Joka ilta nukkumaan mennessäni ja kun olen nukahtamaisillaan saan kauheita sätkyjä, aivan kun sähköiskuja päähän ja kroppaan. Hengitys lamaantuu ja tajunta hetkeksi? Oireet ovat jokailtaisia, pahentuneet kun aloin syömään mirtazapinia 30 mg/unettomuuteen ja masennukseen. Sanoinkuvaamattoman pelottavia. Kuuluuko oireet ahdistukseen, masennukseen, paniikkihäiriöihin vai onko aika menna neurologille tai psykiatrille?
Kertokaa kokemuksistanne, jos kellä samankaltaisia oireita.
Tyttö 42vee.
Sätkyjä päässä
14
6041
Vastaukset
- Nukkumatti
Oireet voivat johtua myös käyttämästäsi lääkkeestä. Kannattaa ottaa yhteyttä lääkkeen määränneeseen lääkäriin ja kertoa oireista.
- minulla
samanlaista kun olen nukahtamassa,humahdus käy päässä,on kuin tuhannen voltin sähköisku iskisi,joka tuntuu sormissa asti,lamaannuttaa ja hengitys meinaa salpaantua,alkoi masennuslääkkeiden lopetuksen yhdeydessä,ensin oli kamalat vieroitusoireet,mutta nämä sähköiskut jäi jatkunut jo kauan,nyt on aika neurologille,että olenko mahdollisesti saanut jonkun aivovamman.
- mirtsan
siihen melatoniiniin otin vuoteeni ja erosin akasta loppui stressi ja saa nyt rauhassa kikkailla ukkojensa kanssa. enää en käytä melaa mut nukun suht hyvin. sätkytkin loppui tos vähän aikaa sit
- no panic
samantapaista kun alotin Mirtazapinin. Illalla kun suljin silmäni, näkyi vilkkuvia valoja, kuin jotain sinisiä salamia tms. Ei kuitenkaan mitään hengityslamaannusta. Mahdatko säikähtää perin juurin noita kohtauksia? Piti minunkin nousta ylös ja panna valot. Sitten vaan uudelleen yrittämään uneen. Yleensä lääke vaikutti niin että nukahdin puolessa tunnissa.
Jatkettuani lääkettä muutamia viikoja vaivat hävisivät, tuli enää silloin tällöin, lopulta ei lainkaan.
En kovinkaan säikkynyt oireita (kerroin lääkärille kyllä) koska olivat vain samantapaisia kuin lievän aivokuumeen aikana ja sen jälkeisissä paniikeissa. Oli spasmeja eli lihasnykäyksiä ym. että oli vaikea vaipua uneen.
Voithan kysyä lääkäriltäsi, mutta ei mitenkään ennen kuulumatonta. Pelottavaa toki aluksi ainakin eikä mitenkään miellyttävää.
Tsemppiä :)- no panic
olen kymmenkunta vuotta vanhempi sinua. On ollut paniikkeja tosiaan, samoin masennusta ja burn out-lomia. Syön bentzoja koko ajan myös, vaikka olen nyt suht. hyvässä kunnossa. Töissä käyn ja elän normaalisti.
- sinulla
amalgaamilla paikattuja hampaita?
Voi aiheuttaa mitä erilaisempia niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin oireita ja sätkyjä.
Minulla aiheutti sätkyjä ja myös yöllistä kuolaamista.
Mm. tyyny oli aamuisin ihan märkä!- Hammaspeikko poika
Voiko tosiaan hammaspaikka vaikuttaa noin paljon? Itse aloitin hampaideni paikkauksen vuosi sitten. Paikkoja tuli useampia (8 vuoteen en käynyt hammaslääkärillä eli armeijan jälkeen). Nyt minulla on juuri nuo samat oireet. Eli
Huomattavaa kuolaamista nukkuessa
Sätkimistä joko pää, käsi tai jalka heilahtaa yht äkkiä
Keväällä alkanut lievä masennus
Nyt myös unettomuutta tullut peliin tässä viimeisen kk aikana.
Ja mitään järkiperäistä syytä en ole keksinyt näille! Työssä menee hyvin ja ansaitsen todella hyvin perhe ym suhteet on kunnossa jne.
Eli ei mitään syytä olla masentunut ja uneton.
Visa laskuista katsoin että 20.4 oli viimeinen käynti hammaslääkärissä.
