiä esille,niin suuri epäilys on että jutut ovat tuulesta temmattuja...ei taida olla hissi mennyt siulla ylös asti!
miun hissiä epäilet, niin suotta. Ainahan nuo teidän kommenttinne voi kuitata toisella, vanhalla sanonnalla koirasta joka älähtää silloin kun kalikka kalahtaa. Helpottaisiko, jos näkisitte nimestä, ettei ainakaan itsestään ole kyse?
Mitäpä jos kertoisittekin oman tarinanne? Ihan todenperäisiä juttujahan täältä saa yleensä hakemalla hakea. Minun tarinani on tosi. - SP.
jo joku kirjoitti:
miun hissiä epäilet, niin suotta. Ainahan nuo teidän kommenttinne voi kuitata toisella, vanhalla sanonnalla koirasta joka älähtää silloin kun kalikka kalahtaa. Helpottaisiko, jos näkisitte nimestä, ettei ainakaan itsestään ole kyse?
Mitäpä jos kertoisittekin oman tarinanne? Ihan todenperäisiä juttujahan täältä saa yleensä hakemalla hakea. Minun tarinani on tosi.MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ VINGUT ASIA KUULUU POLIISILLE EIKÄ SUOMI24 KESKUSTELULLE JOS JOKU ON RAISKATTU!!!
- ihmettelen "kuinka voi...
ilmoita kirjoitti:
Sinun tekstisi oli sellaista, että et todellakaan tunne minua ja elämääni. Olen lappeenrantalainen yrittäjä ja ilomielin voin sinulle yksityisesti nimeni kertoa ja voit tulla esittäytymään suoraselkäisesti kasvojeni eteen ja sanoa nuo samat asiat minulle kasvotusten. Ja miksikö, no siksi, että SINUN tekstisi oli sen verran loukkaavaa kaikessa minun henkilökohtaisessa arvostelussani, että kipitäpä nyt rehdisti esittäytymään. Itse olen tänne asioita kirjoittanut yleisellä tasolla ja kusipäät älkööt tällaisiin seksuaalirikosasioiden kommentointiin vaivautuko. Ja SINÄ kaikella epäilevällä kommentoimisellasi saatoit ITSE tuhota tämän viestin tarkoituksen. Epäilet puhunko totta jne. Siksi haluan että tuollaiset epäilijät saavat tavata minut henkilökohtaisesti. Joten ilmoita täällä miten haluat minusta varmennuksen. Julkiseen levitykseen, ymmärtänet varmaan pelkästään siitä syystä että olen yrittäjä ja perheellinen, en voi nimeäni tänne laittaa ja tämä raiskaustapauksen käsittelykin on kesken.
Tämä viesti on tarkoitettu VAIN NIILLE, jotka eivät tapahtuneita seksuaalirikoksia ole ilmoittanut poliisille. Että tapaukset tulisivat ilmi edes anonyyminä. Yritän kannustaa naisia ilmoittamaan asiasta. Haluaisin itse nähdä MILLAINEN ihminen SINÄ oikein olet, joka sanot asioita minusta ja elämästäni, JOKA ET NIISTÄ TODELLAKAAN minkään vertaa tiedä.
Nimenomaan kyse on nyt siitä, jauhan edelleen jo kerran kirjoittamaani, että mm. tämä raaka ja mieleltään psykopaatin oloinen "ylijumala" toimitusjohtaja SAISI KUNNON TUOMION ja että naiset eivät enää hänen mahtiaan pelkäisi. Todellakin TIEDÄN mikä helvetti on joutua uhriksi ja mikä helvetti käydä sitä kaiken maailman viranomaisten edessä uudelleen läpi ja mikä elinikäinen helvetti kantaa sitä henkistä helvettiä mukanaan hautaansa saakka. MUTTA seksuaalirikolliset on saatava vastuuseen teostaan, vaikka tuomiot meidän istuimissamme ovatkin melkoisen naurettavia. Jos ei muuta, niin toivon tuomioksi näille kaikille seksuaalirikollisillekin PELKKÄÄ PAHAA sattuvaksi elämäänsä. Mutta kuten usein käy nämä pahasieluiset senkun porskuttavat. HEILLÄ kun ei ole empatiaa ja tunteita KEITÄÄN muita kuin itseään kohtaan...No kuule kun minua ei vois vähempää kiinnostaa tavata sinua. Minulle on ihan sama kuka olet. Minä kirjoittelen täällä anonyymisti ja se riittää minulle.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä että seksuaalirikolliset ansaitsisivat kaiken pahan mitä voi olla. Raiskaajilta sais leikata munat pois. Sillä se ihminen joka ei ei osaa käyttää ruumiinosiaan oikeaan tarkoitukseensa ei ansaitse pitää niitä. Raiskaus on pahinta melkein mitä tiedän heti murhaamisen jälkeen. Onneksi vankiloissakin vankien arvojärjestyksessäkin seksuaalirikolliset ovat kaikista alhaisimmassa asemassa, eli jopa muut rikolliset pitävät heitä kammottavina.
Mutta en silti voisi toivoa raiskaajan tyttärelle, sisarelle tai kellekään tuttavalle, heidän joutuvan raiskatuksi, sillä raiskaajan vaimo ei ole syypää miehensä tekemisiin tai tytär, tai sisarkaan, voihan olla että he eivät edes ole enää yhteydessä raiskaajaan.. Ja perhe ja sukulaisethan eivät tiedä edes luultavasti mitä ukkeli tekee heidän seläntakanaan.. Ja jos tietäisivät saattaisivat lopettaa yhteydenpidon heti siihen paikkaan.
Kuten monesti sieppaajat ja muut rikolliset, he saattavat esittää kotipiirissä mitä mukavinta ja ihanteellisinta ihmistä. Monesti näin voi käydä juuri sellaisissa tapauksissa joissa perhetuttu tai perheenjäsen käyttää perheen lasta hyväksi, eikä kukaan edes osaisi kuvitella ihmisestä sellaista.
Mutta mistä koskaan voi tietää päältäpäin kävellessään kadulla kuka ihminen on tehnyt jotain niin kaameaa. Itse kehotat naisia ilmoittamaan raiskauksista poliisille, jotta rikolliset saadaan kiinni, ettei enää muiden naisten tarvitse kokea edelleen sitä tuskaa, tai raiskatun itsekään joutua uudelleen raiskatuksi, sillä kuten sanoit raiskaaja tekee sen luultavasti uudelleenkin, mutta kuitenkin toivot silti joillekin naisille sen, siksi että joku kusipää kirjoittelee hyväntahtoiseen viestiisi loukkaavia vastauksia.
Tiedoksi vaan, ei ne idiootit välttämättä pidä raiskausta minään pikkujuttuna oikeasti tai halua vähätellä raiskatun kokemuksia, mutta ne vaan eivät ota näitä sivuja kovin tosissaan. Uskon että tosipaikan tullen, jos tapaisivat raiskatun silmästä silmään ja tietäisivät tämän olevan raiskattu, niin ne samat ihmiset tahtoisivat varmasti auttaa tätä ihmistä ja ymmärtäisivät, että tämä ei ole mitään leikkiä..
joku niistä joita pyydät kirjoittamaan kokemuksestaan saattaa hyvinkin olla jonkun idioottikirjoittelijan sukulainen.
Toivon että sinä, minä ja kaikki muut naiset säästyisivät sellaisilta hirmuteoilta, ja jos kuitenkin joutuvat sen kokemaan, niin uskaltaisivat laittaa sellaiset hirviöt vastuuseen siitä. Ja myönnän en ole mikään enkeli, paha saakoon palkkansa, mutta kärsiköön sen yksin, ei heidän läheistensä tarvitse kärsiä sen enempää, sillä jo sen kohtaamisessa, että oma isä, veli tai poika on tehnyt jotain niin kamalaa jollekin, niin siinä on jo tarpeeksi tuskaa ja häpeää ihmiselle, ettei viattoman sivullisen tarvitse enempää kärsiä toisen tekemästä pahuudesta. Sillä mille se tuntuisi ajatella, että oma rakastettu perheenjäsen jota on aina pitänyt hyvänä ja rakastavana ihmisenä, paljastuisikin rikolliseksi. Monesti rikollisen perhe kärsii myös, he ovat myös uhreja, ainakin enemmän kuin itse rikollinen.
Sitä paitsi itse sanot että seksuaalirikollisilla ei ole empatiaa ketään muuta kuin itseään kohtaa, joten eipä auta vaikka heidän läheisensä tulisikin raiskatuksi, ainoastaan turhaa kärsimystä viattomalle ihmiselle. - Lääkäri-
ilmoita kirjoitti:
Kuulepas sinä, lue tarkkaan nämä tekstit. Olen sen verran "vanha" nainen, että en TODELLAKAAN tule tänne mitään huuhaata kirjoittamaan. Eli kaiken minkä olen kirjoittanut on totta ja aion myös sen myöhemmin todistaa, kunhan päästään tämä joulukuu ohitse! Kerron sitten täällä tarkemmin. Ja sinulle, että minun ei tunnu edelleenkään pahalta sanoa näille ääliöille, jotka ILKKUVAT JA IVAAVAT täällä mm. raiskaukseen liittyviä asioita, että KYLLÄ, toivon, että heidän läheisyyteen tällainen tapaus sattuu, niin jo loppuu ivaaminen! Tai ainakin kaikessa järjessä pitäisi loppua. Eikä tee pahaa sellaista toivoa, sillä TOIVOMUKSESTA ei koskaan kenellekään tässä maailmassa mitään ole sattunut. Kyllä kyse on ihan muista "voimista".
JA sinulle edelleen, että oletpa aikamoinen enkeli, jolle ei ilmeisesti kukaan ihminen ole koskaan niin paha mieleltään ja sydämeltään ollut, ettet pahaa toivoisi. No minun lähipiirissäni, omassa ja läheisteni, on ollut muutama niin kusipäinen ihminen että kyllä toivon heille vain kärsimystä tähän elämään. Kusipäitä, jotka ovat KOKO ELÄMÄNSÄ aiheuttaneet ympärilleen vain pahaa! Jos se kärsimys jollekin elämässä sattuu, niin kuin sitä SATAVARMASTI sattuu, niin toivon sen sellaisille kusipäille. Pahalle pitää olla paha. Ja pahasieluisia ihmisiä todellakin on olemassa. Hyssyttelemällä ja päätä silittämällä ei paha ihminen pahuuttaan lopeta. Nähty on!!!!
Ja edelleen näille kusipäille, jotka täällä (ilmeisesti näitä nuoria nuijia, jotka eivät varsinaisesta elämästä tiedä yhtään mitään), että tämä raiskaustapaus, ääliöt, on jo pitkän ajan takaa. Mutta jos tietäisitte mitä raiskauksessa tapahtuu, niin ymmärtäisitte senkin, miksi se on pitkän ajan takaa... Teille en sitä aio tässä enempää selittelemään, vaan te voitte edelleen hyppiä tällaisen ketjun YLI JA OHI, kun edelleen esitätte noita typeriä, lapsellisia kommentteja. Ei ole pakko lukea, eikä kommentoida...Otappas välillä ne lääkkeet tai lopeta juominen, niin helpottaa.
- huomenta vaan sullekin
SP. kirjoitti:
MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ VINGUT ASIA KUULUU POLIISILLE EIKÄ SUOMI24 KESKUSTELULLE JOS JOKU ON RAISKATTU!!!
Onko mustavalkopäähäsi pälkähtänyt, että joku asia voi kuulua SEKÄ poliisille ETTÄ Suomi24 keskusteluun?
Sinullako on siellä lista asioista, joita täällä saa käsitellä ja me muut tottelemme?
Luuletko poliisin kiertävän jokaisen lappeenrantalaisnaisen ovella varoittamassa, että tällainen kusipää on tällä kertaa liikkeellä? - SP.
huomenta vaan sullekin kirjoitti:
Onko mustavalkopäähäsi pälkähtänyt, että joku asia voi kuulua SEKÄ poliisille ETTÄ Suomi24 keskusteluun?
Sinullako on siellä lista asioista, joita täällä saa käsitellä ja me muut tottelemme?
Luuletko poliisin kiertävän jokaisen lappeenrantalaisnaisen ovella varoittamassa, että tällainen kusipää on tällä kertaa liikkeellä?jokaisen lappeenrantalaisnaisen lukevan tätä keskustelua? Onhan se tietysti ihan hyvä varoittaa että tälläinen on liikkeellä, vaan tälläistä kusipäätä ei olisi liikkeellä jos olisi jo otettu ajoissa poliisiin yhteyttä. (Jos on muutenkaan)
Jos esimerkiksi naapurisi tappaisi vaikka vaimonsa tai lapsensa, ja sinä tietäisit asiasta niin kirjoittelisitko tänne palstalle että varokaa tälläinen henkilö on liikkeellä vai ilmottaisit poliisille? - tiukille
SP. kirjoitti:
jokaisen lappeenrantalaisnaisen lukevan tätä keskustelua? Onhan se tietysti ihan hyvä varoittaa että tälläinen on liikkeellä, vaan tälläistä kusipäätä ei olisi liikkeellä jos olisi jo otettu ajoissa poliisiin yhteyttä. (Jos on muutenkaan)
Jos esimerkiksi naapurisi tappaisi vaikka vaimonsa tai lapsensa, ja sinä tietäisit asiasta niin kirjoittelisitko tänne palstalle että varokaa tälläinen henkilö on liikkeellä vai ilmottaisit poliisille?tosiasia on sekin,että joku jonkun raiskannut tai muutoin pahoinpidellyt lukee näitäkin juttuja. Ihan samoin kuin joku pedofiili, tai itsensä paljastelija, tai transu tai hetero tai homo tai..Lappeenrannasakin asuu kaikenlaista väkeä, sinä vaan et kaikkia tiedä etkä tunne.
Onko sun mielestä maailma noin yksinkertaisen mustavalkoinen? Tänne on lupa kirjoittaa asioista, jotka mieltä kaihertavat, kuuluivat ne oikeassa elämässä poliisille, papille,lääkärille,palokunnalle,lakimiehelle tai kelle. Asioista on ihan hyvä puhua,vaikka näinkin, tämä on paikka, jonka yllättävän moni on löytänyt. - ilmoita
ihmettelen "kuinka voi... kirjoitti:
No kuule kun minua ei vois vähempää kiinnostaa tavata sinua. Minulle on ihan sama kuka olet. Minä kirjoittelen täällä anonyymisti ja se riittää minulle.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä että seksuaalirikolliset ansaitsisivat kaiken pahan mitä voi olla. Raiskaajilta sais leikata munat pois. Sillä se ihminen joka ei ei osaa käyttää ruumiinosiaan oikeaan tarkoitukseensa ei ansaitse pitää niitä. Raiskaus on pahinta melkein mitä tiedän heti murhaamisen jälkeen. Onneksi vankiloissakin vankien arvojärjestyksessäkin seksuaalirikolliset ovat kaikista alhaisimmassa asemassa, eli jopa muut rikolliset pitävät heitä kammottavina.
Mutta en silti voisi toivoa raiskaajan tyttärelle, sisarelle tai kellekään tuttavalle, heidän joutuvan raiskatuksi, sillä raiskaajan vaimo ei ole syypää miehensä tekemisiin tai tytär, tai sisarkaan, voihan olla että he eivät edes ole enää yhteydessä raiskaajaan.. Ja perhe ja sukulaisethan eivät tiedä edes luultavasti mitä ukkeli tekee heidän seläntakanaan.. Ja jos tietäisivät saattaisivat lopettaa yhteydenpidon heti siihen paikkaan.
Kuten monesti sieppaajat ja muut rikolliset, he saattavat esittää kotipiirissä mitä mukavinta ja ihanteellisinta ihmistä. Monesti näin voi käydä juuri sellaisissa tapauksissa joissa perhetuttu tai perheenjäsen käyttää perheen lasta hyväksi, eikä kukaan edes osaisi kuvitella ihmisestä sellaista.
Mutta mistä koskaan voi tietää päältäpäin kävellessään kadulla kuka ihminen on tehnyt jotain niin kaameaa. Itse kehotat naisia ilmoittamaan raiskauksista poliisille, jotta rikolliset saadaan kiinni, ettei enää muiden naisten tarvitse kokea edelleen sitä tuskaa, tai raiskatun itsekään joutua uudelleen raiskatuksi, sillä kuten sanoit raiskaaja tekee sen luultavasti uudelleenkin, mutta kuitenkin toivot silti joillekin naisille sen, siksi että joku kusipää kirjoittelee hyväntahtoiseen viestiisi loukkaavia vastauksia.
Tiedoksi vaan, ei ne idiootit välttämättä pidä raiskausta minään pikkujuttuna oikeasti tai halua vähätellä raiskatun kokemuksia, mutta ne vaan eivät ota näitä sivuja kovin tosissaan. Uskon että tosipaikan tullen, jos tapaisivat raiskatun silmästä silmään ja tietäisivät tämän olevan raiskattu, niin ne samat ihmiset tahtoisivat varmasti auttaa tätä ihmistä ja ymmärtäisivät, että tämä ei ole mitään leikkiä..
joku niistä joita pyydät kirjoittamaan kokemuksestaan saattaa hyvinkin olla jonkun idioottikirjoittelijan sukulainen.
Toivon että sinä, minä ja kaikki muut naiset säästyisivät sellaisilta hirmuteoilta, ja jos kuitenkin joutuvat sen kokemaan, niin uskaltaisivat laittaa sellaiset hirviöt vastuuseen siitä. Ja myönnän en ole mikään enkeli, paha saakoon palkkansa, mutta kärsiköön sen yksin, ei heidän läheistensä tarvitse kärsiä sen enempää, sillä jo sen kohtaamisessa, että oma isä, veli tai poika on tehnyt jotain niin kamalaa jollekin, niin siinä on jo tarpeeksi tuskaa ja häpeää ihmiselle, ettei viattoman sivullisen tarvitse enempää kärsiä toisen tekemästä pahuudesta. Sillä mille se tuntuisi ajatella, että oma rakastettu perheenjäsen jota on aina pitänyt hyvänä ja rakastavana ihmisenä, paljastuisikin rikolliseksi. Monesti rikollisen perhe kärsii myös, he ovat myös uhreja, ainakin enemmän kuin itse rikollinen.
