Ihmetellä

"Kun suomalaiset asuvat 15 neliötä ahtaammin kuin muut länsieurooppalaiset, syntyy yksistään tästä teoreettisesti laskien puolen miljoonan asunnon lisätarve. Kun uusia asuntoja nousee vuosittain vain 30 000-40 000, kestäisi 15 vuotta ennen kuin nykyvauhdilla olisi saatu kiinni muun Eurooppa " Voiko joku asiantuntija todellakin olla noin sinisilmäinen, että uskoo Suomen saavuttavan muutamassa vuodessa muun Euroopan asumisväljyyden, kun edelleen Suomessa rakennetaan 3h kk sauna 65neliöö asuntoja?
4540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

> Laskelma on tietysti kovin yksinkertaistava, mutta se osoittaa,
> että kysyntäpatouma Suomessa on huikea.

Ja mitä tulee niihin rakennettaviin pikkukolmioihin. Eiköhän niihinkin tule muuttajia, niistä pikkukaksioista nimittäin.

Itselläni on ainakin yksi kaveri joka etsiskelee juuri poikamieskämpäksi tuollaista 60 neliön kaksiota tai kolmiota. Ei ole viitsinyt vielä ostaa kun nykyisessäkin pärjää ja hintapyynnit ovat niissä parissa "täydellisessä" olleet ihan jostain toiselta planeetalta...

Äänestä
  • Sen myönnän aivan kakistelematta, että tälläiset pienet 65 neliön kolmiot ovat ehkä aivan kivoja asuntoja yksinäiselle, mutta uskon kuitenkin että aivan perheasunnoiksi niitä myydään. Hintojen nousu olisi ollut aivan perusteltua jos se olisi merkinnyt myös asumistilavuuden lisääntymistä, mutta ei se siltä näytä.

    Äänestä

jepjep

virhe 1: kylmässä maassa pinta-alaa kannattaa vähän funtsata

virhe 2: pinta-ala verrannollistetaan asuntojen määrään

virhe 3: kysyntäpatoutuma on ikuinen mutta niin on myös rahoituskapeikko

virhe 4: 15-20v:ssä nykyrakentamisen vauhdilla asuntopinta-ala >+30% -> "eurooppalainen taso" - lisäpinta-alan rahoitus, tulojen kasvu% pitäisi moninkertaistua ellei neliöhinta laske? Jos hinnat nousevat, asutaan entistä ahtaammin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


täytyy! kirjoitti:

"Kun suomalaiset asuvat 15 neliötä ahtaammin kuin muut länsieurooppalaiset, syntyy yksistään tästä teoreettisesti laskien puolen miljoonan asunnon lisätarve. Kun uusia asuntoja nousee vuosittain vain 30 000-40 000, kestäisi 15 vuotta ennen kuin nykyvauhdilla olisi saatu kiinni muun Eurooppa " Voiko joku asiantuntija todellakin olla noin sinisilmäinen, että uskoo Suomen saavuttavan muutamassa vuodessa muun Euroopan asumisväljyyden, kun edelleen Suomessa rakennetaan 3h kk sauna 65neliöö asuntoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu