SUOSITUIMMAT BÄNDIT

Mitkä yhtyeet ovat eniten nuorten ihmisten suosiossa tanssilavoilla? Itse tiedän ainakin finlandersin ja yölinnun, mutta onko muita? Nuorilla tarkoitan mielellään alle 30-vuotiaita (itsekin alle 30). Ovatko esim. souvarit, varjokuva?
41502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noista Finlanders kerää ns. edistyneitä tanssijoita eniten. Nuoria paljon joukossa.

Yölinnun keikoille eivät tanssiin tosissaan panostavat juuri hakeudu. Nuoria kyllä on, mutta fanittelu ja kaljoittelu ovat leimallisia illoille.

Syke, FBI Beat ja Myrskylyhty vetävät nuoria. Samaa voi sanoia myös Mattilan sisaruksista Annen ja Annelin osalta.

Hyviä yhtyeitä myös Markus sextet, Taivaanrannanmaalarit ja Pekkaniskan Pojat.

Martti Metsäkedon yhtye on aivan huippu, mutta nuoriso ja vähemmän tanssineet eivät osaa arvostaa (lattareita ja swingiä paljon). Omega myös aivan loistava.

Sensijaan souvareiden iltoihin tulee paljolti ns. lapinhulluja, joiden tanssitaito ei ole kovin kummoinen, mutta väkeä on paljon. Ei juuri nuoria.

Jani ja Jetsetters taitaa olla nuorison mieleen.

Äänestä
  • Todella hyvä yhtye! Kannattaa ehdottomasti mennä,sillä saa tanssia monipuolisesti ja laadukkaasti soitettuja tanssikappaleita. Suosittelen!

    Äänestä

  • taikukuu kerää ainakin nuorempaa porukkaa. Ehkä aikaisemmin Janne Tulkki (nykytilannetta en osaa varmasti sanoa) Charles Plogman soittaa myös tanssittavaa musaa ja ehkä joissakin paikoissa kerää nuorempaakin porukkaa.

    Äänestä

  • tanssimaan kirjoitti:

    taikukuu kerää ainakin nuorempaa porukkaa. Ehkä aikaisemmin Janne Tulkki (nykytilannetta en osaa varmasti sanoa) Charles Plogman soittaa myös tanssittavaa musaa ja ehkä joissakin paikoissa kerää nuorempaakin porukkaa.

    Jos lavalla FBI-beat, Taikakuu, Syke.... Niin paikalla ihan varmasti myös nuoria!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietämätön08122006 kirjoitti:

Mitkä yhtyeet ovat eniten nuorten ihmisten suosiossa tanssilavoilla? Itse tiedän ainakin finlandersin ja yölinnun, mutta onko muita? Nuorilla tarkoitan mielellään alle 30-vuotiaita (itsekin alle 30). Ovatko esim. souvarit, varjokuva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu