röyhtäyttäminen

pyrittekö röyhtäyttämään vauvan aina syönnin päätteeksi? Osa täällä kirjoittaa syöttävänsä makuulta ja nukutttavansa vauvan rinnalle. Miten röyhtäyttäminen?

Itse kokeilen röyhtäyttää aina syönnin päätteeksi, joskus onnistuu ja joskus ei. Olisin kiinnostunut kuulemaan, toimitteko samoin, ja jos niin kauanko yritätte röyhtäyttää ja missä asennossa on onnistunut parhaiten.
2764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä pyritään siihen, että jokaisen syötön jälkeen röhtäytetään. Pulauttelee vähemmän kun on röyhtässy kunnolla. Meillä Röyhtäytys onnistuu parhaiten masut vastakkain rinnan päällä. Yleensä 30-60minuuttia.

Äänestä

Meillä on melkeinpä pakko röyhtäyttää, tai muuten kuuluu hetken päästä hirveä huuto, kun mahassa on liikaa painetta. Myös pulauttelu vähenee huomattavasti, kun saa röyhtäistä. Joskus illalla ja yöllä tyttö nukahtaa rinnalle, mutta nostan silti olalle röyhtäisemään.. Jos ilmaa on mahassa, havahtuu röyhtäisemään ja monesti jatkaa saman tien unia. Aina ei ilmaa kuitenkaan mahassa ole, joten röyhtäystäkään ei tule. Paras asento on olalla tai pystyssä rintaa vasten, päivällä röyhtäilee myös istuessaan ja joskus laitan mahalleen makaamaan. Kaikkia vauvojahan ei tarvitse röyhtäyttää, mutta jos tekee kuten meidän tyttö eli nielee kovasti ilmaa syönnin yhteydessä, on röyhtäytyksestä apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ellini kirjoitti:

pyrittekö röyhtäyttämään vauvan aina syönnin päätteeksi? Osa täällä kirjoittaa syöttävänsä makuulta ja nukutttavansa vauvan rinnalle. Miten röyhtäyttäminen?

Itse kokeilen röyhtäyttää aina syönnin päätteeksi, joskus onnistuu ja joskus ei. Olisin kiinnostunut kuulemaan, toimitteko samoin, ja jos niin kauanko yritätte röyhtäyttää ja missä asennossa on onnistunut parhaiten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu