tutkimuksen mukaan Tallink/Siljan yrityskuva oli toiseksi heikoin kaikista(Huonompi oli vain Fortum) Haastatelluista 45% kertoi lopettaneensa yrityksen palvelujen käyttämisen. Tärkein syy tähän on Tallinkin johtajien törppöilyt. Tätä menoa saamme kai pian sanoa hyvästit Siljalle. Sääli vanhaa perinteistä suomalaista yritystä...
MTV:n
Ville Viikinki
6594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta kyllähän Tallinkin asiakaspalvelukin kautta linjan on syvältä. On syytä meissä suomalaisissakin mutta kyllä henkilökunnan tulisi katsoa peiliin, mikäli aikovat loput asiakkaansa ja työnsä pitää. Taitaa muuten Viking Rosella olla edullisin ja asiakasystävällisin Talinnan laiva tällä hetkellä.
Viking Serenade ja Viking Symphony. Kauniilta mielestäni ja toivoakseni tilanne lähempänä kuin luulettekaan. Ja tämä saattaa olla utopiaa : Eckerölinen Europa.
Sea Container yhtiöltä SeaCat toiminnan mitä Tallink ei halunnut. Sopisivat hyvin XPRS liikenteen tukijalaksi.
kannata ajaa, vievät liikaa pöpöä.
Silja on jo raato.
Vaikka Tallink -Siljalla imago onkin rapissut alas. Mutta epäilempä että Siljaa (Tallink-Silja) enään Ruotsissa valitaan vuoden matkustaja-lautta varustamoksi niin kuin joka vuosi tähän asti, ainakin lähes muutaman vuosikymmenen ajan.
Vikingille enemmän uusia laivoja ja mahd. reittejä niin silloin voipi olla että Vikingin imago kohenee humisten.