Nordlandia törmäsi Tallinnassa laituriin lauantaina 28.10.2006. Eckerö Line kehui kuinka he saivat tuhannet viikonloppumatkaajat takaisin Suomeen seuraavana päivänä. Olin perheen kanssa Latvian rajalla tuolloin, emmekä tienneet mitään. Eckeröstä soitettiin ja kerrottiin että "teknisen vian" takia matkamme muutetaan Tallinkin pika-alukselle maanantai-iltana. Tulimme myrskyiseen Tallinnaan illalla ja ainoana ihmettelimme Tallinkin liipuuluukulla ja sitten Ecerön asiakaspalvelussa kuinka meidät jätettiin maihin. Eivät huomanneet ilmoittaa, että myrskyn takia pika-alukset oli peruttu. Firmaa ei lainkaan kiinnostanut järjestää meille uutta matkaa, "laiva on taas kunnossa torstaina, käviskös teille matka silloin?" Ei todellakaan, meillä vanhemmilla on työpaikat ja lapsilla koulut! Itse järjestimme seuraavana päivänä matkan ja miten suhtautui Eckerö Line: eivät korvaa menetettyjä työpäiviä, eivät edes puhelukuluja jotka tulivat kun jouduimme soittamaan kotiväelle että laiva ei kuljekaan ja työnantajille, ettemme pääsekään töihin! Eivät edes muuten pyytäneet anteeksi kirjeessään, kehuivat vain omia toimiaan kuinka olivat saaneet hoidettua viikonloppuna tuhannet matkustajat Suomeen. Mutta heti maanantaina eivät enää jaksaneetkaan yrittää mitään yhden perheen takia eivätkä myöhemmin edes jaksaneet pyytää edes anteeksi! Emme siis enää käytä ko yhtiön palveluita! Siis emme uskalla ottaa riskiä. Nordlandia törmäsi laituriin tänä syksynä, vuosi aikaisemmin saman yhtiön Translandia törmäsi myös Tallinnan laituriin ja toissavuonna saman firman Alandia ajoi karille.
uskaltaako enää
Eckerö Linellä
111971
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nuo natinat suoran ja napakasti Ao Yhtiölle !
http://www.eckeroline.fi/fi/document.asp?docID=698 ja yhteys myös suoraan konsernin johtoon Osoitteeseen:
Eckerö Line
Torggatan 2
22100 MARIEHAMN
Puh. (018) 28 000
Sähköpostiosoitteella: [email protected]
8.-19.1.2007
M/s Nordlandia on telakalla 8.-19.1.2007, jonka aikana emme liikennöi. Viimeinen vuoro ennen telakointia liikennöidään sunnuntaina 7.1.2007 HEL–TAL klo 9.30–13.00 ja TAL–HEL klo 16.00–19.30. Ensimmäinen vuoro telakoinnin jälkeen liikennöidään lauantaina 20.1.2007 HEL–TAL klo 8.00–11.30 ja TAL–HEL klo 18.00–21.30.
Nyt on pakko muidenkin hakeutua uusille urille !
Muuten:AINA mukaan myös Tallinnan pään yhteystiedot A-terminaali Tallinna
Lähtöselvitys, asiakaspalvelu
Matkustajasatama, Sadama 29
Tallinn 10111
puh. 372 631 8606 Avoinna 8.30-19
eli olisit perään tsekannut tuolta! Kuinka"myöhään" kuvittelit pika-alusten liikkuvan ? Tilaa huomattavsti vähemmän.Yölaiva Meloodia lähtee 24 (sisään klo 23.30)
D teminaali 23.55 08.00 “Meloodia” Sun-Fri
Tallink
Kaikki yhteystiedot eri laivayhtiöille : 372
TALLINK - 6409808
www.tallink.com
ECKERÖ LINE - 6318606
www.eckeroline.ee
SUPERSEACAT - 6100000
www.superseacat.com
VIKING LINE - 6663966
www.vikingline.ee
NORDIC JET LINE - 6137000
www.njl.ee
Löytyy sivulta :
http://www.portoftallinn.com/passengers/pass_ship_schedule.shtml
http://www.portoftallinn.com/passengers/how_to_get_to_the_port.shtml
Laivoja hukkuu, koptereita putoo, mutta meikäpoika porskuttaa huoletonna.
Suomen konsulaatti, Pikk Jalg 14, puh. 372 6 103 300, päivystys virka-ajan jälkeen puh. 372 50 596 60.
http://www.balticguide.ee/index.php/a1562
Minkäslainen oli matkavakuutus ?
http://www.balticguide.ee/index.php/a1646
toista kertaa aloittamaan valituksesi täällä,ota yhteyttä matkan järjestäjään jos koet itseäsi petetyn.
kovasti puolustelevat ahvenanmaalaista yhtiötä. Heheheh hyvä porokesed
Tallinkilla on kallista ja huonoa.
Vai matkustitko ilman?
Kiitos tiedosta.Jos siis -Jos joskus Viroon menemme niin ei Eckerölinella.Virolaiset pitävät suomalaisia muutenkin pelleinä-. Boikottiin koko maa!
Eckerölinen palvelu hanurista. Olimme kaverin kanssa päiväristeilyllä, ja suht iloisella tuulella. Pyrkiessämme laivaan Eckerö Linen merimies esti meiltä pääsyyn laivaan. Kaveri ei suostunut kertomaan nimeään eikä syytä miksi ei meitä laivaan päästänyt. Toinen lipuntarkastaja olisi meidät laivaan päästänyt.
Sataman palvelupisteestä ei ymmärretty miksi meitä ei laivaan päästetty. Hetken kuluttua toinen lipuntarkastajista saapui alas ja neuvotteli asiakaspalvelijan kanssa. Hänen kommentinsa oli että hän ei päätä vaan kaveri ylhäällä päättää. Tämän jälkeen tyydyimme kohtaloomme ja jouduimme lunastamaan Super sea catiltä yhteensä 100 € liput.
Olen ottanut yhteyttä EckeröLineen pari kertaa, mutta sieltä päästä ei ole vaivauduttu asiaa kommentoimaan.
Hyvää palvelua?
Ei kannata olla kännissä...silloin on tarinat monet.
Olitteko alkoholin vaikutuksen alaisina ?
"Olimme kaverin kanssa päiväristeilyllä, ja suht iloisella tuulella. Pyrkiessämme laivaan Eckerö Linen merimies esti meiltä pääsyyn laivaan."
Aivan oikein. Emme me muut laivalla kaipaa sellaisten seuraa, jotka jo laivaan tullessa ovat kännissä. Niistäkin on riesaa, jotka heti laivan lähdettyä alkavat vetää kaksin käsin.
suomalaiset ovat l a m p a i t a - ei poroja. jos huono palvelu riittää niin ei saa parempaa. kannattaa etsiä firma josta saa parasta palvelua. sitten kertoa siitä muille. vähitellen vuosien saatossa palvelu paranee, ei itsekseen tosiaan.