laskua pukkaa

7.12. 19:00 Euroopan keskuspankin EKP:n päätös nostaa ohjauskorkoa ei välttämättä jää vielä korotusten sarjan viimeiseksi, mutta asuntolainojen tärkeimmän viitekoron eli 12 kuukauden euriborin taso on jo todennäköisesti saavuttanut huippunsa, arvioivat suomalaiset ekonomistit.

– On mahdollista, että 12 kuukauden euriborin lakipiste on jo nähty, arvioi Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen.

– Vuoden koron trendimäinen nousu on katkennut, ja korko on jäänyt sahaamaan 3,85 prosentin ympärille, sanoo Osuuspankkikeskuksen pääekonomisti Timo Lindholm.

Myös Tapiolan pääekonomisti Jari Järvinen uskoo, että jatkossa ylöspäin voivat mennä lähinnä vain lyhyimmät markkinakorot, jos markkinat päätyvät odottamaan EKP:ltä vielä yhtä tai kahta ohjauskoron nostoa.

EKP:n päätös nostaa ohjauskorko 3,50 prosenttiin oli jo etukäteen käytännössä varma. Kaikki muut päätökset olisivat olleet markkinoille valtava yllätys, koska keskuspankki oli poikkeuksellisen selvästi viestinyt markkinoille, mitä se aikoo tehdä.

EKP-logian isoin kysymys olikin se, mitä pääjohtaja Jean-Claude Trichet vihjaa tulevista ohjauskoron liikkeistä.

– Rahapolitiikkamme on yhä kasvua tukevaa, ja korot ovat vieläkin matalalla tasolla, Trichet totesi.

Tämä vahvisti jo ennestään yleisintä tulkintaa siitä, että EKP nostaa ohjauskorkoaan vielä keväällä.

Toisaalta EKP kuitenkin pudotti aiempia arvioitaan euroalueen inflaatiosta. Kuluvan ja ensi vuoden kasvuarvioita EKP kuitenkin aavistuksen nosti. Vihjeet tulevista korkoliikkeistä siis olivat osin ristikkäisiä.

Ennen EKP:n viestejä Taloussanomien haastattelemista ekonomisteista Tyrväinen arveli, että torstain nosto voi jäädä tämän korotuskierroksen viimeiseksi. Lindholm ja Järvinen puolestaan odottivat vielä korotuspäätöstä keväällä.

Tyrväisen mukaan Euroopan kasvua voi jarruttaa esimerkiksi Saksan arvonlisäveron nosto 19 prosenttiin. Tyrväinen myös epäilee, että USA:n asunto-ongelmista voi heijastua edelleen lisää hidasteita Euroopankin talouteen. Ne taas voivat leikata enimmät koronnostohalut. Samaan suuntaan vaikuttaa euron vahvistuminen.

– Aika loppuu kesken, sanoo Tyrväinen ja moittii keskuspankkia siitä, että se piti korot poikkeuksellisen alhaalla liian pitkään.

Tyrväinenkin pitää vielä yhtä ohjauskoron nostoa mahdollisena, jos Saksan kasvu pysyy vahvana alv:n noususta huolimatta.

Järvinen perustelee uskoaan vielä yhteen korotukseen sillä, että Euroopan kasvuvauhti on ollut odotettua kovempi. Samoilla linjoilla on Lindholm.

– EKP hakee pelivaraa. Olisi aikamoinen umpikuja joutua taantumaan, jos ohjauskorko olisi jäänyt kovin alas, sanoo Lindholm lisäksi.

– Jos tämä on huippu, se on varsin alhainen, pohtii ohjauskoron tasoa Järvinen.
0228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

korkoihin... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu