auttaisko tämä unettomuuteen?

ehdotus

Eräs neurologian ylilääkäri totesi, että internet, tv ja yleensäkin kaikki infotulva valvottavat ihmisiä tänä päivänä. Länsimaissa on korostettu ja korostetaan aktiivisuutta, ja täällä onkin saatu paljon aikaiseksi. Mutta yöllä, kun mielen pitäisi olla täysin passiivinen, niin ajatukset jatkavat omaa aktiviteettiaan. Täytyy turvautua unilääkkeisiin saadakseen unta, ja pakotettu uni ei virkistä.

Joissakin kehitysmaissa ihmiset nukkuvat hyvin ja herääminenkin on hyvin verkkaisen uneliasta, mutta he eivät ole liioin saaneet mitään aikaiseksi. Siellä myös mielenterveyden ongelmat ovat vähäisiä. Joten, jos laitetaan tv ja internet kiinni jo alkuillasta ja annetaan mielen rauhoittua virkistävää unta varten.

4

599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeile

      itse kyllä katson televisiota n. 21.30 ja vain tosi ohjellmia, en elokuvia katsele yömyöhään kun en niistä välitä. internettiä käytän myös melkosen vähän mutta uni ongelmat on. käytän nukahtamislääkkeitä ja olen tosi pirteä seuraavana päivänä.

      • aloittaja

        Minulla ei ole tällä hetkellä säännollistä vuorokausirytmiä. Työtä on yleensä aamuyön ja aamupäivän tunteina. Viime aikoina uni on ollut katkonaista enkä koe itseäni kovinkaan virkeäksi. Olen enemmän ilta- kuin aamu-uninen, joten nukahdan paremmin aikaisin illalla kuin töiden jälkeen aamupäivällä. Myös valoisuus ratkaisee.


    • Nukkumatti

      Tuo, mitä kirjoitit infotulvasta tänäpäivänä, on yksi iso syy osalle ihmisiä, joka vaikuttaa unensaantiin. Pari tuntia ennen nukkumaanmenoa kannattaa olla tekemättä mitään, mikä stimuloi aivoja esim. netti, ristisanat ym. Rauhallinen istuminen ja rauhallisten tv-ohjelmien katseleminen ei varmaan vaikuta paljonkaan unensaantiin. Jos katselee actionia ja muuta kiihkeätahtista menoa, jää meno päälle aivoihinkin.

      Myös raskasta liikuntaa kannattaa välttää ennen nukkumaan menoa. Liikunta on hyvä keino väsyttää itseään, mutta sekin kannattaa ajoitta aikaan muutama tunti ennen nukkumista.

      Kaikenlaiset iltaruutiinit ovat hyviä keinoja valmistautua nukkumaan. Esim. pieni iltapala, koska nälkäisen mahan vieressä uni ei tule. Lämmin suihku, tuuletettu makuuhuone, kaikenlainen rauhoittuminen, ovat hyviä keinoja valmistautua nukkumaan. Kun näitä toistaa illasta toiseen, aivot "oppivat", että kyseessä on kohta nukkumaanmeno.

      Jos ajatellaan pieniä lapsia, he rakastavat kaikenlaisia rutiineja, se luo turvallisuutta. Uskon, että se auttaa meitä aikuisiakin.

    • Guitar83

      Aivan taatustihan näillä on suurikin vaikutus unen määrään laajemmaltikin katsottuna.

      Mutta kuten itse olen muissakin ketjuissa mainostanut, armeijassa tuli opittua paljon myös omasta unettomuudesta. Ko. vuoden aikana katsoin televisiota kerran ja tietokonetta vain kotona lomilla. Ja vaikka elämä oli hyvin rytmitetty ja liikuntaa/ruokaa sai kunnolla, ei unta silti saanut normaalisti ennen klo. kahta yöllä. Muutamana yönä makasin sängyssä klo. 22-06 välisen ajan täysin hereillä (oli muuten helvetin pitkiä tunteja).

      On tässä toki yritetty itsekin konetta ja vähän kaikkea nukkumisvaikeuksista syyttää, mutta näiden tietojen valossa se on vaikeaa. Ehkä olen saanut itselleni asennevamman nukkumista kohtaan, joka kostautuu niin etten nuku, tai ehkä en vain koskaan ole oppinut nukahtamisen saloja.

      Nimittäin sanottakoon vielä perään, että kolmena jaksona olen elämässäni nukkunut kohtuullisen hyvin. Silloin kun olin vaahtosammuttimen kokoinen, silloin kun innostuin aivan täysin unien näkemisestä (kesti n. 2kk) ja silloin kun ihastuin melko voimakkaasti (kesti useamman kuukauden). Toisen kohdalla sain unta hyvin kun olin koko päivän odottanut vain pääseväni kotiin nukkumaan ja näkemään uusia unia. Kolmannessa tapauksessa taas heräsin useamman kuukauden ajan aikaisin aamulla lähes päivittäin ja painuin yhden tytön luokse herättämään tämän ja juomaan kahvia. Silloinkin illalla vain odotti aamua, että pääsisi taas näkemään ko. tytsyä.

      Ehkä siis tässä tapauksessa vikaa pitäisikin etsiä omasta itsestään (vaikea ajatus), asenteista ja oletuksista. Tietäisi vain että mistä aloittaisi, niin olisi hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe