Kiinteäksi ?

Turha varmaan kysyä mitään asiallista, mutta kokeillaan silti.

Mitä palstalaiset mieltä, kannattaako nyt laittaa lainan korko kiinteäksi esim. 5v vai joko se juna mielestänne meni vuoden 2005 lopulla, jolloin viitekorot alhaisimmillaan pitkään aikaan ?

Toivon kommentteja niiltä, joilla oikeesti on asuntolainaa tai sellaista aikovat lähiaikoina ottaa, eli ovat omakohtaista harkintaa asiasta mahdollisesti tehneet. Säästäkää muut rommaus yms. viestinne muihin avauksiin.
101027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Korko voi nousta vielä prosenttiyksikön verran, tai voi olla nousematta. Tuskin juuri enempää.

Minkä verran se sitten lainassa tuntuisi se yksi prosentti? Verrattuna siihen paljonko joudut maksamaan ekstraa kiinteästä?

Minä en ottaisi. En ottanut 2003 kun otin asuntolainan, en muuttanut kiinteäksi kun oli sikamatalalla (tm), enkä enää ota. Jälkikäteen sanoen silloin varmaan olisi kannattanut, mutta niinhän se on että jälkiviisaus on ainoa eksakti tiede.

Äänestä

Mulla on laina "jaettu" kahteen lähes yhtä suureen osaan, eli siis kaksi eri lainaa. Toinen pankin primella ja toinen euribor 5v. Prime kelluu vapaasti korkojen nousujen ja laskujen mukana ja siihen voi tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä. Kiinteä korkoinen siinä rinnalla puksuttaa omaa tasapaksua elämäänsä välittämättä laskuista tai nousuista. Lainat otettu nyt syksyn aikana. Pitkään harkitsin ja päädyin tällaiseen ratkaisuun. Oliko hyvä vai huono, selviää aikanaan. :)

Äänestä

Kyselin omalta pankkivirkailijalta joka on myös hyvä perhetuttumme, että kannattaisiko sitoa korko esim 3vuoden euriboriin, mutta hän ei nähnyt sitä tarpeelliseksi, joten mennään eteenpäin 12kk euriborilla.

Jo tuolloin virkailija sanoi, ettei kannata huolestua; korot nousevat kyllä jonkun verran, mutta EKP ei voi nostaa korkoja loputtomiin koska esim. Saksan talous kärsisi siitä liiaksi. Todennäköisempää sitäpaitsi on, että noin vuoden päästä korot taas laskevat.

Äänestä
  • Korot lähtevät laskemaan ihan lähiaikoina.
    Noitten lyhyitten ja esim. vuoden koron ero on pienentynyt voimakkaasti. Se puolestaan indikoi korkojen laskua.

    Kun korko on laskussa, kannattaa lyhyempi viitekorko paremmin. Se täsmäytyy nopeammin laskeviin korkoihin ja on sita kautta selvästi edullisempi.
    Lisäksi periaatteessa pidempi korko on aina kalliimpi kuin lyhyempi.

    Katsoppas tätä:
    Aina korkojen laskiessa lyhyen ja pitkän viitekoron ero on varsin pieni.
    Kun korko on nousussa, vastaavasti ero on suuri.

    http://www.bof.fi/fin/5_tilastot/5.1_Tilastografiikkaa/5.1.2_korot/

    Veikkaan siis 3kk:n, tai vielä parempi, jos saa 1 kk:n viitekorkoon sidotun lainan.

    Äänestä

  • Arvailija kirjoitti:

    Korot lähtevät laskemaan ihan lähiaikoina.
    Noitten lyhyitten ja esim. vuoden koron ero on pienentynyt voimakkaasti. Se puolestaan indikoi korkojen laskua.

    Kun korko on laskussa, kannattaa lyhyempi viitekorko paremmin. Se täsmäytyy nopeammin laskeviin korkoihin ja on sita kautta selvästi edullisempi.
    Lisäksi periaatteessa pidempi korko on aina kalliimpi kuin lyhyempi.

    Katsoppas tätä:
    Aina korkojen laskiessa lyhyen ja pitkän viitekoron ero on varsin pieni.
    Kun korko on nousussa, vastaavasti ero on suuri.

    http://www.bof.fi/fin/5_tilastot/5.1_Tilastografiikkaa/5.1.2_korot/

    Veikkaan siis 3kk:n, tai vielä parempi, jos saa 1 kk:n viitekorkoon sidotun lainan.

    valitkaa vasemmalta tuo euriborkorot,kk valikko.
    Jos tuo linkki ei suostu näyttämään sitä suoraan.
    http://www.bof.fi/fin/5_tilastot/5.1_Tilastografiikkaa/inetkaavio.asp?kuvaid=243&kieli=sv&topicid=5.1.2_korot

    Äänestä

...tällä hetkellä on melko turhaa kiinnittää lainaa kiinteään korkoon. Tai sanoisinko, että riskit ovat siinä suuremmat kuin mahdollisuudet erityisesti isomman lainan kohdalla.

Itse laitoin elokuussa 2005 kiinteään viideksi vuodeksi ja kokonaiskorko tuolloin sovitusti 3,21%. Nyt näyttäisi, että tuo korko muodostuu viidelle vuodelle edulliseksi vaihtovaan korkooon verrattuna (vaikka luulen että nyt korot nousevat korkeintaan noin vuoden ajan ja alkavat sitten taas hiljalleen laskea) eli nyt kiinteään kiinittäessä korkojakson kokonaistulos ei merkittävästi kiinteällä ehkä parane. Ellet sitten erityisesti arvosta sitä, että kiinnittää koron ja sen jälkeen voi (ja kannattaa) viideksi vuodeksi unohtaa koko asia ja maksaa lainaeriä.

Korkojen hienosta laskua erityisesti keskipitkällä aikavälillä on rivien välistä luettavissa esim. korkorahastojen kehityksessä.

Äänestä

näin toimivan, tee just noin.

Äänestä

Kuukausi sitten 160 000 euron laina sidottu kokonaan 3kk Euriboriin. Tällä hetkellä kokonaiskustannukset 4%, veikkaan että se tulee olemaan aika lähellä 20 vuoden keskiarvokorkoa. Eli en ottaisi kiinteää, jos korko yli 4.

Äänestä

Tarttua kiinteäkorkoiseen, jos sellaisen onnistuu saamaan asialliseen hintaan. Korot ovat rakettinousussa ja hinnat rommaamaassa.

Viisainta olisi myydä heti pois, mutta itsehän kysyit.

Äänestä
  • Lisäys edelliseen: olen tyhmä, eikun tuhnu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ToNfIsKbItArIoLjA kirjoitti:

Turha varmaan kysyä mitään asiallista, mutta kokeillaan silti.

Mitä palstalaiset mieltä, kannattaako nyt laittaa lainan korko kiinteäksi esim. 5v vai joko se juna mielestänne meni vuoden 2005 lopulla, jolloin viitekorot alhaisimmillaan pitkään aikaan ?

Toivon kommentteja niiltä, joilla oikeesti on asuntolainaa tai sellaista aikovat lähiaikoina ottaa, eli ovat omakohtaista harkintaa asiasta mahdollisesti tehneet. Säästäkää muut rommaus yms. viestinne muihin avauksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu