Illan pimeässä
luurangot hiipivät kaapista
vainoamaan minua
Tuntematta armoa
ne kuiskivat hiljaisia sanoja
Nimeäsi toistavat
raadellen auki haavat
luisilla sormillaan
Olen etsinyt kaikki aseet
taistellakseni niitä vastaan
Etsinyt lukkoja
lukitakseni ne kaappiin
Puhdistanut mieleni,
antanut anteeksi itselleni
ja sinulle
siivotakseni kaappini
menneisyyden pölystä, luurangoista
Silti itken kivusta
Haavani hiljaa vuotavat
menneisyyden tuskaa
Rakastan
ilman pienintäkään järjen hiventä
Enkä minä tavoittele mitään
en vieläkään
Tai jos jotain, ehkä vieläkin unohdusta
Silti en saa rauhaa
Sinä asut minussa
ja tiedän, etten voi paeta
Minä jälleen vihaan,
silti kuitenkin rakastan
Vaivun hiljaisiin kyyneliin
rikkinäisenä,
pystymättä olemaan eheä
ehkä milloinkaan.
luurangot hiipivät kaapista
vainoamaan minua
Tuntematta armoa
ne kuiskivat hiljaisia sanoja
Nimeäsi toistavat
raadellen auki haavat
luisilla sormillaan
Olen etsinyt kaikki aseet
taistellakseni niitä vastaan
Etsinyt lukkoja
lukitakseni ne kaappiin
Puhdistanut mieleni,
antanut anteeksi itselleni
ja sinulle
siivotakseni kaappini
menneisyyden pölystä, luurangoista
Silti itken kivusta
Haavani hiljaa vuotavat
menneisyyden tuskaa
Rakastan
ilman pienintäkään järjen hiventä
Enkä minä tavoittele mitään
en vieläkään
Tai jos jotain, ehkä vieläkin unohdusta
Silti en saa rauhaa
Sinä asut minussa
ja tiedän, etten voi paeta
Minä jälleen vihaan,
silti kuitenkin rakastan
Vaivun hiljaisiin kyyneliin
rikkinäisenä,
pystymättä olemaan eheä
ehkä milloinkaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kapisevat kaapeissa.ajatteleppa,sait niistä näin nasakan runon.kyllä nyt liukuu runosuoni sulla.
Siellä kolisee,
Kirjoittanut: missä luurangot 25.4.2006 klo 08.02
hitaan tanssinsa aloittavat,
ketkuttelevat
hämärissä kaapeissaan
onttoina kolisevia
lanteitaan.
Lihat luiden ympäriltä muiden,
juhlat alkakoon, ne biennaalit.
Ja joku hätäisesti sähähtää,
se minun käsivarsi on,
se säästä.
Ja joku toinen murahtaa,
jo irti päästä.
Valmiiks kaluttu jo minut on,
siks en ketään säästä.
Nälkä hirveä kun on.
Kaapin kätköihin taas
rauha laskeutuu,
yhteisymmärrys on sanaton,
tuo liikkumattomuus.
Yön koirat luistansa vain älähtivät.
muistan lukeneeni tämän runosi. On mainio, tosin luurangot eivät muistuta lainkaan kaapissani kolistelevia. Kaappini asustavat ovat ikäviä, ahneita ja satuttavat vain minua.
(Olen kirjoitellut täällä joskus...)
ja satuttavat vain minua;)
wwwwwwwwww
yhtyä ajatukseesi nodoubt;)
Ei runo. Sairaan/sairaiden itsetilitys.
harkittu palaute sinulla;)
mutta kuulosti tutulta. Olen joskus lukenut vähän samantyyppisen. Hienoja vertauskuvia, aiheeseen sopivan synkkä tunnelma.
löytynee samankaltaisia runoja, ehkä montakin. Tuskin kuitenkaan samoin sanoin, en ole lainannut ketään. En ole viime aikoina ehtinyt selaamaan edes sanomalehteä... :-\
Tiedättekö milloin syntyy suurin meteli?....No kun kaksi luurankoa muhinoi peltikatolla....