Sitä paitsi itse sanot että seksuaalirikollisilla ei ole empatiaa ketään muuta kuin itseään kohtaa, joten eipä auta vaikka heidän läheisensä tulisikin raiskatuksi, ainoastaan turhaa kärsimystä viattomalle ihmiselle.Niinpä varmaan on turha yrittää saada pissapäisiä ihmisiä tajuamaan kuinka kovin sattuu, kun syvimmälle uppoavia loukkaavia kommenttejaan esittävät jonkun henkilön elämän kaikkein psyykkisesti satuttavimmasta asiasta ja sillä "naljailevat". Siinä olet ytimessä. En tiedä onko näillä muillakin "tavallisilla" pissapäillä, jotka VAIN naljailevat (eivät esim. raiskaa)empatiakykyä lainkaan, joten ehkäpä tosiaankin on turha yrittääkään saada heitä tajuamaan miten ilkeitä ovat. Tarkoitukseni oli vain ja ainoastaan tuoda esiin se tosiasia, että ennen kuin pissapää kokee osallaan tällaista kärsimystä, hän ei tule koskaan tajuamaan mikä psyykkinen helvetti jokin asia on, kun se kohdalle sattuu. Ja tästä tietämättömyydestäkin osittain johtuen (?) sitten naljailevat toisen ihmisen elämän pahimmilla kärsimyksillä.
Tarkoitukseni siis se. Jos joku on ilkeä minulle, en käännä toista poskeani.
Kaikille epäilijöille en edes jaksa vastata enää, että tämä tapaus on totta ja se on ollut jo tutkinnassa. Jos paikallinen lehti siitä suostuu kirjoittamaan, sen voi lukea sieltäkin. Asia on myös jo käsitelty suljetuin ovin. Mutta kun joku täällä vaatii nimiä julkiseksi, niin siihen voi puuttua joku muukin kuin asianomainen itse, joten se ei ole ihan noin yksinkertaista...
Tämäkin ketju todennäköisesti poistettaisiin heti, jos tänne nimiä annetaan. Viranomaiset myöskin vaativat, että se joka tietää tutkimuksesta, myös asianomainen, niin ei saa antaa siitä nimiä tai tietoja eteenpäin. Niin rikollissuojelevaa täällä ollaan. Mutta senkin seikan voi kyllä kiertää syyyllistymättä mihinkään laittomaan...
Tästä "kärsimyksen toivomisasiasta" lopetan keskustelun tähän. Ja edelleen toivon, että raiskauksista ilmoitetaan. Kuten oikeudessakin todettiin, vain yksi kymmenestä naisesta ilmoittaa raiskauksesta poliisille. Ja niistäkin ilmoituksista vain yksi tehdään heti tapahtuman jälkeen... - edellinen
SP. kirjoitti:
jokaisen lappeenrantalaisnaisen lukevan tätä keskustelua? Onhan se tietysti ihan hyvä varoittaa että tälläinen on liikkeellä, vaan tälläistä kusipäätä ei olisi liikkeellä jos olisi jo otettu ajoissa poliisiin yhteyttä. (Jos on muutenkaan)
Jos esimerkiksi naapurisi tappaisi vaikka vaimonsa tai lapsensa, ja sinä tietäisit asiasta niin kirjoittelisitko tänne palstalle että varokaa tälläinen henkilö on liikkeellä vai ilmottaisit poliisille?Tietenkin ilmoittaisin taposta poliisille. En silti pistäisi pahitteeksi kirjoittaa siitä myös tänne. (Kauankohan kuluisi, ennen kuin syytetyn omaiset olisivat kukkahattutätien johdolla vaatimassa päätäni vadille.)
Ellet oivalla esim. henkirikoksen ja raiskauksen eroa, niin lukaise uudelleen nuo ylempänä olevat kommentit. Ensimmäinen tunne on häpeä ja päiviä, viikkoja, pahimmillaan kuukausia kestävä lamaannus. Kukaan toinen ei sitä rikosilmoitusta tee ja nainen itse ei kykene. Kun jotain voisi tehdä, mitään ei enää ole todistettavissa.
Tapon uhria myöskään harvoin pidetään syyllisenä ja tekijää viattomana luontokappaleena, joka vain noudatti vaistojaan.
Jokainen paikkakunnan nainen ei tietenkään näitä lue, mutta hyvä jos edes kaksikymmentä lukee - minä ainakin otan tämän puheeksi työpaikalla ja niin tekee moni muukin. Myös puskaradio toimii. Joskus sen totuusarvo saattaa olla tasoa paskaradio, mutta tässä tapauksessa en epäile aloittajan väitteitä ja tarkoitusta. (Kyllä tämänkokoiseen kaupunkiin muutama kusipääkin mahtuu.) Ei ole pahitteeksi pitää asiaa esillä, kuten totesit. - ilmoita
edellinen kirjoitti:
Tietenkin ilmoittaisin taposta poliisille. En silti pistäisi pahitteeksi kirjoittaa siitä myös tänne. (Kauankohan kuluisi, ennen kuin syytetyn omaiset olisivat kukkahattutätien johdolla vaatimassa päätäni vadille.)
Ellet oivalla esim. henkirikoksen ja raiskauksen eroa, niin lukaise uudelleen nuo ylempänä olevat kommentit. Ensimmäinen tunne on häpeä ja päiviä, viikkoja, pahimmillaan kuukausia kestävä lamaannus. Kukaan toinen ei sitä rikosilmoitusta tee ja nainen itse ei kykene. Kun jotain voisi tehdä, mitään ei enää ole todistettavissa.
Tapon uhria myöskään harvoin pidetään syyllisenä ja tekijää viattomana luontokappaleena, joka vain noudatti vaistojaan.
Jokainen paikkakunnan nainen ei tietenkään näitä lue, mutta hyvä jos edes kaksikymmentä lukee - minä ainakin otan tämän puheeksi työpaikalla ja niin tekee moni muukin. Myös puskaradio toimii. Joskus sen totuusarvo saattaa olla tasoa paskaradio, mutta tässä tapauksessa en epäile aloittajan väitteitä ja tarkoitusta. (Kyllä tämänkokoiseen kaupunkiin muutama kusipääkin mahtuu.) Ei ole pahitteeksi pitää asiaa esillä, kuten totesit.Sinulle kiitos. Tämä asia on totta ja tuonne aiemmin johonkin yhteyteen olen kertonut, että asia on ollut tutkinnassa ja oikeudessakin jo suljetuin ovin. Epäilys on ollut suuri, että muillekin naisille lienee tapahtunut samaa tämän henkilön taholta, sillä tämä kyseinen raiskaaja on hyvin ylimielinen, röyhkeä, oikeudessakin ylimielisesti naureskellut äijä, joka kaiken lisäksi on rahakas toimitusjohtaja. Ja tähän valtaan ja rahaan tukeutuukin... Pitää naiset hiljaisena sillä. Sitä yritti tähänkin tapaukseen, mutta eräs puhelinkeskustelu tapauksen jälkeen käytiin siten, että paikalla oli pari ulkopuolista kuulijaa!!! Rangaistuksena (syyttäjän vaatimuksesta) on odotettavissa VAIN ehdonalaista. Eli liikkuu nyt ja sittenkin edelleen vapaalla jalalla...
Se mitä peräänkuulutan, älkää naiset luottako yrittäjä/toimitusjohtajaan, vaikka olisi tuttunne tuttukin. Älkää olko liian humalassa ja varoittaisin, että kannattaa ottaa huomioon sekin, että tyrmäystippojakin jotkut käyttävät... Siinä vaiheessa raiskaus muuttuu hyväksikäytöksi eli astetta lievemmäksi, koska nainen ei pistä hanttiin. Siis KUN EI VOI. Mutta näin siis voi raiskaaja olla HYVINKIN kiero ja kiertää pahimman. Kyse ei ole paatuneesta seksuaalirikollisesta, vaan rahallisesti hyvin toimeentulevasta äijästä, joka narsistisesti persoonallisuushäiriöisen tavoin kuvittelee voivansa tehdä IHAN MITÄ VAAN saamatta rangaistusta. Vallalla ja rahalla, kun omasta mielestään "suurena" olo tekee koskemattomaksi... - ..nari...pieri ja pani.
ilmoita kirjoitti:
Sinulle kiitos. Tämä asia on totta ja tuonne aiemmin johonkin yhteyteen olen kertonut, että asia on ollut tutkinnassa ja oikeudessakin jo suljetuin ovin. Epäilys on ollut suuri, että muillekin naisille lienee tapahtunut samaa tämän henkilön taholta, sillä tämä kyseinen raiskaaja on hyvin ylimielinen, röyhkeä, oikeudessakin ylimielisesti naureskellut äijä, joka kaiken lisäksi on rahakas toimitusjohtaja. Ja tähän valtaan ja rahaan tukeutuukin... Pitää naiset hiljaisena sillä. Sitä yritti tähänkin tapaukseen, mutta eräs puhelinkeskustelu tapauksen jälkeen käytiin siten, että paikalla oli pari ulkopuolista kuulijaa!!! Rangaistuksena (syyttäjän vaatimuksesta) on odotettavissa VAIN ehdonalaista. Eli liikkuu nyt ja sittenkin edelleen vapaalla jalalla...
