Haluaisin tietää, miten muilla on onnistunut yöimetyksen vähentäminen ja lopettaminen. Meillä vauva kohta 8kk syö noin kolme kertaa yössä. Päivällä syö viisi kertaa kiinteitä ja rintaa joka kerta päälle. Paitsi että aamuisin ei puuro maistu, koska on syönyt yöllä niin hyvin. Meillä on myös 3v. isoveli, joka häiriintyy vauvan itkusta eli olen aika herkästi öisin vain antanut vauvalle rintaa saadakseni sen hiljaiseksi. Ensi yönä olen yksin vauvan kanssa mietin onnistuisiko jättää joku imetys vaikka kokonaan pois. Kannaattaakohan aloittaa alku- vai loppuyöstä?
Yöimetyksen lopettaminen
2
1700
Vastaukset
- äitee05+06
Meillä ensimmäisen kohdalla juuri samassa iässä julmasti olin antamatta rintaa. Lapsi itki vain yhden yön sen jälkeen riitti kun peitteli vain takaisin sänkyyn. Toisen kanssa en halunnut huudattaa ettei vanhempi heräisi ja otin vauvan viereen aivan kuin olin syöttänyt mutta annoinkin vain tutin suuhun. Melko nopeasti hänkin lopetti yöheräilyt.
- huomasin tossa
vajaan vuoden iässä että olis aika jättää yöimetys pois kun siitä tuli sellasta koko yön kestävää vikinää ja rinnalle havahtumista, että kunpikaan ei nukkunut, minä tai vauva.
sovittiin lapsen isän kanssa (joka ei oikeestaan enää asunut kokona) että kesälomalla landella se pitäis vauvaa viikon pari ja mä nukkuisiin muualla. sitten aamulla isä toi sen aamusyötölle.
se toimi hyvin ja vaikea ylimeno kausi oli yllättävän lyhyt! kyllä vauva pyysi senkinjälkeen joskus yöllä maitoa (nukkuu äitinsä vieressä vieläkin yleensä loppuyön) muut yöpaita tiukasti päälle!
imetän muuten vieläkin kerrran päivässä tai joka toinen päivä ja lapsi on 2v. 4kk.
onnea kyllä se onnistuu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206