Mitäs sinun tapauksessa asialle tehtiin? Paikat uudestaan auki ja toista täytettä sisään? Ainakin otan ensiviikolla yhteyttä hammaslääkäriini ja kysyn mitä ainetta he oikein käyttivät. - ongelmat
Hammaspeikko poika kirjoitti:
Voiko tosiaan hammaspaikka vaikuttaa noin paljon? Itse aloitin hampaideni paikkauksen vuosi sitten. Paikkoja tuli useampia (8 vuoteen en käynyt hammaslääkärillä eli armeijan jälkeen). Nyt minulla on juuri nuo samat oireet. Eli
Huomattavaa kuolaamista nukkuessa
Sätkimistä joko pää, käsi tai jalka heilahtaa yht äkkiä
Keväällä alkanut lievä masennus
Nyt myös unettomuutta tullut peliin tässä viimeisen kk aikana.
Ja mitään järkiperäistä syytä en ole keksinyt näille! Työssä menee hyvin ja ansaitsen todella hyvin perhe ym suhteet on kunnossa jne.
Eli ei mitään syytä olla masentunut ja uneton.
Visa laskuista katsoin että 20.4 oli viimeinen käynti hammaslääkärissä.
Mitäs sinun tapauksessa asialle tehtiin? Paikat uudestaan auki ja toista täytettä sisään? Ainakin otan ensiviikolla yhteyttä hammaslääkäriini ja kysyn mitä ainetta he oikein käyttivät.ovat minulla kestäneet kovin pitkään.
Puhutaan jopa vuosikymmenistä!
Eihän ongelmat ainakaan vähene ellei ongelmaa edes tunnisteta tai tunnusteta!
Kun jo sietämättömiksikin kehittyneille leuka, takaraivo, niska ja hartiakivuille ei ruvennut löytymään mitään syytä, vuosien tutkimusten jälkeenkään, rupesin epäilemään niin virheellisiä hammaskontakteja, kuin myös näitä amalgaamin/elohopean aiheuttamia ongelmia!
Hammaslääkäri kuitenkin kertoi vain, että on hyvin hoidetut hampaat, ja amalgaamiepäilyistäni hän kertoi että ne on niitä höpön pöpön juttuja!
Näitä tuloksia ja kommentteja sitten kuuli vuodesta toiseen, kun kuitenkin jotain piti tehdä ja tutkia.
Jossain vaiheessa ruvettiin puhumaan puuttuvista hampaista kipujen aiheuttajana.
Suurten sattumusten seurauksena sitten osuin sellaisen hammaslääkärin vast. otolle joka oli hiukan kiinnostunut myös potilaankin olotilasta. Hän taas löysi ja totesi virheelliset hammaskontaktit, halkinaisia takahampaita ym.ym.!
Samoin amalgaamiongelman selvittäminen on ollut kovin vaikeaa suorastaan toivotonta, koska koko ongelmaahan ei ole olemassakaan!
Silloin ei ollut edes tätä nettiäkään, josta olisi saanut jotain muutakin tietoa, kuin mitä sinulle asiantuntijan? taholta kerrotaan!
Nyt voit saada myös muutakin tietoa aiheesta, kuin
vain se mitä sinulle halutaan antaa ja kertoa.
Katsoppa esim. alla olevasta linkistä, josta Selkäsivujen alusta löydät Amalgaamisivut!
http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/viljami/viljami.html - sitten
Hammaspeikko poika kirjoitti:
Voiko tosiaan hammaspaikka vaikuttaa noin paljon? Itse aloitin hampaideni paikkauksen vuosi sitten. Paikkoja tuli useampia (8 vuoteen en käynyt hammaslääkärillä eli armeijan jälkeen). Nyt minulla on juuri nuo samat oireet. Eli
Huomattavaa kuolaamista nukkuessa
Sätkimistä joko pää, käsi tai jalka heilahtaa yht äkkiä
Keväällä alkanut lievä masennus
Nyt myös unettomuutta tullut peliin tässä viimeisen kk aikana.
Ja mitään järkiperäistä syytä en ole keksinyt näille! Työssä menee hyvin ja ansaitsen todella hyvin perhe ym suhteet on kunnossa jne.
Eli ei mitään syytä olla masentunut ja uneton.
Visa laskuista katsoin että 20.4 oli viimeinen käynti hammaslääkärissä.
Mitäs sinun tapauksessa asialle tehtiin? Paikat uudestaan auki ja toista täytettä sisään? Ainakin otan ensiviikolla yhteyttä hammaslääkäriini ja kysyn mitä ainetta he oikein käyttivät.mitä hammaslääkärisi kertoi aiheesta!
Voithan itsekin katsoa mitä ainetta on käytetty.
Muovipaikkahan on jotensakin hampaan värinen, kun amalgaamipaikkan väri taas on harmaa ja muistuttaa hopean väriä!
- Oma hoito kesken
levottomat jalat oire-yhtymä?? Katsohan oire kuvauksia netistä.
Söin nimittäin mirtatsapiinia hetken unettomuuteen ja heti sen lopettamisen jälkeen minulle ilmaantui myös koko kroppaan näitä sätkyjä, ja hermokipua ja ne pahenivat yö toisensa jälkeen. Tuntui sille, että vähän kuin sähkökipinöitä kroppaan, kuten kuvailit. On myös kuvailtu, että kuin kusiaisia menisi kropassa. Siltä se tuntuu. Minulla ei ole koskaan ennen tällaista ollut ja olen myös huolissani. Sain hoitavalta lääkäriltäni uudet lääkintäohjeet.
Ota yhteyttä hoitavaan lääkäriisi (ja neurologille aika jos hoitava lääkärisi ei ole neurologi).
Kerro, että mitä lääkkeitä olet syönyt ja oireesi.
Luin jostain, että mirtatsapiini voi erittäin harvoin aiheuttaa levottomat jalat oire-yhtymää. - päässä
Oon 29v mies. Muistan ensimmäisen ns. pamauksen/sokkijysäyksen päässäni. Olin silloin kamun luona yökylässä 13-vuotiaana. ...luulin, että jossain räjähti pommi tms. ja pomppasin sängystä ylös ihan aivan paniikissa. Alkoivat uudestaan n. 24-v iässä. Ilmiöön liittyy usein huimausta, joka kuitenkin esiintyy vain unessa/nukkuessa,... vähän semmoinen olo kuin ryömisi siinä linnanmäen vekkulatalon ihmepainovoimahuoneessa pimeässä silmät kiinni unia näkien. Tämä kaikki siis nukkuessa, tai nukahtamisen partaalla. Hereillä ollessa ei mitään edellämainittua ole esiintynyt. Muutenkin, ilmiö tapahtuu vain silloin kun olen todella väsynyt, näin olen ainakin kokenut. Muuten, ei diagnosoituja sairauksia, normaali opiskeleva mies. Ajoittain tappelen nukahtamisvaikeuksien takia. Ihmettelen vain, että mistä helvetistä tässä on kysymys. Unihalvaus, lievä epilepsia...tjsp.
- o
Minulla on ollut hieman samantyylisiä kohtauksia, mutta ne eivät olleet jokailtaisia. Ensin tuli ihan kevyitä sätkyjä ja sitten rupesi pulssi nousemaan, koska tiesin, että tästä se taas alkaa... sätkyt voimistuivat ja siirtyivät raajoille ja jopa genitaali alueelle tasaisena tikityksenä. Sätkyt olivat äärettömän epämukavia varsinkin nivusissa ja kiveksissä. Kuitenkin sitten kun tarpeeksi itselleen uskotteli itselleen, että tämä on vain mielikuvitusta kaikki loppui kuin seinään. Ystävälläni on ollut pienenä samanlaisia kauhukohtauksia ja hänen kanssaan puhuminen auttoi ja kohtauksia ei ole sen jälkeen ilmennyt. Itse en ole syönyt mitään lääkkeitä, enkä ole asiasta lääkärin juttusilla käynyt.
Terve sairas - mies 31v
mie olen kans kokenut näitä sätkyjä, kihelmöintiä, hengityksen lamaantumisia, huimauksia ja pääkipuja, välillä päästä kuuluu jokin paukaus ku olen nukahtamassa ja kaikkea muuta pientä. olen kyllä lääkärille sanonut kaikki yllämainitut oireet ja vastaus on vain et paniikki kohtaus! ja kaikki alkoi sen jälkeen kun masennuin ja minulle määrättiin mirtzapinia 30mg. aikasemmin ei ole koskaan ollut tuommoisia oireita ja olen ollut hyvinkin terve ja auttanut muita niiden ongelmissaan eli olen toisin sanoen ollut muiden tuki pylväs!!! mut nyt ei ole enään jaksanut kiinnostua kenenkään ongelmista saatika sit omista vaivoistaan, eli olen niin tympääntynyt joka asiaan et ei vois vähempää kiinnostaa!
- Hyvä resepti;
ruumiillista toimintaa, ulkoilua, ruokailua, lepoa ja tietyllä frekvenssillä naipostelua.. niin kyllä se siitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186