Se mitä peräänkuulutan, älkää naiset luottako yrittäjä/toimitusjohtajaan, vaikka olisi tuttunne tuttukin. Älkää olko liian humalassa ja varoittaisin, että kannattaa ottaa huomioon sekin, että tyrmäystippojakin jotkut käyttävät... Siinä vaiheessa raiskaus muuttuu hyväksikäytöksi eli astetta lievemmäksi, koska nainen ei pistä hanttiin. Siis KUN EI VOI. Mutta näin siis voi raiskaaja olla HYVINKIN kiero ja kiertää pahimman. Kyse ei ole paatuneesta seksuaalirikollisesta, vaan rahallisesti hyvin toimeentulevasta äijästä, joka narsistisesti persoonallisuushäiriöisen tavoin kuvittelee voivansa tehdä IHAN MITÄ VAAN saamatta rangaistusta. Vallalla ja rahalla, kun omasta mielestään "suurena" olo tekee koskemattomaksi...Soittakaa Paranoid!
- noce
ilmoita kirjoitti:
Sinulle kiitos. Tämä asia on totta ja tuonne aiemmin johonkin yhteyteen olen kertonut, että asia on ollut tutkinnassa ja oikeudessakin jo suljetuin ovin. Epäilys on ollut suuri, että muillekin naisille lienee tapahtunut samaa tämän henkilön taholta, sillä tämä kyseinen raiskaaja on hyvin ylimielinen, röyhkeä, oikeudessakin ylimielisesti naureskellut äijä, joka kaiken lisäksi on rahakas toimitusjohtaja. Ja tähän valtaan ja rahaan tukeutuukin... Pitää naiset hiljaisena sillä. Sitä yritti tähänkin tapaukseen, mutta eräs puhelinkeskustelu tapauksen jälkeen käytiin siten, että paikalla oli pari ulkopuolista kuulijaa!!! Rangaistuksena (syyttäjän vaatimuksesta) on odotettavissa VAIN ehdonalaista. Eli liikkuu nyt ja sittenkin edelleen vapaalla jalalla...
Se mitä peräänkuulutan, älkää naiset luottako yrittäjä/toimitusjohtajaan, vaikka olisi tuttunne tuttukin. Älkää olko liian humalassa ja varoittaisin, että kannattaa ottaa huomioon sekin, että tyrmäystippojakin jotkut käyttävät... Siinä vaiheessa raiskaus muuttuu hyväksikäytöksi eli astetta lievemmäksi, koska nainen ei pistä hanttiin. Siis KUN EI VOI. Mutta näin siis voi raiskaaja olla HYVINKIN kiero ja kiertää pahimman. Kyse ei ole paatuneesta seksuaalirikollisesta, vaan rahallisesti hyvin toimeentulevasta äijästä, joka narsistisesti persoonallisuushäiriöisen tavoin kuvittelee voivansa tehdä IHAN MITÄ VAAN saamatta rangaistusta. Vallalla ja rahalla, kun omasta mielestään "suurena" olo tekee koskemattomaksi...Aika moni on viestiketjua seurannut, olisin odottanut enemmän asiallista keskustelua.
Ikävää että nämä varakkaat paksuvatsaiset ukkelit ovat mitä ovat ja röhöttelevät ylpeinä päälle. (kuvailussa ystävättäreni kähmijä, joka pyysi joulupukiksi lapsenlapsilleen ja "auttoi" sitten pukin vermeitä ylle).Valitettavampaa vielä että ovat opettaneet poikansa samanlaisiksi. Tässäkin talossa kokoontuu poikaporukka, ryhmä kiltin oloisia rillipäitä, jotka katsovat oluet kourassa rajua pornoa (yksi nainen, monta miestä, veri lentää jne.)... ja lähtevät sitten hyvässä nousukkaassa uhoten etsimään sopivaa tyttöä.
Sopii naisten olla varuillaan, vaikka miehissä olisi vain yksi tuhannesta mätiä, niin kaikkia on pakko pelätä. - hermostuta
Eikä toivota kenenkään joutuvan minkäänlaisen väkivallan uhriksi.
Älykkyysösamäärä? - tarkoittaa mitä?
Ja ÄÖ on yhtä kuin mitä? Älykkyysösämäärä?
- just just
tarkoittaa mitä? kirjoitti:
Ja ÄÖ on yhtä kuin mitä? Älykkyysösämäärä?
