Jouduin lopettamaan koirani 6.11 ja tuntuu vieläkin ettei suru juuri helpota. Se pahin shokki on takana mutta jatkuva tyhjyys sisällä kuitenkin ja jokapäivä itken ikävissäni. Ei ole paljoa lohduttanut että kivut loppui kun elämäni suurin ilo katosi. :(
Loppujen lopuksi reilu kuukausi on lyhyt aika etten ajattelekaan että tämä nyt jo helpottaisi..
Olisi vaan "mukava" kuulla muiden ajatuksia samasta asiasta jos sais jotain pientä lohtua edes näin joulun alla..
Loppujen lopuksi reilu kuukausi on lyhyt aika etten ajattelekaan että tämä nyt jo helpottaisi..
Olisi vaan "mukava" kuulla muiden ajatuksia samasta asiasta jos sais jotain pientä lohtua edes näin joulun alla..
Vastaukset 6
Vanhimmat
en osaa edes arvata miten kauhea suru on koiran lopettamisen jälkeen.
Otimme mieheni kanssa ensimmäisen koiramme vasta vain vajaa 2 vuotta sitten ja hänellä varmasti vielä monta onnellista vuotta edessä, mutta voin kuvitella surun, mikä koiran poisnukkuminen tuottaa.
Yleensäkkin surusta pääsee yli vain suremalla. Itke itkusi nyt ja niinkauan kuin siltä tuntuu, niin ajanmyötä ikävä tulee helpottumaan, vaikkei rakas koskaan sydämestä katoakkaan.
Voin vain ottaa osaa suruusi ja toivottaa sinulle voimia, karvakuonosi on kuitenkin nyt sateenkaarisillalla ja saa leikkiä muiden koirien kanssa, syödä luita ja muita herkkuja ja haistella toisten koirien viestejä niin paljon kuin haluaa.
: )
pari vuotta sitten, minulle jäi onneksi
lohduksi kaksi kakaraa(10 v) mammalta
pyörimään jalkoihin. Mutta kyllä pelottaa
se tyhjyys mikä jää kun nämäkin menee,
toivottavasti ei vielä pitkään aikaan.
Koeta jaksella!
olen samaisessa tilanteessa. Joudun lopettamaan ihanan, rakkaan noutajani lonkkavian takia. Koira on vasta 3,5 vuotta. Se kärsii jokaisella ottamallaan askeleella. Edes vahvemmatkaan kipulääkkeet eivät enää auta. lopetus on ainut vaihtoehto. Tämä on hirvittävä shokki minulle. En ole pystynyt syömään tai nukkumaan kunnolla viikkokausiin. Itkettää vain.
Monet sanovat että toinen koira auttaisi pääsemään pahimman surun yli, mutta itse en voisi harkita toista vielä pitkään, pitkään aikaan.
En tiedä miten tulen jaksamaan ilman koiraani (lopetus luultavasti ensi viikolla). Pahimmaksi sen tekee se, että koira on vielä niin nuori. Miksi tämän pitää tapahtua juuri minulle? Saanko kysyä kuinka vanha koirasi oli ja miksi lopetettiin? ei tarvitse vastata jos et halua.
Lohdutukseksi voin sanoa vain sen, että et ole ainoa tilanteessasi. Olen varma, että minulta vie kuukausia ennen kuin olen jotenkin toipunut menetyksestä. Pakko vain yrittää jaksaa, ei kai siinä muu auta.
hauvani oisi täyttänyt tässä kuussa 13v. Tytöllä oli pahan laatuinen syöpä joka levisi ärhäkästi. Viimeiset 2 viikkoa olikin taistelua ja typy osoitti olevansa sissi kun kunto kohenikin välillä mutta sitten viimeisenä päivänä tuli niin paha veritulppa ja kovat kivut tunto katosi ettei mitään ollut tehtävissä. Ell epäili kaiken johtuvan syövästä kun metastaaseja oli joka puolella jo. :(
En minäkään toista koiraa voisi nyt harkitakaan ehkä joskus mutta se on sitten kaukana tulevaisuudessa. Haluan ensin surra suruni ja oppia elämään ilman rakasta karvakuonoani.
Sepä se kun pakko on jaksaa ja tottakai ymmärtää että se aika vain auttaa mutta ei se nyt helpota yhtään.
Tosi paljon sinulle voimia ja myötätuntoa. Pieni lohtu on se että saa itse saattaa ystävän viimeiselle matkalle ja näin on tuttu tuoksu ja kädet ympärillä.
Itse olen olen ollut kahden koirani tukena niiden viimeisellä matkalla ja myös haudannut ne itse. Minä surin etukäteen sillä tein lopetuspäätöksen noin kuukautta aiemmin kummankin kohdalla. Se lopetuspäivä on kaikista pahin. Mutta siitä se sitten alkaa helpottamaan. Suurimman lohdun tuo tieto ettei omalla rakkaalla lemmikillä ole enää kärsimyksiä....
tekstisi, on tuoreessa muistissa kuinka lokakuussa menetimme rakkaan perheenjäsenemme kahta päivää vaille kuusi vuotiaana..kyllä se kestää kauan toipua siitä menetyksestä..on niin tyhjä olo vaikka mullakin tossa on oma koira ja porukoilla jäi toisen kuoltua vielä yksi...Mikään ei voi korvata rakasta ystävää, voi niin sieluuni sattuu kun tiedän miltä sinusta tuntuu. Olen todella pahoillani rakkaan karvakuonosi menetyksestä, se on iso aukko elämässä...vaikka suru pikku hiljaa helpottaakin aina yhtäkkiä nousee koira mieleen sen kaikki ihanat tempaukset ja ne kauniit tähtisilmät, jotka olivat niin täynnä rakkautta,lempeyttä ja vilpittömyyttä..ja taas ratkean itkuun.Anna surullesi aikaa ja ehkä jonain päivänä voit taas ottaa uuden karvakuonon rikastuttamaan elämääsi,se ei tietenkään korvaa aiempaa,jokainen on yksilö ja uniikki, mutta tuo varmasti lämpöä ja sisältöä arkeen.