Siinäpä taas fiksuuden merkki... Tällaisessa asiassa nyt täytyy TODELLAKIN tarttua KIRJOITUSVIRHEESEEN! Eiköhän tarkoitus ollut laittaa ÄO, vai ihanko oikeasti oletat, että kirjoituksessa tarkoitettiin ÄLYKKYYSÖSAMÄÄRÄÄ tai jotain vastaavaa??? Niin mitäkähän se, älykkyyden jättiläinen, tarkoittaa?
- juuri näin
just just kirjoitti:
Siinäpä taas fiksuuden merkki... Tällaisessa asiassa nyt täytyy TODELLAKIN tarttua KIRJOITUSVIRHEESEEN! Eiköhän tarkoitus ollut laittaa ÄO, vai ihanko oikeasti oletat, että kirjoituksessa tarkoitettiin ÄLYKKYYSÖSAMÄÄRÄÄ tai jotain vastaavaa??? Niin mitäkähän se, älykkyyden jättiläinen, tarkoittaa?
Osoitin vain, kuinka kypsymätön tekstisi ylipäänsä oli. Luehan muut vastaukset. Ihmisen täytyy olla todella kypsymätön ja asiasta mitään tietämätön, jos toivoo jonkun ihmisen läheisen (ja mitähän tekemistä läheisellä muutenkaan on asian kanssa?) raiskausta vain siksi, että ko. ihmisen omainen sattuu mielestäsi olemaan "saaatanan ÄÄLIÖ KUSIPÄÄ".
- raiskattu.
Ainakin periaatteessa. Tuli sitten mentyä naimisiin nuoruuden tyhmyydessä.
Suhde oli mitä oli... Lopulta oli vain helpompi antaa kuin kantaa seuraukset. Se ei kai täyttänyt virallista raiskauskriteeriä. En olisi halunnut, itkin aina jälkeenpäin. En vain osannut irrottautua. Suhde alkoi kun olin 14v ja mies 28v... Kuinka tyhmä olinkaan!?!- Poison.
Et ollut tyhmä, olit vain nuori. Mies teki väärin, ja rikkoi Suomen lakia (suojaikäraja seksille on 16 vuotta, ja muistaakseni 18 vuotta jos toinen osapuoli on jo aikuinen). Raiskaus tuo ei ehkä ole, jos et ole kieltäytynyt (muista että yksikin "ei" riittää), mutta hyvin nuorella iällä tapahtunutta seksuaalista hyväksikäyttöä kylläkin. Suosittelen että ainakin harkitset psykologia tms. jonka kanssa keskustella aiheesta, tuollaisesta yleensä jää arvet syvälle, jotka painavat vielä pitkään vaikka asian pyrkiikin poistamaan mielestään. Voimia jaksaa asian kanssa.
- nakkipää
Tuoko raha oikeasti noin paljon kateutta, että pitää täällä keksiä juttuja tyhjästä?
- maikkarissa
Maikkarillahan on menossa joku sarjis uutisten jälkeen jossa käsitellään parast aikaa raiskaus tapausta.
Liekö kuppi liian täys? - kokemuksesta?
Kukaan ei voi tehdä mitään koska virkavalta suojelee näitä.........
- Omar32
Tuollaiset pellet hyvin äkkiä syödään tässä maailmassa.Mitä sä tänne tulet ruikuttaa?Eikö sinussa ole miestä tehdä asialle jotain,kuin tänne tulla itkemään asiasta?Varoituksen sana tuollaisille pelleille on että,varokaa mihin voitte törmätä kulkiessanne kadulla...Luullen että en itse ainakaan kovin suopeasti katsoisi asiaa sormienläpi.Naisen loukkaaminen/tuollaiset asiat saavat minutkin rauhallisen ihmisen todella vihaiseksi,puolustaen tälläisiä vääryyksiä vastaan!!!!
- hee he hee
moni nainen tykkää alistavasta seksistä. kun masokisti ja sadisti löytävät toisensa, kumpikin saa nautintoa
perheväkivalta selittyy 90% alistus-alaistaja suhteen avulla kun kumpikin haluaa nautintoa- stop nyt
Maso-sado suhteissa on kysymys MOLEMPIEN halusta ja nautinnosta.Raiskauksessa nauttivat vaan mies ja muna.Eipäs sekoteta näitä asioita keskenään.
Jokainen täysjärkinen aikuinen saa keskenään tehdä mitä huvittaa kunhan lakia ei rikota JOS MOLEMMAT HALUAVAT.
Monilla naisilla on raiskaus fantasioita,mutta VAIN fantasioita ei kukaan oikeasti halua että tuntematon mies ottaa väkivalloin ja joutuu oikeasti pelkäämään henkensä puolesta.
Raiskaus on rikos,sado-maso suhde ei.
Ja raiskaajilta sais oikeesti vetää munat pois ja syöttää vaikka koirille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186